16.08.2005
Teemu Kerola
TieVie asiantuntijakoulutus 2005-2006
Yliopisto-opetuksessa on käynnissä paradigman muutos, jossa tvt'n hyödyntäminen tulee luontevaksi osaksi suuressa osassa opetusta ja oppimista. Tämä ei tarkoita, että kaikki opetus viedään verkkoon, vaan se tarkoittaa, että normaalissa opetuksessa tullaan hyödyntämään tietokoneita ja tietokoneverkkojen palveluja silloin kun se katsotaan hyödylliseksi. Erityisesti WWW'n käyttö tulee luontevaksi osaksi lähes kaikkea opetusta.
Paradigman muutos sisältää sekä vanhojen opetusmenetelmien muokkaamista että uusien tvt'hen perustuvien opetusmenetelmien kehittämisen. Muutos kestänee useamman kymmenen vuoden ja ensimmäiset 10 vuotta on jo takana. Uusia menetelmiä tullaan kokeilemaan käytännössä kauan aikaa ja kulunee pitkän aikaa, kunnes pätevimmät menetelmät ja oppimistavat tulevat esille. Hyvänä esimerkkinä on mielestäni nykyinen luento-opetus, jonka perusmuoto on hyväksi vakiintunut usean sadan vuoden käytön aikana. Ei voida olettaa, etta uudet menetelmät tulisivat yleisesti hyväksytyksi muutamassa vuodessa tai edes kymmenessä vuodessa. Ei myöskään voida olettaa, että luento-opetus jäisi nykyiselle PowerPoint-kalvo -tasolleen seuraavaksi 20 vuodeksi.
Muutos pitää tehdä hallitusti ja kaikista kokeiluista ottaa kokemukset talteen. Kokeilut ovat pitkäkestoisia ja usein myös arvokkaita henkilö- ja muiden resurssien käytön osalta.
Meidän tulee kehittää infrastruktuuri tukemaan tätä muutosta. Erilaisiin kokeiluihin pitää löytyä resursseja ja meidän tulee myös varautua takaiskuihin. Jos kaikki kokeilut onnistuvat, olemme ehkä liian vanhakantaisia emmekä uskalla kokeilla tarpeeksi!
Opettajia pitää kouluttaa uusien tekniikoiden käyttämiseen siten, että he luontevasti voivat ottaa ne käyttöön omilla kursseillaan. Esimerkiksi, ei ole otaksuttavaa, että opettaja joka ei juurikaan ole käyttänyt Wikiä tai Blogeja itse voisi niitä juurikaan hyödyntää omalla kurssillaan. Toisaalta, opettajien ei pitäisi käyttää aikaansa Wiki- tai Blogi-järjestelmien ylläpitoon, vaan sitä varten organisaatiossa tulee olla riittävästi resursseja tukipalvelujen toteuttamiseen.
Lähtökohta tulisi olla hyvin lähellä käytännön opetusta, eikä kasvatustieteellistä tai pedagogista tutkimusta. Tarvitsemme menetelmiä, joita nykyopettajat voivat helposti ottaa käyttöön. Tarvitsemme myös käytännönläheisiä ohjeita, jotka sopivat niin kasvatustieteilijöiden ja pedagogiikan asiantuntijoille kuin myös kaikkien muiden tieteenalojen opettajille.
Tvt'n käytössä opetusteknologiassa on kaksi erikoisasemassa olevaa ryhmää: (1) kasvatustietelijät ja pedagogit opetusteknolgian asiantuntijoina ja (2) tietojenkäsittelijät tvt'n asiantuntijoina. Näillä ryhmillä on vain yksi uusi asia pohdittavana. Kaikilla muilla kynnys tvt'n käyttöön uusien opetusmenetelmien on vielä korkeampi. Tätä varten tarvitsemme hyvin määriteltyjä prosesseja ja runsaasti tukipalveluja kaikkialla yliopistossa paradigmamuutoksen aikana. Sitten kun muutos on muutaman kymmenen vuoden päästä valmis, tilanne helpottuu, koska uusi henkilökunta tarvitsee kouluttaa vain vakiintuneiden uusien menetelmien käyttöön.
Tvt'n laajaan käyttöön opetuksessa siirtymistä hämärtää usea muu samanaikainen opetukseen ja oppimiseen liittyvä muutos tai kokeilu, kuten esimerkiksi ongelmaperustainen oppiminen, opiskelijalähtöinen oppiminen, tutkiva oppiminen, yhdessä oppiminen, yhteisöllinen oppiminen, aktivoiva oppiminen ja etäopetus. Lisäksi useat sekoittavat tvt'n käytön opetuksessa pelkkään etäopetukseen. Tvt'n käyttö tietenkin sopii hyvin etäopetukseen, mutta sen käyttö ei mitenkään rajaudu siihen. Useat näistä pienemmistä trendeistä voivat hyödyntää tvt'tä enemmän tai vähemmän, mutta pääosin niiden käyttöönotto on riippumatonta tvt'n käytöstä.
Uudet kurssit tulevat nähdäkseni perustumaan erilaisiin osioihin, komponentteihin, joista ainakin useat hyödyntävät tvt'tä eri tavoin. Esimerkiksi, nykyinen tyypillinen luentokurssi sisältää seuraavat osiot: tiedotus, luennot, kotitehtävien jakelu, itsenäinen opiskelu ja kotitehtävien ratkaiseminen, laskuharjoitustilaisuus kotitehtävien ratkaisujen arviointiin, kuulustelu ja arviointi. Näistä tiedotus ja kotitehtävien jakelu on jo nykyäänkin kokonaan tvt'n varassa, mutta moni muukin osio voisi hyödyntää tvt'tä huomattavasti nykyistä enemmän.
Sariolan ja Evälän toimittamassa raportissa käsitellään verkko-opetusta laadunhallinnan näkökulmasta. Raportin näkökulma on selkeästi kasvatustieteen ja käyttäytymistieteen puolella, mikä tuntuu olevan vähän kaukana konkreettista opastusta kaipaavan muiden tidekuntien yliopisto-opettajan tarpeista.
Nurkan artikkelissa (luku 1.1) keskityttiin verkko-opetuksen haasteisiin, jossa todetaan mielestäni aivan oikein, että verkko-opetus on vakiintumassa osaksi normaalia opetustoimintaa. Tämä on mielestäni vieläkin liian vähälle painolle asia. Mielestäni koko yliopietuksessa on nyt vihdoin käynnissä opettamisen paradigman muutos, jossa massiivisesti siirrtyään käyttämään sekä tietokoneita että verkkopalveluja aktiivisesti normaalin opetuksen tukena. Tämä ei tarkoita, että kaikki opetus siirtyisi välttämättä verkkoon. Mutta se tarkoittaa sitä, että varsinkin uudet oppilaat mieltävät verkon ja tietokoneiden käytön opetuksessa ja opiskelussa itseestäänselvyytenä. En ole ihan samaa mieltä verkko-opetuksen laadunhallinnasta kirjoittajan kanssa. Verkko-opteuksen laatua pitäisi valvoa samalla tavalla kuin muutakin opetusta, jolloin ainoastaan verkko-opetukseen keskittyvät tutkimukset antavat hyvin helposti vääristyneen tuloksen. Pitää varmaan paikkansa, että vain osa verkko-opetuksesta on korkealaatuista, mutta eroaako tämä nyt sitten merkittävästi muun yliopisto-opetuksen laadusta? Voutilaisen ja Ritvasen artikkelissa (luku 1.2) päädyttiin tähän samaan tulokseen, että verkko-opetukseen pätee samat laadun periaatteet kuin muuhunkin opetukseen.
Sariolan artikkelissa (luku 1.3) kuvataan VOPLA-hanketta, jossa tarkoituksena on kehittää ainakin jollakin tasolla hyväksyttyjä verkko-opetuksen laadun mittoja ja työkaluja näiden mittojen arviointiin. Vaarana tässä lähestymistavassa on jälleen mielestäni se, että verkko-opetus eriytetään muusta opetuksesta.
Heikkilä (luvut 2.1 ja 2.2) jatkaa verkko-opetuksen laadunhallinan problematiikan käsittelyä. Perusongelmana tuntuu olevan se, että on hyvin vaikeaa edes määritellä, mitä verkko-opetuksella tarkoitetaan. Tämäkin ongelma on oikeastaan itsetekoinen aiheutuen siitä, että kasvatustieteilijät haluavat jollain tavoin irtauttaa verkko-opetuksen omaksi käsitteekseen, joka olisi erillinen muusta opetuksesta. Mielestäni tämä on ihan turhaa, koska verkko-opetus on liian laaja-alainen käsite määriteltäväksi erikseen. Ongelma on vähän vastaava, kuin jos yrittäisi lyhyesti ja nasevasti määritellä käsite "opetus". Artikkelissa pyritään määrittelemään myös käsite "laatu", mutta sekin osoittautuu kovin vaikeaksi. Laadulla kun ymmärretään eri asioita eri tarkastelunäkökulmista, joita ovat ainakin opiskelijat, ooettajat, hallinto ja tukipalvelut. Ei siis ihme, että käsite "verkkopetuksen laatu" on vaikea mieltää, kun molemmat alikäsitteet "verkko-opetus" ja "laatu" ovat molemmat vaikeasti määriteltävissä.
Heikkilä yrittää luvussa 2.2.1 esitellä VOPLA-hankkeessa käytettyä verkko-opetuksen määrittelyä, mutta sitäkään ei saada selkeästi sanottua. Luvussa 2.2.3 esitellään erilaisia verkko-opetuksen määrittelyjä, joista ehkä parhaimpia ovat Khan'in hypermediaan perustuva opetusohjelma ja Tellan määrittely tietoverkkojen palveluihin perustuvasta opetuksesta. Pidin erityisesti Kreijnsin (et al) rajauksesta, että pelkkä materiaalin jako verkon kautta ei tee kurssista verkko-opetusta. Linda Harris oli oikeilla jäljillä jakaen kurssin erilaisiin osioihin, joista vain osa voi olla verkkoon perustuvia.
Luvussa 2.2.5 Heikkilä puhuu paradigman muutoksesta pedagogisessa ajattelussa, jonka mukaan nyt ollaan siirtymässä yhä enemmän oppijan ajatteluun ja tiedon rakentamiseen sekä yhteisölliseen työskentelyyn. Tämä varmaan pitää paikkansa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä verkko-opetuksen tai -oppimisen kanssa. Verkkoa voidaan kyllä hyödyntää uudessakin pedagogisessa paradigmassa, mutta se ei ole mitenkään välttämätön siinä. Itse näen, että tärkeämpi paradigman muutos on juuri nyt käynnissä ihan tavallisessa yliopisto-opetuksessa, jossa massiivisessa määrin ollaan kaikkialla maailmassa ottamassa käyttöön verkkoon perustuvia opetus- ja oppimismenetelmiä. Kyse ei ole niinkään verkko-opetuksesta vaan verkon käytöstä opetuksessa ja oppimisessa.
de Boer et al tutkivat yliopistokoulutuksen tulevaisuuden trendejä. Päätrendejä löytyi seitsemän, joista tvt'n lisääntyvä käyttö oli yksi muiden joukossa. Tämä trendi on juuri mainitsemani yliopetuksen paradigman muutos, jossa tietokoneiden ja verkon käyttö tulee olennaiseksi osaksi yliopistopetusta. Tutkimus perustuu noin 80 kirjaan, artikkeleihin, suunnitelmin ja verkkosivuihin.
Luvussa 2 .1 keskitytään juuri tähän trendiin tarkemmin. Kirjoittajilla tuntuu olevan kovin optimistinen kuva nykytilanteesta. Esimerkkinä tästä on luvun 2.1.2 maininta, että tvt-käyttö olisi nyt jo täysin hyväksytty eikä enää tarvitse huolehtia esimerkiksi suoran opettaja/oppilas -kanssakäymisen vähenemisen tuomista ongelmista. Omat kokemukseni eivät tue tätä näkemystä. Edelleenkin päällimmäisenä huolenaiheena tvt'n käyttöönotossa opetuksessa on, että oppilaiden ei uskota oppivan ilman lähikontaktia opettajaan. Itse en usko, että lähiopetus suinkaan poistuu uuden paradigman yhteydessä - se voi tosin vähetä tai sen käyttö voi jopa kasvaa tvt'n tuomien parempien komminkointivälineiden avulla.
Trendiin sisältyy uusi kilpailutilanne ulkopuolisten opetuspalvelujen tuottajien kanssa. Laitoksellammekin oli juuri viime keväänä ensimmäinen kokeilu, jossa verkkokurssimateriaali ostettiin ulkopuoliselta yksityiseltä yritykseltä. Toinen trendiin sisältyvä muutos on resurssien uusi allokointi, kun osa opetukseen käytetyistä resursseista pitää nyt sijoittaa tvt-sidonnaisen oppimateriaalin tuottamiseen, joko yliopiston sisäisesti tai sen ulkopuolelle.
Verkko-opetuksen laatu yliopisto-opetuksessa. Verkko-opetuksen laadunhallinta ja laatupalvelu -hankkeen raportti I. 2005. toim. Janne Sariola, Annika Evälä. http://www.helsinki.fi/vopla/matskut/voplaseminaari2005/Vopla_verkkoon.pdf . Luvut 1, 2.1 ja 2.2.
Academia in the 21st century. An analysis of trends and perspectives in higher education and research Boer, H. de, Huisman, J., Klemperer, A., Meulen, B. van der, Neave, G., Theisens, H. and Wende, M. van der Den Haag, Adviesraad voor het Wetenschapsen Technologiebeleid (AWT), 2002, 182 p., s. 11-15 ja 23-27. http://www.awt.nl/uploads/files/as28.pdf