
Lukupiiri 100 vuotta -logo (logo: Salla Seppälä)
Satakuntalaisen osakunnan lukupiiri perustettiin vuonna 1907 Maila Talvion johdolla.
Lukupiiri kokoontui toimintansa alkuajan 1907-1919 Eläintarhan 10:ssä (nyk Linnunlauluntie 7, Villa Kiven taiteilijatalo), joka
oli silloisen inspehtoriparin asunto. Sen jälkeen kokoontumispaikkana oli pitkään inspehtoriparin asunto Laaksolassa.
Lukupiirin alkuaikojen toiminnasta voi lukea esimerkiksi Torstai-iltoja -nimisestä kirjasta, joka on koottu lukupiirin muistiinpanoista, nk. Mustistakirjoista.
Lukupiiri kokoontuu nykyisin noin kerran kuussa keskustelemaan kulloinkin luettavana ollesta kirjasta. Kirjat valitaan lukupiirin jäsenten toiveiden ja ehdotusten mukaan. Keskustelu on vapaamuotoista, joten mukaan on helppo tulla. Kokouksiin voi osallistua koska vain luettavana oleva kirja kiinnostaa. Lukupiiri kokoontuu Satakuntalaisen osakunnan osakuntahuoneisto Viisissä osoitteessa Lapinrinne 1 A 5. krs 00180 Helsinki yleensä tiistaisin. Kokoontumisten aikoja voi tarkistaa Satakuntalaisen osakunnan tapahtumakalenterista.
TI 10.2.2009 Lukupiiri: Kotona maailmankaikkeudessa