Department of Computer Science [pre 2018 site]

Ihanan motivoiva kirjoitus. Olen itse gradun parissa pähkäilevä kokopäivätyössä käyvä "laiska opiskelija". Tämä kirjoitus motivoi minua (toivottavasti) saamaan graduni loppuun!

"Kumpi on tärkeämpää, työt vai valmistuminen?" Pakko juoksennella pikkuhommien perässä tullakseen toimeen. Pakko saada paperit, ettei tarvitsisi juoksennella. Muna vai kana.

Täältä Keilaniemen länsipuolisesta yliopistosta käsin turhautumisen aiheet vaikuttavat kovin tutuilta.

Plagiointi on ja tulee olemaan ongelma myös Aalto-yliopistossa. Erityisesti ulkomaalaiset opiskelijat tulevat kirkkain silmin plagioimaan tulevaisuudessakin. Ei riitä, että ulkkariopiskelijoille kerrotaan kerran opintojen alussa että "täällä ei sitten plagioida" ja heitetään joku tekstikirjamääritelmä plagioinnista. Mekan itäpuolella käsitys siitä, mitä tieto ja oppiminen on eroaa pohjoiseurooppalaisesta liikaa. Asiasta pitää muistuttaa jatkuvasti ja antaa konkreettisia arkipäivään sitovia esimerkkejä siitä mitä plagiointi suomalaisen käsityksen mukaan on. Tämä on holhoavaa ja ärsyttää suomalaisia opiskelijoita, mutta sitä ei voi monikulttuurisessa yliopistossa välttää.

Gradu ja dippa ovat molemmat suuria mörköjä tekijälleen. Vika on ensisijaisesti tietysti opiskelijassa itsessään. Jos ei kiinnosta kirjoittaa niin ei kiinnosta kirjoittaa. Korjattava vika sensijaan on asenteissa. Opinnäytetyössä on tarkoitus näyttää mitä on oppinut ennen opinnäytetyön tekemisen aloittamista ja ehkä ihan pikkuisen soveltaa. Jos opettajakollegio jaksaa toistella tätä tarpeeksi saattaa asenteissa ajan myötä tapahtua muutosta parempaan.

Ihmettelen täysipäiväisiä töitä opiskelujen ohella. Meillä teekkareilla on ainakin tapana olla vain 30h/vko töissä, koska "pitää vähän opiskellakin" ja sitten tietysti jättää opiskelematta. Kyllä siinä ylijäävässä 10 tunnissa on täysin mahdollista opiskella jos haluaa. Jotkut harvat jopa onnistuvat siinä. Jos taas työnantaja ei taivu niin kannattaa vaihtaa työnantajaa.

Yksi havaitsemistani eroista yliopiston ja teknillisen reaalikoulun välillä on se, että ensiksimainitussa opintosuoritteiden oletetaan tulevan siitä, että "mä oon tosi hyvä tyyppi ja osaan kaiken". Jälkimmäisessä taas opintosuoritteita tulee siitä että "mä oon tosi ahkera tyyppi ja tein paljon töitä". Ero ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka suuren osan kursseista voi tenttiä pelkällä tentillä. Jos pelkkä määränpää on tärkeää, ei kaikkia kiinnosta kulkea koko tietä.

Yliopistomaailmassa opettavan tutkijan pitäisi tehdä 50% ajasta tutkimusta, 50% ajasta hallintoa ja 50% ajasta opetusta. Tämä ajanpuute näkyy opiskelijalle useilla eri tavoilla ja synnyttää illuusion siitä, että opettajia ei kiinnosta (eikä osaa varmasti kiinnostakaan). Ainoa tuntemani vastalääke tälle on opettajien aito kiinnostus omasta opetus- ja tutkimusalastaan. Vaikka perusopetuksen pitää virallisesti olla hajutona, mautonta ja standardoitua niin opiskelijat pitävät ainakin oman kokemukseni mukaan siitä, että opettaja näyttää olevan aidosti kiinnostunut opettamastaan asiasta. Jokaisesta luennosta pitää löytyä viisi minuuttia aikaa puhua siitä, mitä kivaa alalla tapahtuu juuri nyt tai on tapahtunut sen jälkeen kun kurssin opetussisältö standardoitiin.

Jyry Suvilehto

"Kurssien työläydestä valittaville: Varmasti op-määrissä voisi olla tarkistamisen varaa, mutta jos op:itä lisättäisiin, pysyisi kurssin työmäärä samana, ja veikkaan, että lopputulos olisi sama kuin nykyään."

-Loistavaa päättelyä! Meidän opiskelijoiden köyhyysrajan alapuolella olevat tulomme kuitenkin riippuvat niistä opintopisteistä. Kohtuullista olisi jos opettajienkin palkat suhteutettaisiin heidän opettamiensa kurssien opintopistemääriin. Tulisi varmasti teillekin enemmän motivaatiota pitää nuo kohtuullisina.

"Olemmeko me opettajat sitten täydellisiä? No emme tietenkään ja parantamisen varaa on varmasti kaikilla ja monessa suhteessa. Mutta arvatkaapa, mikä on meidän motivaatio parannuksiin ja muutoksiin, kun edessä on ylläkuvatun kaltaisia opiskelua "harrastavia" yksilöitä? Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan."

-Kehotan teitä harkitsemaan irtisanoutumista jos työtehtävienne hoitaminen on teille noin vastenmielistä. Kuten olette varmasti huomanneet epäsoviat oppilaat putoavat pois opetuksen piiristä. Ehkä siis myös epäsopivat opettajat joille työympäristö on noin ahdistava voisivat seurata tätä esimerkkiä?

Näin laitoksen opiskelijana, en pidä blogissa esitettyjä ehdotuksia mitenkään kohtuuttomina. Totta kai olisi esim. lähiopetuskursseilla syytä pitää ohjaaja ja mahdolliset ryhmätoverit kartalla oman työnsä edistymisestä, ihan vaan vaikka sen tähden että muut voivat koordinoida omiaan. Varsin hajottavia tilanteita olen kokenut ryhmätöissä, kun jokin jäsen ei ole palauttanut omaa osaansa työstään eikä vastannut aikooko hän ylipäätänsä sitä tehdä (eli kannattaako minun itse aloittaa hänen osansa tekeminen).

Olen myös huomannut (yllätys, yllätys), että kaikkein työläimmät kurssit ovat usein juuri ne kaikista opettavaisimmat. Olisihan se kiva, että olisi vain helppoja kursseja, mutta kun sitten ei oikeastaan oppisi paljoa. Jos jotakin kritiikkiä on annettava, niin mielestäni jotkin kurssit ovat vaatineet oppilailta liian vähän tai opettaneet epärelevantteja asioita. Vaikka näiltä kursseilta on saannut hyvät arvosanat, tietämystä ei ole tuntunut jäävän päähän juuri lainkaan.

Jos joku on töissä niin paljon, ettei ehdi suorittaa tutkintoa niin sitten ei ehdi. Ei tiedekunnallamme ole mitään velvollisuutta jaella maisterin papereita kaikille jotka ovat päässeet sisälle opiskelemaan. Elämä on valintoja, valintoja...

OFFTOPIC: Myös näin kandin jo suorittaneena tunnen tietävän alan ja laitoksemme tieteellisestä tutkimuksesta häpeällisen vähän. Miksi tähän puoleen ei panosteta opetuksessa enemmän vai olenko missannut jotakin?

PS: tulipa nyt negatiivinen viesti. Näin vastapainoksi täytyy kehua, että tähän mennessä vastaan tulleista kursseista suurin osa on onneksi olleet hyviä niin opetuksellisesti kuin sisällöllisesti. :)

Kommentoidaanpa, koska tämähän vaikuttaa ihan aidolta keskustelunavaukselta!

Painin parhaillaan sen diplomityön kanssa sähkötekniikan korkeakoulussa, kaikki kurssit jo suoritettu. Joitakin olen jättänyt kesken ilmoittamatta, enkä ole siitä ylpeä, mutta kertaalleen se tapahtui, koska jouduin leikkauspöydälle ja pitkäksi ajaksi sairaalaan. Syyt ovat moninaiset, joskus hyvin helpostikin ymmärrettävät - selitykset ovat sitten erikseen.

Olen tehnyt halki opintojeni osa-aikatyötä. En ole aina tiennyt etukäteen paljonko aikaa ja henkistä jaksamista työ tulee viemään, enkä ole tiennyt tätä kursseistakaan. Kyseessä on ajankäytön optimointiongelma. Päädyin tyypillisesti valitsemaan optimistisen määrän kursseja joille ilmoittauduin, ja sitten priorisoimaan vahvasti. Jos aika ei riittänyt kaikkeen, suuntasin sen tärkeimpiin kursseihin, jotta edes jostakin saa suorituspisteet. Lopetuspäätös ei ollut hetkellinen vaan rakentui vähän kerrallaan. Sitä jäi jälkeen jostakin kurssista, ja sitten myöhemmin joko otti kiinni tai jäi jälkeen lisää.

Joskus vapaaehtoinen kurssi ei vastannutkaan käsityksiä. Toisinaan kurssi oli karmivan vaikea, mikä johtui toisinaan myös esitietojen puuttumisesta. Joskus jopa kurssi valikoitui keskeytettäväksi siksi, että se oli lukukauden kursseista mieluisin käytäväksi uudestaan seuraavana vuonna paremmalla ajalla. Ja joskus tuli ihan suoranaisesti mokattua ja pudottua kelkasta. Tätä tapahtui erityisesti ensimmäisinä vuosina, suurena syynä se, ettei lukiossa vielä opittu tekemään töitä opiskelun eteen kun ei tarvinnut.

Miksi sitten ilmoittamatta keskeyttäminen? Osin siksi, ettei ollut yksittäistä hetkeä keskeytyspäätökselle, mutta myös siksi, ettei ketään tuntunut kiinnostavan. Koskaan ei kukaan kysynyt, meinaanko jatkaa. Koskaan ei kukaan muutenkaan kysynyt mitään meta-opiskelullista tai jutellut näistä asioista. Onkohan kukaan koskaan sanonut sitäkään, että keskeyttämisestä pitäisi kertoa? Ylipäänsä tuki ja ohjeistus kurssien keskeyttämiselle on ollut olematonta, ei kai ihme että se ollaan sitten tehty miten sattuu.

Mitä sitten voisi tehdä? Ensiksi voisi minimoida epävarmuustekijät lukukausien suunnittelusta. Ei se haittaa jos kurssit ovat työläitä, mutta opintopisteiden olisi kuvattava mahdollisimman hyvin oikeasti kuluvaa energiaa. Ja koska yhden skalaarin informaatiosisältö on parhaassakin tapauksessa rajallinen, tietoa olisi hyvä olla lisää muussa muodossa. Ja onhan sitä, mutta usein sekavaa ja hajallaan. Joskus oletus tuntuu olevan, että tieto siirretään opiskelijoille luennoilla, jolloin yksikin poissaolo pahimmillaan kusauttaa dediksen.

Ei minulla ainakaan ollut ketään, joka olisi muistuttanut tehtävistä. Eikä tietoja huvittanut myöskään penkoa satasivuisista kalvoseteistä, jotka ehkä olivat kurssin kotisivulla, ja ehkä viime vuodelta. Ja ehkä myös töissä oppi liian hyvälle. Työelämässä tieto on usein tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa, ja ainakin tiedän, keneltä pitää kysyä, ja uskallan tehdä sen. Luennoitsija jää usein niin etäiseksi, että jos vielä oma moka hävettää, kynnys kysyä suoraan saattaa olla liian korkea. Ja vastaukset on joskus mallia "siellähän se on verkkosivuilla, opettele lukemaan".

Summa summarum: uskoisin, että henkilökohtaisen keskusteluyhteyden avaaminen parantaisi tilannetta. Ja jos kurssihenkilökunta tekee parhaansa tiedotuksen eteen, opiskelijakin todennäköisemmin näkee tiedotuksen merkityksellisenä.

Molemmat metsät vastaavat niin kuin niihin huudetaan. Tässä on mielenkiintoinen dynaaminen järjestelmä kyseessä. Yhden kurssin verran pohjois-Amerikkalaista opetusta kokeneena tiedän, että erot henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasossa ovat tähtitieteellisiä. Kurssista saatiin jopa henkilökohtainen monisivuinen palaute.

Ajankäytön optimoinnin lisäksi on henkisestä jonglöörisuorituksesta. On vaikeampaa käyttää tyhjä kahden tunnin kalenteriruutu tulokselliseen itseopiskeluun kuin ojankaivuuseen. Ojankaivuussa näkee heti mihin jäi viimeksi, kuinka pitkällä on, ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Luulen, että jos nämä asiat saadaan jollain ilveellä olemaan opiskelijalle päivänselviä, työhön tarttuminen lisääntyy ja työahdistuksesta päästään eroon.

Itse olen suorittanut TKK:lla nyt lähes kaikki kurssini. Mielestäni opiskelijan motivaatiota tappaa se, kun kurssilta alkaa välittyä sellainen tunnelma, ettei kurssihenkilökuntaa(kaan) kiinnosta.

Monesti kursseilla on erilaisia välipalautuksia ennen lopullista tenttiä. Koulun sääntöjen mukaan opintosuoritus on korjattava kuukauden kuluessa sen deadlinestä. Tästä joustetaan erityisesti välipalautusten kanssa aivan surutta. Odotinpa juuri erään joulukuun puolivälissä päättyneen kurssin arvosanaa helmikuun puoliväliin asti. Opettaja myös lupasi henkilökohtaista palautetta jokaiselle, mutta sen saamisen toivosta olen jo luopunut. Olisi kyllä ollut vasta toinen kerta kun sellaista olisin näiden vuosien aikana saanut.

Näistä myöhästymisistä myös jätetään poikkeuksetta tiedottamatta. Joskus tenttiä ei edes "ehditä" korjata ennen uusintatenttiä, mikä vaikeuttaa opiskelujen suunnittelua.

-Ville

Minun maailmassa on vain hyviä, viisaita, ahkeria ja ykkösoppilata. Sitten on niitä huonoja, tyhmiä, laiskoja, työssäkäyviä, sairastelevia ja nollaoppilaita. Oikea maailma ei ole varmasti näin mustavalkoinen, vaan tähän väliin mahtuu monenlaista hiihtäjää.

Mielestäni yliopistoon pitäisi saada selkeämmät pelisäännöt. Akateeminen vapaus on kivaa, mutta vapauden mukana tulee aina vastuu! Opettakaa vastuuta nuorille! Kuvitellaan, että meidät laitetaan jalkapallokentälle ja meistä kukaan ei tunne jalkapallon sääntöjä. Jokainen tekee kentällä mitä huvittaa. Yksi rikkoo pallon, toinen poistuu kesken pelin sanomatta mitään ja kolmas kenties miettii miten tätä peliä pelataan. Kenties valmentaja tuntee säännöt, mutta palloilijat eivät malta kuunnella sääntöjä, koska AINA ON TEHTY NÄIN. Tarvitaan selkeät pelisäännöt, että peli luistaa!

Laitoksen pelisääntöjä olisi hyvä avata esimerkiksi ensimmäisessä laitostapaamisessa. Työpaikalla poissaolosta PITÄÄ AINA ilmoittaa tai muuten tulee potkut. Melko selkeä sääntö! Miten tämä toimii akateemisessa maailmassa? Jokainen taplaa tyylillään, koska ei ole sääntöjä. Tämä antaa vääränlaista viestiä, että jokainen saa mennä ja tehdä niin kuin huvittaa. Turha kitistä sellaisista asiosta, joihin ei ole minkäänlaista sääntöä. Jos ei ole sääntöjä, niin pelikin on sen näköistä!

Miksi kurssilta poistutaan ilmoittamatta? Varmasti löytyy monenlaista syytä tähän, mutta aina olisi reilua ilmoittaa asiasta kurssinpitäjälle. Ilmeisesti kaikkien kasvatukseen ei kuulu ilmoitella menemisiään ja tulemisiaan. Kasvattakaa nyt viimeistään yliopistossa tätä vastuuta! Se on työpaikalla hyvin suotavaa ellei jopa pakollista! Tuskinpa työpaikalla kukaan menee ja tulee niin kuin huvittaa? Eikö meitä kasvateta työelämään?

valitettavasti kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa ja voisivat heittäytyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Pelkällä hapella kun ei elä!

Tässä alkuperäisessä kirjoituksessa ja monissa vastauksissa on tullut monia asioita, jotka ansaisevat huomiota.

Aloitetaan keskeytyksistä kursseilla. Syitä varmasti on monia, osa parempia kuin toiset. "tämä voi tarkoittaa sitäkin että porukka joka aiemmin karsiutui jo alkupään kursseilla (lue: tajusi ettei tätä käpistelyä jaksa erkkikään ;)) selviää Tikiin asti. " Tuo on varmasti totta, epämotivoituneitakin opiskelijoita on mahdollista tuuppia tavallisten kurssien läpi, varsinkin kun sopivasti joustetaan siellä ja täällä. Tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä jos opiskelijat eivät joudu oppimaan heti opintojensa alussa, että akateemisen vapauden toinen puoli on akateeminen vastuu, ongelmat kärjistyvät siinä vaiheessa, kun pitäisi tehdä omatoimisesti ensimmäinen tutkielma. Jos heti alusta alkaen opiskelijat oppisivat vastuuta, myös tutkielmien teko sujuu jouhevammin. Esimerkiksi aikataulujen laiminlyöminen ei ole kenenkään edun mukaista. Aikataulut on voitava sopia joustavasti oppimistapojen ja elämäntilanteen mukaan, mutta kun jotain on sovittu, siitä pidetään kiinni. Jos sovitusta aikataulusta ei pidetä kiinni ja kelvollista syytä ja selitystä ei ole, arvosana saa pudota suoraan. Tämä paitsi opettaa vastuuta ja organisointi, mutta myös on reilua niille, jotka ovat ottaneet vastuunsa ja tehneet työnsä ajoissa.

Plagioinnista en osaa oikeastaan sanoa mitään. Mutta kysynkin, jos kurssille osallistuneista kolmasosa hylättiin plagioinnin takia, tuskin he kaikki olivat ulkomaisia opiskelijoita. Ja haluan myös korostaa, että myös ulkomaalaisissa opiskelijoissa on niitä hyviä, ahkeria opiskelijoita, jotka päihittävät monet suomalaiset opiskelijat.

Mitä graduun tulee, "Ei se gradun tekeminen vaikeata ole. Se on vain hieman laajennettu tiki-tutkielma. Gradu ei muuta maailmaa, siinä ei esitetä mitään uutta tietoa. Nämä ominaisuudet ovat varattuja väitöskirjalle, eikä niitä siltäkään ihmeemmin vaadita." Tästä olen ihan eri mieltä. Gradu tuntuu varmasti väitöskirjan tehneistä, pitkän linjan tutkijoista helpolta nakilta. Mutta meille vähemmän tutkimuskokemusta omaaville gradukin on tiukka ja jopa pelottava paikka, sanottiin ohjeissa mitä tahansa. Vasta nyt muutama viikko oman graduni palauttamisen jälkeen alan vähitellen päästä eroon siitä ajatuksesta, etten osaa tarpeeksi, jotta voisin gradun kirjoittaa. En missään nimessä sanoisi gradun tekemisen olevan helppoa. Se vaatii kovaa työtä, tuskanhikeä ja jopa kyyneleitä. Mutta se on tehtävissä, siitä selviää hengissä. Ja kun se on tehty, tunne on äärimmäisen vapauttava ja palkitseva, kunnon endorfiinihuuma.

Tuoreen oman kokemukseni pohjalta haluan myös kommentoida gradun ohjausta ja ohjeistusta, jota tässä keskustelussa on jo sivuttu. Itse havaitsin kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkin, vaikka ohjeistusta on tarjolla, siitä ei ollut (tilanne näyttää korjaantuneen tässä muutaman viikon sisällä) sanaakaan englanniksi. Ei-suomenkielisten ohjaajieni oli aika vaikea ohjeistaa minua prosessissa, kun heilläkään ei ollut tietoa, miten prosessin vaiheet menevät. Toinen ongelma on se, että henkilökunnalla on eri ohjeet kuin opiskelijoilla. Henkilökunnan tunnuksilla sivuille kirjautuessa prosessia on kuvattu tarkemmin ja ohjaajan ja opiskelijan roolia on eritelty enemmän. Yhteisen käsityksen löytäminen prosessista on tarpeeksi hankalaa jo ilman, että ohjeet eroavat toisistaan. Esimerkiksi tutkielmasuunnitelma on kuvattu varsin eri tavalla eri ohjeissa. En näe mitään syytä, miksi henkilökunnalla käytössä olevat ohjeet eivät olisi myös opiskelijoiden käytössä.

Gradun teossa itse koin vertaistuen äärimmäisen tärkeäksi. En tiedä, olenko harvinainen poikkeus, mutta ystäväni kanssa jaoimme gradun kirjoittamisen hyvät ja huonot hetket ja kommentoimme toistemme töitä. Tämä tarjosi arvokasta palautetta, mutta ennen kaikkea voimia jatkaa, sillä ymmärsimme, ettemme ole ainoana maailmassa samojen vaikeuksien kimpussa. Tämäkään ei tietysti kaikille sovi, mutta luulisin vertaistuen -ja arvioinnin auttavan monia muitakin, ja laitos voisi omalta osaltaan edesauttaa vertaisarviointia järjestämällä riittävästi graduseminaareja, jotka keskittyisivät ennenkaikkea tuen tarjoamiseen prosessin aikana. Jos joku kokee tämän liian muodolliseksi tai muuten hankalaksi tavaksi, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi, minulle saa tulla tilittämään gradutuskiaan.

Ja voisi olla kaikkien osapuolten kannalta ihan hyödyllistä, jos joku gradun tekijä kirjoittaisi vaikkapa tähän blogiin kokemuksiaan jo työprosessin aikana.

Laura H aka kirjoitin gradun ja selvisin hengissä.

Olen viime syksynä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella aloittanut opiskelija. Minulla on kuitenkin takanani jo yksi korkeakoulututkinto, joten uskoisin osaavani sanoa muutaman seikan yliopisto-opiskelusta kokonaisuutena ja peilata sitä tähän keskusteluun.

Ensinnäkin muistan viime syksynä ihmetelleeni, miten upeasti nuo ohjelmoinnin peruskurssit on toteutettu ja miten innokkaita sen opettajat ovat. Opettavien henkilöiden keskinäinen henki on aivan mainio ja tämä välittyy kurssin yleiseen fiilikseen ja selvästi myös opiskelijoiden tsemppiin oman oppimisena ja osallistumisen suhteen.

Hetken tuli sellainen olo, että wau, tällaistäkö täällä laitoksella on. Minustahan välitetään! Kokemukset aiemman suorittamani tutkinnon perusteella yliopisto-opinnoista oli jotain aivan muuta.

Kuitenkin nyt on tullut jo tutustuttua joihinkin muihin kursseihin, jotka muistuttavat jo aika paljon sitä mentaliteettia, johon olin aiemmin saanut jo saturoivan annoksen: opiskelija on välttämätön paha, josta ei tarvitse niin välittää, tämä massakurssi väännetään läpi 10 vuotta vanhoilla luentokalvoilla ja on vähän niin kuin ihan sama, oppiiko joku mitään vai ei. Kurssitentissä se sitten mitataan. Jos et pääse läpi niin voi voi, pänttää luentokalvot paremmin.

Tällä laitoksella tehdään selvästi jotain oikein ja paremmin kuin monessa, monessa muussa paikassa. Se on jotain niin arvokasta ja harvinaista, että olisi aivan karmea sääli nähdä sen hyvän tuhoutuvan. Mutta nyt ainakin meikäläiseen on hiipinyt huoli siitä, että jos ylimpien opettavien tahojen näkökulmasta ongelmat johtuvat siitä, että opiskelijat ovat "laiskoja" ja "vastuuttomia", niin armoton seuraus siitä on se, että otteet kovenevat opiskelijoita kohtaan ja tästäkin paikasta tulee sellainen, jossa kukaan ei oikein välitä mistään mitään. Pakkopullaa sekä opettavalle että oppivalle osapuolelle... opiskelija tietää, että hänen tehtävänsä on vain kerätä weboodiin riittävät merkinnät ja sen jälkeen päästä vapauteen ahdistavasta ympäristöstä.

Opiskelijat eivät ole koneita vaan ihmisiä. Karu totuus on se, että jopa kolmannes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Tämä on tutkittua faktaa. On myös tutkittua dataa siitä, että kolmannes korkeakouluopiskelijoista eivät oikein koe kuuluvansa mihinkään ryhmään yliopiston sisällä ja kokevat yliopiston ulkopuoliseksi ja vieraaksi. He eivät ole kohdanneet yliopiston sisällä oikein mitään, johon voisi samaistua. He ovat jopa syrjäytymisvaarassa!!

Tässä valossa minusta on täysin selvää, että opiskelija, joka ei koe tulleensa millään tavalla henkisesti noteeratuksi, voi ihan hyvin jättää kurssin kesken kertomatta kenellekään: jos sinä et välitä minusta, niin miksi minun pitäisi välittää sinusta?

En arvosta edellistä korkeakouluani pennin vertaa. Sain sieltä tutkintoni mutta laitokselle oli selvästi aivan yhdentekevää, olinko siellä vai en. Olisin hyvin onnellinen, jos voisin olla ylpeä nykyisestä opinahjostani täältä aikanaan lähdettyäni. Se ei tule olemaan kiinni siitä, kuinka hyvät arvosanat saan, vaan siitä, kuinka paljon näen, että täällä välitetään. Olisi aika huikeaa nähdä edes kerran, kuinka opiskelujensa kanssa painiva opiskelija suorastaan kannetaan vaikeuksiensa yli eteenpäin.

Niin, että jospa nyt sitten kuitenkin koetettaisiin nähdä ne "laiskat" ja "vastuuttomat" opiskelijat ihmisinä ja käydä kysymässä, että mikäs sinua nyt oikein painaa, kaipaatko kenties jeesiä?

Humaani Käpistelijä

Kun tietojenkäsittelyn opiskelijoilla, joidenkin mukaan erityisesti ulkomaisilla, tuntuu olevan vaikeuksia motivoitua viemään asioita loppuun, ehdottaisin alalle maksullisen koulutuksen pilottiprojektia.

Asetetaan joko jokaiselle kurssi-ilmoittautumiselle tai lukukauden läsnäololle hinta, jolloin opiskelija joutuu tarkemmin miettimään mille kurssille kannattaa ilmoittautua, jos sen vaikka ehtisi käymään.

Jos tilanne vielä kehittyisi siihen suuntaan, että koulutuksen maksullisuus heijaistuisi pienenevänä opiskelijaa per opettaja, niin opiskelijoiden saama ohjaus voisi olla toistuvampaa ja henkilökohtaisempaa toisin kuin nykyään (vrt. http://www.phdcomics.com/comics.php?f=1478 )

@lassial