Kärkisijoja NCPC-ohjelmointikisassa

Pohjoismaiden yliopistojen välinen ohjelmointikisa NCPC 2013 järjestettiin lauantaina 5.10.2013. Kilpailu muodostuu algoritmisista ohjelmointitehtävistä, joita ratkotaan kolmen hengen ryhmissä. Tänä vuonna kisaan osallistui kaikkiaan lähes 300 joukkuetta, joista Helsingin yliopistosta oli 15 joukkuetta. Myös Aalto-yliopisto osallistui aktiivisesti 9 joukkueella.

HY:n joukkueista parhaiten menestyi Segfaulting alot in despair, johon kuuluivat Olli Hirviniemi, Janne Junnila ja Topi Talvitie. Joukkue sai ratkottua 9 tehtävää 11:stä ja saavutti sijan 4. Mainiosti menestyi myös joukkue can has pizza?!, johon kuuluivat Juhana Laurinharju, Paul Saikko ja Ossi Saresoja. He tulivat sijalle 7 ratkaisemalla 8 tehtävää. Kisaa hallitsi kuitenkin Tukholman KTH, jonka joukkueista neljä oli kymmenen parhaan joukossa. Myös kisan voittajajoukkue Omogen Heap tuli KTH:sta. Aalto-yliopiston paras joukkue AngryNerds saavutti kisassa sijan 10.

Marraskuussa on tiedossa jatkokilpailu NWERC, johon osallistuvat Pohjoismaiden lisäksi mm. Saksa ja Benelux-maat. Helsingin yliopistoa tässä kisassa edustanee Segfaulting alot in despair.

NCPC:n tuloslista: https://ncpc13.contest.scrool.se/standings

NCPC:n tehtävät: https://ncpc13.contest.scrool.se/problems

06.10.2013 - 22:12 Antti Laaksonen
05.10.2013 - 21:50 Antti Laaksonen