”Opiskeluajat ovat pitkiä! Opintonsa aloittaneista liian pieni osa valmistuu kandiksi tai maisteriksi!” Näin opiskelijoidemme opintopolkuja kuvataan. Selitämme – jopa uskottavasti – että ”alan töitä ne tekevät ja ovat isänmaalle ja laajemminkin hyödyksi valitsemallaan alalla. Ovat ahkeria töissään eivätkä ehdi valmistua”. Opetustamme kehutaan – tai ainakin osaamme itse kehua – ja ulkopuoliset arvioijat löytävät opetuksestamme esimerkillisyyttä palkittavaksi asti. Maisterimme työllistyvät hyvin ja myöhemmin kuulemme maistereiltamme tyytyväisiä kannanottoja opintojen hyödyllisyydestä. Tutkimuksen huippumme löytävät maistereistamme tohtorikoulutukseen rekrytoitavia, joita myös tohtoreiksi valmistuu. Valtiovarain- ja opetusministeriön sekakuoro ei voi meitä tarkoittaa sopimattoman pitkillä ja liian usein katkeavilla opintopoluilla? 

Laitoksella on kuitenkin noussut hätä maisteriopiskelijoiden vähäisestä määrästä. Opiskelijoiden sisäänottoa on supistettu ja toimintaa muutenkin kavennettu valtion tietoteollisuusohjelmien rahojen suunnitelmien mukaisesti loputtua eli yritämme palata normaalin laajuuden tasolle. Opettaja/opiskelija suhdelukua on yliopistossa yleisesti moitittu liian pieneksi ja kun olemme onnistuneet sitä laitoksella kasvattamaan, niin se onkin tainnut kasvaa liian suureksi ainakin maisterivaiheessa. Vai miksi olemme nyt kansainvälistymässä eli haalimassa meille ulkomailta maisteriopiskelijoita? Tuskin täyttääksemme yliopiston edellyttämää kansainvälistymistavoitetta.

Miksi opiskeluajat ovat pitkiä? Miksi niin monen opintopolku häipyy tavoittamattomiin? Nämähän ovat vanhoja asioita ja niihin on monta kertaa löydetty samat mahdolliset selitykset: Opiskelijat eivät opiskele tarpeeksi. Opiskelijat eivät ole riittävän lahjakkaita. Opettajat eivät osaa opettaa. Kursseilla vaaditaan liikaa. Pääkaupunkiseudulla on kallista asua ja elää, joten töissä on käytävä ja töissä käynti estää opintojen etenemistä. Opintolainaa ei oteta. Lukiossa opitaan sekä laiskaksi että lintsaamaan – aivan luokatonta. Akateeminen vapaus on lakannut olemasta olemassa tai liika akateeminen vapaus ahdistaa… Ja niin edelleen.

Keskityn tästä eteenpäin siihen, miksi maisterivaiheeseen etenee niin vähän opiskelijoitamme sekä esitän joitakin toimia tämän epäkohdan pienentämiseksi. Sivuvaikutuksena opiskeluajat myös lyhenisivät. Aineistona on viimeksi kuluneen vuoden opintosuoritustilastot laitoksemme kurssikirjanpitojärjestelmässä (KURKI). Mukana ovat kurssikokeet ja erilliskokeet marraskuulta 2008 lokakuulle 2009 – siis vuoden aikaikkuna. Mukana eivät ole Avoimen yliopiston suoritustilastot. Pää- ja sivuaineopiskelijoita ei ole eroteltu.

Alla olevassa taulukossa on kandiopintojen kurssit suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne tulisi suorittaa. Sarakkeet ”Lkm” kuvaavat kurssille tai erilliskokeeseen osallistumisten (KURKIssa “osallistuneita”) ja niissä menestymisen määriä. Sarake ”Eri id” ilmaisee kuinka monta eri opiskelijaa vuoden aikaikkunan aikana on opintojakson kurssille ja/tai erilliskokeeseen osallistunut. Kun sarakkeen ”Yht” luku on suurempi kuin sarakkeen ”Eri id” luku, niin sama opiskelija on osallistunut useammin kuin kerran opintojakson tenttiin vuoden aikaikkunan aikana. Sarakkeet ”%” kuvaavat hyväksymisten ja hylkäämisten prosenttiosuuksia kursseille tai erilliskokeeseen osallistumisista eli sarakkeilta ”Lkm”. Mukaan taulukkoon en ole ottanut ”työkursseja” (Ohjelmoinnin harjoitustyö, Tietorakenteiden harjoitustyö, Tietokantasovellus, Ohjelmistotuotantoprojekti ja Tieteellinen kirjoittaminen) enkä opintojaksoa Tietoturva, koska sitä ei vielä ole opetettu.

* mukana myös Ohjelmistotekniikan menetelmät

Taulukon lukumääristä johtopäätösten tekemisessä on otettava huomioon se, että taulukon alussa on enemmän sivuaineopiskelijoita kuin taulukon lopussa johtuen tietojenkäsittelytieteen sivuaineen tutkintovaatimuksista. Lisäksi sivuaineopiskelijamme suorittavat taulukon alkupään opintoja enemmän menetelmätieteiden sivuaineopintokokonaisuuteen kuin taulukon loppupään opintoja. Kun tämä ”luonnollinen” väheneminen opiskelijamäärissä taulukossa alaspäin mentäessä otetaan huomioon ja yhdistetään korkeisiin reputusprosentteihin, niin voidaan havaita, että opiskelijamme yrittävät sangen sinnikkäästi edetä opinnoissaan. Ainakaan yrityksen puutteesta ei opiskelijoitamme voida moittia.

Reputusprosenttien korkeuteen kiinnittyy huomio. Taulukossa on 12 kandivaiheen pakollista kurssia ja niistä kuudella reputusprosentti on 40:n lähellä ja kahdella jopa korkeampi (tietokoneen toiminta 44,9 ja johdatus tekoälyyn 48,3). Tässä on ilmiasu opintojen viivästymiselle.

Miksi reputusprosentit ovat näin korkeita? Opinto-oppaassa on huolellisesti lueteltu kumulatiiviseen oppimiseen välttämättömät esitietovaatimukset ja avainkursseiksi arvelluiden kurssien kohdalla esitiedot edellytetään hallituiksi, jotta kurssille pääsee osallistumaan. Laitoksellamme on todennettu, että kurssilla menestymisen tärkeä edellytys on esitietojen hallinta. Sama on moneen kertaan todennettu eri tieteenaloilla. Olisiko oikea johtopäätös se, että oppimisen arviointi meillä epäonnistuu siten, että liian helposti päästetään opiskelijoita kursseista läpi? Onko siis niin, että reputusprosentit ovatkin liian alhaisia? Jos johtopäätös olisi oikea ja toimisimme sen mukaisesti, niin opiskeluajat pitenisivät entisestään. En haluaisi uskoa, että tämä johtopäätös olisi oikea.

Mutta miksi reputusprosentit sitten ovat niin korkeita? Uudistimme vastikään tutkintovaatimukset vastaamaan normaaliresurssein toimivaa laitosta. Opintojaksojen oppimistavoitteet johdettiin kandin ja maisterin tutkintojen loppuvaiheen oppimistavoitteista. Kommunikointi tutkinnonuudistustyössä oli korkeatasoista ja kaikki avainhenkilöt tiesivät mistä puhuttiin, kun kommunikoinnin perustana olivat riittävän monisanaiset oppimistavoitteet. Tutkintovaatimuksista tehtiin tarkoituksella kunnianhimoiset, mutta pyrittiin pitämään huolta siitä, että vaatimukset ovat kuitenkin kohtuulliset opiskelijoille. Tulikohan tutkintovaatimuksista sittenkin liian vaativat? Tätä on syytä pohtia vakavasti, kun tutkintoamme seuraavan kerran uudistetaan. En ole kuitenkaan havainnut tämän suuntaista kritiikkiä opiskelijoiden taholta.

Opettajat laitoksella ovat hyvin motivoituneita ja haluavat opettaa kursseillaan paljon asioita. Tämän voisi luulla heijastuvan juuri mm. opiskelijoiden sinnikkäänä kurssien suorittamisen yrittämisenä. Opintopolkujen katkeaminen olisi luultavasti vielä yleisempää ilman hyvää opetusta ja oppimisen tärkeyden ymmärtäviä opiskelijoita. Viimeksi kuluneen noin kymmenen vuoden aikana olemme ottaneet laajasti käyttöön opintopiirit, joissa vertaisoppimisen hyötyjä on saatu käyttöön. Opetustoimen fokuksen siirto opettajan opettamisesta korostamaan opiskelijan oppimisen laadun tärkeyttä on ollut ja on käynnissä. Muutos opettajalle on henkisesti suuri eikä meistä opettajista – ainakaan vanhemmista – juuri kukaan ole omana opiskeluaikanaan kokenut muuta kuin sitä, että opettaja opettaa ja on opiskelijan oma asia, miten hän onnistuu oppimaan. Oppimisen laadusta opettamisen tavoitteena ei puhuttu. Meillä ei ole itse koettua mallia oppimisen laadun korostamisesta opettamisen tavoitteena. Jotakin meistä kuitenkin tuli, joten opettaminen – ja oppiminen – ainakin meille onnistui.

En pidä hyväksyttävänä, että reputusprosentit ovat niin korkeita kuin ovat. En myöskään halua ehdottaa, että ryhdymme tinkimään tutkintovaatimusten tavoitteista. Hahmottelen seuraavassa ajatuksiani siitä, miten voisimme opetuksessamme edistää reputusprosenttien alenemista ja samalla jopa parantaa edelleen oppimisen laatua.

Meillä on opintojaksokohtaiset oppimistavoitematriisit, joissa on selvästi ja ymmärrettävästi ilmaistu kurssin oppimisen tavoitteet sarakkeissa ”saavuttaa oppimistavoitteet”. Ne harkittiin huolellisesti tutkinnon uudistuksessa. Pitäydytään niissä. Tähdätään opetuksessa siihen, että opiskelijat oppivat hyvin kaikki ne yleensä käsitteelliset asiat, jotka ovat oppimistavoitematriisien sarakkeessa ”pääteema”. Kunkin pääteeman oppimisen syvällisyyden tavoiteltu aste on ilmaistu sarakkeessa ”saavuttaa oppimistavoitteet”. Ei kuormiteta kursseja muilla sellaisilla aiheeseen liittyvillä asioilla, jotka tiedämme ”hyväksi osata”. Ei mennä tai ainakaan vaadita osattavaksi syvällisemmin kuin oppimistavoitematriisissa on ilmaistu. Meillä tunnollisilla opettajilla on tapana lisätä kurssille ”vielä tämä-ja-tämä hyödyllinen asia” ajatellen, että se on opiskelijan etu. Kuitenkin varsin hyvin tiedämme, että emme voi kaikkea opettaa. Keskitytään niihin asioihin, jotka yhteisesti olemme oppimistavoitematriiseihin olennaisina asioina kirjanneet. Huolehditaan siitä, että kurssin harjoitustehtävät myös palvelevat tätä tarkoitusta. Ilmaistaan tämä ”politiikka” opiskelijoille jokaisen kurssin alussa ja palataan siihen toistuvasti opetuksessa kurssin aikana. Oppimisen arvioinnissa – tentissä tai miten kurssilla oppiminen arvioidaankin – huolehditaan siitä, että opiskelija osaa pääteeman asiat niin syvällisesti kuin ”saavuttaa oppimistavoitteet” sarakkeessa on ilmaistu. Tämä siis 5/5 suorituksessa ja arvosanalla säädetään puutteita. Arvioidaan oppimista jo kurssin alusta alkaen samalla antaen opiskelijoille palautetta oppimisesta. Näistä arvioitavista tehtävistä annetaan (vähän) pisteitä, jotka vaikuttavat arvosanaan. Näin autetaan opiskelijoita sitoutumaan kurssin asioiden oppimiseen. Resursseja palautteen antamiseen vapautuu, jos reputusprosentit pienenevät. Edellä olevan taulukon kurssien yhteydessä suoritusyrityksiä on yhteensä 2190 ja eri opiskelijoita yhteensä 1814. Erotus 2190 – 1814 = 376. Tämä vastaa noin kolmea kurssillista opiskelijoita, joiden oppimista nyt arvioidaan toistuvasti. Emme käytä resurssejamme oppimisen laadun parantamiseksi niin tarkoituksenmukaisesti kuin voisimme.