Kokeilin viime keväänä sokraattista opetusmenetelmää Tietokoneen toiminta –kurssin yhteydessä. Pääpiirteissään menetelmä tarkoittaa luentomuotoista tilaisuutta, jossa keskustellaan aihepiiristä opiskelijoiden asettamien kysymysten tai väitteiden pohjalta. Opiskelijat ovat perehtyneet aihepiiriin etukäteen oppikirjaa lukemalla tai muulla tavoin ja keskustelemalla tiedon taso syvenee. Idea on, että opettaja toimii taustalla katalysaattorina ja opiskelijat itse päätyvät keskustelussa oikeaan lopputulokseen, joko löytäen yhdessä vastauksen kysymykseen tai todeten annetun väitteen totuudenmukaisuuden. Opettaja ei siis suinkaan vastaa annettuihin kysymyksiin, vaan ainoastaan johdattelee opiskelijoiden käymää keskustelua oikeaan suuntaan. Sokraattista oppimismenetelmää on aikaisemmin käytetty paljon filosofiassa ja muissa ”pehmeissä” tieteissä, eikä alkuaan ollut lainkaan selvää kuinka hyvin se soveltuu ”koviin” luonnontieteisiin.

Olin varautunut kuhunkin tilaisuuteen omilla varakysymyksillä/väitteillä siltä varalta, että opiskelijoilta ei itseltään löydy keskustelun aiheita. Tilaisuuksiin eksyi myös muutama opiskelija, jotka eivät olleet opiskelleet sen kertaista aihepiiriä lainkaan. Tällaisten opiskelijoiden oppiminen jäi selvästi vähän vajaaksi, koska heillä oli vaikeuksia seurata keskustelua. Heidän kysymyksensä olivat myös sellaisia, että niistä paistoi heti läpi lähtötietojen puuttuminen.

Tulokset täysin valinnaisen pienen opetusryhmän kanssa antoivat kuitenkin selvän viitteen siitä, että menetelmää voi soveltaa myös tietojenkäsittelytieteen teknisillä kursseilla. Opiskelijoilta tuli järkeviä kysymyksiä ja keskustelun taso näytti ainakin opettajan näkökulmasta olevan hyödyllinen.

Aion nyt kokeilla menetelmää vähän muokatussa muodossa Rinnakkaisohjelmoinnin kurssilla. Kullakin luennolla siis keskustellaan sen kertaisesta aihepiiristä, johon opiskelijat ovat etukäteen perehtyneet. Aikaisemmin olin suunnitellut ja toteuttanut luennot sillä tavoin, että niissä annettiin perustiedot aihepiiriin ja että opiskelijat sitten luentojen jälkeen syvensivät tietämystään lukemalla oppikirjaa ja tekemällä kotitehtäviä. Nyt ideana on, että opiskelijat hankkivat perustiedot aihepiiristä etukäteen itse lukemalla oppikirjaa ja sitten syventävät tietämystään luentotilaisuuden keskustelun ja kotitehtävien avulla. Aikaisemmin osa opiskelijoista on luennon asemesta opiskellut perustiedotkin mieluummin itsenäisesti kirjasta lukemalla, jolloin luennon hyöty jää tietenkin heidän näkökulmastaan pieneksi. Nyt luentotilaisuuksissa syvennetään tietämystä tavalla, joka ei ole muutoin saatavilla. Tämä lähestymistapa voisi lisätä luennolla käymisen motivaatiota ja mielekkyyttä myös niille, jotka tykkäävät opiskella itsenäisesti. Päätavoite on tietenkin tehostaa ja helpottaa kaikkien opiskelijoiden oppimista.

Lähestymistavassa on muutama selkeä riskitekijä. Opiskelijat pitää saada mukaan keskusteluun. Tämä vaatii jonkin verran toimintakulttuurin muutosta, koska yleensä luennolla ollaan aika passiivisia. Opiskelijoiden tulee olla valmistautuneita etukäteen eli kotiläksyt tulee olla luettuna vaikka asiaa ei vielä olisikaan täysin sisäistänyt. Pitää ainakin tietää mistä paikalla puhutaan, koska muutoin tilaisuuden anti jää kevyeksi.

Opiskelijoilla saisi mielellään kullakin olla oma kysymys tai väite keskustelun pohjaksi. On kuitenkin selkeä riski, että opiskelija mieltää oman kysymyksensä liian yksinkertaiseksi eikä kehtaa sitä esittää sen vuoksi muille opiskelijoille. Yleensä kuitenkin tällaiset ”epäilyttävän triviaalit” kysymykset ovat juuri oikeata tasoa ja sopivat hyvin keskustelun pohjaksi.

Luennoija toimii siis keskustelun katalysaattorina ja moderaattorina. Hänen tehtävänään on keskustelun pitäminen aisoissa, vaikkapa tekemällä johdattelevia välikysymyksiä. Opiskelijoilla on useimmiten hyvä mielikuva siitä, miten asian voisi toiselle opiskelijalle selittää tai perustella, mutta keskustelun tason säilyttäminen kurssin oppimistavoitteiden mukaisina ei välttämättä ole ihan helppoa. Jollekin opiskelijalle oppimisen kannalta tärkeä ja relevantti kysymys voi toiselle opiskelijalle olla triviaali tai käsitteellisesti liian vaikea. Myös opiskelijoiden tulee ymmärtää tämä ymmärtämisen tason heterogeenisyys. On tärkeätä, että kaikilla opiskelijoilla on tilaisuus osallistua. Keskustelu ei saa pyöriä vain muutaman, ehkä asioista jo hyvin perillä olevan opiskelijan ehdoilla. Toisaalta, suuri luentosali sallii myös passiivisen kuuntelijan roolin.

Tilaisuuksien muoto hakee varmaankin paikkaansa syksyn mittaan. Alkuperäinen keskustelumetodi on suunnattu lähinnä pieniä 10-15 opiskelijan ryhmiä varten ja nyt sitä kokeillaan luentosalissa. Onkin tärkeätä, että opiskelijat itse osallistuisivat keskustelun muodon kehittämiseen ja antaisivat palautetta siitä, mikä tuntuu toimivan ja mikä ei. Voisimme esimerkiksi tilaisuuden aikana muodostaa pienempiä ryhmiä, jotka pienen palaveroinnin jälkeen saisivat aikaan kysymyksiä/väitteitä laajempaan keskusteluun. Tai sitten pienemmät ryhmät ensin itse käsittelisivät annettua aihepiiriä ja vasta sen jälkeen asiasta keskusteltaisiin koko salissa.