Ensimmäisenä päivänä bussi Rovaniemeltä (postibussi Ivalon kautta Kautokeinoon) saapui kolmen maissa Sulaojalle. Ehdimme sen jälkeen vielä hyvin kävellä 12 km Rukatjärven tuvalle heti varsinaisen luonnonpuiston rajalle asti. Reitti kulki enimmäkseen kahden järven välistä kannasta, ja oli varsin hyvä kulkea, varsinkin sen jälkeen kun se yhtyi paikalliseen maastoautotiehen.
Rukatjärven tuvalta normaali Kevon reitti jatkuu suoraan kanjoniin. Me kuitenkin otimme kiertotien, ns. rengasreitin, Kuivin tuvan kautta joka pidensi kokonaismatkaa parillakymmenellä kilometrillä. Kävelimme samana päivänä Njavgoaivin tuvan ja Akukammin kautta Kuivin tuvalle asti. Matkaa tuli 23 km mutta suurin osa oli hyvin helppokulkuista tunturiylänköä joten se ei tuntunut kovin rankalta. Ruskamaisemat olivat komeimmillaan tällä välillä.
Seuraavana päivänä kävelimme kaikessa jo ennen lounasta 10 km takaisin pääreitille ja siitä 'väärään suuntaan' eteläänpäin 3 km Fjellun putouksille, joita sitten ihailimme loppupäivän. Se olikin kyllä Pihtsuskordsin ohella hienoin putous minkä olemme Suomessa nähneet, ja muutenkin maisemat putouksen kohdalla olevassa syvässä laaksossa olivat tosi upeat. Putouksen luona oli myös uudehko kammi, joka on kai lähinnä tarkoitettu lämmittelyyn ja varusteiden kuivaamiseen, mutta voisi siinä 3-4 henkeä yöpyäkin. Kammithan ovat turpeella eristettyjä perinteisiä lapinasumuksia, joiden perusmallissa rakennetaan runko tunturikoivuista tms. rungoista ja sitten lämpöeristetään turpeella. Koska kammin voi rakentaa kokonaan paikallisista aineksista, ne olivat vielä tämän vuosisadan alkupuolella käytössä asumuksina. Kevon reitin varrella niitä on muutama; tuulensuojana ja ruoanlaittopaikkana ne ovat erinomaisia, ja voi niissä hyvin yöpyökin jos ei pelkää pikkuvetoa ja myyriä...
Putouksilta jatkoimme pohjoiseen perusreittiä pitkin. Reitti nousi ensin tunturiin, ja laskeutui sitten n. 8 km päässä taas laaksoon, todella kauniille paikalle. Kevon reitillä nousut ja laskut ovat varsin rankkoja välillä, ja nyttemmin jyrkimmille kohdille on rakennettu portaita, jotka kyllä nekin saattavat ryydyttää siinä vaiheessa kun neljässadas askel tulee vastaan samassa nousussa. Joka tapauksessa reitti jatkui laaksossa muutaman kilometrin, ylittäen Kevojoen kaksi kertaa. Kahlaukset eivät ole turhan vaikeita muutenkaan, hiukan syviä tosin, mutta nyttemmin ne ovat täysin triviaaleja kun joen yli on pingotettu vaijeri jossa on rullalla pyörivät kädensijat. Rullien käytössä tosin on niksinsä: kannattaa pitää vain yhdellä kädellä kiinni ja kävellä vaijerin vieressä jottei rinkka ota vaijeriin kiinni, ja lyhyelle henkilölle (165 cm) ne välillä olivat turhan korkeallakin.
Yövyimme avotunturissa Suohpasjavrin luona (14 km päivämatkan jälkeen), joka on suositeltavaa vain jos on hyvin tuultakestävä teltta. Paikalla on kotakin, joka on mukava tuulensuoja ruoan tai vaikkapa lettujen paistamista varten. Täältä reitti jatkuu taas tunturissa, kunnes laskeutuu viimeistä kertaa kanjoniin ja jatkuu siitä Utsjoen tielle. Kohta kanjonista nousun jälkeen on yöpymispaikka, joka on lähellä hyviä näköalapaikkoja - me erehdyimme kävelemään tämän ohi ja yövyimme 16 km päivämatkan jälkeen varsin tylsällä vihoviimeisellä yöpymispaikalla 2.5 km tiestä. Reitin päässä on Kenesjärven tupakylä, josta voisi vuokrata tuvan tai saunan, mutta muuten palveluissa ei ole hurraamista. Me otimme bussin Utsjoelle ja yövyimme yksinkertaisesti matkailuhotellissa.
Ruskamaisemien lisäksi matkanvarrella sai ihastella tunturin kasveja ja eläimiä. Syyskuun lopulla tunturista löytyi monenlaista marjaa: puolukoita, mustikoita, juolukoita, variksenmarjoja ja riekonmarjoja. Varsinkin variksenmarjoja oli jopa niin runsaasti, että niitä sai varoa etsiessään tauolla istumapaikkaa. Tunturikoivikot olivat tuhoutuneet laajoilta alueilta. Tuhon aiheutti 1960-luvulla tunturimittariperhosen toukka. Tunturi- ja vaivaiskoivujen lisäksi tunturiylängöillä kasvoi myös katajaa. Laskeuduttaessa Kevon kanjoniin puusto monipuolistuu: mäntyä, pihlajaa ja haapaa löytyy tunturikoivujen lisäksi. Myyrän lisäksi näimme tunturiekon, korppeja ja tietenkin paljon poroja. Poroja tosin ei näkynyt kanjonialueella, mutta sitäkin enemmän Kuivin rengasreitin varrella.
Kaiken kaikkiaan olimme aivan tyytyväisiä vaellukseen, meiltä jäi tosin Kevon kanjonin eteläisin pätkä näkemättä, mutta toisaalta Kuivin kierroksella oli upeat ruskamaisemat, ja se lisäsi pituutta sen verran että vaelluksesta tuli pidemmän tuntuinen - perusreitin kävelisi läpi kolmessa päivässä suuremmitta ongelmitta. Ajankohta, syyskuun neljäs viikko, oli kyllä aivan myöhäisimmästä päästä sään kannalta - nyt jo satoi lunta yhtenä päivänä, ja tuuli todella reilusti kahtena muuna, eli aikaisempi ajankohta luultavasti olisi säiden kannalta parempi. Meidän reittimme lisäksi voisi tietenkin kanjonin kävellä suoraan läpi (useimmat pitävät pohjoisesta aloittamista parempana vaihtoehtona, silloin maisemat paranevat loppua kohti), tai jos haluaa vaelluksen alkavan ja päättyvän samassa paikassa voi kävellä Kuvin reittiä toiseen suuntaan niin että reitistä tulee ympyrä.