Palkinnot ja arvioinnit

lokki1.jpg

 

Lehtori Heikki Lokille myönnettiin torstaina 26.3.2009 Eino Kaila –palkinto ansiokkaasta toiminnasta yliopisto-opettajana. Lokki vastaanotti palkintonsa rehtori Thomas Wilhelmssonilta Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlassa. Eino Kaila –palkinto on arvoltaan 5000 euroa.

 

 

 

Laitokselle ja tutkimusryhmille myönnetyt palkinnot

  • Yliopistokoulutuksen kansallinen laatuyksikkö 2010-2012

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) valitsi marraskuussa 2008 tietojenkäsittelytieteen laitoksen yhdeksi kymmenestä yliopistokoulutuksen laatuyksikköstä vuosille 2010-2012. Arviointi toteutettiin opetusministeriön toimeksiannosta viidennen kerran.

  • Suomen Akatemian huippuyksikköohjelma 2012-2017

Suomen Akatemia valitsi kesäkuussa 2011 suomalaisen laskennallisen päättelyn huippuyksikön kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosille 2012 - 2017. COIN-yksikön vetäjänä toimii professori Erkki Oja (Aalto yliopisto), ja tietojenkäsittelytieteen laitokselta yksikköön kuuluu Petri Myllymäki ryhmineen.Kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosille 2012-2017 valittiin myös Syöpägenetiikan tutkimuksen huippuyksikkö, jota johtaa Lauri Aaltonen (HY, lääketiet. tdk), ja siinä jäsenenä on tietojenkäsittelytieteen laitokselta Veli Mäkinen ryhmineen. Lisäksi Aapo Hyvärinen ryhmineen kuuluu Inversio-ongelmien huippuyksikköön, jonka vetäjänä toimii Lassi Päivärinta  (HY, matematiikan ja tilastotieteen laitos). Tämä jäsenyys kuuluu kuitenkin ensisijaisesti  Aapo Hyvärisen matematiikan ja tilastotieteen laitoksella käyttämään aikaan.

  • Suomen Akatemian huippuyksikköohjelma 2008-2013

Suomen Akatemia valitsi 12.12.2006 Algoritmisen data-analyysi-yksikön kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosille 2008 - 2013. Algodan -yksikön vetäjänä toimii professori Esko Ukkonen ja se on yhteinen Teknillisen korkeakoulun kanssa sisältäen useampia tutkimusryhmiä. Yksikkö jatkaa FDK-huippuyksikön (2002-2007) työtä.

  • Helsingin yliopiston työsuojelupakinto 2009

Helsinging yliopisto on myöntänyt yliopiston työsuojelupalkinnon 2009 tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Palkintotodistuksen mukaan Laitoksen henkilökunta on yhdessä määrätietoisesti ja tuloksellisesti toiminut oman työympäristönsä laadun, turvallisuuden ja viihtyvyyden parantamiseksi.

  • Valtakunnallinen yliopistokoulutuksen laatuyksikkö 2007-2009

Tietojenkäsittelytieteen laitos on yksi yliopistokoulutuksen laatuyksiköistä , joita korkeakoulujen arviointineuvosto esittää opetusministeriölle vuosille 2007-2009. Arvioinnin periaatteena on ollut vertaisarviointi, ja valinnassa huomioitiin sekä saavutetut tulokset että koulutuksen pitkäjänteinen kehittäminen. Monipuolisina valintakriteereinä on painotettu mm. koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnan kytkeytymistä, strategista koulutuksen johtamista, pedagogista kehittämistä sekä sisällöllisen opetussuunnitelmatyön ja tutkintojen rakenteellisen uudistamisen kytkeytymistä toisiinsa. Tietojenkäsittelytieteen laitos oli tasaisen vahva kriteerien kattamilla alueilla.

  • Suomen Akatemian tietotekniikan tieteenala-arviointi 2007

Suomen Akatemian tietotekniikan tieteenala-arvioinnissa 2007 kansainvälinen paneeli totesi arviointiraportissaan Computer Science Research in Finland 2000-2006 (8/07), että laitos on johtava tietojenkäsittelytieteen tutkimuslaitos Suomessa.

  • Medix-palkinto 2007

Helsingin Yliopiston kansleri Kari Raivio luovutti 20 000 euron suuruisen Medix -palkinnon professori Jussi Taipaleen ja professori Esko Ukkosen johtamille tutkimusryhmille Suomen Tiedeseuran kuukausikokouksen yhteydessä 17.12.2007. Palkinto luovutettiin vuonna 2007 20:nnen kerran. Nyt palkittiin paras Suomessa biolääketieteen tai kliinisen tutkimuksen alalta vuonna 2006 julkaistu artikkeli. Palkinnon lahjoittaja on Oy Medix Ab, jonka pääomistaja on Minervasäätiö.

  • Tutkimuksen arviointi 2005

Laitos sai parhaan mahdollisen arvosanan (7) koko Helsingin yliopiston kattavassa tutkimuksen arvioinnissa vuona 2005 . Arviointipaneeli totesi raportissaan, että suuri osa laitoksen tutkimuksesta on eurooppalaista huipputasoa ja osa maailman huipputasoa, ja mm. että laitos on maailman johtava data-analyysin tutkimuslaitos.

  • Microsoft Technologies in Practice and Theory of Software Engineering -palkinto 2005

Helsingin ja Petroskoin yliopistojen tietojenkäsittelytieteen laitosten projekti, jossa opiskelijaryhmät toteuttivat yhteistyössä ohjelmiston internetin välityksellä, menestyi erinomaisesti Pietarissa maaliskuussa järjestetyssä Microsoft Technologies in Practice and Theory of Software Engineering -kilpailussa. Suomalais-venäläinen DaCoPAn-projekti (Data Communication Protocol Animation) oli yksi neljästä ensimmäisen palkinnon saajasta kilpailussa, johon osallistui yli kolmesataa opiskelijaprojektia eri puolilta Venäjää.

  • Opetuksen laatupalkinto 2004

Rehtori palkitsi 1.12. tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetuksen erinomaisesta laadusta 27000 euron tuloksellisuusrahalla. Tuloksellisuusrahaa jaettiin kuudelle yksikölle, joista kolme sai arvosanan "erinomainen". Tuloksellisuusrahan jaolla yksiköitä halutaan kannustaa luotettavaan ja olennaisiin laatutekijöihin keskittyvään raportointiin. Yksikön itsearviointiin tuli osallistua opettajia, opiskelijoita ja muuta henkilökuntaa. Yksikön tehtävänä oli perustella portfolioarvioinnin periaatteiden mukaisesti väitteensä oman toimintansa laadusta.

  • Pääministerin kunniamaininta innovatiivisimmasta verkkopalvelusta 2004

Pääministeri Matti Vanhanen palkitsi tiistaina 23.11.2004 MuseoSuomi - Suomen museot semanttisessa webissä portaalin kunniamaininnalla innovatiivisimmasta verkkopalvelusta osana hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman Laatua verkkoon -kilpailua. Kilpailun järjesti valtiovarainministeriö ja se on osa Pääministerin parhaat käytännöt palkitsemisprosessia.

  • Semantic Web Challenge Award 2004, 2. sija

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen ja Tietotekniikan tutkimuskeskus HIIT:n kehittämä verkkopalvelu MuseoSuomi - Suomen museot semanttisessa webissä palkittiin torstaina 11.11. toiseksi parhaana sovelluksena Semantic Web Challenge Award 2004 -kilpailussa Japanin Hiroshimassa. Semantic Web Challenge Award on kansainvälisen semanttisen webin tutkijayhteisön arvostettu sovelluspalkinto.

  • Suomen Akatemian huippuyksikköohjelma 2002-2007

Datasta tietoon (FDK) -yksikkö valittiin kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosille 2002 - 2007.

  • Tutkimuksen laadun ja tason arviointi 1999

Laitos sai parhaan mahdollisen arvosanan (7) koko Helsingin yliopiston kattavassa tutkimuksen laadun ja tason arvioinnissa 1999 . Arviointipaneeli totesi, että laitos nuoresta iästään huolimatta on ensimmäisen luokan akateeminen laitos.

  • Tietoteollisuuden alan koulutusohjelmien arviointi 1999

Korkeakoulujen arviointineuvoston tietoteollisuuden alan koulutusohjelmien arvioinnissa 1999 kansainvälinen paneeli totesi arviointiraportissaan , että laitos on tunnistanut ja kehittänyt erikoistumislinjansa niin, että ne sopivat myös teollisuuden tarpeisiin, että laitoksella on yhteinen Tietotekniikan tutkimuslaitos Teknillisen korkeakoulun kanssa, että laitos houkuttelee myös naisopiskelijoita ja että laitoksen perinteeseen kuuluu, että opiskelijat voivat vapaasti tehdä työtä myös henkilökohtaisissa hankkeissa.

Henkilökohtaiset tunnustukset

  • Paras HOPS-ohjaaja 2011

Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan Paras HOPS-ohjaaja 2011 -palkinto ansiokkaasta toiminnasta HOPS-ohjaajana myönnettiin tietojenkäsittelytieteen laitoksen yliopisto-opettaja Tiina Niklanderille. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Niklander on ohjaaja, jonka luokse opiskelija voi mennä, kun hänellä on mitä tahansa kysyttävää. Hän on aina iloinen ja avulias, ja jos hän ei osaa vastata kysymyksiin itse, hän tietää, keneltä kysyä lisää. Niklander on luonnonlahjakkuus niin HOPS-  kuin muussakin perustutkinto-opiskelijoiden, jatko-opiskelijoiden ja muun henkilökunnan ohjauksessa.

  • Magister Bonus -palkinto 2011

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta jakaa Hyvä opettaja - Magister bonus -palkinnon joka syksy opettajalle, joka on osoittanut työssään taitoa ja kiinnostusta sekä opettamiseen että opetettaviinsa. Viidestoista Magister Bonus -palkinto luovutettiin 26.11.2011 HYY:n vuosijuhlassa tietojenkäsittelytieteen laitoksen yliopistonlehtori Matti Luukkaiselle. Luukkaista kiitettiin aktiivisesta ja innovatiivisesta tavasta kehittää opetusta sekä luoda ja ottaa käyttöön monipuolisia opetusmenetelmiä. Erityisenä ansiona pidettiin sitä, että Luukkainen on saanut ensimmäisen vuoden opiskelijat innostumaan oman alansa opinnoista. Lisäksi hän on uusia opettajia mentoroidessaan levittänyt positiivista pedagogista asennetta ja opiskelijalähtöistä ajattelua ja näin edesauttanut hyvän opetuksen käytäntöjen leviämistä laajemmalle opettajakunnassa.

  • Nordic Collegiate Programming Contest (NCPC 2010), 1. sija

Lauantaina 2.10.2010 järjestettiin vuotuinen ACM:n kansainvälisen opiskelijoiden ohjelmointikilpailun ICPC:n pohjoismainen esikarsinta NCPC 2010 -kilpailussa. Laitoksen aiemminkin loistokkaasti kilpailussa pärjännyt joukkue Bubble Sorters (Mikko Sysikaski, Aleksi Hartikainen ja Mika Laitinen) saavutti historiallisen voiton kilpailussa! Koska joukkueita ICPC-osakilpailussa oli peräti 177, saavutus on huikea. Bubble Sorters -joukkueen kisat jatkuvat siten ICPC-kilpailun seuraavassa osakilpailussa, Luoteis-Euroopan NWERC 2010 -kilpailussa Bremenissä marraskuussa.

Toinenkin TKTL:n joukkue, ensikertalaisista koostuva Saxrollers, sijoittui erinomaisesti viidenneksi.

  • ACM:n NWERC-ohjelmointikilpailu, 2. sija

Laitoksen opiskelijajoukkueen Bubble sorters (Aleksi Hartikainen, Mika Laitinen ja Mikko Sysikaski) huikea menestys ohjelmointikilpailuissa jatkuu: joukkue saavutti NWERC-kisassakin sijan 2. Taakse jäi joukko erittäin maineikkaita yliopistoja. Kilpailuun osallistui 64 aiemmissa karsintakilpailuissa hyvin menestynyttä joukkuetta. Vain muutama paras saa kutsun ICPC World Finals -loppukilpailuun, nyt siis myös laitoksen joukkue!

  • Nordic Collegiate Programming Contest (NCPC 2009), 2. sija

Laitoksemme opiskelijajoukkue Bubble Sorters (Aleksi Hartikainen, Mika Laitinen ja Mikko Sysikaski) sijoittui toiseksi 3.10.2009 pidetyssä Nordic Collegiate Programming Contest (NCPC 2009) -kilpailussa. Saavutus on loistelias, sillä kilpailu oli erittäin korkeatasoinen ja siinä oli mukana ennätykselliset 192 joukkuetta parhaista tietojenkäsittelytieteen opinahjoista kaikista pohjoismaista.

  • Cor Baayen Award 2009

ERCIM (the European Research Consortium for Informatics and Mathematics) on myöntänyt Helsingin yliopiston tutkijatohtori Teemu Roosille vuoden 2009 Cor Baayen-palkinnon. Palkinto myönnetään lahjakkaalle nuorelle tutkijalle tietojenkäsittelytieteen ja sovelletun matematiikan alalta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun palkinto myönnettiin suomalaiselle tutkijalle.

  • Eino Kaila -palkinto 2009

Lehtori Heikki Lokille myönnettiin torstaina 26.3. Eino Kaila -palkinto ansiokkaasta toiminnasta yliopisto-opettajana. Lokki vastaanotti palkintonsa rehtori Thomas Wilhelmssonilta Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlassa. Eino Kaila -palkinto on arvoltaan 5000 euroa. "Lehtori Heikki Lokki on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yliopisto-opettaja voi innostaa suuren laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita opetuksen ja oppimisen laadun parantamiseen. Lokki on määrätietoisesti, sinnikkäästi ja innovatiivisesti johtanut tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetussuunnitelmallista kehittämistoimintaa jo useiden vuosien ajan yhteistyössä laitoksen johtajan, johtoryhmän ja opetuksen kehittämistyöryhmän jäsenten kanssa."

  • Kirkman-mitali 2007

The Institute of Combinatorics and its Applications (ICA) myönsi vuoden 2007 Kirkman-mitalin tutkija Petteri Kaskelle hänen ansioistaan nuorena kombinatoriikan tutkijana. Kombinatoriikka on matematiikan osa-alue, joka tutkii äärellisiä rakenteita ja näiden ominaisuuksien välisiä suhteita. Sen keskeisiä sovellusalueita ovat mm. tietoliikenne- ja tietotekniikka.

  • Helsingin kaupungin tiedepalkinto 2007

Helsingin kaupungin tiedepalkinto luovutettiin maanantaina 21.5.2007 professori Esko Ukkoselle. Palkinto myönnetään merkittävästä helsinkiläisen tekemästä tai Helsingissä tehdystä tieteellisestä työstä.

  • Anita Borg Scholarship 2007

Google Europe palkitsi Sini Ruohomaan apurahalla ja palkintomatkalla. Google Europe Anita Borg Memorial Scholarship jaetaan vuosittain menestyksellisille naispuolisille tietojenkäsittelytieteen ja tietotekniikan jatko- ja maisteriopiskelijoille. Palkinto jaettiin ensimmäinen kerta Euroopassa 2007. Kilpailuun osallistui 180 opiskelijaa 93 yliopistosta. Palkintokomitea valitsi heistä 12 voittajaa. Valintakriteereihin sisältyivät kilpailijoiden akateemiset suoritukset ja saavutukset, muiden tutkijoiden suositukset, vastaukset palkintokomitean antamiin esseekysymyksiin ja haastattelut.

  • Magister Bonus -palkinto 2006

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta jakaa Hyvä opettaja - Magister bonus -palkinnon joka syksy opettajalle, joka on osoittanut työssään taitoa ja kiinnostusta sekä opettamiseen että opetettaviinsa. Kymmenes Magister Bonus -palkinto luovutettiin 26.11.2006 HYY:n vuosijuhlassa tietojenkäsittelytieteen laitoksen lehtori Arto Wiklalle. Innostuneen opettajan vahvuuksina mainittiin hakemuksessa mm. kyky muokata hankalat ja abstraktit asiat muotoon, jossa opiskelijan on mahdollista omaksua ne. Lisäksi kiitettiin myös Wiklan onnistumista palautteen hyödyntämisessä ja myös antamisessa.

  • Nokia Forum Champion 2006 ja 2009

Mika Raento nimitettiin yhdeksi Nokia Forum Champion-jäseneksi 2006 ja uudelleen 2009.

  • Akatemiaprofessuurit 2004-2009

Suomen Akatemian nimitti professori Heikki Mannilan, TKK ja HY/HIIT, akatemiaprofessuuriin vuosiksi 2004-2009.

  • Akatemiaprofessuuri 1999-2004

Suomen Akatemia nimitti professori Esko Ukkosen akatemiaprofessuuriin vuosiksi 1999-2004.

  • ACM SIGKDD Innovations Award 2003

ACM SIGKDD myönsi innovaatiopalkintonsa 2003 professori Heikki Mannilalle. Palkintokomitea totesi lausunnossaan, että professori Mannilalla on harvinainen hyve tunnistaa uusia ongelmia, näkökulmia ja käsitteitä, ja sen myötä viedä tutkimuskentän eteenpäin.

  • Petrozavodskin yliopiston kunniatohtori 2002

Professori Timo Alanko vihittiin Petrozavodskin yliopiston kunniatohtoriksi toukokuussa. Professori Alangolla on ollut aktiivinen rooli käynnistettäessä yhteistyön Petrozavodskin ja Helsingin tietojenkäsittelytieteen laitosten välillä 1990-luvun alkupuolella.

  • Helsingin yliopiston kunniatohtori 2000

Linus Torvalds, laitoksen opiskelija 1988-97 ja Linux-käyttöjärjestelmän luoja, nimitettiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi promootiossa toukokuussa 2000.

Palkitut opinnäytteet

Tietotekniikan Tutkimussäätiön väitöskirjapalkinnot

  • 2016 Teppo Niinimäki: Approximation Strategies for Structure Learning in Bayesian Networks
  • 2013 Jouni Sirén: Compressed Full-Text Indexes for Highly Repetitive Collections
  • 2011 Wilhelmiina Hämäläinen: Efficient search for statistically significant dependency rules in binary data
  • 2008 Mika Raento: Exploring privacy for ubiquitous computing: Tools, methods and experiments
  • 2006 Taneli Mielikäinen: Summarization Techniques for Pattern Collections in Data Mining
  • 1997 Hannu Toivonen: Discovery of Frequent Patterns in Large Data Collections
  • 1993 Pekka Kilpeläinen: Tree Matching Problems with Applications to Structured Text Databases
  • 1986 Heikki Mannila: Instance complexity for sorting and NP-complete problems

Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset ry MAL:n ja Tekniikan akateemiset TEK:n pro gradu -palkinto

  • 2016 Peter Hedman: Sequential Monte Carlo Instant Radiosity

Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliiton (SMFL)  pro gradu -palkinto

  • 2009 Mikko Pervilä: Performance of Ajax applications on mobile devices
  • 2008 Ville Tuulos: Sisältöpohjaisen hakukoneen suunnittelu ja toteutus

Tietojenkäsittelytieteen Seuran gradupalkinnot

  • 2011 Joel Rybicki: Exact bounds for distributed graph colouring
  • 2010 Jouni Tuominen: Helppokytkentäiset ontologiapalvelut semanttisessa webissä
  • 2005 Gian Donato Colussi: Equation-Based Layered Multicast Congestion Control
  • 2000 Sami Perttu: Symbolisen musiikin haku tietokannasta
  • 1997 Linus Torvalds: Linux: a Portable Operating System
  • 1995 Juha Kärkkäinen: Loppuosakaktus - loppuosapuu pienessä tilassa
  • 1991 Roope Kaivola: Aikalogiikkajärjestelmien muodostaminen ja hyödynnettävyys
  • 1984 Juha Vihavainen: Mikrotietokoneiden ohjelmankehitysvälineiden toteutus suurella tietokoneella

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen myöntämät palkinnot

Vakinaiset opettajat

  • 2016 Juha Kärkkäinen
  • 2015 Heikki Lokki
  • 2014 Teemu Roos
  • 2013 Fabian Fagerholm
  • 2012 Lea Kutvonen
  • 2011 Arto Vihavainen
  • 2010 Pirjo Moen
  • 2009 Juha Taina
  • 2008 Esa Pitkänen
  • 2007 Jyrki Kivinen
  • 2006 Matti Nykänen
  • 2005 Raul Hakli
  • 2004 Auvo Häkkinen
  • 2003 Matti Luukkainen
  • 2002 Harri Laine
  • 2001 Arto Wikla

Nuoremmat opettajat

  • 2016 Kati Kyllönen
  • 2015 Johannes Verwijnen
  • 2014 Joni Salmi
  • 2013 Emilia Hjelm
  • 2012 Ella Peltonen
  • 2011 Tomi Jylhä-Ollila
  • 2010 Antti Laaksonen
  • 2009 Matti Paksula
  • 2008 Jaakko Sorri
  • 2007 Janne Korhonen
  • 2006 Sebastian Siikavirta
  • 2005 Joni Salmi
  • 2004 Ismo Puustinen
  • 2003 Matti Kääriäinen
  • 2002 Janne Rinta-Mänty
  • 2001 Anna Pienimäki

Varttuneet tutkijat

  • 2016 Leena Salmela
  • 2015 Simon Puglisi
  • 2014 Arto Klami
  • 2012 Eve Hoggan
  • 2011 Matti Järvisalo
  • 2010 Valentin Polishchuk
  • 2009 Teemu Roos
  • 2008 Mikko Koivisto
  • 2007 Veli Mäkinen
  • 2006 Patrik Hoyer
  • 2005 Taneli Mielikäinen
  • 2004 Aristides Gionis
  • 2003 Kjell Lemström

Nuoremmat tutkijat

  • 2016 Juho-Kustaa Kangas
  • 2015 Ella Peltonen
  • 2014 Dominik Kempa
  • 2013 Eemil Lagerspetz ja Arto Vihavainen
  • 2012 Antti Hyttinen
  • 2011 Pekka Parviainen
  • 2010 Mikko Pervilä
  • 2009 Niko Välimäki
  • 2008 Jukka Suomela
  • 2007 Petteri Nurmi
  • 2006 Teemu Roos
  • 2005 Mika Raento
  • 2004 Kimmo Palin
  • 2003 Jukka Manner

Vuoden ryhmä

  • 2015 Resurssikeskus Linkki

Vuoden henkilö

  • 2016 Leena Kekäläinen
  • 2014 Tiina Niklander
  • 2013 Yi Ding
  • 2012 Mikko Pervilä
  • 2011 Hannu Toivonen

Positiivinen persoona

  • 2010 Jaakko Kurhila
  • 2009 Tiina Väisänen
  • 2008 Greger Lindén
09.03.2010 - 13:17 Webmaster
08.02.2010 - 11:37 Webmaster