Viime elokuussa 2006 minä ja eräs ystäväni päätimme lähteä Ikaalisten matkatoimiston matkalle Ranskaan. Vietimme Pariisissa kolme päivää ja sieltä jatkoimme bussilla Belgian, Alankomaiden, Saksan, Tanskan ja Ruotsin läpi takaisin kotisuomeen. Koska Pariisi oli kuitenkin matkan tärkein (ja upein!) ykköskohde, kerron matkamme Pariisin osuuden vaiheista.
Tuskaisen herätyksen jälkeen klo 1.30 yöllä tavarat autoon ja pientä purtavaa suuhun saatuamme lähdimme Tampereelta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Olimme kentällä hyvissä ajoin ja jäimme odottelemaan lippujen jaon alkamista puoli kuudelta. Selvisimme koneeseen ja lopulta muutaman tunnin lennon jälkeen Ranskaan.
Pariisissa ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului yleinen Pariisin kiertoajelu, pysähdys-/hidastuspaikat olivat tietysti Pariisin tärkeimmillä nähtävyyksillä, muun muassa:
Ensimmäisen päivän tärkein kohde oli kuitenkin Versailles, eli Aurinkokuninkaan palatsi. Aurinkoa klikkaamaalla pääset Versailles'n esittelyyn.
Palatsikierroksen jälkeen olikin ihanaa päästä lepuuttamaan jalkojaan hotellille Holiday Inniin.
Toisen päivän aamuna (mahtavan aamiaisbuffetin jälkeen) koko ryhmämme pääsi heti aamusta bussikuljetuksella Pariisin tunnetuimman rakennelman luo: Eiffel-tornille. Selostusta tästä hienosta kokemuksesta pääset lukemaan klikkaamalla taas kuvaa.
Eiffel-tornin nähtyämme saimme bussikuljetuksen keskustan Concorde-aukiolle. Osa lähti Louvreen, mutta minä ja ystäväni päätimme kierrellä Pariisin keskustaa, käydä kaupoissa ja katsella ympärillemme. Ilma oli hieman epävakaa, joten suurempien kaatosateiden aikana kävimme kahvilassa ja kirjakaupoissa. Näimme Madeleinen kappelin, jonkun toisen kirkon jonka nimeä en muista, melkein myöhästyimme bussikuljetuksestamme, mutta illalla pääsimme jälleen turvallisesti hotellille. Pienen lepotauon jälkeen, ryhmämme sai pienestä lisämaksusta osallistua Seinen kanavaristeilylle, jonka jälkeen saimme ihastella Eiffel-tornin Millennium-valaistuksia Pariisin yössä ja palata taas hotellille nukkumaan ranskalaisen hanurimusiikin soidessa bussissa.
Kolmanteen päivään kuului lähinnä yleistä Pariisin kiertelyä, seuraavassa järjestyksessä:
Kiitämme matkasta Ikaalisten matkatoimistoa!