Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Tietoa laitoksesta:

 

Opetusohjelma, syyslukukausi 2004

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT
- Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta. Turhien ilmoittautumisten määrä on viime vuosina kasvanut mittoihin, joka alkaa tehdä järkevän suunnittelun mahdottomaksi.
Syksystä 2002 alkaen voi tietojenkäsittelytieteen laitoksen cum laude approbatur -kurssien suoritusta yrittää luentokurssimuotoisesti harjoituspaikan varaamalla vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Ennen syksyä 2002 tehtyjä yrityksiä ei lasketa sääntöä sovellettaessa. Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia.
Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Yleistä

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella (Gustaf Hällströmin katu 2 b). Kurssikokeita voidaan järjestää myös muissa yliopiston tiloissa Kumpulassa tai keskustassa.

Ilmoittautuminen

  • Alkulukukauden ja koko lukukauden kestäville kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TORSTAINA 2.9.2004 klo 9.00 alkaen.
    • Sivuaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA PERJANTAINA 3.9.2004 klo 9.00 alkaen.
  • Loppulukukauden kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ilmoittautuminen LOPPULUKUKAUDEN kursseille alkaa TIISTAINA 5.10.2004 klo 9.00.
    • Sivuaineopiskelijoiden ilmoittautuminen LOPPULUKUKAUDEN kursseille alkaa KESKIVIIKKONA 6.10.2004 klo 9.00.

Loppulukukauden kurssien yhteydessä on maininta jälkimmäisestä ilmoittautumisajasta.

Pääaineopiskelijoiksi katsotaan myös lukioyhteistyöhön liittyvät opiskelijat, muuntokoulutettavat ja erillisopintojen suoritusoikeuden omaavat opiskelijat.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä.

Osaan kursseista ilmoittaudutaan sähköpostitse tai hakulomakkeen avulla (näistä maininta kurssin yhteydessä). Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. Syksyn 2004 erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. Syksyn 2004 kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista, jotka löytyvät www-sivulta www.cs.helsinki.fi/kurssit/.

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Työryhmät

Työnsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Työryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa, on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään, vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Työryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovellusten harjoitustyössä ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen klo 18-20). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä työryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää työryhmäpaikkansa.

Työryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden työryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Syksyn 2004 opetus

Muut opinnot

 

581256-5 Opettajatuutorointi (1 ov)

Luennot: Triass. Päivi Kuuppelomäki 13.09. MA 16-18 B123, 01.11. MA 18-20 A111

Harjoitusryhmät: 10.09.- 10.12.
 
1.  
2.  
3. Triass. Päivi Kuuppelomäki  
4.  
5. Yonleht. Matti Luukkainen  
6. Yonleht. Tomi Pasanen  
7. Ass. Anna Pienimäki  
8.  
9.  
10. Tuntiop. Greger Linden  
11. Yonleht. Pirjo Moen  
12. Triass. Marko Salmenkivi  
 

581355-1 Tietojenkäsittelytieteen esittely (1 ov)

Luennot: Yonleht. Tiina Niklander 13.09.-20.10. MA 12-14, KE 16-18 A111, 28.10. TO 16-17 C221

Harjoitusryhmät: -
 
1. Aman. Marja Huovinen  
 

Cum laude approbatur

 

581324-7 Tietokone työvälineenä (2 ov)

Luennot: Leht. Anni Rytkönen 03.09. PE 12-14 A111, 06.09. MA 12-15 A111, 07.09. TI 12-15 A111, 08.09. KE 12-15 A111, 09.09. TO 12-15 A111

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pääaineopiskelijoille. Katso tasoryhmien kuvaukset kurssin <a href="http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tyovaline/">sivulta</a>.

Harjoitusryhmät: 06.09.- 10.09.
 
1. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Jouni Kuisma, Tuntiop. Ismo Puustinen, Tuntiop. Miikka Junnila, Tuntiop. Veli-Matti Kujala 07.09.-10.09. TI 9-12 B221, TI 9-12 CK110, TI 9-12 BK107, KE 9-12 CK110, KE 9-12 BK107, KE 9-12 B221, TO 9-12 BK107, TO 9-12 B221, TO, PE 9-12 CK110, PE 9-12 BK107, PE 9-12 B221   Perusryhmä, klo 9-12
2. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Ahti Syreeni 06.09.-09.09. TI, KE, TO 15-18 BK107   Perusryhmä, klo 15-18
3. Tuntiop. Jouni Kuisma, Tuntiop. Ismo Puustinen 06.09.-09.09. TI 15-17 B121, TI, KE 15-17 DK110, KE, TO 15-17 B121, TO 15-17 DK110   Nopeat, klo 15-17
4.   Ei harjoituksia -ryhmä
 

581390-4 Tietokone työvälineenä (sivuaineopiskelijoille) (2 ov)

Luennot: Aman. Juhani Haavisto 17.09.-20.10. KE 12-14 A111, 17.09. PE 9-10 A111, 24.09.-20.10. PE 12-14 A111

Tasoryhmät: katso kurssin kotisivu www.cs.helsinki.fi/u/jzhaavis/tyovaline Lisäryhmiä saatetaan perustaa tarvittaessa. Huom! Ensimmäinen luento pe 17.9. klo 9:15-10:00.

Harjoitusryhmät: 27.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Kirsi Jokisalo, Tuntiop. Ismo Puustinen 27.09.-29.10. MA 9-12 B221   Perusryhmä
2. Tuntiop. Veli-Matti Kujala, Tuntiop. Ismo Puustinen 27.09.-29.10. MA 14-17 B221   Perusryhmä
3. Tuntiop. Kirsi Jokisalo, Tuntiop. Veli-Matti Kujala 27.09.-29.10. TI 10-12 B221   Nopeat
4. Tuntiop. Teemu Sjöblom, Tuntiop. Arttu Valo 27.09.-29.10. KE 14-16 BK107   Nopeat
5. Aman. Juhani Haavisto, Tuntiop. Teemu Sjöblom 27.09.-29.10. PE 10-12 BK107   Nopeat (In English, if needed)
6. Tuntiop. Teemu Sjöblom, Tuntiop. Arttu Valo 27.09.-29.10. PE 14-17 B221   Perusryhmä
7.   Ei harjoituksia -ryhmä
8. 22.09. KE 14-16 BK107, 24.09. PE 14-16 BK107, 25.10. MA 12-14 B221, 26.10. TI 14-17 BK107, 28.10. TO 9-12 B221, 01.11. MA 9-15 B221, 02.11. TI 9-12 B221, 03.11. KE 9-15 B221, 04.11. TO 11-14, TO 14-16 B221, 05.11. PE 9-12 B221  
9. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Ismo Puustinen 27.09.-29.10. PE 14-17 BK107   Uusi perusryhmä
10. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Jouni Kuisma 27.09.-29.10. TI 15-18 B221   Uusi perusryhmä
 

581328-9 Tietokantojen perusteet (2 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine 14.09.-19.10. TI 14-16 A111

Huom! Kurssin harjoitusryhmät opintopiiritoimintaa varten. Harjoitukset pakollisia opintopiiritoimintaa osallistuville. Katso lisäohjeet kurssin www-sivulta!

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Juho Teuho 20.09.-29.10. MA 10-12 CK111  
2. Tuntiop. Juho Teuho 20.09.-29.10. MA 12-14 CK111  
3. Tuntiop. Mirva Salminen 20.09.-29.10. MA 16-18 CK107  
4. Tuntiop. Mirva Salminen 20.09.-29.10. KE 10-12 DK118  
5. Tuntiop. Olli Alm 20.09.-29.10. KE 12-14 C221  
6. Tuntiop. Olli Alm 20.09.-29.10. PE 10-12 C221  
 

581327-6 Johdatus sovellussuunnitteluun (2 ov)

Luennot: Ass. Antti Viljamaa 25.10.-29.11. MA 12-14 A111

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pääaineopiskelijoille. Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Juho Teuho 01.11.-10.12. MA, TO 10-12 BK106  
2. Tuntiop. Olaf Laczak 01.11.-10.12. MA 14-16, KE 16-18 C220  
3. Tuntiop. Juho Teuho 01.11.-10.12. MA 14-16, TO 12-14 BK106   (In English, if needed)
4. Tuntiop. Jari Suominen 01.11.-10.12. MA 16-18, PE 10-12 BK106  
5. Tuntiop. Jari Suominen 01.11.-10.12. TI, PE 12-14 BK106  
6. Tuntiop. Joni Salmi 01.11.-10.12. TI 14-16 BK107, PE 10-12 DK118  
7. Tuntiop. Olaf Laczak 01.11.-10.12. TI, TO 14-16 C220  
8. Tuntiop. Joni Salmi 01.11.-10.12. TI 16-18 BK107, PE 12-14 DK118  
9. Tuntiop. Joni Salmi 01.11.-10.12. TI 18-20 BK107, PE 8-10 DK118  
 

581325-0 Ohjelmoinnin perusteet (3 ov)

Luennot: Leht. Arto Wikla 13.09.-28.10. MA, TO 14-16 A111

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pääaineopiskelijoille.

Harjoitusryhmät: 20.09.- 05.11.
 
1. Tuntiop. Olli Lahti 20.09.-05.11. MA 16-18 DK117, 20.09. MA 17-18 B221  
2. Tuntiop. Vesa Vainio 20.09.-05.11. TI 14-16 DK117, 21.09. TI 15-16 B221   (In English, if needed)
3. Tuntiop. Vesa Vainio 20.09.-05.11. TI 16-18 C221, 21.09. TI 17-18 B221  
4. Tuntiop. Jaakko Nenonen 20.09.-05.11. KE 10-12 DK116, 22.09. KE 11-12 B221  
5. Tuntiop. Jaakko Nurro 20.09.-05.11. KE 12-14 DK117, 22.09. KE 13-14 B221  
6. Tuntiop. Olli Lahti 20.09.-05.11. TO 12-14 DK118, 23.09. TO 13-14 B221  
7. Tuntiop. Joni Salmi 20.09.-05.11. TO 16-18 DK116, 23.09. TO 17-18 B221  
8. Tuntiop. Joni Salmi 20.09.-05.11. TO 18-20 DK116, 23.09. TO 19-20 B221  
9. Tuntiop. Jaakko Nurro 20.09.-05.11. PE 12-14 DK117, 24.09. PE 13-14 B221  
10. Tuntiop. Jaakko Nenonen 20.09.-05.11. PE 14-16 DK117, 24.09. PE 15-16 B221  
11. Tuntiop. Vesa Vainio 20.09.-05.11. TO 10-11 CK109   Englanninkielinen opintopiiri
 

581326-3 Java-ohjelmointi (2 ov)

Luennot: Leht. Arto Wikla 01.11.-09.12. MA, TO 14-16 A111

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pääaineopiskelijoille. Ilmoittautuminen alkaa 5.10.! Opinto-oppaan tekstistä poiketen harjoitusryhmät alkavat vasta luentoja seuraavalla viikolla.

Harjoitusryhmät: 08.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Olli Lahti 08.11.-03.12. MA 16-18 DK117, 07.12. TI 16-18 DK117  
2. Tuntiop. Vesa Vainio 08.11.-10.12. TI 14-16 DK117   (In English, if needed)
3. Tuntiop. Vesa Vainio 08.11.-10.12. TI 16-18 C222  
4. Tuntiop. Jaakko Nenonen 08.11.-10.12. KE 10-12 CK107  
5. Tuntiop. Olli Jokinen 08.11.-10.12. KE 12-14 CK111  
6. Tuntiop. Olli Lahti 08.11.-10.12. TO 12-14 DK118  
7. Tuntiop. Joni Salmi 08.11.-10.12. TO 16-18 DK116  
8. Tuntiop. Joni Salmi 08.11.-10.12. TO 18-20 DK116  
9. Tuntiop. Olli Jokinen 08.11.-10.12. PE 12-14 DK117  
10. Tuntiop. Jaakko Nenonen 08.11.-10.12. PE 14-16 CK107  
11. Tuntiop. Vesa Vainio 08.11.-10.12. TO 10-11 DK118   Englanninkielinen opintopiiri
95.  
 

581305-6 Tietokoneen toiminta (2 ov)

Luennot: Triass. Päivi Kuuppelomäki 27.10.-03.12. KE, PE 12-14 A111

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Kimmo Airamaa 01.11.-10.12. TI 14-16 B119  
2. Triass. Päivi Kuuppelomäki 01.11.-10.12. KE 14-16 CK107  
3. Tuntiop. Pauli Miettinen 01.11.-10.12. KE 16-18 DK117  
4. Tuntiop. Kimmo Airamaa 01.11.-10.12. TO 14-16 B119  
5. Tuntiop. Pauli Miettinen 01.11.-10.12. PE 10-12 CK107  
 

581330-2 Ohjelmoinnin ja laskennan perusmallit (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Matti Kääriäinen 14.09.-20.10. TI, TO 12-14 B123

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Harri Mansikka 20.09.-29.10. TI 10-12 C221  
2. Tuntiop. Olaf Laczak 20.09.-29.10. TI 14-16 CK111  
3. Tuntiop. Jouni Siren 20.09.-29.10. TI 16-18 DK117  
4. Tuntiop. Harri Mansikka 20.09.-29.10. TO 10-12 DK117  
5. Tuntiop. Olaf Laczak 20.09.-29.10. TO 14-16 CK111  
6. Tuntiop. Harri Mansikka 20.09.-29.10. PE 12-14 C221  
7. Tuntiop. Jouni Siren 20.09.-29.10. PE 14-16 CK111  
 

581331-5 Käyttöjärjestelmät I (2 ov)

Luennot: Yonleht. Tiina Niklander 13.09.-20.10. MA 10-12, KE 14-16 A111

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Sini Ruohomaa 20.09.-29.10. MA 12-14 B119  
2. Tuntiop. Mikko Heimola 20.09.-29.10. KE 8-10 CK111   (In english, if needed)
3. Lab.ins. Auvo Häkkinen 20.09.-29.10. KE 10-12 CK111  
4. Tuntiop. Mikko Heimola 20.09.-29.10. KE 12-14 CK111  
5. Lab.ins. Auvo Häkkinen 20.09.-29.10. TO 10-12 B119  
6. Tuntiop. Sini Ruohomaa 20.09.-29.10. PE 12-14 DK116  
 

581332-8 Rinnakkaisohjelmistot (2 ov)

Luennot: Yliass. Liisa Marttinen 25.10.-01.12. MA 10-12, KE 14-16 A111

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Sini Ruohomaa 01.11.-10.12. MA 12-14 DK117   (In English, if needed)
2. Yliass. Liisa Marttinen 01.11.-10.12. TI 12-14 DK117  
3. Yliass. Liisa Marttinen 01.11.-10.12. TI 14-16 CK111  
4. Tuntiop. Riikka Kaven 01.11.-10.12. KE 10-12 CK111  
5. Lab.ins. Auvo Häkkinen 01.11.-10.12. KE 12-14 CK107  
6. Lab.ins. Auvo Häkkinen 01.11.-10.12. TO 10-12 B119   Peruutettu.
7. Tuntiop. Riikka Kaven 01.11.-10.12. TO 12-14 DK117  
8. Tuntiop. Riikka Kaven 01.11.-10.12. TO 14-16 CK111  
9. Tuntiop. Sini Ruohomaa 01.11.-10.12. PE 12-14 CK107  
 

58131-8 Tietorakenteet (4 ov)

Luennot: Yonleht. Matti Luukkainen 14.09.-02.12. TI, TO 10-12 A111

Harjoitusryhmät: 20.09.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 20.09.-10.12. MA 10-12 B119  
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 20.09.-10.12. TI 12-14 B119  
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 20.09.-10.12. KE 10-12 B119  
4. Aman. Marja Huovinen 20.09.-10.12. KE 14-16 CK111  
5. Aman. Marja Huovinen 20.09.-10.12. TO 12-14 DK116  
6. Yonleht. Matti Luukkainen 20.09.-10.12. TO 14-16 DK118  
7. Tuntiop. Mikko Heimola 20.09.-10.12. PE 8-10 CK111  
8. Tuntiop. Mikko Heimola 20.09.-10.12. PE 12-14 CK111   (In English, if needed)
 

581334-4 Tietokannan hallinta (2 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine 27.10.-02.12. KE, TO 10-12 B123

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 01.11.-10.12. MA 12-14 B119  
2. Tuntiop. Olli Alm 01.11.-10.12. TI 10-12 C221  
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 01.11.-10.12. KE 12-14 B119  
4. Tuntiop. Jaakko Nurro 01.11.-10.12. TO 14-16 CK107  
5. Tuntiop. Olli Alm 01.11.-10.12. PE 10-12 C221  
6. Tuntiop. Jaakko Nurro 01.11.-10.12. PE 14-16 B119  
7. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 01.11.-10.12. TO 14-16 CK109   (In english)
 

58110-3 Tieteellisen kirjoittamisen kurssi (syksy 2004) (4 ov)

Luennot: Yonleht. Lea Kutvonen 13.09.-18.10. MA 12-14 CK112, 01.11. MA 12-14 CK112

Kurssi on tarkoitettu vain pääaine- ja sivulaudatur-opiskelijoille.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 10.12.
 
1.  
2. Tuntiop. Mikko Koivisto 07.09.-07.12. PE 14-16 C132  
3. Ass. Tommi Mononen 07.09.-07.12. TI 10-14 C131  
4. Tuntiop. Juha Gustafsson 15.09. KE 14-16 A319, 17.09.-10.12. KE, PE 14-16 A319  
5. Tuntiop. Raine Kauppinen 16.09. TO 8-10 C130, 23.09.-09.12. TO 8-10 C130, TO 15-17 A218  
6. Leht. Arto Wikla 07.09.-07.12. KE 12-16 C132, 06.10. KE 12-16 CK107, 03.11. KE 12-16 DK118, 24.11. KE 12-16 CK108  
7. Ass. Jukka Viljamaa 16.09. TO 10-14 A319, 11.11. TO 10-14 CK109, 25.11. TO 10-14 CK109  
8. Ass. Satu Eloranta 13.09. MA 14-16 A319, 20.09.-29.11. MA 10-12 C220  
9. Yliass. Liisa Marttinen 07.09.-07.12. TI, TO 10-12 C132  
10. Triass. Päivi Kuuppelomäki 16.09. TO 14-16 A319, 06.10. KE 8-10 A218, 27.10. KE 8-10 A218, 24.11. KE 8-12 CK109, 01.12. KE 8-10 A218  
11. Yonleht. Pirjo Moen 16.09. TO 12-14 A218, 14.10. TO 12-14 CK109, 25.11. TO 12-16 CK108  
12. Ass. Antti Leino 13.09.-07.12. TI 12-16 A307, 16.11. TI 12-16 A218  
13. Ass. Oskari Heinonen 16.09. TO 14-16 A218, 23.09. TO 14-17 A219, 30.09. TO 14-17 A219, 07.10. TO 14-17 A319, 14.10. TO 14-17 A219, 21.10. TO 14-17 A319, 28.10. TO 14-17 A219, 04.11.-11.11. TO 14-17 A219  
14. Tuntiop. Jaana Heino 16.09. TO 17-19 CK109, 20.09. MA 14-16 CK109, 27.09. MA 14-16 B119, 04.10.-22.11. MA 14-16 A218, 29.11. MA 14-16 DK116  
 

581259-4 Ohjelmistotuotanto (3 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina 13.09.-03.11. MA, KE 14-16 CK112

Harjoitusryhmät: 20.09.- 12.11.
 
1. Tuntiop. Hannu Räisänen 20.09.-12.11. MA 16-18 B119  
2. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 20.09.-12.11. TI 16-18 B119  
3. Tuntiop. Hannu Räisänen 20.09.-12.11. TO 12-14 C221  
4. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 20.09.-12.11. PE 10-12 B119  
 

581260-4 Ohjelmistotuotantoprojekti (6 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina

Harjoitusryhmät: 01.09.- 31.12.
 
1. Tuntiop. Sini Ruohomaa 06.09. MA 16-18 A319, 09.09. TO 9-12 A319, 09.09.-10.12. PE 10-12 A319, 10.09. PE 12-14 A319, 20.09.-10.12. TI 12-14 A319, 27.09. MA 12-14 A319, 16.11. TI 12-14 A219  
2. Tuntiop. Antti Tevanlinna 06.09. MA 15-17 C130, 13.09.-10.12. MA 9-11, PE 15-17 CK109, 21.09. TI 15-16 C130  
4. Tuntiop. Jenni Valorinta 07.09. TI 12-14 C132, 09.09.-10.12. TI 14-16 A318, TO 8-10 C131  
5. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 02.09. TO 17-19 A319, 07.09. TI 14-16 C130, 09.09. TO 14-16 A218, 14.09.-29.10. TI 14-16 CK109, 16.09. TO 12-16 CK109, 24.09.-10.12. PE 12-14 CK109, 03.11.-17.11. KE 12-14 A217, 24.11. KE 12-14 A319, 01.12.-08.12. KE 12-14 CK108  
6. Tuntiop. Hannu Räisänen 06.09. MA 16-18 A318, 09.09.-10.12. TO 14-16 A217, 14.09.-19.10. TI 10-12 A217  
7. Tuntiop. Jenni Valorinta 07.09.-07.12. TI 14-16 C132, 09.09.-10.12. TI 16-18 A318, TO 12-14 C131  
8. Tuntiop. Kimmo Airamaa 07.09. TI 13-15 A318, 09.09.-01.11. MA 16-18 A318, 09.09.-16.12. TO 16-18 A318, 22.09. KE 16-18 CK109, 08.11.-13.12. MA 16-19 C220  
9. Tuntiop. Marianne Korpela 07.09. TI 10-12 A219, 10.09. PE 10-12 C132, 13.09.-10.12. MA 9-11, KE 13-15 A218  
10. Aman. Marja Huovinen 07.09. TI 10-12 CK109, 13.09.-10.12. TO 8-10 CK109, 20.09. MA 12-14 CK109, 22.09. KE 12-14 CK109, 16.11.-10.12. TI 10-12 CK109  
11. Tuntiop. Mikko Olin 06.09. MA 14-16 A319, 09.09.-09.12. MA 10-12, TO 12-14 C132  
12. Tuntiop. Vesa Vainio 02.09. TO 16-18 C132, 03.09.-10.09. PE 14-16 A219, 06.09.-10.12. MA 16-18, TO 8-10 C132, 13.09.-10.12. KE 16-18 C130  
 

58160-8 Ohjelmoinnin harjoitustyö (1. periodilla) (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Jaakko Saaristo 13.09. MA 18-20 CK112

Harjoitusryhmät: 14.09.- 22.10.
 
1. Tuntiop. Joni Salmi 14.09.-22.10. TI 8-10 CK109, 21.09.-22.10. TI 18-20 CK109, 22.10. PE 10-12 CK110  
2. Tuntiop. Joni Salmi 14.09.-22.10. TI 10-12 CK109, 21.09.-22.10. TI 16-18 CK109, 22.10. PE 16-18 CK110  
3. Tuntiop. Ismo Puustinen 14.09.-19.10. TI 14-18 C131  
 

58160-8 Ohjelmoinnin harjoitustyö (2. periodilla) (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Jaakko Saaristo 25.10. MA 18-20 CK112, 26.10. TI 18-20 CK112

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 25.10.- 02.12.
 
1. Tuntiop. Jaakko Saaristo 26.10. TI 10-14 C130, 01.11. MA 13-17 CK108, 15.11. MA 13-16 C132, MA 16-17 C130, 22.11. MA 13-17 CK108, 29.11. MA 13-17 CK109, 07.12. TI 13-17 CK109   Huom! Ensimmäinen tapaaminen ti 26.10. 10-14 C130
2. Tuntiop. Riku Hyppänen 27.10.-01.12. KE 16-20 CK109  
3. Tuntiop. Mikko Rauhala 28.10.-02.12. TO 14-18 C131  
 

581329-2 Tietokantasovellusten harjoitustyö (1. periodilla) (2 ov)

Luennot: Yonleht. Pirjo Moen 13.09. MA 16-18 CK112, 27.09. MA 16-18 B222

Harjoitusryhmät: 13.09.- 22.10.
 
1. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 13.09.-21.10. MA, TO 10-12 C130  
2. Tuntiop. Pekka Simola 13.09.-18.10. MA 12-16 C132  
3. Tuntiop. Olaf Laczak 13.09. MA 17-19 C131, 15.09.-20.10. KE 12-16 C131  
4. Tuntiop. Pekka Simola 17.09.-22.10. PE 12-16 C131  
 

581329-2 Tietokantasovellusten harjoitustyö (2. periodilla) (2 ov)

Luennot: Yonleht. Pirjo Moen 25.10. MA 16-18 CK112, 08.11. MA 12-14 D122

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Tommi Rajala 01.11.-10.12. MA 14-18 C131  
2. Tuntiop. Teemu Sidoroff 02.11.-09.12. TI, TO 10-12 C130  
3. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 02.11.-10.12. TI, PE 14-16 C130  
4. Tuntiop. Olaf Laczak 03.11.-08.12. KE 12-16 C131  
5. Tuntiop. Mikko Olin 04.11.-09.12. TO 14-18 C130  
 

58161-5 Tietorakenteiden harjoitustyö (2 ov)

Luennot: Leht. Otto Nurmi

Harjoitusryhmät: 06.09.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 06.09.-13.10. MA, KE 12-15 C130  
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 07.09.-14.10. TI 9-12, TO 12-15 C130  
3. Tuntiop. Jouni Kuisma 01.11.-08.12. MA 12-15, KE 10-13 C130  
4. Tuntiop. Harri Mansikka 02.11.-10.12. TI 14-18, PE 14-16 C131  
5. Tuntiop. Jaakko Nurro 03.11.-10.12. KE 14-16, PE 10-14 C130  
 

Cum laude approbatur /valinnaiset opintojaksot

 

582321 Digitaalisen äänenkäsittelyn perusteet (3 ov)

Luennot: Kjell Lemström

Kurssi on valitettavasti peruuntunut!

 

582315 Johdatus funktionaaliseen ohjelmointiin (2 ov)

Luennot: Prof. Matti Nykänen 26.10.-02.12. TI 12-14, TO 10-12 CK112

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Ass. Satu Eloranta 01.11.-10.12. KE 12-14 C222  
2. Ass. Satu Eloranta 01.11.-10.12. PE 10-12 C222  
 

581251-0 Ohjelmointitekniikka (C++) (3 ov)

Luennot: Leht. Juha Vihavainen 15.09.-05.11. KE 16-18, PE 12-14 CK112, 10.11. KE 16-18 CK112

17.9. luento peruutettu Exactum-päivän johdosta!

Harjoitusryhmät: 20.09.- 12.11.
 
1. Tuntiop. Jarkko Toivonen 20.09.-12.11. TI 10-12 BK106   (in English, if needed)
2. Tuntiop. Toni Ruokolainen 20.09.-12.11. TI 12-14 DK118  
3. Tuntiop. Vesa Karvonen 20.09.-12.11. TI 14-16 BK106  
4. Tuntiop. Vesa Karvonen 20.09.-12.11. TI 16-18 BK106  
5. Tuntiop. Jarkko Toivonen 20.09.-12.11. KE 10-12 BK106  
6. Tuntiop. Toni Ruokolainen 20.09.-12.11. KE 14-16 BK106  
 

582322 Pelit ja virtuaaliympäristöt (3 ov)

Luennot: Yonleht. Tomi Pasanen 16.09.-04.11. TO 9-12 D122

Kurssi alkaa vasta 16.9.!

 

582320 Programming Graphical User Interfaces (3-5 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine 07.09.-10.12. TI, PE 10-12 CK112

Registration: Deadline for the registrations is the 4th of September at 16.00. After the deadline about 20 students will be selected. Students are informed about the selection on the 5th of September.

Harjoitusryhmät: 17.09.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Vesa Vainio 17.09.-10.12. PE 8-10 C222  
 

58127-1 Programming in C (2 cu)

Luennot: Tuntiop. Krishnan Narayanan 14.09.-21.10. TI, TO 12-14 CK112

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Olli Lahti 20.09.-29.10. MA 12-14 C222  
2. Tuntiop. Kimmo Palin 20.09.-29.10. TI 10-12 CK111  
3. Tuntiop. Krishnan Narayanan 20.09.-29.10. TI 10-12 DK118   (In English)
4. Tuntiop. Kimmo Palin 20.09.-29.10. TI 14-16 B119  
5. Tuntiop. Olli Lahti 20.09.-29.10. KE 18-20 C222  
6. Tuntiop. Olli Lahti 20.09.-22.10. PE 16-18 B119, 28.10. TO 16-18 B119  
 

582316 X/Open-sovellusohjelmointi (3 ov)

Luennot: Tuntiop. Jan Lindström, Yonleht. Jukka Manner 16.09.-09.12. TO 16-19 D122

 

582313 Bioinformatiikan perusteet (3 ov)

Luennot: Janne Sinkkonen 15.09.-18.11. KE, TO 12-14 D122

Harjoitusryhmät: 20.09.- 26.11.
 
1. Tuntiop. Jussi Kollin 20.09.-26.11. KE 14-16 C221  
2. Tuntiop. Jussi Kollin 20.09.-26.11. TO 14-16 C221  
 

582319 Molecular Genetics and Gene Mapping for Methodological Sciences (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Päivi Onkamo 13.09.-17.09. TO, PE 10-17 CK110

Kurssille joudutaan suorittamaan esikarsintaa, mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin 12.

Harjoitusryhmät: -
 
1.  
 

582310 Aineenopettajan tietotekniikka (3 ov)

Luennot: Leht. Anni Rytkönen 07.10.-25.11. TO 14-18 DK117

Laita ilmoittautumisen yhteydessä lyhyt esittely itsestäsi sähköpostitse luennoijalle anni.rytkonen@cs.helsinki.fi Tutustu myös kurssisivuun.

Harjoitusryhmät: -
 
1. Tuntiop. Jouni Kuisma  
 

Laudatur

 

582456 Approximation Algorithms (4 ov)

Luennot: Tuntiop. Aristides Gionis 27.09.-08.12. MA, KE 12-14 B222

Harjoitusryhmät: -
 
1. Tuntiop. Niina Haiminen 04.10.-10.12. KE 10-12 DK117  
 

582457 Classification (2 ov)

Luennot: Dos. Patrik Floreen 13.09.-29.11. MA 10-12 B222

Harjoitusryhmät: -
 
1. Tuntiop. Petteri Nurmi  
 

582401 Geometriset menetelmät (4 ov)

Luennot: Leht. Otto Nurmi 14.09.-03.12. TI 14-16, PE 12-14 B222

Harjoitusryhmät: -
 
1. Tuntiop. Petteri Hintsanen 20.09.-10.12. PE 10-12 CK111  
 

582458 Kernel Methods for Pattern Analysis (2 ov)

Luennot: Tuntiop. John Shawe-Taylor 18.10.-22.10. MA, TI, KE, TO 9-15 CK107

The number of participants is restricted. Please enroll for the course only, if you feel that you have solid background and can participate to lectures and group sessions every day. Acc/rej on 14th of October.

 

581336-0 Laskennan teoria (3 ov)

Luennot: Prof. Jyrki Kivinen 11.10.-01.12. MA 10-12, KE 12-14 CK112

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 18.10.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Lauri Eronen 18.10.-10.12. MA 16-18 B222  
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 18.10.-10.12. TI 10-12 B119  
3. Prof. Jyrki Kivinen 18.10.-10.12. KE 10-12 C221  
4. Tuntiop. Jouni Siren 18.10.-10.12. KE 14-16 B119  
5. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 18.10.-10.12. TO 12-14 B119  
6. Tuntiop. Jouni Siren 18.10.-10.12. PE 12-14 B119  
 

581381-0 Käyttöliittymät II (3 ov)

Luennot: Yonleht. Sari A. Laakso 22.09. KE 8-10 CK112, 22.09.-01.12. KE 10-12 CK112, 03.11. KE 8-10 CK112

Kurssille mahtuu 40-50 osallistujaa. Jos ilmoittautuneita on enemmän, valinta tehdään Käyttöliittymät-kurssin arvosanojen perusteella. Ilm. päättyy to 9.9. klo 9:00. Valinnoista ilmoitetaan viim. ma 13.9.

 

581361-6 Ohjelmistojen testaus (3 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina 26.10.-09.12. TI, TO 10-12 B222

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

Harjoitusryhmät: 01.11.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Hannu Räisänen 01.11.-10.12. TI 12-14 C221  
2. Tuntiop. Hannu Räisänen 01.11.-10.12. TO 16-18 C221  
 

581359-3 Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu (3 ov)

Luennot: Prof. Inkeri Verkamo 15.09.-12.11. KE 16-18, PE 8-10 D122

Ryhmä 1 on tarkoitettu kurssin PSP-töillä suorittaville! Ryhmä 2 on tarkoitettu kurssin laskuharjoituksilla ja kurssikokeella suorittaville!

Harjoitusryhmät: 20.09.- 12.11.
 
1. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 20.09.-12.11. TI 10-12 DK117  
2. Prof. Inkeri Verkamo 20.09.-12.11. PE 10-12 C220  
 

582461 Foundations for Future Mobile Computing (4 ov)

Luennot: Prof. Kimmo Raatikainen 13.09. MA 16-18 C222, 13.09.-29.11. MA 16-18 D122

 

582449 Peer-to-Peer Computing (3 ov)

Luennot: Tuntiop. Stefano Campadello, Tuntiop. Heikki Helin 21.09.-05.10. TI 16-18 D122, 12.10.-07.12. TI 16-18 CK112, 30.11. TI 18-20 CK112

Huom! Kurssi alkaa vasta 21.9.!

 

581365-8 Tietokoneen rakenne (2 ov)

Luennot: Lab.ins. Auvo Häkkinen 13.09.-20.10. MA, TI 12-14 D122

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Lab.ins. Auvo Häkkinen 20.09.-29.10. KE 14-16 DK118  
2. Tuntiop. Mika Karlstedt 20.09.-29.10. TO 10-12 C221  
3. Tuntiop. Mika Karlstedt 20.09.-29.10. TO 14-16 B221  
 

581363-2 Tietoliikenne II (2 ov)

Luennot: Yliass. Liisa Marttinen 13.09.-20.10. MA, KE 14-16 D122

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Yliass. Liisa Marttinen 20.09.-29.10. TI 14-16 DK116  
2. Leht. Markku Kojo 20.09.-29.10. KE 12-14 B119  
3. Yliass. Liisa Marttinen 27.09.-29.10. MA 12-14 C220   (In English)
 

582462 Tietoturvan jatkokurssi (3 ov)

Luennot: Triass. Timo Karvi 13.09.-29.11. MA 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 20.09.- 03.12.
 
1. Triass. Timo Karvi 20.09.-03.12. MA 14-16 C222  
 

582475 Information Visualization (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Alexander Hinneburg 14.09.-21.10. TI, TO 16-18 C222

 

582466 Puukieliopit (3 ov)

Luennot: Tuntiop. Miro Lehtonen, Tuntiop. Mika Raento 27.10.-03.12. KE 14-16, PE 12-14 C222

Ilmoittautuminen alkaa 5.10.!

 

582440 Sanojen merkitykset (2 ov)

Luennot: Yonleht. Jussi Piitulainen 13.09.-20.10. MA, KE 10-12 C222

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Jukka Kohonen 20.09.-29.10. PE 12-14 D122  
 

582444 Special Course on Data Mining (3 ov)

Luennot: Triass. Marko Salmenkivi 14.09.-21.10. TI, TO 10-12 B222

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Tuntiop. Kari Laasonen 20.09.-29.10. TO 12-14 DK117  
 

581353-5 Tietokannan mallinnus (2 ov)

Luennot: Ass. Satu Eloranta 23.09.-25.11. TO 12-14 B222

Harjoitusryhmät: 27.09.- 03.12.
 
1. Ass. Satu Eloranta 27.09.-03.12. TI 12-14 C222  
2. Ass. Satu Eloranta 27.09.-03.12. PE 14-16 C222  
 

582403 Tietovarastot (2 ov)

Luennot: Prof. Seppo Sippu 14.09.-21.10. TI, TO 14-16 D122

Harjoitusryhmät: 20.09.- 29.10.
 
1. Prof. Seppo Sippu 20.09.-29.10. TI 16-18 B222  
 

582468 Computational Neuroscience (3 ov)

Luennot: Tuntiop. Patrik Hoyer, Tuntiop. Jarmo Hurri 14.09.-22.10. TI 14-16, PE 10-12 C222, 16.09. TO 10-12 C222, 19.11. PE 10-12 B119

Perjantain 17.9. luento siirtyy torstaille 16.9. klo 10-12!

 

58066-7 Tekoäly (4 ov)

Luennot: Prof. Eero Hyvönen 21.09.-09.12. TI, TO 14-16 CK112

Kurssi alkaa vasta 21.9.!

Harjoitusryhmät: 27.09.- 10.12.
 
1. Tuntiop. Olaf Laczak 27.09.-10.12. TI 12-14 CK111  
2. Tuntiop. Olaf Laczak 27.09.-10.12. TI 16-18 CK111  
3. Tuntiop. Olaf Laczak 27.09.-10.12. TO 12-14 CK111  
 

582467 Data Analysis for Gene Expression (2-5 ov)

Luennot: Prof. Samuel Kaski, Dos. Petri Auvinen, Ph.D. Madhuchhanda Bhattacharjee 11.10.-15.10. MA, TI, KE, TO, PE 9-14 CK107, 15.11.-16.11. MA, TI 9-14 CK107

 

Seminaarit

 

58304307 Geneerinen metaohjelmointi (2 ov)

Leht. Juha Vihavainen 16.09.-09.12. TO 14-16 B222

 

58304319 GRID laskenta ja Linux klusterointi (2 ov)

Prof. Kimmo Raatikainen 13.09.-29.11. MA 14-16 B222

Seminaari on peruutettu!

 

58304312 Hajautetut järjestelmät mobiileissa ad hoc -verkoissa (2 ov)

Prof. Timo Alanko 15.09.-08.12. KE 16-18 B222

 

58304315 Hypermediajärjestelmät (2 ov)

Leht. Hannu Erkiö 24.09.-27.09. PE 10-12 B222, 22.10.-10.12. PE 10-12 B222, 29.10. PE 8-10 B222, 19.11. PE 8-10 B222

 

58304314 Modernit tiedonhakumenetelmät (2 ov)

Tuntiop. Juha Puustjärvi 20.09. MA 8-10 DK116, 11.10. MA 8-12 DK116, 01.11.-15.11. MA 8-12 DK116, 29.11. MA 8-12 DK116, 13.12. MA 8-12 DK116

 

58304306 Ohjelmistotekniikan laatumallit (2 ov)

Prof. Jukka Paakki 15.09.-08.12. KE 14-16 DK117

 

58304303 Pattern Analysis in Sequences (2 ov)

Prof. Esko Ukkonen, Tuntiop. Veli Mäkinen 15.09.-08.12. KE 14-16 B222

 

58304318 Research Seminar on Computational Data Analysis (2 ov)

Tuntiop. Aristides Gionis, Prof. Samuel Kaski 16.09.-09.12. TO 14-16 C222

 

58304302 Research Seminar on Sum-Product Algorithms (2 ov)

Tuntiop. Mikko Koivisto 14.09.-07.12. TI 10-12 C222

Seminaari on peruutettu!

 

58304311 Selected Topics on Transport Protocols for Wireless Internet (2 ov)

Leht. Markku Kojo 16.09.-09.12. TO 12-14 C222

 

58304317 Seminaari: Tiedon louhinta webissä (2 ov)

Yonleht. Pirjo Moen 14.09.-07.12. TI 12-14 B222

 

58304305 Takaisinmallinnus ja käänteistekniikat ohjelmistotuotannossa (2 ov)

Ass. Jukka Viljamaa 15.09.-01.12. KE 10-12 B222

 

58304308 Tekoälyalgoritmit tietokonepeleissä (2-3 ov)

Yonleht. Tomi Pasanen 15.09.-08.12. KE 14-18 DK116

 

58304316 Tekstianalyysimenetelmät (2 ov)

Prof. Helena Ahonen-Myka 14.09.-07.12. TI 10-12 DK116

 

58304301 Vaihtoehtoiset laskentaparadigmat (2 ov)

Prof. Jyrki Kivinen, Yonleht. Tomi Pasanen 16.09.-09.12. TO 14-16 DK116

 

58303313 Verkko-oppimisyhteisöt (2 ov)

Yonleht. Jaakko Kurhila 20.09. MA 16-18 B123, 08.11. MA 8-10, MA 12-18 CK112

 

58304310 Virtuaaliorganisaatiot (2 ov)

Yonleht. Lea Kutvonen 17.09.-10.12. PE 10-12 DK116

 

58304304 Älykkäiden järjestelmien tutkimusseminaari (2 ov)

Prof. Petri Myllymäki 16.09.-09.12. TO 16-18 B222