Linus Torvalds innosti alan opiskelijoita laitoksella

Laitoksen alumni, Helsingin yliopiston kunniatohtori, Suomen tunnetuin tietojenkäsittelytieteen edustaja maailmalla Linus Torvalds vieraili Kumpulan kampuksella 23. lokakuuta. Hän vastaili opiskelijoiden ja henkilökunnan kysymyksiin vapaamuotoisessa keskustelutilaisuudessa, jossa noin 300 läsnäolijaa tenttasivat häntä. Koska sana oli vapaa ja Torvalds painotti sitä, että kaikkea saa kysyä, kysymykset vaihtelivat laidasta laitaan

-- Linuxin kauneimmista koodiosuuksista aina klassiseen kädenvääntöön vapaan ja avoimen lähdekoodin välillä. Torvaldsin vastaukset olivat: ”kaunista koodia on ytimessä vähän, osa on suorastaan pelottavaa” ja ”debattia käydään vieläkin, mutta se Torvalds-tyyppi voitti”.)

Kuva: Millennium Technology Prize / TAF

 

Laitoksen suurin auditorio oli täynnä yleisöä ja keskustelu aktiivista (kuva Tuomas Puikkonen).

Torvalds muisteli lämmöllä opiskeluaikaansa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella, sillä hänellä oli omien sanojensa mukaan varsin vapaat kädet käyttää aikaansa Linuxin kanssa. Hän kehui suomalaista koulutusjärjestelmää eikä pitänyt maailman huippuyliopistoja paikkoina, joilla olisi erityistä etua Helsingin yliopistoon verrattuna. Torvalds kuitenkin painotti sitä, että tilaisuuden tarjoutuessa kannattaa hyödyntää vierailumahdollisuudet Stanfordin ja muidenkin ylipistojen kanssa.

Ennen keskustelutilaisuutta Linus Torvalds tutustui kahvihuoneen tunnelmaan (kuva Tuomas Puikkonen).

Tilaisuudesta on lyhyt (1:06 min), tekstitetty videokooste, jossa Linus Torvalds kertoo näkemyksiään Linuxin synnystä, ohjelmoinnista ja ohjelmointikielistä (kuvaaja Sakari Tolppanen, editointi Jaakko Turkka/LUMA-keskus).

Tilaisuuden koko video (83:27 min) on katsottavissa laitoksen videoarkistossa: http://www.cs.helsinki.fi/video/linus-torvalds-qa-session-23rd-oct-2012

Vierailun järjestymisestä suuri kiitos Millennium teknologiapalkinnon myöntävälle Tekniikan Akatemialle.

 

Luotu

16.11.2012 - 15:37

Uusi sivusto!

TÄMÄ ON TIETOJENKÄSITTELYTIETEEN OSASTON VANHA SIVUSTO

Tietojenkäsittelytieteen osaston uudet sivut sijaitsevat www.helsinki.fi-palvelimella.

Osoite cs.helsinki.fi ohjautuu nyt uudelle palvelimelle. Tätä osoitetta voidaan edelleen käyttää osaston www-osoitteena. Vanha sivusto löytyy paikasta cs.helsinki.fi/pre2018.

 

Uusien professorien tervetuliaisluennot ke 29.11. klo 14 - 18

Tietojenkäsittelytieteen uudet professorit esittelevät tieteenalansa ja tutkimuksensa tärkeimmät kysymykset 20 minuutissa.
Luennot järjestetään päärakennuksessa keskiviikkona 29.11. klo 14.00 alkaen.

sali 6 uusi puoli, 3. krs

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Esko Ukkonen esittelee lyhyesti Pan Huin.

14.15 Pan Hui: MOBILE AUGMENTED REALITY: BLESSING OR CURSE?

Tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää 50 vuotta

#uhcs50

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään torstaina 31.8.2017 klo 13-18 juhlaseminaari yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Unioninkatu 34).

uhcs50.cs.helsinki.fi