Linkki yliopistoon

Linkki-keskus avasi ovensa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella viime perjantaina. Keskus tarjoaa esimerkiksi mukavaa puuhaa peliohjelmoinnin parissa sekä vuoden alussa starttaavan ohjelmointi-verkkokurssin, joka on avoin kaikille toisen asteen opiskelijoille.

 

 

 

 

Linkin koordinaattori Arto Vihavainen esitteli keskuksen avajaisissa kesän peliohjelmointileirileillä tehtyjä tietokonepelejä. Kuva: Sakari Tolppanen.

 

Mitä oikein on tietojenkäsittelytiede? Se, mitä oppiaine pitää sisällään, on hämärän peitossa jopa useille Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan uusille opiskelijoille. Lopulta monet heistä kuitenkin päätyvät alalle töihin.

Tietoa lisäämään on nyt perustettu Linkki, joka tarjoaa hyviä ja hauskoja mahdollisuuksia tutustua tietojenkäsittelytieteen maailmaan. Linkki on fyysinen tiedeluokka Kumpulan kampuksen Exactum-rakennuksessa, mutta se on myös siellä missä ihmiset ovat ja missä sitä tarvitaan, sanoo Linkki-resurssikeskuksen johtaja Jaakko Kurhila.

Linkki avattiin virallisesti viime perjantaina, mutta se järjesti jo viime kesänä peliohjelmointileirejä lapsille ja nuorille. Syksyn peliohjelmointikerho on käynnissä parhaillaan. “Pitää vaan tarjota nuorille mahdollisuuksia ja sen jälkeen ei ole rajoja,” kuvailee Arto Vihavainen Linkistä.

Linkin avajaisissa sai kokeilla viime kesän leireillä ohjelmoituja pelejä. Peliohjelmointi onkin mukava tapa tutustua tietojenkäsittelytieteeseen, mutta siitä voi tulla myös ammatti. Joidenkin laskelmien mukaan peliala on bisneksenä jo suurempi kuin elokuvateollisuus.

“Tulevaisuutta on ja työtä”, tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Esko Ukkonen painotti Linkin avajaisissa. Hän viittasi pelialan ohella kaikenlaiseen muuhunkin ohjelmistosuunnitteluun.


Linkki on sisutettu Angry Birdsistä ja Super Mariosta tutuin hahmoin. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa johtaja Jaakko Kurhila. Kuvat: Sakari Tolppanen.

Helsingin yliopisto on jo aiemmin tarjonnut lahjakkaille opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa tietojenkäsittelytieteen opintoja jo lukioaikana. Ensi keväänä opintoja voi suorittaa kuka tahansa.

Kyseessä on aivan uudenlainen verkkokurssi, MOOC (massive open online course), jonka suoritus vastaa yhteensä yhdeksän opintopisteen arvoisia yliopistokursseja Ohjelmoinnin perusteet ja Ohjelmoinnin jatkokurssi.

MOOC ohjaa kurssin suorittajaa eteenpäin koukuttavalla tavalla ja kurssin saa hyväksiluettua osaksi yliopisto-opintoja ja sen voi myös sisällyttää toisen asteen opintoihin. Lisäksi ansiokkaasti kurssin suorittaneille ovet tietojenkäsittelytieteen laitokselle saattavat aueta pelkän kurssisuorituksen perusteella.

Linkki on yksi Valtakunnallisen LUMA-keskuksen seitsemästä resurssikeskuksesta ja löytyy osoitteesta: linkki.cs.helsinki.fi. Ilmottautuminen MOOC-kurssille alkaa 14.1.2012 (aiemmin virheellisesti ilmoitettu 10.1.).

 

Teksti (julkaistu myös Luova-verkkolehdessä): Elisa Lautala

Luotu

12.10.2011 - 19:30

Uusi sivusto!

TÄMÄ ON TIETOJENKÄSITTELYTIETEEN OSASTON VANHA SIVUSTO

Tietojenkäsittelytieteen osaston uudet sivut sijaitsevat www.helsinki.fi-palvelimella.

Osoite cs.helsinki.fi ohjautuu nyt uudelle palvelimelle. Tätä osoitetta voidaan edelleen käyttää osaston www-osoitteena. Vanha sivusto löytyy paikasta cs.helsinki.fi/pre2018.

 

Uusien professorien tervetuliaisluennot ke 29.11. klo 14 - 18

Tietojenkäsittelytieteen uudet professorit esittelevät tieteenalansa ja tutkimuksensa tärkeimmät kysymykset 20 minuutissa.
Luennot järjestetään päärakennuksessa keskiviikkona 29.11. klo 14.00 alkaen.

sali 6 uusi puoli, 3. krs

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Esko Ukkonen esittelee lyhyesti Pan Huin.

14.15 Pan Hui: MOBILE AUGMENTED REALITY: BLESSING OR CURSE?

Tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää 50 vuotta

#uhcs50

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään torstaina 31.8.2017 klo 13-18 juhlaseminaari yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Unioninkatu 34).

uhcs50.cs.helsinki.fi