Henkilö

Juho Rousu aloitti bioinformatiikan professorina

Juho Lake Louisella Kanadassa.

Juho Rousu on hoitanut bioinformatiikan professuuria elokuun alusta alkaen. Juho on vanha tuttu monille laitoksen työntekijöille, mutta uusimmille käpistelijöille ei, sillä hän vietti kaksi edellistä vuotta University of Londonin Royal Holloway -collegessa koneoppimisen parissa.

Englantiin Juhon vei EU:n Marie Curie -stipendi. Stipendin ehtona on, että tutkijaa lähtee maahan, jossa ei ole aiemmin oleskellut pitkiä aikoja, mutta Juholla oli esitietoja Englannista ja Royal Hollowaysta.

- Tiesin professorin, jonka labraan menin ja koneoppiminen kiinnosti. Olin viehtynyt Lontooseen ja Brittein saariin.

Työyhteisö Royal Hollowayssa oli todella kansainvälinen, valtaosa ryhmän post-doc-tutkijoista ja jatko-opiskelijoista oli kotoisin jostain muualta kuin Iso-Britanniasta. Kun ryhmän henki oli hyvä ja eteenpäinmenevä, Juho viihtyi Englannissa.

- Brittiläinen elämänmeno sopi minulle.

Kiireinen alku Kumpulassa

Alku bioinformatiikan professorina on ollut kiireinen. Opintopuolella oman bioinformatiikan ja laskennallisen biologian erikoistumislinjan lisäksi Juho Rousua ovat työllistäneet paljon vanhojen tutkintovaatimusten tietokonematemaatikon ja sovelletun tietojenkäsittelyn suuntautumisvaihtoehdot, joiden vastuuprofessori hän on. Alkusyksystä myös uusien projektien rahoituksen haku on kiivasta.

Bioinformatiikan määräaikainen professuuri perustettiin tietojenkäsittelytieteen laitokselle vasta keväällä 2004, ja ala laajenee ja muuttuu nopeasti. Juho toteaakin, että jo vuoden ikäiset luentokalvot vaativat päivitystä. Täysin uusia biokursseja käynnistyy tänäkin lukuvuonna, ja vielä enemmän niitä tulee kun bioinformatiikan maisteriohjelma alkaa.

Uuteen maisteriohjelmaan osallistuvat laitoksemme lisäksi TKK ja Helsingin yliopiston bio- ja lääketieteelliset tiedekunnat. Ensimmäiset suomalaiset opiskelijat aloittavat vuoden päästä, ja kansainvälinen haku on vuonna 2007.

Bioinformaatikko tarvitsee biologiaa

Tutkimuksellisesti uutta professoria kiinnostaa koneoppimisen lisäksi tälläkin hetkellä metaboliamallinnus, jonka parissa hän on aiemmin työskennellyt myös VTT Biotekniikassa. Metaboliamallinnuksessa sovelluskohteena on tällä hetkellä hiivan soluaineenvaihdunta.

Juhon mielestä bioinformaatikkojen tulisi ymmärtää tietojenkäsittelytieteen lisäksi myös biologiaa varsin paljon, jotta voitaisiin tehdä hyvää tutkimusta. Jos perinteiseen tapaan nojaudutaan täysin yhteistyökumppaniin, voi bioinformaatikolle tulla hankaluuksia biologiaan kuuluvien moninaisten poikkeusten joukossa luovimisessa.

Toisaalta Juho toteaa:

- Matemaattinen ajattelu on ihan yhtä tärkeää, se on kaikessa data-analyysissa olennaista.

Sanna Kettunen

Ylös