Keksintöohje on päivitetty

Yliopiston keksintöohje on päivitetty. Uudistuksen tavoitteena on kannustaa keksintöjen tekemiseen ja kehittää niiden hyödyntämistä. Ohjeessa käsitellään mm. keksijän oikeuksia ja velvoitteita eri tilanteissa ja todetaan korvausten taso ja hyödynjaon periaatteet. Erityisesti on pyritty selkeyttämään keksinnön omistukseen liittyviä seikkoja.

Yliopiston mahdollisuudet jalostaa keksintöjä yhdessä keksijöiden ja tutkijoiden kanssa ovat merkittävästi parantuneet viime vuosina. Tähän ovat vaikuttaneet mm. Kaupallistamisen periaatteiden laatiminen ja keksintöjen hyödyntämiseen tähtäävien rahoitusmuotojen kehittyminen.

Ohje koskee kaikkia yliopistoon palvelussuhteessa olevien henkilöiden tekemiä keksintöjä ja se astui voimaan 29.5.2015.

Tutustu ohjeeseen. Saman dokumentin loppupuolella on myös aiemmin tänä vuonna voimaan tulleet Tutkimustulosten kaupallistamisen periaatteet.

Lisätietoa aiheesta.

 

Kopioitu Flammasta: https://flamma.helsinki.fi/fi/tiedotteet/paivitetty-keksintoohje

17.06.2015 - 11:27 Mikael Haapa-aho
17.06.2015 - 11:26 Mikael Haapa-aho