Tänään Ulla tapaa Kaarinan ensimmäistä kertaa. Ja toisinpäin. Siivous on yhä kesken. Papiljottipäinen äiti on hermona, tämä on jo kolmas imurointi kahden päivän sisään. Älä syö niitä sormia. Kaiken tulee olla Kaarinaa varten tip-top. Laittaudutaan ja pukeudutaan ykkösiin. Ullan vaaleat hiukset sidotaan rusetilla ja ylle laitetaan hieno mekko, sellainen vaaleanharmaa ja kimmeltävä. Asun neitsytkäyttöpäivä. Äiti nipistelee hiukan punaa vastahakoisen Ullan poskille. Kuuma; mekon saumakohdat hiertävät Ullan iholla ja saavat kiemurtelemaan. Istu nyt aloillasi kun tässä ollaan jo muutenkin. Kaarina tulee hetkenä minä hyvänsä. Isä hipaisee hiuksiaan käytäväpeilin edessä, pyyhkäisee taas salakavalasti karisseen hilseen olkapäältä. Hyräilee jotakin pirteää rauhoittaakseen ympäriinsä säntäilevää äitiä. Ovikello soi. Plimm plomm. Äidin sydän hypähtää kurkkuun ja puuterin läpikin kasvot valahtavat kalpeiksi. Se on Kaarina, sen tuntee soitosta. Kämmenet hikoavat ja outo kihelmöivä elämys täyttää äidin. Vihdoin Ulla tapaa Kaarinan. Oven takaa kuuluu hilpeää puhetta. Kaarina varmaan jutustelee kuljettajalleen. Isä suoristaa harmaaraitaisen kravattinsa ja tumman pukunsa vielä kerran, nyökkää äidille ja töpistelee portaat alas ovelle. Äiti taputtelee hätäisesti kaulalleen vielä tipan hajuvettä. Asettaa sitten kätensä rennosti syliinsä ja venyttää kasvoilleen punaisen, helmikorujen kehystämän hymyn. Hän luottaa ilta-asuunsa ja sidottuihin hiuksiinsa. Ulla tähyilee beigejä tapetteja yläkerrassa pedinreunalla. Sentään päättyi kahden päivän hurlumhei. Ulko-ovi aukeaa. Kaakattava ja innostunut Kaarina äänistä päätellen rutistaa isää ja moiskauttaa jäljen tämän poskelle. Isän puheessa kuulee punastuksen. Kaarina raahaa matkatavaransa sisään ja auto karauttaa matkoihinsa. Äiti astelee elegantisti portaat alas ja pirteän höpötyksen saattelemana tervehtii Kaarinaa etäsyleilyin ja espanjalaisin ilmasuukoin. Oh, onpas täällä siistiä! Saako olla kakkua? Ei kiitos ei vielä, enhän mä pysty syömään ennenkuin mä olen nähnyt sen pirpanan ja sulkenut syleilyyni, haluan tavata hänet mahdollisimman pian! Hän on yläkerrassa. Portaikon tömistely, ja äiti astuu huoneeseen epä-äitimäisen varovaisesti hymyillen. Ulla keinuttaa jalkojaan sängynreunalla. Noniin Ulla... Kaarina on tullut tapaamaan sinua. Ja samassa oviaukosta huoneeseen tupsahtaa pulskea, hohtaviin värssyihin sonnustautunut, leveästi hymyilevä nainen. Hänen vahvasti meikatut silmänsä laajenevat välittömästi niiden kohdatessa Ullan; hymy loksahtaa ihailevaan hämmästykseen. Pitkän, liikkumattoman hiljaisuuden ajan Ulla katselee Kaarinan jättiläismäistä hattuviritelmää ja pienten korkokenkien kanssa sävy sävyyn menevää, rehevällä käsivarrella riippuvaa käsilaukkua. Suurensuuria kultaisia korvarenkaita ja mascarankoppuraisia ripsiä. Kaarina nielaisee. Sä näytät ihan Marilyn Monroelta! Hän saa itsensä liikkeeseen, puolijuoksee Ullan luo ja kyykistyy tämän eteen. Vanhemmat seuraavat ja istahtavat viereen sängylle. Kaarinan suonikas, violettikyntinen käsi silittää Ullan poskea. Pikkutytön takaisintuijottavat kauriinsilmät ja orpo suu saavat naisen liikuttumaan. Hän koskettaa tytön hiuksia ja pudistelee päätään onnellisena. Sä näytät ihan Marilyn Monroelta. Sä olet kaunis kuin Marilyn Monroe. Isäkin tuo kätensä äidin olkapäälle. Marilyn Monroe... Odota ihan pikku hetki. Mä tuon sulle jotakin, puetaan sut johonkin hienompaan kolttuun niin sä voit olla kuin Marilyn Monroe. Kaarina pyrähtää huoneesta ulos ja rappuset alas. Huulipunaposkinen isä rypistää otsaansa hiukan ja kuljettaa kättään kevyesti hämmentyneeksi jääneen äidin olalla. Ulla kääntyy vanhempiinsa toivo kasvoillaan. Mun mielestä Kaarina on ihan kiva.