58305102 Ohjelmistojen ylläpito

Seminaari, kevät 2005 (2 ov)

Jukka Paakki


Aika ja paikka

19.1.-4.5.2005, keskiviikkoisin klo 14-16, B222 (Exactum).

Yleistä

Ylläpito on ohjelmistoprojektin vaiheista eniten resursseja vievimpiä. Ohjelmiston ylläpidolla tarkoitetaan kaikkia ohjelmistoon sen käyttöönoton jälkeen kohdistettavia muutostoimenpiteitä, kuten virheiden korjaamista ja uusien piirteiden toteuttamista. Seminaarissa käsitellään ohjelmistojen ylläpidon käsitteitä, tehtäviä, prosesseja, menetelmiä ja aputyökaluja. Seminaarin tavoitteena on sekä luoda kattava yleiskuva aihepiiristä että esitellä systemaattisen ylläpidon lähestymistapoja.

Työskentely

Seminaarissa jokainen opiskelija pitää kirjalliseen tiivistelmään perustuvan suullisen esitelmän johonkin ohjelmistojen ylläpitoon liittyvästä aiheesta. Mikäli opiskelijalla on (dokumentoituja) käytännön kokemuksia ohjelmistojen ylläpidosta, voi myös niitä esitellä seminaarissa. Esitelmöinnnin lisäksi jokaisen on muutoinkin osallistuttava aktiivisesti seminaarityöhön.

Jokaisella esitelmällä on nimetty opponentti, joka tutustuu erityisen huolellisesti esitelmään ja sen aiheeseen. Opponentin tehtävänä on seminaaritilaisuudessa tuoda esiin esitelmään liittyviä täydentäviä ja kriittisiäkin näkökulmia. Opponenttina toimii aina edellisen seminaarikerran esitelmöijä (ensimmäisen esitelmän opponenttina toimii viimeinen esitelmöijä).

Kirjallisen alustuksen (7-10 sivua) on oltava valmiina viikkoa ennen esitelmää. Alustus julkaistaan tällä seminaarisivulla, ja jokaisen osallistujan - ei pelkästään opponentin - on tutustuttava siihen etukäteen pystyäkseen osallistumaan seminaaritilaisuudessa käytävään keskusteluun. Alustus on kirjoitettava suomeksi tai englanniksi.

Arvostelu

Seminaarin arvosana muodostuu seuraavista tekijöistä: (1) kirjallinen alustus 30%, (2) suullinen esitelmä 40%, (3) opponointi 10%, (4) muu aktiivinen osallistuminen keskusteluun 20%.

Suullisista esitelmätilaisuuksista saa olla poissa enintään kaksi kertaa ilman hyvin perusteltua syytä.

Esitiedot

Ohjelmistotuotanto, Ohjelmistotuotantoprojekti ja joitakin ohjelmistotekniikan laudaturkursseja.

Aikataulu


Mahdollisia aiheita

Alla luetellaan mahdollisia esitelmäaiheita sekä vähintään yksi kuhunkin aiheeseen liittyvä lähde. Esitelmille on etsittävä muitakin lähteitä kuin alla mainitut! Esitelmille on annettava aihetta kuvaava otsikko.

Myös opiskelijoiden omat aiheet (esimerkiksi käytännön kokemuksista) ovat mahdollisia ja jopa toivottavia.