Solinor Hackathon

582382
2
Ohjelmistojärjestelmät
Aineopinnot
Vuosi Lukukausi Päivämäärä Periodi Kieli Vastuuhenkilö
2015 kevät 20.02-21.02. 3-3 Suomi Matti Luukkainen

Yleistä

The address of the venue:

 

Teollisuuskatu 21

00510 Helsinki

 

It takes around 20 minutes to walk there from Exactum.

 

Vuoden ensimmäinen kilpailuhenkinen koodaustapahtuma järjestetään yhteistyössä Solinorin ja rakkaan laitoksemme kanssa 20.2.-21.2. Tapahtumalta on siis luvassa 24 tuntia tiukkaa tykittelyä, jonka aikana osallistujat luovat noin viiden hengen ryhmissä jonkin sovelluksen haluamallaan alustalla sekä teknologioilla. Aihe annetaan toki vasta perjantai-iltana skaban alettua, jotta kukaan ei ehtisi hiomaan valmista tuotosta etukäteen.

 

Osallistujille tarjotaan hyvän meiningin lisäksi kaksi opintopistettä, syötävää ja saunomista, mutta mukaan mahtuu vain 40 ensimmäistä, joten on syytä toimia nopeasti. Tapahtumaan ilmoittaudutaan laitoksemme oman ilmojärjestelmän kautta (aukeaa viimeistään perjantaina 30.1.), jossa tulee varautua vastaamaan muutamaan kysymykseen. Kysymyksien vastausten perusteella arvon raati pyrkii jakamaan ryhmät sellaisiksi, että kaikilla olisi kivaa. Huhujen mukaan iskuryhmän hackathoniin saattaa lähettää myös TaiK.

 

Arvioitu aikataulu (tarkentuu myöhemmin):

Pe 17:00 Kisapaikalle saapuminen

Pe 17:00 - 18:00 Työasemien pystytystä ja muuta valmistautumista

Pe 18:00 Arvioitu varsinaisen koodaamisen alkamisaika

La 18:00 Arvioitu koodaamisen loppumisaika

La 18:00 Retrospekti ja palaute, ilta jatkuu saunan merkeissä

 

Aloituksesta tehokasta työskentelyaikaa on siis 24 tuntia, mutta nukkuminen on kuitenkin tarvittaessa sallittua. Paikan päällä on fasiliteetit nukkumiselle joskin kotona voi myös halutessaan käydä vetämässä unta kaaliin mikäli reissuun ei uppoa ikuisuutta.

 

24 tunnin jälkeen on vielä pakollinen retrospekti, jossa kerätään fiiliksiä ja kartoitetaan oppimiskokemuksia tiimeiltä. Launtain loppuilta varataan vapaaehtoiselle saunomiselle sekä yleiselle hengailulle. Hackathonista tulee antaa kurssipalautetta.

 

Lisää informaatiota voi kysellä sähköpostilla: jerry.mesimaki@helsinki.fi

Kurssin irc-kanava: #tkt-hackathon

 

-----------------

 

The first hackathon of the year will be organised with our sponsor Solinor and the Department of Computer Science starting on friday 20th of February, lasting until the 21st. You will work as teams of about five people and put together an application during a hardcore coding session of 24 hours. What you’ll actually be coding will be kept a secret until the beginning of the hackathon.

 

In addition to all the fun, the participating coders are provided with food during the hackathon and sauna and 2 credits upon completion. You can sign up for the event through the Computer Science department’s course registration system (registration opens latest on 30th of January), where you’ll have to answer a couple of questions which are used to divide the teams evenly. In addition to coders from our department, the teams may also be reinforced with some more artistic people from Aalto University School of Arts, Design and Architecture.

 

Estimated schedule (will be updated later):

Fri 17:00 Arrival to Solinor premises

Fri 17:00 - 18:00 Workstation setup, other preparations

Fri 18:00 Estimated start of the hackathon

Sat 18:00 Estimated end of the hackathon

Sat 18:00 Retrospect and feedback, the night continues at a sauna

 

Your team will have 24 effective hours to work on the application. Sleeping is allowed if necessary, you can either sleep at Solinor premises or go home, assuming you don’t take too long.

 

After 24 hours of coding the teams have compulsory retrospects, to reflect on what you’ve learned etc. After this there’s an afterparty at a sauna for the rest of the night.

 

More information can be asked via email: jerry.mesimaki@helsinki.fi

The irc-channel for hackathon related courses: #tkt-hackathon