Marja.Huovinen@cs.helsinki.fi

OPETUSOHJELMA KEVÄÄLLÄ 2003

Opinto-oppaan painamisen jälkeen tulleet muutokset on merkitty tähän opetusohjelmaan sinisellä!

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT
- Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta. Turhien ilmoittautumisten määrä on viime vuosina kasvanut mittoihin, joka alkaa tehdä järkevän suunnittelun mahdottomaksi.
Syksystä 2002 alkaen voi tietojenkäsittelytieteen laitoksen cum laude approbatur -kurssien suoritusta yrittää luentokurssimuotoisesti harjoituspaikan varaamalla vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Ennen syksyä 2002 tehtyjä yrityksiä ei lasketa sääntöä sovellettaessa. Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia.
Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Muuntokoulutettavien erikoiskurssit
Cum laude approbatur Cum laude approbatur / valinnaiset opintojaksot
Laudatur Seminaarit

Yleistä

Tutkintovaatimukset ja opinto-ohjeita on esitetty matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa.

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella (Teollisuuskatu 23). Kurssikokeita järjestetään myös muissa yliopiston tiloissa keskustassa.

Opintoneuvonta (B439)

Opintoneuvontaa antavat

Ilmoittautuminen

Muuntokoulutettavien ILMOITTAUTUMINEN ALKAA MAANANTAINA 6.1.2003 klo 9.00 alkaen. Pääaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TIISTAINA 7.1.2003 klo 9.00 alkaen. Sivuaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA KESKIVIIKKONA 8.1.2003 klo 9.00 alkaen. Muuntokoulutettavien ilmoittautuminen LOPPULUKUKAUDEN kursseille alkaa 24.2.2003 klo 9.00. Pääaineopiskelijoiden ilmoittautuminen LOPPULUKUKAUDEN kursseille alkaa 25.2.2003 klo 9.00. Sivuaineopiskelijoiden ilmoittautuminen LOPPULUKUKAUDEN kursseille alkaa 26.2.2003 klo 9.00. Kurssin yhteydessä on maininta jälkimmäisestä ilmoittautumisajasta. Pääaineopiskelijoiksi katsotaan myös lukioyhteistyöhön liittyvät opiskelijat ja erillisopintojen suoritusoikeuden omaavat opiskelijat.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä. Ilmoittautumisjärjestelmä on alusta lähtien avoin kaikkialta.

Osaan kursseista ilmoittaudutaan sähköpostitse tai hakulomakkeen avulla (näistä maininta kurssin yhteydessä). Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. Kevään 2003 erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. Kevään 2003 kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista, jotka löytyvät www-sivulta www.cs.helsinki.fi/kurssit/.

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Työryhmät

Ohjelmoinnin - ja tietokantasovellusten harjoitustyöryhmissä on aloitettu uusi käytäntö syksystä 2000 lähtien. Tietoja laboratorio-opetuksen uudistamisesta löytyy www-osoitteesta http://www.cs.helsinki.fi/u/laine/infoht/labramalli_h.html.

Työnsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Työryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Työryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovellusten harjoitustyössä ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen maanantaina klo 16-18). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä työryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää työryhmäpaikkansa.

Työryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden työryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Merkinnät

Kevätlukukaudella 2003 oppimäärien merkintöjä antavat seuraavat henkilöt:

Tarvittaessa yksittäisen kurssin merkinnän antaa kurssin vastuuhenkilö (yleensä henkilö, joka on viimeksi luennoinut kurssin) vastaanottoaikoinaan.


      

Muuntokoulutettavien erikoiskurssit


Seuraavat kurssit on tarkoitettu ensisijaisesti vain muuntokoulutettaville. Kurssin varsinaisiin laskuharjoitusryhmiin saa ilmoittautua vain muuntokoulutettavat. Mikäli kurssille jää tilaa, voidaan sinne ottaa myös muita opiskelijoita, jotka voivat ilmoittautua jonotuslistalle.

ILMOITTAUTUMINEN ON SITOVA!

HUOM! Koko lukuvuoden 2002-2003 muuntokoulutettaville suunnattu opetus on listattu erillisellä sivulla


581305-6 Tietokoneen toiminta, muuntokoulutettaville (2 ov)


FT Teemu Kerola 13.1-29.1 MA 16-20, KE 16-20 A414

Harjoitusryhmät: 14.1-30.1

1. Kimmo Airamaa, Heimo Vornanen             TI 16-18, TO 16-18 A215

Tarvittaessa perustetaan toinenkin harjoitusryhmä.

581332-8 Rinnakkaisohjelmistot, muuntokoulutettaville (2ov)


Leht. Auvo Häkkinen 4.3-27.3 

ti  4.3 klo 16-20 A217 
to  6.3 klo 16-18 A414 
la  8.3 klo  9-13 A217 
ti 11.3 klo 16-20 A217 
to 13.3 klo 16-18 A414 
la 15.3 klo  9-11 A217 
ti 18.3 klo 16-18 A217 
to 20.3 klo 16-18 A414 
ti 25.3 klo 16-18 A217 
to 27.3 klo 16-18 A414 

Harjoitusryhmät: 6.3-27.3

1. Leht. Auvo Häkkinen

to  6.3 klo 18-20 A414 
ti 11.3 klo 18-20 A217 
la 15.3 klo 11-13 A217
ti 18.3 klo 18-19 A217
ti 25.3 klo 18-20 A217 
to 27.3 klo 18-20 A414 

581331-5 Käyttöjärjestelmät I, muuntokoulutettaville (2ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Leht. Auvo Häkkinen 6.5-24.5 

ti 06.05 klo 16-20 A414
ke 07.05 klo 16-18 A217 
to 08.05 klo 16-18 A414
ke 14.05 klo 16-18 A217 
to 15.05 klo 16-20 A217 
la 17.05 klo 09-11 A217
ke 21.05 klo 16-18 A217
to 22.05 klo 16-20 A217 
la 24.05 klo 09-11 A217 

Harjoitusryhmät: 7.5-24.5

1. Leht. Auvo Häkkinen

ke 07.05 klo 18-20 A217
to 08.05 klo 18-20 A414 
ke 14.05 klo 18-20 A217
la 17.05 klo 11-13 A217 
ke 21.05 klo 18-20 A217
la 24.05 klo 11-13 A217 

581334 Tietokannan hallinta, muuntokoulutettaville (2 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine

ma 19.5. 17-20 A217
ti 20.5. 17-20 A414
ma 26.5. 17-20 A414
ma 2.6.  17-20 A414
ke 4.6.  17-20 A414
ma 9.6.  17-20 A414
ke 11.6. 17-20 A217

Laskuharjoitukset, ryhmä 1: Tuntiop. Tiina Pelkonen

pe 23.5. 18-20 A320
ti 27.5. 18-20 A320
ti 3.6.  18-20 A320
ti 10.6. 18-20 A320
ti 17.6. 18-20 A320

Laskuharjoitukset, ryhmä 2: Tuntiop. Mikko Heimola

pe 23.5. 16-18 A319
ke 28.5. 16-18 A318
to  5.6. 16-18 A319
to 12.6. 16-18 A318
ke 18.6. 16-18 A318

Cum laude approbatur


581324-7 Tietokone työvälineenä (2 ov)

 Tutustu kurssin  
kotisivuun jo ennen ilmoittautumista! Harjoitukset järjestetään 
tasoryhmissä, kotisivulla opastetaan oikean ryhmän valinnassa.

Leht. Anni Rytkönen 14.1-5.2 TI 10-12, KE 12-14 A217

Harjoitusryhmät: 14.1-21.2

1.                                           TI 8-10 A215, A213, D326
2.                                           KE 14-16 D326
3.                                           KE 14-17 A215, A213
4.                                           PE 8-11 A215

Ohjaajat:

Tuntiop. Veli-Matti Kujala
Tuntiop. Miikka Junnila
Tuntiop. Juho Iso-Markku
Tuntiop. Olli Jokinen
Tuntiop. Ismo Puustinen
Tuntiop. Ismo Aulaskari
Aman. Juhani Haavisto

581384-9 Introduction to the use of computers (2 cu)


Teacher Krishnan Narayanan 14.1-18.3 TI 12-14 A320

Harjoitusryhmät: 20.1-28.3

1. M.Sc. Laila Daniel                     TUE 14-16 A215

581328-9 Tietokantojen perusteet (2 ov)


Leht. Harri Laine 13.1-24.2 MA 12-14, AUDITORIO

Tarkempi luentoaikataulu kurssin kotisivuilla.

Harjoitustyöohjausta antaa kurssin aikana tuntiop. Juho Muhonen 
MA 10-12, KE 10-12 D326

581328-9 Introduction to Databases (2 cu)


Lecturer Harri Laine 20.1. MON 12-14 AUDITORIUM, 
	             22.1.-26.2. WED 8-10 A217

Exercises: 20.1-19.2

1. Teacher Tiina Pelkonen WED 10-12 D326

581327-6 Johdatus sovellussuunnitteluun (2 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Ass. Jukka Viljamaa 10.3-24.4 MA 16-18, TO 16-18 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 17.3-2.5

Group 6 in English, if necessary!

1. Tuntiop. Juho Muhonen                     TI 10-12 A318
2. Tuntiop. Juho Muhonen                     TI 12-14 A318 (peruutettu 7.4. alkaen!)
3. Tuntiop. Ismo Aulaskari                   TI 16-18 A320
4. Tuntiop. Sini Ruohomaa                    KE 12-14 B453
5. Tuntiop. Ismo Aulaskari                   TO 12-14 C454 (in English, if necessary)
6. Tuntiop. Sini Ruohomaa                    PE 12-14 A320
7. Tuntiop. Sini Ruohomaa                    PE 14-16 B453 (peruutettu 7.4. alkaen!)

581325-0 Ohjelmoinnin perusteet (3 ov)


Leht. Olli Lahti 13.1-6.3 MA 14-16, TO 14-16 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-14.3

1. Leht. Olli Lahti                          MA 12-14 A216
2. Tuntiop. Jani Hohtio                      MA 16-18 A216
3. Tuntiop. Jaakko Saaristo                  TI 10-12 A216
4. Tuntiop. Jaakko Saaristo                  TI 12-14 A216
5. Tuntiop. Teemu Sjöblom                    TO 10-12 A319
6. Tuntiop. Jani Hohtio                      TO 12-14 A318
7. Tuntiop. Teemu Sjöblom                    PE 10-12 A216

581326-3 Java-ohjelmointi (2 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Leht. Olli Lahti 17.3-28.4 MA 14-16, TO 14-16 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 24.3-9.5

1. Leht. Olli Lahti                          MA 12-14 A216
2. Tuntiop. Jani Hohtio                      MA 16-18 A216
3. Tuntiop. Jaakko Saaristo                  TI 10-12 A216
4. Tuntiop. Jaakko Saaristo                  TI 12-14 A320
5. Tuntiop. Teemu Sjöblom                    TO 10-12 A319
6. Tuntiop. Jani Hohtio                      TO 12-14 A318
7. Tuntiop. Teemu Sjöblom                    PE 10-12 A216

581305-6 Tietokoneen toiminta (2 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

FT Teemu Kerola 10.3-25.4 MA 12-14, KE 8-10 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 17.3-2.5

1. Tuntiop. Heimo Vornanen                   MA 10-12 A216
2. FT Teemu Kerola                           TI 12-14 A216 (Possibly in English)
3. Tuntiop. Juha Ranta			     TI 14-16 B450
4. Tuntiop. Kimmo Airamaa                    TI 16-18 B453
5. Tuntiop. Juha Ranta			     KE 14-16 C454
6. Tuntiop. Heimo Vornanen                   TO 16-18 A216
7. Tuntiop. Kimmo Airamaa                    PE 10-12 B453

581330-2 Ohjelmoinnin ja laskennan perusmallit (2 ov)

 

Yonleht. Matti Luukkainen 15.1-20.2 KE 10-12, TO 12-14 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-28.2

1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                MA 12-14 B450
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                TI 14-16 B453
3. Tuntiop. Mika Miettinen                   TI 16-18 B453
4. Tuntiop. Olaf Laczak                      KE 12-14 B453
5. Tuntiop. Olaf Laczak                      TO 14-16 C454
6. Ass. Mikko Rauhala                        TO 14-16 B453
7. Ass. Mikko Rauhala                        TO 16-18 B453
8. Tuntiop. Mikko Heimola                    PE 8-10 A319
9. Tuntiop. Mikko Heimola                    PE 12-14 A319
10. Tuntiop. Mika Miettinen                  PE 14-16 B453

58131-8 Tietorakenteet (4 ov)


Leht. Arto Wikla 14.1-9.4 TI 14-16, KE 14-16 AUDITORIO, 18.3. TI 16-18 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-25.4

1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                MA 10-12 B450
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                MA 14-16 B450
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                TI 10-12 B453
4. Ass. Mikko Rauhala                        TI 16-18 B450 TI 18.3. 14-16 B453
5. Ass. Mikko Rauhala                        KE 12-14 B450
6. Tuntiop. Kai-Peter Bäckman                PE 10-12 A318
7. Tuntiop. Kai-Peter Bäckman                PE 12-14 A318
8. Tuntiop. Kai-Peter Bäckman                PE 14-16 A318

Opintopiiri muuntokoulutettaville: 21.1-1.4

   Tuntiop. Kai-Peter Bäckman                TI 18-20 D326

581333-1 Tietoliikenne I (2 ov)

Leht. Liisa Marttinen 13.1-20.2 MA 10-12, TO 10-12 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-28.2

1. Leht. Liisa Marttinen                     TI 10-12 A320
2. Leht. Liisa Marttinen                     TI 12-14 C454
3. Leht. Auvo Häkkinen                       KE 12-14 C454
4. Leht. Auvo Häkkinen                       KE 14-16 C454
5. DI Jukka Heiskanen                        TO 12-14 A319
6. DI Jukka Heiskanen                        TO 14-16 A319
7. DI Jukka Heiskanen                        PE 10-12 A319

581334-4 Tietokannan hallinta (2 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Leht. Harri Laine 18.3-6.5 TI 10-12, TO 8-10 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 24.3-9.5

1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                MA 12-14 B450
2. Mikko Heimola                             TI 12-14 A319
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty                TI 14-16 B453
4. Petri Helin                               TI 16-18 A319
5. Petri Helin                               KE 14-16 A320
6. Petri Helin                               KE 16-18 B453
7. Mikko Heimola                             PE 8-10 A319
8. Mikko Heimola                             PE 12-14 A319

58110-3 Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät 2003 (4 ov)

Prof. Lea Kutvonen 13.1-24.2 MA 12-14 A217

Ryhmän kohdalla on mainittu ryhmän ensimmäinen kokoontumisaika. Ryhmän ohjaaja ilmoittaa tarkemman aikataulun ensimmäisellä kokoontumiskerralla. HUOM! ensimmäiseen ryhmäkokoontumiseen osallistuminen on pakollista tai menettää ryhmäpaikkansa. Harjoitusryhmät: 13.1-9.5 1. Triass. Juho Rousu 14.1. TI 14-16 B451, TO 14-16 C475 2. Ass. Tommi Mononen 15.1. KE 10-14 B452 3. Tuntiop. Kari Laasonen 14.1. TI 14-16 B452 4. Leht. Auvo Häkkinen 16.1. TO 12-16 B451 5. Leht. Liisa Marttinen 13.1. MA 14-16 B451, TO 14-16 B436 6. Yonleht. Jukka Manner 13.1. MA 16-18 B451 7. Leht. Arto Wikla 16.1. TO 12-16 B452 8. FM Juha Gustafsson 14.1. TI 10-12 B452 9. Yonleht. Tiina Niklander 17.1. PE 12-14 B451 10. FM Miro Lehtonen 14.1. TI 14-16, PE 14-16 C476 11. FM Reeta Kuuskoski 13.1. MA 14-16 B452 12. FM Saara Huhmarniemi 15.1. KE 14-16 B452 13. Yliass. Satu Eloranta 13.1. MA 10-12 C455 14. FM Minna Majuri 21.1. TI 14-18 C455 15. Leht. Anni Rytkönen 16.1. TO 14-16 C455

581259-4 Ohjelmistotuotanto (3 ov)


Prof. Jukka Paakki 13.1-6.3 MA 16-18, TO 16-18 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-14.3

1. Tuntiop. Hannu Räisänen                   KE 16-18 B453
2. Tuntiop. Hannu Räisänen                   TO 18-20 A320 
3. Tuntiop. Hannu Räisänen                   PE 12-14 A320

581260-4 Ohjelmistotuotantoprojekti (6 ov)

Ryhmiin ilmoittauduttu syyslukukaudella 2002.

1.                                           13.1-9.5
2. Tuntiop. Jaakko Nurro                     13.1-21.2 TI 14-16 B450, 24.2.-9.5. TI 14-16 C477, 20.1.-9.5. PE 14-16 B452
3.                                           13.1-9.5
4. Tuntiop. Joni Salmi                       13.1-9.5 MA 8-10 B436, KE 14-16 B436
5. Tuntiop. Petri Kivenheimo                 13.1-9.5 MA 16-18 C474, PE 14-16 B436
6.                                           13.1-9.5
7.                                           13.1-9.5
8.                                           13.1-9.5
9. Tuntiop. Marja Huovinen                   13.1-9.5 TI 16-18, PE 14-16 B451

HARJOITUSTYÖT


      
HUOM: Syksystä 2000 alkaen harjoitustyöryhmissä noudatetaan uutta käytäntöä, josta lisätietoa www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/u/laine/infoht/labramalli_h.html.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa on sitova.
Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.


58160-8 Ohjelmoinnin harjoitustyö (2 ov)

Vastuuhenkilö: Leht. Arto Wikla

Harjoitustyön voi suorittaa joko 

Luennot: Tuntiop. Lassi Ågren ma 13.1. ja ke 15.1. 16-18 A217

Harjoitustyöryhmät: 13.1.-21.2 (ma 13.1 klo 18-20 kaikilla ryhmillä 
                                1. tapaaminen) 

Ryhmien ajat ilmaisevat milloin ohjaaja ensisijaisesti yrittää
järjestää henkilökohtaiset ohjauspalaverit ja opiskelijademot. 
Normaaliviikolla aikaa ohjauspalaveriin kuluu noin 20 minuuttia 
opiskelijaa kohden


1. Tuntiop. Jussi Kollin                     13.1-21.2 MA 8-12 C476
2. Tuntiop. Vesa Vainio                      13.1-21.2 MA 12-16 C476
3. Tuntiop. Kimmo Airamaa                    13.1-21.2 TI 14-18 C477
4. Tuntiop. Mikko Olin                       13.1-21.2 KE 12-16 C475
5. Tuntiop. Jaakko Nenonen                   13.1-21.2 TO 10-14 C477
6. Tuntiop. Juha Ranta                       13.1-21.2 TO 12-16 C476
7. Tuntiop. Lassi Ågren                      13.1-21.2 PE 13-17 C477

tai
 
Luennot: 17.3-18.3 ma 16-18 A217,
ti 16-18 Auditorio

Harjoitustyöryhmät: 17.3-2.5 (ma 17.3 klo 18-20 kaikilla ryhmillä 
                                1. tapaaminen)

Ryhmien ajat ilmaisevat milloin ohjaaja ensisijaisesti yrittää
järjestää henkilökohtaiset ohjauspalaverit ja opiskelijademot. 
Normaaliviikolla aikaa ohjauspalaveriin kuluu noin 20 minuuttia 
opiskelijaa kohden


1. Tuntiop. Lassi Ågren                      17.3-2.5 MA 8-12 C477
2. Tuntiop. Vesa Vainio                      17.3-2.5 MA 12-16 C476
3. Tuntiop. Jussi Kollin                     17.3-2.5 TI 14-18 C475
4. Tuntiop. Tommi Rajala                     17.3-2.5 KE 16-20 C476
5. Tuntiop. Jaakko Nenonen                   17.3-2.5 TO 10-14 C477
6. Tuntiop. Ismo Puustinen                   17.3-2.5 PE 10-14 C477


HUOM! Kevään loppupuolen ryhmiin ilmoittautuminen alkaa 
      muuntokoulutettaville 24.2, pääaineopiskelijoille  25.2 ja 
      sivuaineopiskelijoille  26.2.     


581329-2 Tietokantasovellusten harjoitustyö (2 ov)

Vastuuhenkilö: Leht. Harri Laine

Harjoitustyön voi suorittaa joko
Luennot: 20.1. ma 16-18 A217 aloitusluento, 
29.1. ke 16-18 A217 tekniikkaluento

Harjoitustyöryhmät: 20.1-28.2 (ma 20.1 klo 18-20 kaikilla ryhmillä 
                                1. tapaaminen)

Ryhmien ajat ilmaisevat milloin ohjaaja ensisijaisesti yrittää
järjestää henkilökohtaiset ohjauspalaverit ja opiskelijademot. 
Normaaliviikolla aikaa ohjauspalaveriin kuluu noin 20 minuuttia 
opiskelijaa kohden


1. Tuntiop. Juho Teuho                       20.1-28.2 MA 10-14 B451
2. Tuntiop. Pekka Simola                     20.1-28.2 KE 10-14 C477
3. Tuntiop. Tommi Rajala                     20.1-28.2 KE 16-20 C477
4. Tuntiop. Olaf Laczak                      20.1-28.2 TO 10-14 C455

tai 

Luennot: 24.3. ma 16-18 A217 aloitusluento, 
1.4. ti 16-18 A217
 tekniikkaluento

Harjoitustyöryhmät: 24.3-9.5 (ma 24.3 klo 18-20 kaikilla ryhmillä 
                                1. tapaaminen)

Ryhmien ajat ilmaisevat milloin ohjaaja ensisijaisesti yrittää
järjestää henkilökohtaiset ohjauspalaverit ja opiskelijademot. 
Normaaliviikolla aikaa ohjauspalaveriin kuluu noin 20 minuuttia 
opiskelijaa kohden


1. Tuntiop. Juho Teuho                       24.3-9.5 MA 10-14 B451
2. Tuntiop. Arttu Valo                       24.3-9.5 TO 15-19 C477
3. Tuntiop. Pekka Simola                     24.3-9.5 PE 10-14 C475
4. Tuntiop. Jenni Valorinta                  24.3-9.5 TI 10-14 C476
5. Tuntiop. Jenni Valorinta                  24.3-9.5 KE 12-16 C476
6. Tuntiop. Olaf Laczak                      24.3-9.5 TO 10-14 C476
7. Tuntiop. Hannu Räisänen                   24.3-9.5 KE 10-14 C477


HUOM! Kevään loppupuolen ryhmiin  ilmoittautuminen alkaa  
muuntokoulutettaville 24.2, pääaineopiskelijoille  25.2 ja 
sivuaineopiskelijoille  26.2.

58161-5 Tietorakenteiden harjoitustyö (2 ov)

Vastuuhenkilö: Prof. Otto Nurmi

1. Tuntiop. Lauri Alanko                     13.1-21.2 MA 12-14, TO 10-14 B436
(Ryhmä 1 erityisesti niille, jotka suosivat jotain muuta kieltä kuin Javaa.)Lisätietoja ryhmän www-sivulla.
2. Tuntiop. Heikki Lindholm                  13.1-21.2 MA 16-18, KE 16-20 C476
3. Tuntiop. Marja Huovinen                   14.1-21.2 TI 10-12, PE 10-14 B436
4. Tuntiop. Heikki Lindholm                  17.3-2.5
5. Tuntiop. Mika Miettinen                   17.3-2.5 MA 14-18, KE 16-18 C477
6. Ass. Mikko Rauhala                        18.3-2.5 TI 14-16, TO 14-18 B436

 HUOM! Erikoisen hyvin opinnoissaan menestyneet opiskelijat, joiden
 voidaan odottaa selviävän työstä hyvin vähäisellä ohjauksella
 työssä tai harrastuksessa hankitun vankan ohjelmointikokemuksen
 perusteella, voivat saada anomuksesta luvan tehdä työnsä ryhmiin kuulumatta. 
 Lupaa ei voi saada työnsä aikaisemmin keskeyttänyt. Lupaa haetaan 
 kirjallisesti opintojakson vastuuhenkilöltä.
 Työn on valmistuttava 2 kuukauden kuluessa.



      

Cum laude approbatur / valinnaiset opintojaksot


581387-8 Tietotekniikka: nyt! (2 ov)


Prof. Jukka Paakki ja tuntiop. Roman Nikiforow 15.1-7.5 KE 16-18 AUDITORIO

581391-7 Käyttöliittymät (4 ov)


Leht. Antti Latva-Koivisto 21.1-7.3 TI 10-12, PE 10-12 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 27.1-11.4

1. Leht. Antti Latva-Koivisto                TI 14-16 A216
2. Leht. Antti Latva-Koivisto                TI 16-18 A216
3. Tuntiop. Joni Salmi                       KE 8-10 A216
4. Tuntiop. Joni Salmi                       KE 10-12 A216
5. Leht. Antti Latva-Koivisto                KE 14-16 A216
6. Tuntiop. Mikko Romppainen                 TO 10-12 A216
7. Tuntiop. Mikko Romppainen                 TO 12-14 A216
8. Tuntiop. Joni Salmi                       PE 8-10 A216

582309 Ohjelmointitekniikka (Java) (3 ov)


Leht. Juha Vihavainen 14.1-11.3 TI 12-14, PE 12-14 AUDITORIO

Harjoitusryhmät: 20.1-21.3

1. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi                 TI 10-12 A319
2. Tuntiop. Pietu Pohjalainen                TO 8-10 A216
3. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi                 TO 14-16 A216
4. Tuntiop. Markku Vähäaho                   TI 16-18 A319
5. Tuntiop. Pietu Pohjalainen                TI 14-16 A318

582303 Verkkosovellusten toteuttaminen (4 ov)


Kurssille ilmoittauduttu jo syyslukukaudella 2002!
Kurssille hyväksytyt ilmoitetaan 7.1.2003 kurssin www-sivulla.

Leht. Markku Kojo 14.1-20.3 TI 12-14, TO 12-14 A414

Harjoitusryhmä:

1. Tuntiop. Aki Nyrhinen                     TO 14-16 A318

Harjoitustyöryhmät: tarkempi ajankohta ilm. myöh.

1. Yonleht. Jukka Manner
2. Tuntiop. Aki Nyrhinen

582311 Scheme-harjoituskurssi (2 ov)


Yonleht. Jussi Piitulainen 20.1-24.2 MA 14-16 A217

Harjoitusryhmät: 27.1-7.3

1. Tuntiop. Lauri Alanko                     MA 16-18 A215

581264-6 Tutkimustiedonhallinnan peruskurssi (3 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Prof. Hannu Toivonen, FT Marko Salmenkivi 11.3-24.4 TI 10-12, TO 10-12 A217

Harjoitusryhmät: 17.3-2.5

1. Prof. Hannu Toivonen, FT Marko Salmenkivi TI 8-10 A320
2. Tuntiop. Mikko Olin                       TO 12-14 A217

Harjoitustyöohjausta 13.3.-29.4. ti 9-10 ja to 14-15 C477 (to 13.3. C476)  Tuntiop. Mikko Olin

Laudatur


Algoritmit ja älykkäät järjestelmät

58053-7 Algoritmien suunnittelu ja analyysi (5 ov)


Prof. Otto Nurmi 15.1-7.5 KE 14-16, PE 10-12 A217

Harjoitusryhmät: 20.1-9.5

1. Ass. Jouni Siren                          TO 14-16 B450
2. Ass. Jouni Siren                          PE 12-14 B450

582412 Kuvankäsittely (3 ov)


Triass. Kjell Lemström 4.2-20.3 TI 10-12, TO 12-14 B450 sekä
                       1.4. TI 10-14 C454 ja 3.4. TO 10-14 B450

Harjoitusryhmät: 13.2-27.3

1. Triass. Kjell Lemström                    TO 10-12 B453

582421 Satunnaisalgoritmit (4 ov)


Prof. Tapio Elomaa 28.1-16.4 TI 12-14, KE 10-12 B450

Harjoitusryhmät: 3.2-2.5

1. Tuntiop. Matti Kääriäinen                 KE 12-14 A216

581339-9 Kolme käsitettä: päätöksenteko (3 ov)


Yliopistonleht. Raul Hakli 27.2.-8.5. TO 9-12 A320

Kurssille haetaan erikseen helmikuussa. Katso tarkemmin
kurssin kotisivulta (linkki yllä).

Luentojen lisäksi järjestetään
sovittuna ajankohtana posteritilaisuus opiskelijoiden omien töiden 
esittelyä varten.

Ohjelmistotekniikka

581358-0 Ohjelmistoarkkitehtuurit (3 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Prof. Antti-Pekka Tuovinen 5.3-2.5 KE 16-18, PE 8-10 A217

Harjoitusryhmät: 10.3-9.5

1. Tuntiop. Jaakko Nurro                     TI 16-18 C454
2. Tuntiop. Jaakko Nurro                     TO 14-16 C454

58153003-1 Ohjelmistojen suorituskyvyn suunnittelu (3 ov)

Prof. Inkeri Verkamo 20.1-14.3 TI 8-10, TO 8-10 A414

Harjoitusryhmät: 20.1-14.3

1. Prof. Inkeri Verkamo                      TI 10-12 C454

582407 Ohjelmistoagenttiteknologia (2 ov)

FL Heikki Helin, FL Heimo Laamanen 20.1-5.5 MA 16-18 B450

582429 Laudatur-projektityö (4 ov)

Prof. Inkeri Verkamo 20.1-9.5

HUOM! Ilmoittautuminen 3.12.2002-10.1.2003. Aloitustilaisuus ke 15.1. 16-18 A319

582416 Ohjelmistoliiketoimintaprojekti (2 ov)


Prof. Eero Hyvönen 16.1.-8.5. to 16-20 A217 

Hajautetut järjestelmät ja tietoliikenne

582417 Hajautetut järjestelmät (3 ov)


Prof. Timo Alanko 14.1-14.3 TI 10-12, PE 10-12 A414

Harjoitusryhmät: 20.1-21.3

1. Mika Karlstedt                            MA 12-14 A320
2. Mika Karlstedt                            TI 8-10 B453

581366-1 Spesifioinnin ja verifioinnin perusteet (2 ov)


Yonleht. Matti Luukkainen 20.1-26.2 MA 14-16, KE 12-14 A414

Harjoitusryhmät: 27.1-7.3

1. Harri Mansikka                            PE 14-16 A320
2. Harri Mansikka                            KE 14-16 A320

581288-2 Tietoturva (3 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Yonleht. Timo Karvi 7.3-7.5 KE 10-12, PE 12-14 A217

Harjoitusryhmät: 10.3-9.5

1. Ass. Jouni Siren                          TI 14-16 A319
2. Ass. Jouni Siren                          KE 12-14 C454
3. Ass. Jouni Siren                          TO 12-14 A319

582405 Käyttöjärjestelmät II (2 ov)

Kurssille ilmoittautuminen alkaa  muuntokoulutettaville 24.2,
pääaineopiskelijoille  25.2 ja sivuaineopiskelijoille  26.2.

Leht. Auvo Häkkinen 3.3-9.4 MA 10-12, KE 12-14 A217

Harjoitusryhmät: 6.3-11.4

Huom! Laskuharjoitukset alkavat samalla viikolla kuin luennotkin!

1. Leht. Auvo Häkkinen                       TO 10-12 C454
2. Tuntiop. Mika Karlstedt                   PE 10-12 B450

582422 Internet Protocols for Mobile Computing (2 ov)

Prof. Kimmo Raatikainen 30.1-10.4 TO 16-18 B450

582420 Väliohjelmistot (3 ov)

Prof. Lea Kutvonen 18.3-2.5 TI 10-12, PE 10-12 A414

Kurssille haetaan erikseen helmikuussa. Luentojen lisäksi järjestetään sovittuna ajankohtana kokonainen seminaaripäivä opiskelijoiden omien töiden esittelyä varten.

Informaatiojärjestelmät

581354-8 Tietokantarakenteet ja -algoritmit (4 ov)

Prof. Seppo Sippu 21.1-10.4 TI 14-16, TO 14-16 A414

Harjoitusryhmät: 27.1-25.4

1. Tuntiop. Jan Lindström                     TI 16-18 A318
2. Tuntiop. Jan Lindström                     TO 16-18 A319

581290-5 Rakenteisten dokumenttien käsittely (2 ov)


Prof. Helena Ahonen-Myka 21.1-20.2 TI 12-14, TO 10-12 A217

Harjoitusryhmät: 27.1-28.2

1. Leht. Olli Lahti                          MA 16-18 C454
2. Leht. Olli Lahti                          TI 14-16 C454

582413 Tiedon eristäminen tekstistä (2 ov)

Prof. Helena Ahonen-Myka 
Luentoja on neljänä päivänä, jolloin 4 tuntia luentoja (12-16) 
ja 2 tuntia harjoituksia (10-12) päivässä. Lisäksi viikoittain
palautettavia harjoituksia (6 krt). 

Luentopäivät: pe 31.1., pe 21.2., ma 17.3. A414 ja ti 18.3. A217 12-16. 

Harjoitukset: Tuntiop. Lili Aunimo pe 21.2. B453, ma 17.3. ja ti 18.3. A320 10-12. 

582424 Tekstiaineistojen tilastosuureita (2 ov)

Yonleht. Jussi Piitulainen 20.1-5.3 MA 10-12, KE 10-12 A414

Harjoitusryhmät: 27.1-14.3

1. Petri Kivenheimo                          PE 10-12 A320

Opettaja

58037-7 Tietokoneavusteiset oppimisympäristöt (4 ov)

Yonleht. Jaakko Kurhila 23.1-11.4 TO 10-12 A414

Ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen opiskelu tapahtuu pääasiassa verkossa eikä perinteisiä laskuharjoitustapaamisia ole. Aikataulun vapaudesta huolimatta osallistujien on kuitenkin varattava työskentelylle 10-15 tuntia viikoittain.

Seminaarit

  1. 58301104 Tietojenkäsittelytieteen historia (2 ov)
    FT Teemu Kerola 16.1-8.5 TO 12-14 A320

  2. 58302311 Algoritmiikan tutkimusseminaari (1-4 ov)
    Dos. Patrik Floréen 16.9-5.5

  3. 58303101 Tyyppiteoria ja ohjelmointikielet (2 ov)
    Prof. Matti Nykänen 16.1-8.5 TO 14-16 A320

  4. 58303102 High-availability and timeliness in Linux (2 ov)
    Prof. Kimmo Raatikainen, Yonleht. Tiina Niklander 22.1-7.5 KE 16-18 A319

  5. 58303103 Tietokantojen elvytysmenetelmät (2 ov)
    Prof. Seppo Sippu 15.1-7.5 KE 14-16 A414

  6. 58303104 Tekstiaineistojen tilastomenetelmät (2 ov)
    Yonleht. Jussi Piitulainen 12.2-30.4 KE 12-14 A320

  7. 58303105 Kausaalimallien tutkimusseminaari (1-2 ov)
    Petri Myllymäki 15.1-7.5 KE 16-18 A320

  8. 58303106 Relaatiotietokannat nyt (2 ov)
    Leht. Harri Laine 16.1-8.5 TO 16-18 A320

  9. 58303107 Vaikeiden ongelmien ratkaisualgoritmeja (2 ov)
    Prof. Otto Nurmi 13.1-5.5 MA 12-14 B453

  10. 58303108 Työnkulkujen mallintaminen (2 ov)
    Juha Puustjärvi 20.1-5.5 MA 8-10 A320

  11. 58303109 Semanttisen laskennan tutkimusseminaari (2 ov)
    Prof. Eero Hyvönen 14.1-6.5 TI 14-16 A320

  12. 58303110 Spatiaalisen tiedon louhinta (2 ov)
    Antti Leino 20.1-30.4 Seminaari järjestäytyy ma 20.1. 10-12 salissa A230 ja kokoontuu sen jälkeen kolmeen pidempään istuntoon: ma 28.4. 9-16, ti 29.4. 9-16 ja ke 30.4. 9-12 salissa C454.

  13. 58303111 Tietoturvallisuus nykyaikaisessa liiketoimintaympäristössä (2 ov)
    FM Lea Viljanen, Yonleht. Timo Karvi 20.1-30.4

  14. 58303112 Generatiivinen ohjelmointi (2 ov)
    Leht. Juha Vihavainen 22.1-7.5 KE 14-16 A319

  15. 58303113 Ohjelmistojen testaus (2 ov)
    Juha Taina 22.1-7.5 KE 12-14 A319