Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

 

LAITOKSEN HENKILÖKUNNAN KOKOUS 3/2007

Aika: Maanantai 12. marraskuuta 2007 klo 14.00

Paikka: Gustaf Hällströmin katu 2 b, B222 (Exactum)

Kokoonkutsuja: Hannu Toivonen, prof., laitoksen johtaja

Esityslista:

  1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen
    • kokouksen avaus
    • koollekutsumisen asianmukaisuuden toteaminen
    • sihteerin valinta
    • pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
    • esityslistan hyväksyminen
  2.  

    2. Tutkimussihteerin vakanssin ( 23472) ja tehtävien siirto palvelukeskukseen (yhteistoiminta-asia)

    Osana yliopiston hallinnon kehittämistä perustettiin 1.4.2007 palvelukeskukset eri kampuksille. Suunnitelmana on, että Kumpulan projektihallintokeskus aloittaa toimintansa vuoden 2008 alussa. Palvelukeskusten henkilökunta on tarkoitus rekrytoida siirtämällä jo olemassa olevia vakansseja palvelukeskukseen. Tutkimussihteeri, VTM Tiina Väisäsen kanssa on 25.10.2007 käyty henkilökohtainen YT-neuvottelu tutkimussihteerin tehtävien siirtymisestä. Tiina Väisänen on suostunut siihen, että hänen tehtävänsä siirretään palvelukeskukseen 1.1.2008 lukien, ja että hän itse siirtyy palvelukeskukseen palatessaan vapailta 1.4.2008 lukien.

     

    3. Laitoksen henkilöstösuunnitelma (yhteistoiminta-asia)

    Laitoksella on aloitettu strategiatyö, jonka tavoitteena on uudistaa laitoksen rakenteita vastaamaan sen rahoitustilannetta ja opintojen vähenemistä. Henkilöstökokouksessa 23.3.2007 tavoitteeksi asetettiin, että uudistuksia toteutetaan syyslukukaudesta 2008 lukien. Laitoksen johtoryhmä asetti 4.6.2007 strategiatyöryhmän (Lea Kutvonen, Harri Laine, Tei Laine, Jukka Paakki, Juho Rousu, Hannu Toivonen ja Esko Ukkonen) suunnittelemaan laitoksen tavoiteohjelman ja henkilöstösuunnitelman uudistamista. Henkilöstökokous käsitteli 28.9.2007 strategiaryhmän 11.9.2007 päivättyä muistiota, joka sisälsi ehdotuksen laitoksen uudeksi linjarakenteeksi sekä henkilöstön rakenteeksi. Johtoryhmä on käsitellyt asiaa vielä kokouksessaan 8.10.2007.

    Keskustellaan laitoksen henkilöstösuunnittelusta lähempänä kokousta toimitettavan tarkemman henkilöstösuunnitelman luonnoksen pohjalta.

     

    4. Muut mahdolliset asiat

    5. Kokouksen päättäminen

 

TERVETULOA!

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa: https://alma.helsinki.fi/doclink/96543

 

Hallinto@cs.helsinki.fi