Laitoksen blogissa käsitellään ajankohtaisia tietojenkäsittelytiedettä tai laitosta koskevia asioita. Blogia toimittaa provokatorisistakin kirjoituksistaan tunnettu professori Jukka Paakki. Kommentointi ja keskustelu on toivottavaa ja suorastaan pakollista.
International department blog
Summer Trip to Porvoo, 14 August 2015
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
Lessons Learnt from My First Journal Publication
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
1
Reflections after five years of Software Factory projects
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
Herätys, väitöskirjaohjaajat!
Tiedekunta laski keväällä tilastoja jatko-opintojen kestosta ja tohtorien iästä. Hyvä uutinen: tietojenkäsittelytieteessä tohtorin tutkintoon kuluva aika on 5.3 vuotta (mediaani), ei siis ihan hirmuisesti enemmän kuin tavoitteena oleva 4 vuoden aika. Huono uutinen: väittelyyn kuluva aika ei ole yrityksistä huolimatta lyhentynyt 12 viime vuoden aikana (ks. kuva). Pienistä lukumääristä johtuvaa vaihtelua on toki ollut, muttei selvää muutossuuntaa.
Opiskelijan näkökulmasta nopeampi valmistuminen johtaa parempaan asemaan ja palkkaan sekä kilpailukykyisempään asemaan kansainvälisillä työmarkkinoilla, joissa kilpailevat tohtorit ovat yleensä useita vuosia suomalaisia nuorempia. Ohjaajien ja yliopiston kannalta opintojen lyheneminen keskimäärin 1.3 vuodella per jatko-opiskelija vapauttaisi melkoisen määrän ohjaajien aikaa sekä rahoitusta.
Missä vika?
Vika ei ole opiskelijamateriaalissa. Opinnot aloitetaan sopivan ikäisinä, 26.4-vuotiaina. Takana ovat yleensä erittäin hyvät maisteritason opinnot: vuosina 2008-11 aloittaneiden jatko-opiskelijoiden graduistaan saamat arvosanat ovat olleet joko laudatur (1 kpl), eximia (19) tai magna (10). (Ei siis mitään cumu-tason rupusakkia kuten 80-luvulla.) Lisäksi ko. ajanjaksolla aloitti kahdeksan ulkomailla tutkintonsa suorittanutta jatko-opiskelijaa.
Jos vika ei ole opiskelijoissa, niin sitten sen täytyy olla ohjaajissa. Seuraavassa on kolme mahdollista syytä väitöskirjan valmistumisen viivästyttämiseen.
1. Halpa työvoima. Tohtorikoulutettavat ovat ohjaajille suhteellisen edullisia työntekijöitä verrattuna esim. itsenäistyviin postdoceihin.
2. Muutoksen pelko. On niin paljon helpompaa tehdä töitä vuosien myötä tutuksi ja kuuliaiseksi käyneen jatko-opiskelijan kanssa kuin ottaa riski ja palkata uusi valmistuneen tilalle. Ja aina jokin keskeneräinen asia antaa (teko)syyn siirtää väitöskirjan tekoa.
3. Silkka ammattitaidottomuus tai vastuuttomuus. Väitöskirjojen ohjaajat ovat yleensä pätevitä tutkijoita, mutta ei mikään takaa taitoa tai välttämättä edes motivaatiota ohjata väitöskirjan kirjoittamista, etenkään niitä loppupään vaiheita joissa ei enää tehdä tutkimusta vaan kirjoitetaan opinnäytettä. (Kuka ohjaajista käyttää runsaasti aikaa rakentavan palautteen antamiseen tai väitöskirjatyötä tukevan yhteisöllisyyden rakentamiseen, ja kuka nyt haluaisi kohdata ja ratkaista voimakkaita tunteita herättäviä ongelmia?)
Korjaustoimet
Yllämainittuja vikoja ja niiden taustalla olevia syitä voidaan korjata. Tarvitaan kolme toimenpidettä.
1. Ohjaajien asennekasvatus. Ohjaajien pitää kantaa vastuunsa ei vain tutkimuksesta vaan myös opinnäytteen ja sen tekijän ohjaamisesta. Vastuuseen kuuluu myös omien ohjaustaitojen tietoinen kehittäminen ja omien tiedostamattomien motiivien tunnistaminen.
2. Väitöskirjan mitoitus. Neljän vuoden tavoiteaikaan päästään, kun väitöskirjasta ei tehdä liian laajaa. Ohjaajalla on laajudesta keskeinen vastuu koko väitöskirjaprosessin ajan, etenkin jatko-opintojen kolmannen ja neljännen vuoden aikana. (Vaikka laajuutta supistetaankin, täytyy korkeasta laadusta kuitenkin pitää kiinni.)
3. Kannusteet ohjaajille. Yliopiston tulee palkita ohjaaja opiskelijan väittelystä, etenkin tavoiteajassa tapahtuneesta. Palkinnon pitää olla tuntuva, ja se voisi olla esim. uuden jatko-opiskelijan tai postdocin palkkaamiseen käytettävää rahoitusta.
Hannu Toivonen
PS. Yliopisto uudistaa parhaillaan tohtorikoulutusta joiltain osin. Rehtorin päätös 2012/79 kuvaa yliopiston yhteiset kriteerit väitöskirjoille. Keskustelua tohtorikoulutuksen organisoinnista laajempiin tutkijakouluihin ja fokusoituneempiin tohtoriohjelmiin ollaan juuri avaamassa pyytämällä tiedekunnilta ja nykyisiltä ohjelmilta näkemyksiä asiasta.
Vaikka kommentoida voi anonyymisti, niin toiveena on että oman nimen laittaisi viestin loppuun tai kommentoisi sisäänkirjautuneena, jolloin käyttäjätunnus näkyy viestin alussa.
Lisää kommentti
Kommentit
Hannu Toivonen on laitoksen professori. Hän on mm. yliopiston tohtorikoulutustoimikunnan ja tiedekunnan jatkotutkintotoimikunnan jäsen sekä Hecse-tutkijakoulun entinen johtaja. Hän tietää mistä kirjoittaa, sillä hänen jatko-opiskelijoidensa tilastoimaton mediaanivalmistumisaika lienee yli laitoksen keskiarvon.
07.09.2012 - 13:15
02.02.2012 - 13:17
Neljän vuoden tavoiteaikaan
Neljän vuoden tavoiteaikaan on helpompi päästä, jos asiat menevät etupäässä suunnitellusti ja väitöskirja valmistuu sopivaan aikaan suhteessa tiedekuntaneuvoston määräaikoihin ja lomakausiin.
Omalla kohdallani väitöskirjaan tarvittavat artikkelit olivat periaatteessa kasassa kolmen vuoden jälkeen. Nopeamminkin olisi voinut mennä, sillä minulla oli suurin osa jatko-opintoihin tarvittavista kursseista valmiina jo perustutkinnon ylijäämänä. Kompensoin kuitenkin tätä käyttämällä jatko-opintojen alkuvaiheessa suuren osan ajastani ylioppilaskuntapuuhasteluun. Aloitin väitöskirjan kirjoittamisen kolmen vuoden ja kolmen kuukauden kohdalla tavoitteenani se, että väitöstilaisuus olisi ollut jokseenkin neljän vuoden määräajan paikkeilla.
Käytännössä viimeistä artikkelia palloteltiin eri konferensseihin vajaan vuoden verran, minä aikana sen sisältö kehittyi huomattavasti. Lisäksi johdantoa kirjoittaessani kävi nopeasti ilmi, että muiden artikkeleiden kokeelliset osuudet olivat jääneet pahasti ajasta jälkeen, joten päädyin tekemään ne uudestaan. Ja tulihan sitä samalla tehtyä uuttakin tutkimusta, jota jouduin välillä priorisoimaan väitöskirjan yli tiukempien deadlinejen takia.
Loppujen lopuksi väitöskirjani käsikirjoitus oli valmis viime jouluna eli neljän vuoden ja kolmen kuukauden jälkeen. Esitarkastus sujui melko tarkasti aikataulussa, ja väitöstilaisuuteni tulee olemaan kesäkuun lopussa. Neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta siis. Ja koska kesällä yliopistossa ei tapahdu mitään, saanen tohtorin paperit käteen syyskuun lopussa eli viiden vuoden jälkeen.
Jouni Siren
Laajensinkin kommenttini
Laajensinkin kommenttini erilliseksi blogikirjoitukseksi:
http://blogs.helsinki.fi/jltsiren/2012/06/04/tohtoriksi-neljassa-vuodessa/
Mukana on myös pari ideaa siihen, miten nippuväitöskirjan valmistumista ja tarkastusta saisi nopeutettua.
Jouni Siren
miten tästä
miten tästä :)
http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=1498
Aaron
Todelliset syylliset
Haba Toivosen analyysi laitoksen jatko-opinnoista on toki ansiokas, mutta menee pahasti metsään nimetessään ohjaajat pääsyyllisiksi tohtoriopintojen pitkään kestoon.
Ohjaajat tekevät parhaansa ja ovat täysin viattomia Haban mainitsemiin ongelmiin. Syyllisiä ovat sen sijaan seuraavat kolme:
1. Järjestelmä (tietysti). Jatkotutkintojen tutkintovaatimukset sisältävät 60 opintopistettä jatko-opintoja, jotka koostuvat tutkimusalan opinnoista (50 op) ja yleisistä jatko-opinnoista (10 op, sisältäen tieteenfilosofiaa, tutkimusetiikkaa, yleiseen asiantuntijuuteen valmentavia opintoja ja kansainvälistä tieteellistä toimintaa). Nämä ovat pääosin täyttä huuhaata eivätkä millään tavalla tue jatko-opiskelun päätarkoitusta eli väitöskirjan tekemistä. Niiden suorittaminen pidentää jatko-opiskeluun käytettyä aikaa teoriassa yhdellä ja käytännössä useammalla vuodella. Tutkintovaatimuksista pitää poistaa kaikki turha sälä ja jättää jäljelle enintään 10 op kansainvälistä tieteellistä toimintaa ja väitöskirjaan tarvittavia menetelmäopintoja.
2. Opiskelijat. Useimmilta tuntuu puuttuvan kunnollinen tappamisen meininki, jolla väitöskirja puserretaan kasaan väkisin ja vaikkapa ilman mitään sen kummempaa "ohjausta". Yleinen ilmapiiri on senlaatuinen, että jatko-opiskelijana kannattaa kitkutella mahdollisimman pitkään, jotta palkka juoksee eikä eteen tule pakollista työnhakua muualta.
3. Ylilaatu. "Vaikka laajuutta supistetaankin, täytyy korkeasta laadusta kuitenkin pitää kiinni"? Miten niin "täytyy"? Väitöskirja on (vain) opinnäyte eikä tieteelliseksi kontribuutioksi luokiteltava julkaisu, joten sille ei pidä antaa liian suurta painoarvoa eikä asettaa keinotekoisia laatuvaatimuksia. Haban viittaamassa rehtorin päätöksessä todetaan mm. että "artikkeliväitöskirja koostuu tyypillisesti 3-5 vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista. Väitöskirjaan voidaan sisällyttää myös artikkeleita, joita ei ole vielä hyväksytty julkaistavaksi." Laitoksella toimitaan törkeästi tätä rehtorin päätöstä vastaan: vuosina 2009-2012 valmistuneet nippuväitöskirjat sisältävät 4-8 tieteellistä artikkelia mediaanin ollessa 6; ts. suurin osa laitoksen väitöskirjoista on laajempia kuin rehtorin päätös sallii. Laitoksella onkin välittömästi tehtävä yksituumainen päätös siitä, että nippuväitöskirjat koostuvat tasan kolmesta artikkelista, jotta saadaan edes mediaani pikku hiljaa kohdalleen. Samalla on sovittava, että "hyväksytty" on laitoksen väitöskirjoille sopiva arvosana ja "kiittäen hyväksytty" jätetään sovinnolla matemaatikoille.
Jukka Paakki
Kaikki ovat kytköksissä toisiinsa
Molemmat mielipiteet ovat mielestäni liian yksipuoliset. Eivät ohjaajat ovat ainoat syylliset, mutta eivät ne varmaankaan täysin viattomiakaan ole. Kaikkihan (ohjaajat, tohtorikoulutettavat, järjestelmä sekä ylilaatu) ovat kytköksissä toisiinsa ja voivat siten myös vaikuttaa toisiinsa.
1. Laitoksen sivujen mukaan "jatko-opintojen tavoitteena on hankkia syvällinen perehtyneisyys johonkin tietojenkäsittelytieteen erikoisalaan ja saavuttaa siinä valmius luoda uutta tieteellistä tietoa." Tämä ei mielestäni tarkoita pelkästään väitöskirjan tekemistä, vain paljon enemmän. Mielestäni siihen sopii hyvin myös tutkimusalan ja yleisiä jatko-opinnoita. 60op ovat todellakin paljon, mutten ole samaa mieltä että ne ovat pääosin huuhaata. Koin oppivani paljon, mutta ehkä 30op olisivat riittäneet.
Toki minun näkökulmani ei ehkä vastaa kaikkien tohtorikoulutettavien näkökulmaa. Ehkä tähän vaikuttaa että olen valmistunut toisesta yliopistosta ja nämä opinnot ovat antaneet mahdollisuuden tutustua minulle uusiin tutkimusaloihin tietojenkäsittelytieteessä - opetushan perustuu laitoksella tehtyyn tutkimukseen ja siten täällä opetetaan muuta kuin muissa yliopistoissa. Mutta eikö täällä opiskelleetkin voivat oppia uusia asioita esim. lähtemällä kesäkouluihin - niistäkin saa opintopisteitä ja samalla voi verkostoitua.
2.+3. Kannattaisi ehkä miettiä miksi meillä tohtorikoulutettavilla on tällainen meininki. Laitoksella on tavoite että valmistuisimme neljässä vuodessa, mutta tohtorikoulutettavalla työpaikka ja ura ovat tärkeimpiä. Jos miettii yliopistouraa, niin eikö kannata kerätä monta artikkeleita jo ennen valmistautumista? Tämä voisi olla yksi syy siihen, miksi tohtorikoulutettava yrittää jäädä ja kirjoitettaman enemmän kuin tarvitsee väitöskirjaan. Entä kuinka monella tohtorikoulutettavalla on selkeä kuva yliopistoulkoisen uran mahdollisuuksista? Tämäkin voi olla yksi syy, joka vaikuttaa motivaatioon valmistumiseen. Ja tähän mielestäni kyllä myös ohjaajat ja laitos voivat vaikuttaa.
Esim. tutkijakoulu FICS teki mahdolliseksi että osallistuin huhtikuussa career coaching sessioon, joka kesti n. 3 päivää. Sain sen aikana aika selkeän kuvan siitä minne haluan seuraavaksi, eli väitöksen jälkeen. Kun valmistuminen on nyt kuitenkin isoin este seuraavan askelen ottamiseen niin kyllä motivaatiota valmistumiseenkin löytyy. Neljässä vuodessa en kuitenkaan valmistaudu. Syynä ehkä että tämä motivaatio löytyi vasta nyt, ehkä pari artikkelit, jotka ovat pyörinyt liian kauan submit-reject-resubmit-ympyrässä, ehkä jotain muutakin.
Laura
Hyvä ohjaus, parempi mieli
Jukka Paakki kommentoi vastineessaan, että "ohjaajat tekevät parhaansa". Mutta tarkoittaako tämä samaa kuin että ohjaaja antaa hyvää ohjausta? Väitöskirjaprosessi on ajankäytön suhteen tiukentunut ja jatko-opiskelijoiden valvonta- ja tukimekanismeja on lisätty. Mikään näistä mekanismeista ei kuitenkaan kontrolloi tietääkseni itse ohjaajia ja heidän antamaansa ohjausta tai sen määrää. Jos prosessi aiotaan hioa huippuunsa, ei kai voida jättää tarkastelematta yhtä olennaista osaa kokonaisuudesta?
Olen samaa mieltä siitä, että laitoksen väitöskirjaprosessi sisältää ylimääräisiä rasitteita. Oltuani viime vuodet Viikissä (huippuyksikössä) näin jonkin verran erityyppisen lähestymistavan väitöskirjaprosessiin. En tietenkään ollut itse jatko-opiskelijana siellä, vaan kerron miltä se näytti ulkopuolisen silmin (kun puhun jäljessä Viikistä niin tarkoitan pääasiassa ko. yksikköä): Ensinnäkään siellä ei suoriteta massiivista määrää turhia lisäkursseja, vaan jatko-opintojen opintoviikkoja saa esimerkiksi pidetyistä konferenssiesitelmistä ja muusta väitöskirjaprosessiin liittyvästä. Väitöskirjat tehdään tutkimusryhmissä s.e. tutkimus lisää ryhmän ymmärtämystä olennaisista asioista ja opiskelijat ovat aluksi tavallaan työvoimaa ryhmänjohtajan omalle tutkimukselle (ja pääsevät näin suoraan asiaan). Ohjaaja siis tuntee läpikotaisin tutkimusaiheen ja pystyy myöhemminkin johdattelemaan opiskelijaa oikeaan suuntaan. Opiskelijan itsenäinen osuus tietenkin kasvaa prosessin myötä. 'Tutkimuskumppanuus' takaa jatkuvan ohjauksen ja yhteisen intressin asioiden selvittämiseen. Nippuväitöskirja on Viikissä aidosti juuri sellainen, eikä monografia (liitteinään julkaisut) kuten laitoksella. Viikissä johdannon pituus on vain 20-30 sivua. Väitöskirjat sisältävät usein monia vielä julkaisemattomia artikkeleita. Opiskelijoita ei myöskään rasiteta juurikaan toissijaisilla tehtävillä prosessin aikana, joten tekosyitä väitösprosessin viivästymiseen ei ole. Toisaalta Viikissä kaikki myös tietävät jo alusta asti aikaa olevan vain 'se' neljä vuotta.
Paakki kirjoittaa: "Useimmilta tuntuu puuttuvan kunnollinen tappamisen meininki, jolla väitöskirja puserretaan kasaan väkisin ja vaikkapa ilman mitään sen kummempaa ohjausta." Mielestäni tämä näkemys liittyy vanhanaikaiseen väitöskirjaprosessiin. Näin oli ennen; nyt siihen ei vain ole enää aikaa. Jos koneisto aiotaan hioa täyteen teräänsä, tulee 'ilman kummempaa ohjausta' unohtaa. Ohjaajan tehtävänä on helpottaa jatko-opiskelijan tietä tutkijaksi ohjaamalla hänet pahimpien karikkojen ohi ja opettaa jossain määrin opiskelijalle 'kädestä pitäen' hänen tuleva ammattinsa. Itsenäistymisvaihehan on virallisesti vasta väitöksen jälkeen.
Tommi Mononen
Voisiko maisterivaiheen hypätä suoraan yli?
"Vika ei ole opiskelijamateriaalissa. Opinnot aloitetaan sopivan ikäisinä, 26.4-vuotiaina."
Mielestäni (yksi) vika on juuri tässä, siis iässä. Voisiko harkita, että tutkijaksi haluavat jatkaisivat suoraaan kandista väikkärin tekoon? Tällöin saataisiin aloittamisikä lähelle 21 vuotta.
Maisterintutkinto olisi näille "varayloskäynti", eli jos väitöskirja takkuaa, siitä tehdään vain gradu, ja saa maisterin paperit ulos.
Vesa Linja-aho
http://linja-aho.blogspot.fi/
P.S. Mikä on tohtoriksi valmistuvien keski-ikä muissa maissa? Olen kuullut huhuja, että USA:ssa ja Italiassa se on lähempänä tuota 25 vuotta. Onko huhuissa perää?
"Vinkkejä väitöskirjaprosessin nopeuttamiseen "
Onko Oulussa tehty julkaisu "Vinkkejä väitöskirjaprosessin nopeuttamiseen " http://urn.fi/urn:isbn:9789514261374 jo luettu ja täysin hyödynnetty?
Terveisin,
Kaisa Kyläkoski
Kiitos kommenteista
Kiitos kaikille kommentoijille hyvistä näkökulmista asiaan!
Tarpeettomia esteitä ja hidasteita on useita ja niihin pitää tietysti puuttua kaikkiin. Tällä kirjoituksella halusin kiinnittää huomiota ohjaajan keskeiseen merkitykseen jatko-opintoihin kuluvalle ajalle -- liian usein ajatellaan että se on vain opiskelijan vastuulla.
Hallinnon hitaudesta (vrt. Jounin kommentti): valitettavasti säädökset väitöskirjojen käsittelystä ovat joillekin tahoille niin pyhiä, että niiden järkeistäminen vaikuttaa jokseenkin mahdottomalle. Minusta esim. Utrechtin malli jatko-opintojen päättymisestä on tyylikäs: valta myöntää tohtorin tutkinto on delegoitu komitealle, joka julistaa väittelijän tohtoriksi välittömästi onnistuneen väitöksen jälkeen. Esitarkastus on siellä(kin) kriittisin vaihe väitöksen hyväksymiselle.
Meillä tiedekunta on lisännyt joustoa tarkastusprosessin päätösaikatauluun etenkin kesiä silmällä pitäen.
Tiiviissä opintoputkessa -- kuten joissain muissa maissa -- aloitus- ja valmistumisiät voisivat olla matalammat (vrt. Vesan kommentti). Vaikka muodollisesti jatko-opintojen pohjaksi vaaditaan FM-tutkinto, käytännössä voisimme ottaa jatko-opiskelijoita jo FK-pohjalta. Harkitsemisen arvoista!
Kiitos vielä Kaisallekin pointterista Oulun raporttiin. Laitetaan lukulistalle.
Hyväksi lopuksi lupaan kirjoittaa oppaan laitoksemme nippuväitöskirjan tekijöille: mitä ja miten, mielessä etenkin johdanto-osan tarkoituksenmukaisuus. Oulun raportista tähän saanee paljon hyviä ideoita.
Hannu