Ohjelmistotuotanto, kevät 2002, ryhmä 15

15. kokous 15.03.2002


  1. Avaus
  2. Ohjelmointiympäristön pystytys ja käyttö
  3. Suunnittelun edistyminen
  4. Suunnitteludokumentti
  5. Aikataulu
  6. Muita asioita

1. Avaus

Kaikki olivat läsnä.

2. Ohjelmointiympäristön pystytys ja käyttö

Todettiin, että Tomcat-ympäristö on pystytetty DB-palvelimelle. Robert laittaa Jenan DB:lle.

3. Suunnittelun edistyminen

Pasi esitteli luonnoksen käyttöliittymästä. Keskusteltiin ohjelmiston osajärjestelmien ulkoisista rajapinnoista ja osajärjestelmien tarvitsemista tiedoista. Pohdittin RDF-tiedostomallin rakennetta, eli missä suhteessa kuvat, ilmentymät, solmut ja ontologia ovat.

4. Suunnitteludokumentti

Dokumentista ei ollut vielä saatavilla alustavaa versiota. 20.3 suunnitteludokumentin alustavassa versiossa on nähtävillä dokumentin rakenne ja yleiskuvaus sisällöstä.

5. Aikataulu

Todettiin, että vielä ollaan projektisuunnitelman aikataulussa. Suunnittelun takarajaa jouduttaneen kuitenkin siirtämään muutamalla päivällä.

6. Muita asioita

Testaukseen päätettiin käyttää ilmaista JUnit luokkakirjastoa.