|
|
Suorittaminen |
||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pisteytys ja arvosanaKoko kurssin maksimipistemäärä on 60:
Kurssin osatKurssi koostuu viikottaisista luennoista, workshop-laskareista ja harjoitustyöstä. Nämä kolme opetusmuotoa liittyvät hyvin kiinteästi toisiinsa, ja olisi erittäin tärkeää, että osallistuisit aktiivisesti kaikkiin. Tarkoituksena on korvata viime hetken tenttiinluku aktiivisella osallistumisella, kokeilemisella ja työskentelyllä koko kurssin ajan. Kurssin asiasisältö on jaettu luentoihin, workshopeihin ja harjoitustyöhön sen mukaan, soveltuuko asian käsittely paremmin luennoitavaksi vai pienemmissä ryhmissä tutkittavaksi, ts. esimerkiksi laskareissa käsitellään "uutta asiaa", joka ei tule luennoilla esille. Workshop-laskareissa laaditaan ratkaisuja ja parannusehdotuksia erilaisiin käyttöliittymäongelmiin ohjaajan johdolla. Workshopeihin ei tarvitse valmistautua etukäteen. Workshop-tilaisuuksissa käydään läpi myös sellaisia asioita, joita ei käsitellä luennoilla tai harjoitustyön yhteydessä. Suuri osa workshopin esimerkeistä ja harjoituksista on entisiä tai tulevia tenttitehtäviä. Jokaiseen workshopiin osallistumisesta saat 0,5 kurssipistettä extraa. Kaikkiin workshop-tilaisuuksiin osallistuminen tuottaa yhteensä 3 ylimääräistä kurssipistettä, jotka lisätään harjoitustyö- ja tenttipisteiden päälle. Harjoitustyö tehdään parityönä, ja sen tarkoituksena on päästä soveltamaan käytäntöön luennoilla ja laskareissa esille tulleita ajatuksia jatkuvasti kurssin aikana. Harjoitustyössä suunnitellaan tietokoneeseen integroitu toimistopuhelin, jota varten kartoitetaan käyttäjien tavoitteet, suunnitellaan käyttöliittymäratkaisuja ja käytettävyystestataan niitä paperiprototyypeillä. Lopuksi osa käyttöliittymäratkaisusta toteutetaan sovelluskehittimellä (Visual Basic), ja "lopullista", kurssin aikana vähitellen kehittynyttä käyttöliittymäratkaisua demotaan kurssin lopussa. Kurssin tentti perustuu kurssikirjaan (Alan Cooper: ABOUT FACE), joka vaaditaan luetuksi lukuohjeen mukaisesti sekä Cooperin uudemman kirjan The Inmates Are Running the Asylum lukuihin 1 ja 9 (ks. kurssimateriaali), luento- ja workshop-laskarimateriaaliin sekä harjoitustöiden tekemisessä esille tulleisiin asioihin. Luentomoniste on saatavilla TKTL:n monistemyynnistä (hinta 50 mk). |
||||||||||||||||||||||||||||||||
Päivitetty 25.01.2001 / Sari A. Laakso,
email: salaakso@cs.helsinki.fi |
|||||||||||||||||||||||||||||||||