Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Opetusohjelma, kevätlukukausi 2010

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT

Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta.

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen perus- ja aineopintojen kurssien suoritusta voi yrittää luentokurssimuotoisesti harjoituspaikan varaamalla vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia. Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Yleistä

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella Kumpulan kampuksella Exactum-rakennuksessa (Gustaf Hällströmin katu 2 b). Kurssikokeita voidaan järjestää myös muissa yliopiston tiloissa Kumpulassa tai keskustassa.

Ilmoittautuminen

  • Kolmannen periodin ja koko lukukauden kestävät kurssit
    • ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TIISTAINA 11.1.2010 klo 9:00 alkaen.
  • Neljännen periodin kurssit
    • ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TIISTAINA 22.2.2010 klo 9:00.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä.

Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Esitietovaatimukset

Opinto-oppaassa ja kurssikuvauksissa mainittuja pakollisia esitietoja valvotaan aikaisempaa tarkemmin.

Kurssille Rinnakkaisohjelmointi osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietoina ilmoitettujen kurssien Tietokoneen toiminta Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen (maanantaina 10.1. klo 9-11 C222) hyväksytty suoritus.

Kurssille Tietorakenteet osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietoina ilmoitettujen kurssien Ohjelmoinnin jatkokurssi (Java-ohjelmointi) ja Diskreetti matematiikka Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen (perjantaina 14.1. klo 9-11 C222) hyväksytty suoritus.

Kurssin luennoija voi hyväksyä osallistumisen myös muulla perusteella, ja esitietokurssien suorituksia korvaavat suoritukset luonnollisesti hyväksytään.

Esitietokokeiden sisällöstä ja niihin sekä mainituille kursseille ilmoittautumisesta tiedotetaan tarkemmin aikanaan kurssien kotisivulla.

Esitiedot tarkistetaan aikaisempaan tapaan myös harjoitustöissä, tieteellisen kirjoittamisen kurssilla, ohjelmistotuotantoprojektissa ja seminaareissa. Niiden täyttäminen on otettava huomioon kaikilla kursseilla, vaikkakin useiden kurssien kohdalla tarkistus jää tässä vaiheessa opiskelijan omaan harkintaan.

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. Kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista:

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Työryhmät

Työnsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Työryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa, on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään, vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Työryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovelluksessa ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä työryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää työryhmäpaikkansa.

Työryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden työryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Kevään 2010 opetus

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot

 

581324 Tietokone työvälineenä (1 op)

Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen 19.01. TI 10-12 B222

Aloitusluento tiistaina 19.1. klo 10-12 salissa B222.

Harjoitusryhmät: 18.01.- 12.02.
 
1. Tuntiop. Tuomas Husu, Tuntiop. Jenny Humaloja, Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen 18.01.-12.02. TI 14-16 B221  
2. Tuntiop. David Consuegra, Tuntiop. Ari Meriläinen, Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen, Tuntiop. David Consuegra 18.01.-12.02. KE 14-16 B121  
 

582514 TVT-ajokortti (3 op)

Tuntiop. Samuli Kaipiainen

 

Muut opinnot

 

582513 Opiskelutekniikka (2 op)

Suoritetaan matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämällä Tehoa opiskeluun -kurssilla. Tarkemmat tiedot sivulla http://blogs.helsinki.fi/mlopetuki/tehoa-opiskeluun-2-op/. Opetus tiistaisin klo 16-18 alkaen 19.1. ja päättyen 2.3.

 

582516 Software Factory Work Experience (7 op)

Prof. Pekka Abrahamsson, FM Fabian Fagerholm

 

Perusopinnot

 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op)

Prof. Jussi Kangasharju 09.02.-23.02. TI 10-12 B222, 16.03.-27.04. TI 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 08.02.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Matti Seise 08.02.-26.02. TI 14-16 BK106, 15.03.-30.04. TI 14-16 BK106  
2. Tuntiop. Ari Meriläinen 08.02.-26.02. KE 14-16 C220, 15.03.-30.04. KE 14-16 C220  
 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (itseopiskelu) (4 op)

Leht. Heikki Lokki

Itseopiskelukurssi - Self Study Course Suoritusoikeus erillisellä hakemuksella kurssin vastuuhenkilöltä.

 

581325 Ohjelmoinnin perusteet (5 op)

Yonleht. Matti Luukkainen, Tuntiop. Matti Paksula, Tuntiop. Arto Vihavainen 18.01.-22.02. MA 10-12 CK112

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Jokainen opiskelija osallistuu viikon aikana kahteen vapaavalintaiseen harjoitusryhmään. Riittää siis, että ilmoittaudut vain kurssille. Lisätietoja <a href="http://cs.helsinki.fi/group/java/k10/">http://cs.helsinki.fi/group/java/k10</a>

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Yonleht. Matti Luukkainen, Tuntiop. Matti Paksula, Yonleht. Matti Luukkainen 18.01.-26.02. MA 12-14 B221, MA 12-14 B121  
2. Tuntiop. Arto Vihavainen 18.01.-26.02. TI 10-12 B221  
3. Tuntiop. Arto Vihavainen 18.01.-26.02. KE 14-16 B221  
4. Yonleht. Matti Luukkainen 21.01. TO 14-16 B221, 28.01. TO 14-16 B121, 04.02.-25.02. TO 14-16 B221  
 

582103 Ohjelmoinnin jatkokurssi (4 op)

Yonleht. Matti Luukkainen, Tuntiop. Arto Vihavainen, Tuntiop. Matti Paksula 15.03.-26.04. MA 10-12 CK112

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Jokainen opiskelija osallistuu viikon aikana kahteen vapaavalintaiseen harjoitusryhmään. Riittää siis, että ilmoittaudut vain kurssille. Lisätietoja <a href="http://cs.helsinki.fi/group/java/k10/">http://cs.helsinki.fi/group/java/k10</a>

Harjoitusryhmät: 15.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Matti Paksula, Yonleht. Matti Luukkainen 15.03.-30.04. MA 12-14 B221  
2. Tuntiop. Arto Vihavainen 15.03.-30.04. TI 10-12 B221  
3. Tuntiop. Arto Vihavainen 15.03.-30.04. KE 14-17 B221  
4. Yonleht. Matti Luukkainen 15.03.-30.04. TO 14-17 B221  
 

581328 Tietokantojen perusteet (4 op)

Leht. Harri Laine 17.03.-30.04. KE 10-12 A111, PE 10-12 B123

Harjoitusryhmät: 22.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Taru Itäpelto 22.03.-30.04. MA 16-18 B119  
2. Tuntiop. Sami Saada 22.03.-30.04. KE 12-14 CK111  
3. Tuntiop. Taru Itäpelto 22.03.-30.04. TO 12-14 B119  
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi III) (4 op)

Yonleht. Tomi Pasanen, Tuntiop. Mika Holmström 18.01. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221, 08.02. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221

Group 5 is for non finnish students only.

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Kasperi Kaija 18.01.-22.02. MA 13-18, TO 10-11 A218  
2. Tuntiop. Jesse Lankila 20.01.-24.02. KE 14-18 A218  
3. Tuntiop. Topi Musto 21.01.-25.02. TO 14-18 A218  
4. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 22.01.-26.02. PE 10-14 A218  
5. Tuntiop. Henning Lübbers 22.01.-05.02. PE 10-14 A219, 12.02.-26.02. PE 10-14 A319   in English
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi IV) (4 op)

Yonleht. Tomi Pasanen, Tuntiop. Mika Holmström 15.03. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221, 12.04. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221

Aloitusluento 15.03. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221, tekniikkaluento 12.04. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221. Group 3 is for non finnish students only.

Harjoitusryhmät: 15.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Mika Holmström 15.03.-26.04. MA 14-18 A218  
2. Tuntiop. Joel Rybicki 16.03.-27.04. TI 12-16 A218  
3. Tuntiop. Henning Lübbers 15.03.-30.04. PE 9-14 A218   in English
 

Aineopinnot

 

582204 Kandidaatintutkielma (10 op)

Prof. Seppo Sippu 18.01.-22.02. MA 12-14 CK112

Harjoitusryhmät: 18.01.- 30.04.
 
1. Trikoul. Esa Junttila 20.01.-28.04. KE 8-12 A218  
2. Trikoul. Pekka Parviainen 25.01. MA 14-16 C220, 28.01.-29.04. TO 14-18 A319  
3. Leht. Teemu Kerola 18.01.-30.04. TO 14-16 A318  
4. Yo-opett. Tiina Niklander 18.01.-30.04. KE 12-14 A318  
5. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 18.01.-05.02. TI 14-16 A219, 08.02.-30.04. TI 14-16 A318  
6. Leht. Arto Wikla 20.01. KE 12-16 A319, 10.02. KE 12-16 A319, 17.03. KE 12-16 CK111, 14.04. KE 12-16 BK107  
7. Trikoul. Pietu Pohjalainen 18.01.-05.02. TO 12-15 A219, 08.02.-30.04. TO 12-15 C130  
8. Prof. Seppo Sippu 18.01.-30.04. KE 12-14 A218  
9. Yo-opett. Miro Lehtonen 25.01.-05.02. TI 12-14 A219, 08.02.-30.04. TI 12-14 C130  
10. Yonleht. Pirjo Moen 20.01. KE 12-14 C131, 17.02. KE 12-14 A319  
11. Post-doc Valentin Polishchuk 18.01.-26.02. KE 12-14 C130, 15.03.-30.04. KE 12-14 C130  
12. Yo-opett. Juha Gustafsson 18.01.-30.04. TI 10-12 A218  
 

58131 Tietorakenteet (8 op)

Yonleht. Matti Luukkainen 19.01.-25.02. TI, TO 10-12 A111, 16.03.-29.04. TI, TO 10-12 A111, 29.03. MA 14-16 B123

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Non finnish students, contact the lecturer before hand. Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 12.1. klo 9.00. Kurssille voivat osallistua ne opiskelijat, jotka viimeistään kurssin alkuun mennessä ovat hyväksytysti suorittaneet esitietovaatimuksena olevat Ohjelmoinnin jatkokurssin (Java-ohjelmointi) ja Johdatus diskreettiin matematiikkaan -kurssin tai tähän kurssiin liittyvän esitietokokeen, joka järjestetään perjantaina 15.1. klo 9-11 salissa D122.

Harjoitusryhmät: 18.01.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Antti Laaksonen 18.01.-26.02. TI 14-16 CK111, 15.03.-30.04. TI 14-16 CK111  
2. Tuntiop. Antti Laaksonen 18.01.-26.02. TI 16-18 B119, 15.03.-30.04. TI 16-18 B119  
3. Tuntiop. Pekka Mikkola 18.01.-26.02. KE 16-18 B119, 15.03.-30.04. KE 16-18 B119   in English if needed
4. Tuntiop. Pekka Mikkola 18.01.-26.02. TO 12-14 CK111, 15.03.-30.04. TO 12-14 CK111  
5. Yonleht. Matti Luukkainen 18.01.-26.02. PE 12-14 B119, 15.03.-30.04. PE 12-14 B119  
 

581305 Tietokoneen toiminta (4 op)

Leht. Teemu Kerola 15.03.-30.04. MA 12-14 CK112, 15.03. MA 14-16 C220, 26.04. MA 14-16 C220

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Lectures on 15th of March at 14-16 and 26th of April at 14-16 are lectured in English.

Harjoitusryhmät: 15.03.- 30.04.
 
1. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 15.03.-30.04. TI 12-14 C222  
2. Leht. Teemu Kerola 15.03.-30.04. KE 14-16 B119   in English
3. Tuntiop. Heikki Korhola 15.03.-30.04. KE 16-18 C222  
4. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 15.03.-30.04. PE 12-14 C222  
 

582202 Tietoliikenteen perusteet (4 op)

Prof. Sasu Tarkoma 18.01.-24.02. MA, KE 12-14 A111

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Harri Hämäläinen 18.01.-26.02. TI 14-16 B222  
2. Tuntiop. Harri Hämäläinen 18.01.-26.02. TI 16-18 CK111  
3. Tuntiop. Paula Kuosmanen 18.01.-26.02. KE 14-16 B119  
4. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 18.01.-26.02. TO 10-12 B119  
5. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 18.01.-26.02. PE 10-12 B119   in English if needed
 

582215 Tietoturvan perusteet (4 op)

Yo-opett. Timo Karvi 16.03.-28.04. TI, KE 12-14 B123

Harjoitusryhmät: 22.03.- 30.04.
 
1. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 22.03.-30.04. KE 14-16 C222  
2. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 22.03.-30.04. TO 14-16 B119  
3. Harri Forsgren 22.03.-30.04. TI 14-16 B119  
4. Harri Forsgren 22.03.-30.04. TI 16-18 B222  
5. Harri Forsgren 22.03.-30.04. TO 14-16 BK106   in English
 

581259 Ohjelmistotuotanto (4 op)

Yotutkija Marko Salmenkivi 17.03.-30.04. KE, PE 10-12 CK112

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 17.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Matti Seise 17.03. KE 14-16 C222, 22.03.-30.04. KE 14-16 CK111  
2. Tuntiop. Matti Seise 17.03. KE 16-18 CK111, 22.03.-30.04. KE 16-18 CK111  
3. Tuntiop. Tatu Kairi 18.03. TO 14-16 CK111, 22.03.-30.04. TO 14-16 CK111  
4. Tuntiop. Tatu Kairi 19.03. PE 14-16 CK111, 22.03.-30.04. PE 14-16 CK111   Aika on muuttunut!
 

582201 Käyttöliittymät (4 op)

Yonleht. Timo Jokela 20.01.-26.02. KE, PE 14-16 A111

Harjoitusryhmät: 25.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Tuomas Husu 25.01.-26.02. TI 16-18 BK106  
2. Tuntiop. Tuomas Husu 25.01.-26.02. KE 16-18 CK111  
3. Tuntiop. Paula Gómez Gómez 25.01.-26.02. TO 14-16 B119  
4. Tuntiop. Paula Gómez Gómez 25.01.-26.02. TO 16-18 B119  
 

581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (9 op)

Yo-opett. Juha Gustafsson

Harjoitusryhmät: 18.01.- 07.05.
 
1. Tuntiop. Marko Lehtimäki 18.01.-01.02. MA 12-14 A219, 22.01.-07.05. PE 14-16 C131, 08.02.-07.05. MA 12-14 A318  
2. Tuntiop. Tia Honkanen 18.01.-07.05. TO 8-10 A218  
3. Tuntiop. Kim Ervasti 18.01. MA 16-19 A318, 22.01. PE 13-16 A319, 25.01.-05.03. MA 16-18 A318, 28.01.-04.03. TO 16-18 C131, 15.03.-07.05. MA 16-18 A319, TO 16-18 C131  
4. Tuntiop. Pirkka Hartikainen 18.01.-07.05. TI, TO 12-14 A318, 29.01. PE 8-12 A318   LiveFunding
5. Tuntiop. Olli Jokinen 18.01.-07.05. MA 10-12, PE 12-14 A318  
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi III) (4 op)

Leht. Otto Nurmi

Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Otto Nurmi (onurmi@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Aki Reijonen 19.01.-04.02. TI, TO 16-19 A219, 09.02.-25.02. TI, TO 16-19 A318  
2. Tuntiop. Henning Lübbers   22.01.-26.02. FRI 12-16 A219 in English
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi IV) (4 op)

Leht. Otto Nurmi

Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Otto Nurmi (onurmi@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 15.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Juhana Laurinharju 16.03.-29.04. TI, TO 16-19 A218  
2. Tuntiop. Henning Lübbers   19.03.-30.04. FRI 12-16 A218 in English
 

582203 Tietokantasovellus (periodi III) (4 op)

Leht. Harri Laine 18.01. MA 16-18 B222

Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Harri Laine (laine@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Sami Saada 19.01.-23.02. TI 14-18 A218  
2. Tuntiop. Mika Holmström 22.01.-26.02. PE 14-18 A318  
3. Tuntiop. Henning Lübbers   22.01.-26.02. FRI 12-16 A219 in English
 

582203 Tietokantasovellus (periodi IV) (4 op)

Leht. Harri Laine 15.03. MA 16-18 B222

Aloitusluento 15.03. MA 16-18 B222. Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Harri Laine (laine@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 15.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Melissa Kasari 17.03.-28.04. KE 14-18 A218  
2. Tuntiop. Mika Timonen 18.03.-29.04. TO 16-20 A318  
3. Tuntiop. Henning Lübbers   19.03.-30.04. FRI 12-16 A218 in English
 

Aineopinnot /valinnaiset opintojaksot

 

582209 Grafiikkaohjelmointi (4 op)

Kurssi on peruutettu!

 

582339 Internet ilmiönä (2 - 4 op)

Sebastian Siikavirta 10.05. MA 14-16 CK112, 17.05.-27.05. MA, TO 14-16 B222, 31.05. MA 14-16 B222

<a href="http://cs.helsinki.fi/opiskelu/internet-ilmiona">Kuvaus/Description (in Finnish)</a> Huom! Helatorstaina 13.5. ei ole luentoa. Huom! Ensimmäinen luento auditoriossa CK112!

 

582317 Linux-ylläpito (6 op)

Trikoul. Mikko Pervilä, Ttasiant. Jani Jaakkola 20.01.-26.02. KE, PE 14-16 D122, 17.03.-30.04. KE, PE 14-16 D122

Kurssille otetaan korkeintaan 50 opiskelijaa, jotka valitaan esitietovaatimusten, suositeltavien kurssien ja opintomenestyksen mukaan. Etusijalla ovat pääaineopiskelijat.

 

582330 Ohjelmointitekniikka (Scala) (4 op)

Leht. Arto Wikla 16.03.-29.04. TI 12-14 CK112, TO 12-14 B123

Harjoitusryhmät: 22.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Ilmari Vacklin 22.03.-30.04. TI 14-16 BK107  
2. Tuntiop. Ilmari Vacklin 22.03.-30.04. TI 16-18 BK107  
3. Tuntiop. Heikki Korhola 22.03.-30.04. TO 14-16 BK107  
4. Tuntiop. Heikki Korhola 22.03.-30.04. PE 12-14 BK107  
 

581365 Tietokoneen rakenne (4 op)

Yo-opett. Tiina Niklander 19.01.-25.02. TI, TO 14-16 D122

Huom! Harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Non finnish students: The first lecture in English is on Monday 18th of January at 14.15 in room C220. English lectures on Fridays 12.15-14 in room CK111. The exercises start on Wednesday 20th of January.

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 18.01.-26.02. KE 14-16 CK111   in English
2. Yo-opett. Tiina Niklander 18.01.-26.02. KE 16-18 C222  
 

582337 AI for Games II (3 op)

Prof. Petri Myllymäki

Harjoitusryhmät: 10.05.- 21.05.
 
1. Tuntiop. Topi Musto, LuK Mika Urtela 10.05. MA 10-16 B121, 10.05.-21.05. TI, KE, TO, PE 10-16 B221, 17.05. MA 10-16 B221  
 

582336 Introduction to Go (3 cr)

Kai Bäckman 08.03.-12.03. MA, TI, KE, TO, PE 10-12 CK112

An intensive course during 8-12.3.

 

582326 Robottiohjelmoinnin harjoitustyö (4 op)

Tuntiop. Jouko Strömmer, Tuntiop. Mikko Apiola

Opintojaksolla voi korvata Ohjelmoinnin harjoitustyö -opintojakson.

Harjoitusryhmät: 22.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Jouko Strömmer 22.01.-26.02. PE 14-18 CK111  
 

Syventävät opinnot

 

582456 Approksimointialgoritmit (8 op)

Prof. Jyrki Kivinen 19.01.-26.02. TI 8-10 B222, PE 12-14 D123, 16.03.-30.04. TI 8-10 B222, PE 12-14 C220

Harjoitusryhmät: 25.01.- 30.04.
 
1. FM Jouni Siren 25.01.-26.02. MA 14-16 BK106, 15.03.-30.04. MA 14-16 BK106  
 

582634 Data Mining (4 cr)

Prof. Juho Rousu 15.03.-30.04. MA 12-14, TI 10-12 B222

Exercise sessions: 22.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Taru Itäpelto 22.03.-30.04. TI 12-14 B222  
 

582661 Deterministic Distributed Algorithms (3 cr)

Jukka Suomela 10.05.-21.05. MA, TI, KE, TO, PE 12-14 B222

The lecture on Wed 19th of May has been moved to room D122.

 

582401 Geometriset menetelmät (8 op)

Leht. Otto Nurmi 20.01.-25.02. KE, TO 14-16 B222, 17.03.-29.04. KE, TO 14-16 B222

Harjoitusryhmät: 25.01.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Pekka Mikkola 25.01.-26.02. PE 10-12 BK107, 15.03.-30.04. PE 10-12 BK107  
 

582671 Graph Mining - Motivation, Algorithms and Applications (2 cr)

Greger Lindén, Ehud Gudes 20.05. TO 9-13 C222, 24.05. MA 10-14 B222, 25.05. TI 10-14 C222, 26.05. KE 10-14 C222

Kurssi suoritetaan esseellä ja projektilla. The course includes an essay and a project. <a href="http://www.cs.helsinki.fi/hecse/courses/Graph_Mining_2010/">Kuvaus/Description</a>

 

582636 Probabilistic Models (4 cr)

Post-doc Huizhen Yu 19.01.-25.02. TI, TO 16-18 B222

Exercise sessions: 25.01.- 26.02.
 
1. Post-doc Huizhen Yu 25.01.-26.02. PE 14-16 B222  
 

582638 Unsupervised Machine Learning (4 - 6 cr)

Prof. Aapo Hyvärinen 16.03.-30.04. TI, TO, PE 14-16 C222

Exercise sessions: 22.03.- 30.04.
 
1. Trikoul. Doris Entner, Post-doc Michael Gutmann   The exercise session will meet either on TUE, THU or FRI at 14-16.
 

582635 Data Mining Project (2 cr)

Prof. Juho Rousu 10.05. MA 12-14 C222, 21.05. PE 12-16 C222

Aloitusluento maanantaina 10.5. klo 12-14 salissa C222. First lecture on Monday 10th of May at 12-14 in room C222.

 

582633 Diskreetin optimoinnin harjoitustyö (2 op)

Prof. Jyrki Kivinen 19.01.-23.02. TI 12-14 C220

 

582637 Project in Probabilistic Models (2 cr)

Yonleht. Hannes Wettig 18.03.-29.04. TO 16-18 C220

 

582641 Collaboration of Autonomous Business Services (4 cr)

Yonleht. Lea Kutvonen 16.03.-30.04. TI, PE 12-14 D122

Exercise sessions: 19.03.- 30.04.
 
1. 19.03.-30.04. PE 10-12 D122  
 

582646 Mobile Middleware (3 cr)

Prof. Sasu Tarkoma 16.03.-27.04. TI 16-18 D122

 

582672 PSIRP Codecamp (2 cr)

Register via e-mail: send your name, e-mail, student ID, study program and years completed to: petri.savolainen ät hiit.fi <a href="http://www.cs.helsinki.fi/kurssit/syventavat/582672/syllabus.pdf">Course Description</a>

 

581359 Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu (4 op)

Prof. Juha Taina 16.03.-29.04. TI, TO 10-12 CK112

Harjoitusryhmät: 22.03.- 30.04.
 
1. Tuntiop. Tatu Kairi 22.03.-30.04. TO 16-18 CK111  
2. Tuntiop. Tatu Kairi 22.03.-30.04. PE 12-14 CK111  
 

582660 Käytettävyyden arviointi (4 - 6 op)

Dos. Antti Oulasvirta 13.01.-24.02. KE 8-10 D234, 17.03.-28.04. KE 8-10 D234

 

582460 Ohjelmistojen vaatimusmäärittely (4 op)

Prof. Juha Taina 19.01.-25.02. TI, TO 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 25.01.- 26.02.
 
1. Yo-opett. Juha Gustafsson 25.01.-26.02. TO 12-14 BK107  
2. Yo-opett. Juha Gustafsson 25.01.-26.02. PE 12-14 B222   in English if needed
 

582648 Ohjelmointikielten kääntäjien harjoitustyö (2 - 4 op)

Leht. Juha Vihavainen 15.03.-30.04. KE 12-14 B222

 

58144 Ohjelmointikielten kääntäjät (4 op)

Leht. Juha Vihavainen 20.01.-26.02. KE 14-16, PE 12-14 BK107

Harjoitusryhmät: 18.01.- 26.02.
 
1. Tuntiop. Paula Kuosmanen 18.01.-26.02. PE 14-16 B119  
2. Tuntiop. Paula Kuosmanen 18.01.-26.02. TO 16-18 C222  
 

582642 Palvelusuuntautunut ohjelmistotuotanto (4 op)

Yonleht. Lea Kutvonen, Ass. (hy) Toni Ruokolainen 19.01.-26.02. TI, PE 12-14 D122

Harjoitusryhmät: 29.01.- 26.02.
 
1. Ass. (hy) Toni Ruokolainen 29.01.-26.02. PE 10-12 D122  
 

582659 Software Factory Project (period III) (10 - 12 cr)

Trikoul. Fabian Fagerholm, Prof. Pekka Abrahamsson 18.01. MA 10-16 B222

During period III. Software Factory Project is an advanced (master's level) optional course in the software systems subprogramme. Only a limited number of participants are admitted. Admission is based on an interview (by email or in person) to which participants are invited after registering. Software Factory Project on tietojenkäsittelytieteen maisteriopintojen valinnainen ohjelmistojärjestelmien erikoistumislinjan kurssi. Kurssille otetaan rajoitettu määrä opiskelijoita. Valinta perustuu haastatteluun (sähköpostitse tai henkilökohtaisesti).

 

582659 Software Factory Project (period IV) (5 cr)

Prof. Pekka Abrahamsson, Trikoul. Fabian Fagerholm 15.03. MA 9-12 C222, MA 12-16 CK111

First lecture on Monday 15th of March at 9-12 in room C222 and at 12-16 in room CK111. Software Factory Project is an advanced (master's level) optional course in the software systems subprogramme. Only a limited number of participants are admitted. Admission is based on an interview (by email or in person) to which participants are invited after registering Aloitusluento ma 15.3. klo 9-12 C222 ja 12-16 CK111. Software Factory Project on tietojenkäsittelytieteen maisteriopintojen valinnainen ohjelmistojärjestelmien erikoistumislinjan kurssi. Kurssille otetaan rajoitettu määrä opiskelijoita. Valinta perustuu haastatteluun (sähköpostitse tai henkilökohtaisesti).

 

581361 Software Testing (4 cr)

Tutk.tri Michel Jaring 19.01.-25.02. TI 14-16 C222, TO 12-14 D122

Exercise sessions: 25.01.- 26.02.
 
1. Yo-opett. Juha Gustafsson 25.01.-26.02. TO 10-12 C222  
 

582601 XML-tietokannat (4 op)

Yo-opett. Miro Lehtonen 16.03.-28.04. TI 14-16, KE 10-12 B222

Harjoitusryhmät: 22.03.- 30.04.
 
1. Yo-opett. Miro Lehtonen 22.03.-30.04. TO 12-14 B222  
 

582491 Hajautetut tietokannat (4 op)

Prof. Seppo Sippu 20.01.-25.02. KE, TO 14-16 C222

Harjoitusryhmät: 25.01.- 26.02.
 
1. Prof. Seppo Sippu 25.01.-26.02. TO 12-14 B222  
 

57734 Modelling inheritance in pedigrees and populations (4 - 6 cr)

Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 19.01. TI 14-18 B120, 26.01.-23.02. TI 14-16 B120

Exercise sessions: 26.01.- 23.02.
 
1. FM Jussi Kollin 26.01.-23.02. TI 16-18 B221  
 

582604 Practical Course in Biodatabases (4 cr)

Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 21.01.-26.02. TO, PE 14-16 BK107

Exercise sessions: 28.01.- 25.02.
 
1. Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 28.01.-25.02. TO 16-18 B221  
 

Seminaarit

 

58310103 Research Seminar on Intelligent Systems (3 cr)

Yonleht. Hannes Wettig 18.01.-26.02. MA 10-12 B119, 15.03.-30.04. MA 10-12 B119

 

58310111 Seminar: Graph Mining (3 cr)

Post-doc Sebastien Mahler, Prof. Hannu Toivonen 18.01. MA 12-14 C220, 08.02. MA 12-14 C220, 22.03. MA 12-14 C220, 12.04. MA 12-14 C220, 20.05. TO 9-16 C220, 21.05. PE 9-16 C220

 

58310107 Seminar: Neuroinformatics 2 (3 cr)

Prof. Aapo Hyvärinen 21.01.-25.02. TO 12-14 C222, 18.03.-29.04. TO 12-14 C222

 

58310102 Seminaari: Yhteistoiminnan luotettavuus ja riskit (3 op)

Yonleht. Lea Kutvonen 19.01.-23.02. TI 14-16 C220, 16.03.-27.04. TI 14-16 C220

 

58310110 Seminar: Energy-awareness in mobile systems (3 cr)

Prof. Sasu Tarkoma 20.01.-24.02. KE 16-18 C220, 17.03.-28.04. KE 12-14 B119

 

58310101 Seminar: Mobile Communications: Past, Present, and Future (3 cr)

Prof. Jussi Kangasharju 18.01.-22.02. MA 14-16 B119, 15.03.-26.04. MA 14-16 B119

 

58305306 Ohjelmistotekniikan linjan pro gradu -seminaari (3 op)

Yonleht. Juha Taina 20.01.-24.02. KE 12-14 C220, 17.03.-28.04. KE 12-14 C220

 

58310104 Seminaari: Sähköisen terveydenhuollon standardit ja menetelmät (3 op)

Dos. Juha Puustjärvi 18.01.-22.02. MA 8-12 C220, 15.03.-29.03. MA 8-12 C220, 12.04.-19.04. MA 8-12 C220

 

58310105 Seminaari: Yksityisyyden hallinta avoimissa järjestelmissä (3 op)

Yonleht. Pirjo Moen 21.01.-25.02. TO 12-14 C220, 18.03.-29.04. TO 12-14 C220

 

58310106 Seminar: Software Architecture Development in Open and Closed Communities (3 cr)

Tutk.tri Michel Jaring 22.01.-26.02. PE 14-16 C220, 19.03.-30.04. PE 14-16 C220

 

58310109 Seminaari: Käyttöliittymät ja käytettävyys (3 op)

Yonleht. Timo Jokela 20.01.-03.02. KE 10-12 C220, 31.03. KE 9-12 C220, KE 12-14 C222, 14.04.-28.04. KE 9-12 C220, KE 12-14 C222

 

58307312 Master's thesis seminar MBI) (3 cr)

Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 18.01. MA 16-17 C222, 01.02.-08.02. MA 16-17 C222

 

58309309 Seminar: Gene Regulatory Networks (3 cr)

Prof. Esko Ukkonen 18.01.-22.02. MA 14-16 C222, 15.03.-26.04. MA 14-16 C222

 

58310108 Seminar: Sequence Assembly (3 cr)

Prof. Veli Mäkinen 18.01.-22.02. MA 12-14 C222, 15.03.-26.04. MA 12-14 C222

 

Jatko-opinnot

 

582710 PhD Student Seminar (1 cr)

Prof. Jussi Kangasharju, Prof. Juho Rousu, Prof. Hannu Toivonen 22.01. PE 12-16 B222, 26.03. PE 12-16 B222