Palautetta yliopistolle ja kandeille

 Käteen kandin paperit, sähköpostiin Kandipalaute. Näin tämän vuoden alusta, kun palaute vaikuttaa myös yliopiston rahoitukseen.

Opiskelijat toivoisivat opettajilta enemmän palautetta, käy ilmi vuoden 2013 Kandipalautteen tuloksista. Apua kaivataan nykyistä enemmän muun muassa opintojen suunnitteluun ja motivaatio-ongelmiin.

Syksyn 2014 Kandipalautteeseen vastannut sosiologian opiskelija Lotta Viljamaa tunnistaa ongelman.

– Meillä on esimerkiksi paljon kirjatenttejä, joista ainoa palaute opettajalta on tenttitulos. Kurssien päätteeksi kerätään kiitettävästi palautetta, mutta eri asia on, miten opiskelijoiden palautteeseen reagoidaan, Viljamaa toteaa.

Vuoden 2015 alusta Suomen kaikille yliopistoille yhteinen Kandipalaute muuttuu jatkuvaksi palautteeksi eli kandin paperit saatuaan opiskelijalle tulee sähköpostiin pyyntö vastata kyselyyn. Samalla opiskelijoiden palaute alkaa vaikuttaa heidän kotiyliopistonsa perusrahoitukseen.

Vuoden 2013 Kandipalautteen tulokset on nyt koottu yksiin kansiin (linkki jutun lopussa).


Palautetta rahankiilto silmissä?

Vuonna 2013 Kandipalautteeseen vastasi reilu 40 prosenttia Helsingin yliopistosta kandiksi valmistuneista.  Toiveena olisi saada vastausprosenttia korkeammaksi, sillä sekä vastaajien määrä että opiskelijoiden antama palaute ovat jatkossa rahoitusperusteita.

Rahoitukseen vaikuttavia kysymyksiä on Kandipalautteen 32 kysymyksestä 13.

Lotta Viljamaasta ajatus opiskelijoiden palautteen vaikutuksesta yliopiston rahoitukseen ei ole ongelmaton.

– Siinä on mielestäni riski siitä, että opiskelijat antavat hyvät pisteet, jotta yliopiston rahoitus olisi riittävä. Palautteen tuloksia pitäisi mielestäni käyttää ennen kaikkea opetuksen ja siihen liittyvien asioiden kehittämiseen.

Omaan tutkintoonsa Viljamaa toivoisi enemmän kontaktiopetusta sekä työelämässä tarvittavien esiintymis- ja ryhmätyötaitojen harjaannuttamista. Valmistumisen pullonkauloina hän näkee omassa tutkinnossaan tenttiakvaarion vähäiset käyttömahdollisuudet sekä kesä- ja joulutaukojen pituuden.

Parhaillaan pohditaan, miten Kandipalautteen tulokset otettaisiin laajemmin huomioon opetuksen suunnittelussa ja opintojen ohjauksessa. Vastauksia on mahdollista tarkastella myös tiedekunnittain, joten palaute on yksi hyvä työkalu tiedekunnille ja oppiaineille.

– Opiskelijatyytyväisyyskyselyt ovat yliopistojen keino hahmottaa oppimis- ja opiskelukokemuksen monimuotoisuutta ja saada yliopistojen ja tiedekuntien johto kytketyksi entistä välittömämmin mukaan opetuksen kehittämistyöhön, toteaa asiantuntija Marja Venna opintoasioiden yksiköstä.


Vastapalaute hauska yksityiskohta

Yliopiston ohella palautetta saa myös Kandipalautteeseen vastaava opiskelija, sillä kyselyyn on sisällytetty opiskelijan hyvinvointia kartoittavia kysymyksiä. Vastaaja voi näiden kysymysten osalta saada henkilökohtaista vastapalautetta eli verrata omia vastauksiaan muihin.

Viljamaan mielestä vastapalaute oli hauska yksityiskohta.

– Oli mielenkiintoista verrata omia vastauksiaan muihin. Yksityiskohtaisten terveydentilaa koskevien kysymysten yhteys opintoihin ei ihan auennut minulle.

Tutustu raporttiin Kandipalautteen tulokset tiedekunnittain – 2013 valmistuneet (pdf)

Opiskelijapalaute-sivu Flammassa

Teksti: Tiina Palomäki

19.01.2015 - 13:59 Marina Kurtén
19.01.2015 - 11:38 Marina Kurtén