Pariohjelmointiskabailemassa Reaktorilla

Joukko liian aikaisin heränneitä käpistelijöitä oli kerääntynyt Mannerheimintie kahden eteen lauantaina 3.11. yhdeksäksi aamulla sen tiedon varassa, että seuraavan kahdeksan tunnin aikana tarkoitus olisi pariohjelmoimalla tuottaa jokin web-sovellus kilpailua varten Reaktorin toimistolla. Pienen odottelun jälkeen paikalle saapuivat työntekijät, jotka johdattivat joukkion kattohuoneistossa sijaitsevaan vähintäänkin viihtyisäksi luonnehdittavaan kaksikerroksiseen tilaan ja runsaan aamiaispöydän ääreen. Kuuman kahvin sulotuoksuihin luomutuneet kisailijat saivat pian kuulla tehtävänannon, jossa tiivistetysti määriteltiin: kehittäkää Doodlelle korvaaja. Tämä kirvoitti joissakin osaanottajissa jopa niin suurta innostusta, että he päättivät valita työkalukseen Javan sekä sille kehitetyn Spring Frameworkin. Kilpailu julistettiin alkaneeksi kello kymmeneltä ja parit siirtyivät välittömästi toteuttamaan villejä visioitaan tulevasta applikaatiostaan.

Kookkaasta toimistosta löytyi kaikille oma rauhallinen tila työskennellä ja erityistä kiitosta ansaitsivat mukavat istuimet, jotka toisin kuin Navetassa, loivat hyvät edellytykset tulevalle istumismaratonille. Kylmiä virvokkeita oli myös tarjolla janoisille sekä kofeiiniriippuvaisille koodareille. Täällä todella tunnuttiin ymmärtävän miten ohjelmoijaa tuetaan työssään.

Päivä eteni turhankin nopeasti, mutta olivat kilpailijat sentään ehtineet tarjoiluista nauttimisen sekä sosialiseeraamisen yhteydessä joitakin esittelemiskelpoisia toteutuksia valmiiksi saamaan. Kellon lyödessä kuusi viimeiset Git pushit sinetöivät projektit kilpailupäivän osalta valmiiksi ja osallistujat siirtyivät syömään. Jälleen oli pakko nostaa hattua Reaktorille, sillä tarjotun päivällisen sisältämiä aineksia ei Unicafen pöperöihin tottunut opiskelija osannut edes nimetä, mutta makuhermot ilmaisivat positiivisen mielipiteensä jo nautinnollisen tuoksun perusteella.

Lopuksi koko mainiosti ravittu revohka siirtyi kokoustilaan tutkailemaan toistensa aikaansaannoksia 128 sekunnin mittaisissa demoissa. Kilpailutyöt osoittivat ettei ideoista ollut pulaa ja ratkaisua oli lähdetty hakemaan useista eri näkökulmista. Palkintoja jaettiin niin voittajille (Brotime) kuin selkeimmän koodin kirjoittaneille (wizard-shakedown).

Päivä oli mittelön osalta jo pulkassa ja opintopiste osallistujilla plakkarissa, mutta iltaa sai jatkaa Reaktorin tiloissa saunomalla sekä seurustelemalla. Suuri kiitos tapahtuman järjestäneille Tko-Älyn aktiiveille sekä meistä huolta pitäneelle Reaktorin porukalle. Toivottavasti näemme samoissa merkeissä vielä tulevaisuudessa.

kuva

Teksti ja kuva Jerry Mesimäki

05.11.2013 - 13:41 Matti Luukkainen
05.11.2013 - 01:24 Matti Luukkainen