Kurssin opintopiiritoiminta

Tietokoneen toiminta, opintopiiritoiminta

Kaikki opiskelijat osallistuvat opintopiiritoimintaan. Opintopiiriryhmät ovat samat koko kurssin ajan ja ne muodostetaan ensimmäisellä harjoituskerralla. Ensisijaisena ryhmittymisen perusteena on ryhmän jäsenille sopivat tapaamisajat, joten ottakaa kalenterit mukaan. Ryhmän koko on 3-5 opiskelijaa. Poikkeustapauksena ryhmän voi muodostaa myös vain yksi opiskelija, mutta työmäärä tulee tällöin aika suureksi.

Opintopiirin tarkoituksena on (a) tehdä isompia projektitöitä yhteistyössä ja (b) toimia tukiryhmänä pienempien harjoitustehtävien tekemisessä sekä muissa kurssin suorittamiseen liittyvissä asioissa. Ryhmästä on etua kaikille opiskelijoille. Paremmin jonkun asian ymmärtänyt opiskelija sisäistää asian vielä paremmin avustaessaan toista ryhmän jäsentä. Vaikeiden asioiden kohdalla on helpompi kysyä neuvoa vertaisopiskelijalta kuin ohjaajilta. Yksinäisten susien on parasta opiskella myös ryhmätyötä, koska sellaista tulee lähes kaikki työ olemaan valmistumisen jälkeen.

Opintopiiri kokoontuu ainakin viikoittain ohjaajan kera siinä harjoitustilaisuudessa, johon kaikki ryhmä jäsenet ovat ilmoittautuneet. Sen lisäksi on suotavaa, että ryhmä kokoontuisi tarpeen mukaan itse valitsemina aikoinaan. Sopivia palaverinpitopaikkoja on muutamia tiedekirjastossa ja laitoksen aulatiloissa. Ruokalan kiinniollessa myös kahvilan pöydöt ovat käytettävissä.

Harjoitustehtävät (6 kpl)

Opintopiireissä on viikoittain joukko pienempiä harjoitustehtäviä, jotka ovat aika lailla tavanomaisten laskuharjoitustehtävien tyyppisiä. Ne tehdään itsenäisesti tai oman ryhmän kanssa yhdessä. Idea kuitenkin on, että jokainen oppii itse kunkin tehtävän asiat täydellisesti, mielellään jo ennen tehtävien käsittelyä viikoittaisessa ohjaajatapaamisissa ("laskuharjoitustilaisuus"), jossa ryhmä esittelee tehdyt tehtävät ohjaajalle. Tehtävistä saa pisteitä (htp) niiden vaativuuden mukaan, mutta vain tehdyistä tehtävistä ja vain ryhmäpalaverissa läsnäoleville.

Harjoitustehtävien arviointi

Ohjaajan merkitsemät harjoitustehtäväpisteet (htp) vaikuttavat kurssin arvosteluun pientehtävien osuuden puitteissa siten, että noin 50%:lla saa 1 pisteen ja noin 86%:lla (eli 5/6) saa maksimipisteet

Projektit (3-4 kpl)

Opintopiireissä tehdään 3-4 isompaa projektia, jotka on tarkoitettu tehtäväksi yhteistyössä opintopiirissä. Tehtävät annon jälkeen ryhmän tulee suorittaa projekti ja antaa raportti projektin lopputuloksista. On luultavaa, että projektin alussa ryhmän jäsenet joutuvat opiskelemaan taustatietoja itsenäisesti, esimerkiksi verkkoluentojen, oppikirjojen ja verkossa olevien kertaustehtävien avulla. Projektin etenemistä valvotaan viikoittaisissa ohjaajatapaamisissa, joissa voi aina kysyä neuvoa ohjaajilta.

Konsultointiapua verkkoon? Chat? keskustelupalstat? Kuka opastaa? Miten maksetaan?

Raportti

Raportista tulisi ilmetä seuraavat tiedot: MITÄ MUUTA? MIKÄ ON LIIKAA????

  1. Ryhmän nimi ja sen jäsenet opiskelijanumeroineen
  2. Ryhmän osallistuminen (esim. Maija 100%, Niilo 90%, Olli 120%, Pirjo 90%)
  3. Projektin identifiointitiedot
  4. Projektin tulokset
  5. Jos projektiin liittyy ohjelmistoa, niin antakaa linkki verkkosivulle, josta kaikki ohjelmisto on ohjaajan testattavissa ilman erityisiä lataamisia
  6. Analyysi projektin tuloksista (mitä ne tarkoittavat, mitä ne merkitsevät)
  7. Suostumus/kielto siihen, että yliopisto saa käyttää projektin haluamallaan tavalla jatkossa.
  8. Analyysi tehtävästä
  9. Analyysi ryhmän toiminnasta

Projektien arviointi

Opintopiirityöskentelyn tärkein osa on erilliset projektit, joista kustakin annetaan ryhmän yhteinen raportti. Hyväksytystä työstä annetaan 3 pistettä plus arvosanan perusteella 0-7 pistettä lisää. Raportille annetaan koko ryhmää koskeva arvosana asteikolla 1-5. Normaalista hyvästä ja toimivasta perustyöstä ryhmä saa arvosanan 3, parempiin arvosanoihin pääsy vaatii erityisansioita.

Ryhmän arvosana ei tule kuitenkaan sellaisenaan ryhmän jäsenten arvosanaksi. Raportissaan ryhmä on ilmoittanut osallistumisasteen jokaiselle ryhmän jäsenelle ja tämä osallistumisaste otetaan huomioon kunkin ryhmän jäsenen kohdalla hänen henkilökohtaisen arvosanansa laskemiseen. Osallistumisaste 100% ilmaisee, että kyseinen opiskelija on tämän projektin yhteydessä tehnyt 100% omasta osuudestaan. Osallistumisasteen annetaan raportissa kaikille ryhmän jäsenille ja niiden keskiarvon tulee olla 100%. Osallistumisaste annetaan 10 %-yksikön tarkkuudella. Jos osallistumisaste 30% tai sen alle, opiskelijan osallistuminen tähän projektiin on hylätty. Tällaista osallistumisastetta ei siis tulisi olla, koska kyseinen opiskelija ei juurikaan ole osallistunut ryhmän toimintaan. Jos ryhmä ei osaa sopia osallistumisasteista, niin sen tulee pyytää apua ohjaajilta tai kurssin vastuuhenkilöltä.

Opiskelijan osallistumisaste projektin tekemiseen vaikuttaa opiskelijan arvosanaan seuraavan taulukon mukaisesti:

Osallistumisaste Opiskelijan arvosana
140%
ryhmän arvosana +2
130%
ryhmän arvosana +1
80-120%
ryhmän arvosana
70%
ryhmän arvosana -1
60%
ryhmän arvosana -2
50%
ryhmän arvosana -3
40%
ryhmän arvosana -4

Jos työ on jakaantunut suurin piirtein tasaisesti, kaikki ryhmä jäsenet saavat saman arvosanan. Arvosanan pistemäärän lisäksi jokainen ryhmän jäsen saa hyväksytystä projektista 3 pistettä.

Esimerkki 1. Ryhmän arvosana on 3 ja ryhmän osallistuminen seuraavanlainen: Maija 110%, Ville 70% ja Anne 120%. Ryhmän jäsenten arvosanat ovat: Maija 3, Ville 2 ja Anne 3. Kokonaispisteet projektista ovat Maija 6, Ville 5 ja Anne 6.

Esimerkki 2. Ryhmän arvosana on 4 ja ryhmän osallistuminen seuraavanlainen: Maija 80%, Ville 140% ja Anne 70%. Ryhmän jäsenten arvosanat ovat: Maija 4, Ville 6 ja Anne 3. Kokonaispisteet projektista ovat Maija 7, Ville 9 ja Anne 6.

Esimerkki 3. Ryhmän arvosana on 4 ja ryhmän osallistuminen seuraavanlainen: Maija 130%, Ville 130% ja Anne 40%. Ryhmän jäsenten arvosanat ovat: Maija 5, Ville 5 ja Anne 0. Kokonaispisteet projektista ovat Maija 8, Ville 8 ja Anne 3.

Projektin kokonaispisteet vaikuttavat kurssin arvosteluun projektin ja opintopiirien osuuden puitteissa.

 

 


">Teemu Kerola