Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

 

Suomessa osataan bioinformatiikka – ilman Bio-Nokiaakin

Tiedote 14.5.

Bioinformatiikka löi läpi itsensä tiedemaailmassa viime vuosikymmenellä. Se on bio- ja lääketieteellisen tutkimuksen tuottamien suurten tietomassojen tehokkaaseen käsittelyyn ja analysointiin erikoistunut tieteenala, joka on tullut jäädäkseen ja tarve osaamiselle kasvaa koko ajan.

Biotieteet ja tietotekniikka kohtaavat Bioinformatiikan seuran järjestämässä Bioinformatiikan päivässä 16.5. Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella.

-”Bioinformatiikan huippututkimus mahdollistaa korkealaatuisten suomalaisten potilasaineistojen saamisen osaksi suomalaista terveydenhoitoa”, kertoo dosentti Sampsa Hautaniemi. Hän vetää laskennallisen systeemibiologian tutkimusryhmää Helsingin yliopiston Biomedicum-tutkimusyksikössä.

Bioinformatiikan osaaminen Suomessa on nyt paljon korkeammalla tasolla kuin vielä vuosituhannen vaihteessa, jolloin Bio-Nokia -hype pääsi valloilleen laantuakseen puolta vuosikymmentä myöhemmin.

-”Realistinen tavoite alalle olisi pikemminkin joukko Bio-Jaikuja, pieniä yrityksiä, jotka yhdistäisivät huipputason biotutkimusta kansainvälisen tason tietojenkäsittelytieteeseen”, toteaa professori Juho Rousu. Rousu vastaa bioinformatiikan maisteriohjelmasta Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Perjantaina pidettävä Bioinformatiikan päivä 2008 kokoaa kolmatta kertaa yhteen suomalaiset alan tutkijat. Kutsuesitelmien pitäjät ovat alan kotimaisia vaikuttajia: Dosentti Hautaniemen lisäksi esitelmöivät professori Samuel Kaski, jonka tutkimusryhmä Teknillisessä korkeakoulussa on erikoistunut koneoppimismenetelmien kehittämiseen biodatan analysointiin sekä akatemiatutkija Tero Aittokallio Turun yliopistosta jonka ryhmä kehittää matemaattisia malleja biologisten systeemien analyysiin.

- ”Suomessa näin erikoistuneella tieteenalalla ei ole varaa olla tuntematta lähes kaikkia muita alalla toimivia. Bioinformatiikan päivä ja Bioinformatiikan seura edistävät yhteydenpitoa ja verkostoitumista” , toteaa Bioinformatiikan seuran puheenjohtaja Martti Tolvanen Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian instituutista.

Vuoden 2007 bioinformatiikan väitöskirjapalkinto julkistetaan tilaisuudessa. Lisäksi päivän ohjelmassa on tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden lyhyitä tietoiskuja bioinformatiikan alan tärkeistä kysymyksistä.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan päivien ohjelmaa. Tarkemmat tiedot ohjelmasta: http://www.helsinki.fi/jarj/bioinfo/bioinfopaiva2008.html

Lisätietoja:

Leo Lahti
Bioinformatiikan seuran tiedottaja
leo.lahti@tkk.fi
puh. 09 451 5116, 040-5655872

Professori Juho Rousu
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos
sähköposti juho.rousu@cs.helsinki.fi
puh. 09 191 51230

 

tiedottaja@cs.helsinki.fi