581332-8 Rinnakkaisohjelmistot, syksy 2001 (2 ov)


[ Rio_uusi-sivut | Kurssikuvaus | Kalvokopiot | Kysymyksiä | LH | FAQ | News ]

- Kurssin suoritus

Kurssin voi suorittaa joko osallistumalla laskuharjoituksiin ja kurssikuulusteluun tai sitten erilliskuulustelulla. Kurssikuulusteluun perustuvassa suorituksessa laskuharjoituksista voi saada enintään 8 pistettä ja kurssikuulustelusta enintään 52 pistettä. Suorituksen edellytyksenä on vähintään puolet kummastakin. Laskuharjoituspisteet kertyvät seuraavasti: yhden pisteen saa neljästä tehtävästä ja sen jälkeen aina kolme tehtävää tuottaa lisäpisteen. Merkinnän edellytyksenä on, että opiskelija on tehnyt tehtävän itse ja on valmis esittämään sen. Laskuharjoitustehtäviä tehdessä saa toki keskustella muiden kanssa, mutta ratkaisun tulee silti olla itsenäisen työn tulos.

Vanhan kurssin opiskelijapalautteen perusteella kurssia pidetään käsitteellisesti vaikeampana kuin edeltäjiään. Luennoijan käsitys onkin, että luentojen seuraaminen on tällä kurssilla tavanomaista ehkä vieläkin suositeltavampaa ja että laskuharjoitusten tekeminen on aihepiirin hallinnan välttämätön edellytys.

Kurssin tiedotuskanavia ovat uutisryhmä hy.opiskelu.tktl.rio ja lh-sivu (.../rio_uusi/S01/laskuharj). Kurssin uutisryhmä on tarkoitettu lähinnä yleistiedoitukseen ja opiskelijoiden keskinäiseen kommunikointiin. Luennoijalle tarkoitetut kyselyt ja ilmoitukset on syytä lähettää sähköpostilla suoraan luennoijalle.

Luentokalvot on tarkoitettu luento-opetuksen tueksi, ne eivät sovellu itseopiskeluun. Jos et pääse luennoille, hankit käyttöösi kirjan. Luentokalvot ovat luettavissa myös WWW:ssä (.../rio_uusi/S01/kalvokopiot) pdf-muodossa (joko 2 kalvoa sivulla tai 6 kalvoa sivulla), niitä ei kuitenkaan saa sieltä tulostaa laitoksen kirjoittimilla.

Laskuharjoitukset jaetaan (myös) WWW:n kautta.
VIERAILUT    Laskuharjoituskerrasta 3 lähtien vierailut ovat sallittuja vain, mikäli asiasta on sovittu edellisellä viikolla kohderyhmän ohjaajan kanssa tai mikäli kohderyhmän koko lh-tilaisuudessa ei ole yli 25. Tällä hetkellä jonotuslistalla olevat voivat sopia lh-ryhmän assistentin kanssa pysyvästä sijoittumisesta ko. ryhmään. Jotta aktiivisille jonotuslistalaisille saadaan tilaa, katsotaan kaikki kahteen ensimmäiseen harjoituskertaan osallistumattomat keskeyttäneiksi, elleivät he ota yhteyttä lh-ryhmänsä assistenttiin ja nimenomaan ilmoita jatkavansa. Myös muilla on oikeus vaihtaa pysyvästi ryhmää sopimalla siitä kohderyhmän assistentin kanssa. Vaihto on kuitenkin mahdollista vain, mikäli kohderyhmässä on tilaa.

Syksyn 2001 luentokurssin yhteydessä ryhdytään tuottamaan uudentyyppistä lisämateriaalia, jonka tarkoituksena on avustaa sekä normaaliopiskelua että sisältää tukimateriaalia, joka auttaa tavallisimmin esiintyvien ongelmien ratkaisussa. Normaaliopiskelun tueksi on tarkoitettu tarkistuskysymyslista. Lista sisältää jokaiseen kurssin lukuun liittyviä pienimuotoisia peruskysymyksiä ("olenko ymmärtänyt asian oikein?") ja niihin liittyviä vastauksia; vastauskommentit ovat lyhyitä, usein vain viittauksia oppimateriaalin kohtiin, joissa asiaa on käsitelty. Palsta "Frequently asked questions" sisältää kysymyksiä ja vastauksia, jotka ovat usein askarruttaneet kurssia opiskelevia ("en ymmärrä, miksi ... ?"). Kysymykset voivat liittyä joko kurssin materiaaliin tai kurssin esitietoina oletettuihin asioihin; kysymyksiä ei ole ryhmitelty kurssin lukujen mukaan. Palsta löytyy sivulta FAQ. Listojen muodostamisen kannalta on oleellista, että kysymykset ovat opiskelijan kannalta tarkoituksenmukaisesti kerättyjä. Tähän siis tarvitaan opiskelijoiden omaa kontribuutiota: kummallekin listalle tarkoitettuja kysymyksiä voi lähettää vapaasti luennoijalle ja laskuharjoitusassistenteille.

- Kurssin sisältö

Kurssin kuvaus     (kalvot:    2/sivu,     6/sivu);

  1. Johdanto:   Rinnakkaisuus ja samanaikaisuus   
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  2. Prosessien kommunikointitavat   
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  3. Rinnakkaisuus: yksityiskäyttö ja synkronointi   
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  4. Semaforien käyttö rinnakkaisuuden valvonnassa  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  5. Lukkiutuminen  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  6. Monitorit  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu;     pikakysymyksiä:     kysymykset,     kommentit
  7. Sanomanvälitys  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu
  8. Etäproseduurit  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu
  9. Yhteenveto  
    kalvot:    2/sivu     6/sivu
Kurssi perustuu pääosin kurssikirjan (Andrews) materiaaliin. Kirjallisuus: ks kurssikuvaus.

- Kurssikuulustelu

    dokumentit;
    koetulokset, luettavissa vain tktl:n käyttäjätunnusta käyttäen.


- Erilliskuulustelut

    Seuraavat koepäivät löytyvät verkosta.


Timo.Alanko@cs.Helsinki.FI