Yhdeksän vuotta kestäneen hallintoputken jälkeen olen lopulta tullut järkiini ja jätän ne hommat minua pätevämmille. Nyt on sitten ongelmana löytää jotakin muuta tekemistä, mutta mitä?

Tieteellinen tutkimustyö kuulostaa toki hienolta ja opettaminen kuuluu asiaan, mutta jotenkin yliopistolain määräämä tehtävä ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” on vuosien saatossa alkanut kuulostaa yhä tylsemmältä ja tylsemmältä ja liiaksi työnteolta. Voisihan sitä akateemisen vapauden hengessä yrittää tehdä myös jotakin mielenkiintoisempaa – vaikkapa kirjoittaa laitoksen historian.

Tietojenkäsittelytieteen laitos on Helsingin yliopiston mittapuulla kovin nuori, aloittihan se toimintansa (tietojenkäsittelyopin nimellä) niinkin äskettäin kuin 1.8.1967. Toisaalta laitoksella on sattunut ja tapahtunut vuosien saatossa sen verran, että siitä voisi saada jotakin kasaan. Varmaan pitäisi historiateosten mallin mukaisesti keskittyä Suuriin Linjoihin ja luoda laitokselle uskottava akateeminen menestystarina ryysyistä rikkauteen. Vai olisiko käynyt toisin päin?

Laitoksen historiasta on helppo nostaa esiin muutama pakollinen teema, joita pitää kunnon historiateoksessa tarkastella.

1) Sijainti. Laitos toimi aluksi jossakin kopperossa Helsingin keskustassa, josta se siirrettiin ilmeisesti 1960-luvun lopulla Töölönkadulle, sieltä 1970-luvun lopulla Aurataloon, sieltä 1980-luvun lopulla edelleen Teollisuuskadulle ja lopulta vuonna 2004 Kumpulaan. Historian kirjoittajan pitää selvittää tarkemmat osoitteet ja vuosiluvut sekä mielellään syyt kulloisellekin muutolle.

2) Opetus. Tieteenala perustettiin 1960-luvulla Suomen yliopistoihin lähinnä täyttämään atk-alalle syntynyttä työvoiman tarvetta. Laitoksella olikin jo heti alkuvuosina runsaasti opiskelijoita, joille piti opettaa työelämässä tarvittavat taidot. Suuresta opiskelijamäärästä ei ole sittemmin päästy eroon, vaan tuntuu välillä siltä, että suurin osa v. 1967 laitokselle hyväksytyistä roikkuu edelleenkin opiskelijarekisterissä pilaamassa laitoksen tilastoja. Tutkinnonuudistukset (1970-, 1980- ja 2000-luvuilla) ovat paitsi putsanneet tilastoja myös muuttaneet tutkintovaatimuksia ja opetusta tavalla, johon varmaankin pitäisi ottaa kantaa.

3) Tutkimus. Laitoksen ensimmäinen varsinainen (lue: Suomen Akatemian rahoittama) tutkimushanke käynnistyi vuonna 1975. Tuo metakääntäjäprojekti monine jatkoineen olikin varsin pitkäikäinen ja ainakin määrällisesti onnistunut tuottaen useita tohtoreita (mm. minut vuonna 1991). Laitoksen ensimmäinen tohtori Seppo Linnainmaa väitteli v. 1974 kuitenkin liukulukulaskennan pyöristysvirheistä. Laitoksen tutkimusteemat ovat sittemmin levinneet kuin Jokisen eväät myös alueille, joiden tulkitseminen tietojenkäsittelytieteeseen kuuluviksi vaatinee historian kirjoittajalta melkoisen härskiä pyörittelyä.

4) Pelit ja vehkeet. Alkuun oli reikänauhat ja –kortit ja IBM 360, sitten 1970- ja 1980-luvuilla Burroughs B6700 ja VAX VMS ja lopulta mikroverkot. Ohjelmointikielistä muistuvat mieleen Extended Algol, MIXAL, COBOL, Fortran, Pascal ja Java, ja varmaan niitä on ollut muitakin. Näiden yleisten työkalujen lisäksi on laitoksella kehitetty omin voimin runsaasti opetuksessa, tutkimuksessa ja hallinnossa tarvittavia järjestelmiä, kuten MIX-simulaattori, MOPO, Kurki ja Ilmo. Olemme siis historiateoksessa otettavan tulkinnan mukaan olleet aina atk:n, IT:n ja ICT:n edelläkävijöitä maailmassa.

5) Kuppikunnat. Laitoksen kahvihuoneessa on perinteisesti tehty kaikki tärkeät päätökset. Niitä on aikain saatossa valmisteltu erilaisissa epävirallisissa pikku porukoissa, kuten Huvitoimikuntassa, KOPSissa, OTSOssa ja MATTIssa. Näistä vanhoista laitoksen yhteisöistä kituu edelleen ainoastaan KOPS jokavuotisten jouluglögiensä ansiosta. Nuorin maininnan arvoinen laitosyhteisö taitaa olla 21-vuotias opiskelijoiden TKO-äly. Mikähän mahtoi tappaa kaikki muut, aikanaan kovinkin aktiiviset ryhmät? On aika tehdä pesänselvitys.

6) Persoonat. Kun kerran rupean kirjoittamaan laitoksen historiaa, käytän tietysti tilaisuutta hyväkseni ja kehun surutta omaa merkitystäni tieteelle, isänmaalle ja ihmiskunnalle. Mikäli tilaa jää, voisin mahdollisesti mainita joitain muitakin laitoksella työskennelleitä tai opiskelleita henkilöitä, mutta ketkä? Martti Tienari voisi ehkä olla maininnan arvoinen, samoin Linus Torvalds. Entäpä legendaarinen Antti Ruokosalmi eli Asmo Kartiolintu? Hannu Peltolalla, Harri Pohjanlahdella ja Maaret Karttusella oli härskeimmät jutut ja Eljas Soisalon-Soinisella puolestaan aina tuoreimmat juorut. Vaikka nuoremmasta kaartista ei taida olla mitään kirjoitettavaa, on valinnan varaa silti niin runsaasti, että tehtävä alkaa tuntua vaikealta.

Vaikka yllä onkin hahmoteltu alustavaa raamia historiateokselle, ei apu olisi tällä kertaa pahitteeksi, etenkin kun itse tulin laitokselle vasta syksyllä 1974. Olisinkin kovin kiitollinen laitoksen väelle kaikenlaisista ehdotuksista laitoksen historiateokseen otettavista merkittävistä tai ainakin kiinnostavista aiheista, ajanjakoista, tapahtumista ja henkilöistä. Ehdotuksia voi antaa joko tässä blogissa tai suoraan minulle. Pyrin toteuttamaan yleisön pyynnöstä kaikki ehdotukset.

Aloitan historian teon uuden uljaan yliopistomme aamunkoitossa, maanantaina 4.1.2010 klo 9:00. Kirjoittamisen pohjaksi tulen haastattelemaan kaikkia niitä laitoksen entisiä ja nykyisiä napamiehiä ja –naisia, jotka vielä jotakin muistavat. Tai eipä se muistaminenkaan niin tärkeää ole, kunhan vaan on hyvät jutut.

Perästä kuuluu.