Laitoksen blogissa käsitellään ajankohtaisia tietojenkäsittelytiedettä tai laitosta koskevia asioita. Blogia toimittaa provokatorisistakin kirjoituksistaan tunnettu professori Jukka Paakki. Kommentointi ja keskustelu on toivottavaa ja suorastaan pakollista.

International department blog

Summer Trip to Porvoo, 14 August 2015
The CS Blog Task Force
10
1

Joku roti!

Tämä artikkeli on pitkälti oman turhautumiseni purkamista, koska erityisesti viimeisen reilun vuoden aikana opiskelijoiden laiskuus ja viitsimättömyys tuntuvat saavuttaneen aivan uusia huippuja. Vaikka tämä artikkeli onkin vain ihan ikioma mielipiteeni, olen keskusteluissa muiden opettajien kanssa havainnut, että heidän kokemuksensa ovat vahvasti samansuuntaisia.

Miksi laiskuus ja viitsimättömyys? Koska ongelma tuntuu olevan lähinnä opiskelijoiden yleisissä asenteissa ja asennoitumisessa opiskeluun. Esimerkkejä elävästä elämästä:

- Tieteellisen kirjoittamisen kurssilla yhä useammat ja useammat keskeyttävät, usein kertomatta mitään ohjaajalle. Muutama vuosi sitten tämänkaltainen käytös oli lähes ennenkuulumatonta.

- Samaa ilmiötä esiintyy seminaareissakin yhä useammin ja useammin. Joskus sentään näillä katoajilla on riittävästi järkeä, että ilmoittavat keskeyttävänsä, mutta suurin osa vain katoaa, eikä edes vastaa kyselyihin. Suositummmissa seminaareissa on halukkaita enemmän kuin paikkoja ja jokainen keskeyttäjä on mahdollisesti vienyt paikan joltakulta toiselta, joka olisi ollut mukana loppuun asti.

- Eräässä seminaarissa oli kahden opiskelijan osalta sovittu, että heidän pitäisi hieman koordinoida artikkeleidensa sisältöjä siten, että päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin. Yhden opiskelijan hiljainen katoaminen johti sitten siihen, että toinen jäi odottamaan vastausta, eikä artikkeli valmistunut ajoissa. Onko reilua hankaloittaa toisten opiskelijoiden opintoja tällä tavalla?

- Erityisesti kv-opiskelijoiden keskuudessa esiintyy laajamittaista plagiointia (viime syksyn Hajauttetujen järjestelmien kurssilla kolmanneksen kurssin opiskeijoista todettiin syyllistyneen plagiointiin; kaikkien suoritukset hylättiin). Osa tietää tehneensä väärin ja tietää, miten pitäisi toimia, mutta ei kuitenkaan ymmärrä toimia oikein. Osalta saa mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä tyyliin "ei minun maassani plagiointia pidetä ongelmana". Kuule, tässä maassa se on ongelma. (Kyllä, orientointikurssilla heille kerrotaan maan tavat tältä osin. Jos maisteriksi haluaa valmistua, niin näin yksinkertaisten asioiden ymmärtäminen ei saa olla liian vaikeata.)

- Aivan oman lukunsa muodostavat graduaan "tekevät" opiskelijat. Meriselityksiä riittää, parhaimmat tyyliin "kämppäkaverini serkun koiralla oli hieman ripulia ja se järkytti minua niin, että olin puoli vuotta ihan henkisesti lukossa". Ei se gradun tekeminen vaikeata ole. Se on vain hieman laajennettu tiki-tutkielma. Gradu ei muuta maailmaa, siinä ei esitetä mitään uutta tietoa. Nämä ominaisuudet ovat varattuja väitöskirjalle, eikä niitä siltäkään ihmeemmin vaadita. (Myönnän, että laitoksen viralliset graduohjeet antavat gradusta aivan liian pelottavan kuvan; tähän pitäisi saada muutos.)

Monet opiskelijoistamme käyvät töissä ja ymmärrän hyvin, että täysipäiväisen työn päälle opiskelujen hoitaminen on ihan oikeasti hankalaa ellei jopa mahdotonta; vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia, mistä itsekin olen usein tuskaisen tietoinen. Jos molempia ei pysty hoitamaan, niin sitten pitää valita. Kumpi on tärkeämpää, työt vai valmistuminen? (Kurssien työläydestä valittaville: Varmasti op-määrissä voisi olla tarkistamisen varaa, mutta jos op:itä lisättäisiin, pysyisi kurssin työmäärä samana, ja veikkaan, että lopputulos olisi sama kuin nykyään.)

Olemmeko me opettajat sitten täydellisiä? No emme tietenkään ja parantamisen varaa on varmasti kaikilla ja monessa suhteessa. Mutta arvatkaapa, mikä on meidän motivaatio parannuksiin ja muutoksiin, kun edessä on ylläkuvatun kaltaisia opiskelua "harrastavia" yksilöitä? Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän meillä laitoksella on myös erinomaisia opiskelijoita, tosin he tuntuvat olevan hieman vähemmistössä. Heidän kanssaan on ilo, jopa kunnia työskennellä ja he auttavat meitä opettajia jaksamaan tässä "suossa". Teille sanon, että älkää pelätkö sitä, että laittaisimme teidät samaan kastiin "huonojen" kanssa; kaikki opettajat kyllä tietävät keitä te olette. :-)

Nyt kun olen saanut tuon pois sydämeltä, niin kysyisin, miten tästä mennään eteenpäin? Mitä me opettajat voimme tehdä? Mitä opiskelijat voivat tehdä? Hyviä ehdotuksia otetaan ilolla vastaan.

Jussi

Vaikka kommentoida voi anonyymisti, niin toiveena on että oman nimen laittaisi viestin loppuun tai kommentoisi sisäänkirjautuneena, jolloin käyttäjätunnus näkyy viestin alussa.

Lisää kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään kirjautumattomille käyttäjille, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
3 + 2 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Kommentit

Ihanan motivoivaa

Ihanan motivoiva kirjoitus. Olen itse gradun parissa pähkäilevä kokopäivätyössä käyvä "laiska opiskelija". Tämä kirjoitus motivoi minua (toivottavasti) saamaan graduni loppuun!

Lyödyn lyöminenhän se hyödyllistä on

Siihen, että opiskelijat katoavat kursseilta, voinee olla ihan yksinkertaisesti syynä se, että he /eivät jaksa/. Masennus on kansantauti, ja yleistyy vain. Eikä siinä varsinaisesti auta, jos lisäksi tulee haukutuksi huonoksi. Asiallisuudella ja rakentavuudella saa yleensä parempia tuloksia aikaan kuin ihmisten jakamisella jyviin ja akanoihin.

Terv.
Janne Peltonen
loikkari tietojenkäsittelytieteestä kieliteknologian puolelle

"Kumpi on tärkeämpää, työt

"Kumpi on tärkeämpää, työt vai valmistuminen?" Pakko juoksennella pikkuhommien perässä tullakseen toimeen. Pakko saada paperit, ettei tarvitsisi juoksennella. Muna vai kana.

Riippuu

Olet valmistumassa ja tarkoitus on valmistua sen verran ammattitaitoisena että työtä pitäisi olla tarjolla. Yliopistoryynäyksen jälkeen voit olla varma että pystyt oppimaan jatkossakin teknologioiden väistämättä vanhentuessa ja kehittyessä.

Tarkoitan, että opintolainan ottaminen on pienen riskin ottamista. Samalla saat aikaa keskittyä valmistumiseen. Edessä on pitkiä viikkoja ja vuosia. Ne (erittäin pätevät) tuttavani jotka ovat jättäneet koulun taakseen pysyvän oloisesti sieltä valmistumatta eivät ole päätökseensä tyytyväisiä. Keski-ikäistyminen, asuntolainojen, yt-neuvotteluiden, CV:iden tekemisen ja kaiken tavallisen keskellä jokaisesta tuntuu hyvältä että on tutkinto. Osaaminen on hankittava joko erikseen tai osana tutkintoa :-)

Ulkkareille voisi joku painottaa että kyvyttömyys huomataan sen neljän kuukauden aikana kun työntekijöistä Suomessa vielä pääsee eroon.

Hehehee. Nykyään

Hehehee. Nykyään yliopistoryynäyksen tuloksena on yhä useammin se, että saa käteensä paperit, joilla sitten kuitenkaan ei pääse työkkäriä pidemmälle. Sitten niitä opintolainoja ei juuri takaisin maksellakaan. t: Biologian tohtori, yksi niistä lähes viidestäsadasta alan työttömästä tohtorista Suomessa.

Tervetuloa opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä.

Kaikki tuntemani tietojenkäsittelytieteen tohtorit ovat töissä. Suurin osa yksityisellä puolella työskentelevistä on tosin sitä mieltä että maisterista tohtoriksi opiskelu ei ollut oleellista työtehtävien kannalta -- töitä on reilusti myös osaaville maistereille.

Tutkinnon työllistävä vaikutus

Vastaan koska kommentoit aiempaa kirjoitustani.

Niin karulta kuin se kuulostaa, saatat hyvinkin olla osittain oikeassa. Aiheella on väliä.

Tarkoitin että tietojenkäsittelytieteitä opiskellut maisterishenkilö saa käsittääkseni töitä. Kolmannen vuoden opiskelijoista tuntuu olevan suuri osa töissä ja valmistuneita on vaikea tavoittaa rekrytoitaviksi.

En ymmärrä miksi työskennellä niin paljon että se haittaa opintoja, vaikka opintolainan pystyy maksamaan murto-osassa siitä ajasta missä asuntolainan. Jokainen päättää omasta puolestaan mutta minusta hinta opintolainan välttämisestä on liian kova jos valmistuminen venyy ikuisesti.

Tsemppiä opintoihin ja sympatiat niille joiden mielestä gradun tekeminen ei ole ihan niin helppoa kuin väitetään - kyllä siitä selvitä sentään voi :-)

koko

Koko suomalainen oppimisjärjestelmä sääntöineen pitäisi räjäyttää ja pistää uusiksi. Jos kurssit ei motivoi niin pitäis pystyä lopettamaan. Potkikaa kursseilta pois ne ketkä ei osallistu! Ei ole oppilaan vika jos se tajua ilmoittautua pois kurssilta vaan vika on opetussuunnitelmassa ja oppimisen johtamisessa.

Ile

re: koko

Olen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla. Pitäisi olla tiukempi roti. Pistäkää luennon aikana kiertämään nimilista paikalla olevista oppilaista. (esim. arkipäivän fysiikkaa kurssilla) Esim. sallittujen poissaolojen määrä on esim. 3 kertaa ilman lääkärintodistusta. Toki poissaoloja voisi korvata esim. lisätehtävillä järkevässä määrin (esim. 5 poissaoloa, niin tulee 2 lisätehtävää). Koko kurssia ei tietenkään voi suorittaa lisätehtävillä.

-V

Näin ohimennen,

Näin ohimennen, kollektiivinen rangaistus tuntuu oikein hyvältä keinolta rakentaa molemminpuoleista luottamusta.

Mutta katsotaan kokemuksia Aallon suunnalta: alusta asti tuputetaan omaa vastuuta opiskeluista. Ja koska opiskelu on huomattavan kurssimuotoista, niin minkäänlaista sidettä ei pääse opettavan henkilökunnan ja parin sadan kurssilla olevan opiskelijan välille syntymään. Lisäksi kun aikarajojen tapainen tarkastuspiste nähdään ehdottomana ja henkilökunnan puoleltakaan ei tule yleensä mitään yhteydenpitoa opiskelijoiden suuntaa, niin ei ihmekään, että tässä syntyy helppo keskenjättämisen tilaisuus. Erityisesti jos kurssi kuuluu niihin aluksi vähemmän kiinnostaviin tai pakkopullalta vaikuttaviin kursseihin.

Opiskelijatkin on vain ihmisiä ja yleinen välinpitämättömyyden asenne huokuu koulun puolelta, jossa tutkijat opettavat ja he ovat luonnollisesti kiinnostuneempia omasta tutkimuksestaan kuin satunnaisista opiskelijoista ja heidän kaitsemisestaan. Ja vaikka myöhemmin sattuisikin olemaan ihmisläheisempää opetusta tarjolla, niin alun massakursseilla on jo kouluttauduttu siihen, että opettaja on vain joku satunnainen jamppa aina siellä edessä puhumassa ja eipä sillä hirveästi väliä, vaikka ei itse hirveämmin ilmoittele asioista.

Vähän perspektiiviä

Täältä Keilaniemen länsipuolisesta yliopistosta käsin turhautumisen aiheet vaikuttavat kovin tutuilta.

Plagiointi on ja tulee olemaan ongelma myös Aalto-yliopistossa. Erityisesti ulkomaalaiset opiskelijat tulevat kirkkain silmin plagioimaan tulevaisuudessakin. Ei riitä, että ulkkariopiskelijoille kerrotaan kerran opintojen alussa että "täällä ei sitten plagioida" ja heitetään joku tekstikirjamääritelmä plagioinnista. Mekan itäpuolella käsitys siitä, mitä tieto ja oppiminen on eroaa pohjoiseurooppalaisesta liikaa. Asiasta pitää muistuttaa jatkuvasti ja antaa konkreettisia arkipäivään sitovia esimerkkejä siitä mitä plagiointi suomalaisen käsityksen mukaan on. Tämä on holhoavaa ja ärsyttää suomalaisia opiskelijoita, mutta sitä ei voi monikulttuurisessa yliopistossa välttää.

Gradu ja dippa ovat molemmat suuria mörköjä tekijälleen. Vika on ensisijaisesti tietysti opiskelijassa itsessään. Jos ei kiinnosta kirjoittaa niin ei kiinnosta kirjoittaa. Korjattava vika sensijaan on asenteissa. Opinnäytetyössä on tarkoitus näyttää mitä on oppinut ennen opinnäytetyön tekemisen aloittamista ja ehkä ihan pikkuisen soveltaa. Jos opettajakollegio jaksaa toistella tätä tarpeeksi saattaa asenteissa ajan myötä tapahtua muutosta parempaan.

Ihmettelen täysipäiväisiä töitä opiskelujen ohella. Meillä teekkareilla on ainakin tapana olla vain 30h/vko töissä, koska "pitää vähän opiskellakin" ja sitten tietysti jättää opiskelematta. Kyllä siinä ylijäävässä 10 tunnissa on täysin mahdollista opiskella jos haluaa. Jotkut harvat jopa onnistuvat siinä. Jos taas työnantaja ei taivu niin kannattaa vaihtaa työnantajaa.

Yksi havaitsemistani eroista yliopiston ja teknillisen reaalikoulun välillä on se, että ensiksimainitussa opintosuoritteiden oletetaan tulevan siitä, että "mä oon tosi hyvä tyyppi ja osaan kaiken". Jälkimmäisessä taas opintosuoritteita tulee siitä että "mä oon tosi ahkera tyyppi ja tein paljon töitä". Ero ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka suuren osan kursseista voi tenttiä pelkällä tentillä. Jos pelkkä määränpää on tärkeää, ei kaikkia kiinnosta kulkea koko tietä.

Yliopistomaailmassa opettavan tutkijan pitäisi tehdä 50% ajasta tutkimusta, 50% ajasta hallintoa ja 50% ajasta opetusta. Tämä ajanpuute näkyy opiskelijalle useilla eri tavoilla ja synnyttää illuusion siitä, että opettajia ei kiinnosta (eikä osaa varmasti kiinnostakaan). Ainoa tuntemani vastalääke tälle on opettajien aito kiinnostus omasta opetus- ja tutkimusalastaan. Vaikka perusopetuksen pitää virallisesti olla hajutona, mautonta ja standardoitua niin opiskelijat pitävät ainakin oman kokemukseni mukaan siitä, että opettaja näyttää olevan aidosti kiinnostunut opettamastaan asiasta. Jokaisesta luennosta pitää löytyä viisi minuuttia aikaa puhua siitä, mitä kivaa alalla tapahtuu juuri nyt tai on tapahtunut sen jälkeen kun kurssin opetussisältö standardoitiin.

Jyry Suvilehto

Aivopesua opintojen alkuun

Olen touhunnut kohtuullisesti ulkkarien kanssa edellisessä roolissani TKK:lla. Useamman vuoden aikana on tullut selväksi että aasialaisten yliopistojen käsitys yliopisto-opiskelusta eroaa meidän käsityksestä.

Erot ovat sangen suuria ja jos ulkkareille pidetään vain orientaatiokurssi, jonka kalvoissa lukee "älä kopioi", siitä ei ole paljoakaan hyötyä. Keskiverto kiinalainen kandi ei oman maansa opintojen perusteella ymmärrä mitä "referointi" tarkoittaa eikä käsitä miten kandi voisi lyhentää tai tiivistää tohtorin kirjoittamaa tekstiä tai - vielä kauheampaa - kritisoida sitä. Tämä osaaminen pitää saada opiskelijoille ja se ei onnistu kalvoja heiluttelemalla. TKK:lla aiemmin pidettiin ulkomaisille masters-opiskelijoille ensimmäisenä kurssina seminaari, jossa kerrattin relevantit substanssipuolen perusasiat aukkojen varalta (tulijoita ympäri maailmaa) ja kirjoitettiin seminaarityö, jossa ideana oli myös harjoitella meidän tyylistä akateemista toimintaa.

Pääsääntöisestihän ulkkarit eivät ole tyhmiä eivätkä epärehellisiä, he vain tulevat toisesta kulttuurikehyksestä ja heillä on toisenlainen valtaetäisyys ja tieto-oppi. Muistan erinäisten opiskelijoiden ilmeet, kun aloitin tulevaisuuden langattomia verkkoja käsittelevän seminaarin sanomalla "Tällä kurssilla ei ole vääriä vastauksia ja saatte mennä metsään ihan miten paljon tahansa, kunhan olette kiinnostavia."

Timo Kiravuo
Aalto ELEC, ComNet

Ulkomaalaisista

Kannatan ehdottomasti tätä "ensimmäiseksi koulutusseminaari"-ajatusta. Kv-opiskelijat voidaan laittaa todella kovaan prässiin asioiden opiskelussa ja he suoriutuvat siitä. Tässä ei rikota tasa-arvolakia tms vaan ollaan realistisia.

t. Tomi Pasanen

Kirjoittamisen opettamisesta uusille maisteriopiskelijoille

Ei meilläkään täällä Kumpulassa tätä asiaa ole jätettu pelkkien kalvohuomautusten varaan, vaan laitoksemme uusien maisteriopiskelijoiden (niin kotimaisten kuin kansainvälisten) orientointikurssilla on ihan käytännössä harjoiteltu tieteellistä kirjoittamista ja opeteltu näitä akateemisen elämän pelisääntöjä. Monet omaksuvat meidän tyylisen ajattelu tavan nopeasti, mutta valitettavasti kaikkien kohdalla näiden uusien ajatusmallien oppiminen vain ei tapahdu niin nopeasti, kuin mitä me ehkä haluaisimme tai toivoisimme. Siksi tämän tyyppiseen opetuksen täytyisi jatkossa panostaa vielä enemmän ja aivan opintojen alussa.

Pirjo Moen
Orientointikurssin vastuuhenkilö

"Kurssien työläydestä

"Kurssien työläydestä valittaville: Varmasti op-määrissä voisi olla tarkistamisen varaa, mutta jos op:itä lisättäisiin, pysyisi kurssin työmäärä samana, ja veikkaan, että lopputulos olisi sama kuin nykyään."

-Loistavaa päättelyä! Meidän opiskelijoiden köyhyysrajan alapuolella olevat tulomme kuitenkin riippuvat niistä opintopisteistä. Kohtuullista olisi jos opettajienkin palkat suhteutettaisiin heidän opettamiensa kurssien opintopistemääriin. Tulisi varmasti teillekin enemmän motivaatiota pitää nuo kohtuullisina.

"Olemmeko me opettajat sitten täydellisiä? No emme tietenkään ja parantamisen varaa on varmasti kaikilla ja monessa suhteessa. Mutta arvatkaapa, mikä on meidän motivaatio parannuksiin ja muutoksiin, kun edessä on ylläkuvatun kaltaisia opiskelua "harrastavia" yksilöitä? Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan."

-Kehotan teitä harkitsemaan irtisanoutumista jos työtehtävienne hoitaminen on teille noin vastenmielistä. Kuten olette varmasti huomanneet epäsoviat oppilaat putoavat pois opetuksen piiristä. Ehkä siis myös epäsopivat opettajat joille työympäristö on noin ahdistava voisivat seurata tätä esimerkkiä?

Hep!

Entä jos sairastuu kesken kurssia ja unohtaa ilmoittaa asiasta? Jos kurssilta on kaksi viikkoa poissa, niin on melkein mahdotonta kiriä muut kiinni. Lisäksi vaikeutena on, että HOPS suunnitelmat menevät kuralle sekä sopivia kursseja ei tunnu enää löytyvän kurssilistalta loppukevääksi. Opiskelut viivästyvät ja kaikki turhautuvat. Esim. tietyt kurssit järjestetään vain syksyisin. Ymmärrän, että resurssit ovat rajallisia, mutta pakolliset kurssit tulisi järjestää syksyisin ja keväisin. Nyt jos syksyllä menee jostain syystä tuo pakollinen kurssi ohi, joka on riippuvainen kurssista X ja se taas kurssita Y. Koko vuosi vilahtaa siihen, että ei saa edistettyä pakollisia kursseja eteenpäin. Toki voi lukea sivuaineita vuoden... Joo poissaoloihin löytyy varmasti hyviä meriselityksiä.
Joskus olen miettinyt, että miksi luentoja ei voisi videoida ja laittaa niitä laitoksen sivuille? Ja ehkä myös tapaaminen, missä voisi esittää kysymyksiä aiheeseen liittyen. Tämä säästäisi henkilökunnan aikaa, resursseja ja ehkä myös hermoja?

Erilliset

Sama kokemus minulla. Voisiko edes olla enemmän erilliskokeita? Ne ainakin olisivat konkreettinen tapa auttaa duuniaikataulujen kanssa painivia työopiskelijoita ja edistää heidän valmistumistaan.

Videoluentoja kiitos!

Nyt ollaan niin kertakaikkisen asian ytimessä videoluentojen suhteen, että kymmenen pistettä ja papukaijamerkki teille!

Videoluentoja kehiin.

Positiivistakin palautetta

"... laitoksella on myös erinomaisia opiskelijoita [...] Heidän kanssaan on ilo, jopa kunnia työskennellä..."

Täysin totta. Toivottavasti me opettajat muistamme antaa positiivistakin palautetta silloin kun aihetta on. Opintoesimiehen työni mukavimpia puolia onkin opiskelijoita tavatessa sanoa: "Ai olet se-ja-se, opettaja se-ja-se on kertonut minulle..." Moni opiskelija yllättyy iloisesti.

(Sama pätee toki toisinkin päin: monen opettajan ilme kirkastuu, kun kerron että "se-ja-se opiskelija kehui kovasti kurssiasi".)

Koulutusrakenteesta

Katson asiaa opiskelun hyötynäkökulmasta ja sitä kautta opiskelijoiden ulkoisesta motivaatiosta. Tämän takia ja jakaisin opintomme uudelleen kahteen pääasialliseen tasoon: LuK ja FT. Tässä mallissa suurin osa (80%) lopettaisi opiskelun LuK-vaiheen jälkeen koska tämä antaa tarpeelliset valmiudet työelämään.

FT-tutkintoa varten täytyisi tehdä hakemus jonka perusteella jatkajat hyväksytään. Mikäli opiskelija tulisi jossain vaiheessa toisiin ajatuksiin, niin hän voisi suorittaa maisterin tutkinnon kirjoittamalla tutkimuskohteen yleiskatsauksen (20 sivun tieteellinen kirjoitus, ns. review-artikkeli).

Tässä tietysti tarvittaisiin aikamoista jumppaa tiedekunnan tasolta jotta siellä ymmärrettäisiin meidän laitoksemme todellisuus: on turhaa yrittää saada maistereita aikaiseksi kun työelämä ei niitä kaipaa eikä opiskelija löydä suoraa motivaatiota maisteritutkinnon suorittamiselle.

Tomi Pasanen

re: Koulutusrakenteesta

Kysyisin, että mikä on opiskelijan motivaatio opiskella tietojenkäsittelytiedettä? Tulla taitavaksi koodaajaksi? Saada pelkkä formaalikoulutus, vetää kurssit 1:llä läpi ja saada jokin kiva titteli jossain suuressa yrityksessä? On oikeasti innostunut asiasta ja haluaa tutkia asioita syvällisemmpin, jne.jne. Vastaako meidän valmistuvat maisterit sitten työelämän haasteisiin? Riippuu varmaan siitä, mikä on ollut alkuperäinen motiivaatio saada akateeminen koulutus. Kunhan saa kivan tittelin, liisarin ja paljon liksaa? Asia kiinnostaa oikeasti? Osaa vastata oikeasti työelämän haasteisiin?
Jos olisi vain LuK ja FT, niin samalla pitäisi muuttaa myös LuK-tutkinnon arvostusta. Aika harvat yritykset hakevat töihin LuK-tutkinnon suorittaneita. Yleensä vaatimuksena on maisterin tutkinto. Varmaan koulutuksen pitäisi vastata siihen, että ihmiset oikeasti työllistyvät? Työelämässä on aika kovat odotukset, että yliopistosta valmistuu pätevää porukkaa. Lisäksi jos henkilö hakee ulkomaille töihin, niin edessä on sama ongelma. FT:llä voi olla ongelma taas ns. ylikouluttautuminen eikä saa töitä sen takia tai koulutusta vastaavaa työtä on harvassa.

Toivottavasti nämä kursseilta

Toivottavasti nämä kursseilta selittämättömästi katoavat ihmiset ovat kuitenkin enimmäkseen marginaalissa. Oman kokemukseni mukaan laitoksella on kuitenkin paljon motivoituneita, innostuneita opiskelijoita, joilla ehkä painaa työ- tai muu stressi, mutta joilla on intoa jatkaa kurssi loppuun, jos on mahdollista sopia joustavista suorituksista, kuten siirtää tenttipäivää paremmaksi tai palauttaa laskareita paikalle tulon sijaan sähköpostilla.

Minusta kurssien keskeyttämistä ehkäistään parhaiten sopimalla joustavista opetusmuodoista entistä monipuolisemmin. Nyt luentokurssin (oli kontaktiopetuksen järjestysmuoto paja, perinteinen tai mikä hyvänsä) vaihtoehtona on lähes ainoastaan kirjatentti, mikä periaatteessa ei oikein kuvasta meidän alaamme. Haluaisin nähdä yhä enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi suorittaa harjoitustyöllä tai projektilla myös perinteisiä teoriakursseja. Toki kaikki "räätälöity" opiskelu vaatii opiskelijalta enemmän sitoutumista, mutta ehkä sitäkin löytyisi, kun muut puitteet (opiskelujen sopiminen työntekoon jne) saadaan kuntoon. Meillä on paljon opiskelijoita, jotka käyvät töissä elättääkseen perheensä ja maksaakseen asuntolainansa, ei pelkästään paremman elintason toivossa (kuten jotkut tuntuvat valtionhallinnossa uskovan).

Jussin viimeisen kappaleen kysymyksistä tuli eräällä porukalla puhe, että oikeastaan paras kysymys olisi "Mitä me kaikki, opiskelijat ja opettajat, voimme tehdä yhdessä tämän eteen?" Luulisi, että päämäärä kuitenkin on molemmilla "puolilla" yhteinen: saada mahdollisimman moni ihminen oppimaan mahdollisimman paljon. Luennoitsijoiden aktiviisuuden ohella nousee tärkeään rooliin myös opiskelijoiden vertaistuki: jos laitoksella on kavereita, tänne on yllättävän paljon helpompi lähteä aamulla. Voivatko meidän opiskelijamme meillä hyvin? Itse olen ehkä etuoikeutettu, kun olen saanut täältä valtavan sosiaalisen piirin itselleni, ja toivon että moni muukin on kokenut esim. ainejärjestön kautta samaa. Myös asialleen omistautunut, innostava assari voi pelastaa monen kurssisuorituksen (vähintään selittämällä kädestä pitäen, miten joku pumppauslemma nyt toimikaan).

Ainejärjestökin voisi tässä auttaa, nimittäin ilmapiirin parantamisessa. Ainejärjestö ei ole pelkästään dokaamista, vaan oikeasti tilaisuus viettää aikaa muiden opiskelijoiden kanssa vaikka leffailloissa tai lautapelejä pelaillen. Vapaa-aika ja rentoutuminen kuuluuvat kuitenkin jokaisen elämään voimavarana, joka heijastaa myös työssä (ja opinnoissa) jaksamista.

Minusta matikalla on hauska idea "opiskelijaseminaarista", jossa joku laitoksella vieraileva tai vakihenkilökuntaan kuuluva oikea tutkija pitää silloin tällöin perustutkinto-opiskelijoille ymmärrettävän luennon omasta tutkimuskohteestaan. Meillähän tutkitaan vaikka mitä laksennallista luovuutta ja viedään puhelimia pakkaslämpötiloihin, luulisi tällaisten aiheiden kiinnostavan myös opiskelijoita (siis ihan täysin vapaaehtoisesti vapaa-ajalla!). Samalla ovelasti saadaan suuri ja mystinen Tutkimus vähän lähemmäksi maanpintaa. :) Tilaisuuden jälkeen laitos toki tarjoaisi lasit viiniä kaikille (siis miksi ihmeessä opiskelijat saavat aina lidlistä haettua limpparia, ja henkilökunnan tilaisuuksissa on punaviiniä, niin väärin).

Työviihtyvyyden parantaminen myös opiskelijoiden osalta on sekin tärkeä teema ja vaikuttaa paljon motivaatioon. Laskariluokat auki, kun niissä ei ole opetusta, ja ihmisille paikkoja tehdä töitä laitoksen tiloissa, muutama fatboy lisää sinne tänne ja vaikka postereita seinille. Motivaation löytymistä helpottaa, kun ulkoiset puitteet ovat kunnossa.

- Ella

Onko kursseilta katoaminen

joidenkin tiettyjen kurssien ongelma? Olisi mielenkiintoista, näin opiskeljankin näkökulmasta tietää, mitkä ovat niitä kursseja, joilta helpoimmin jäädään pois. Voisi kuvitella, että tällöin opiskelija tuntee syvää turhautumista ja tunnetta että en pärjää. Ongelman poistamiseksi, tulisi toimintaohjeita ja tukea lienee tarjota, myös pidemmälle edistyneitten opiskelun tueksi, nykyistä monipuolisemman keinovalikoiman avulla.

Kursseilta katoaminen

Sanoisin, että kursseilta katoamiseen ei ole löydettävissä mitään yhtä tai tiettyä syytä: kurssin kokoa, opettajaa, vaatimustasoa, työmäärää, tms. Keskeyttämisen syitä kysyttäessä vastauksista suurimmassa osassa on viitattu "ajanpuutteeseen" tai "työssäkäyntiin", joskus myös "laiskuuteen".

Opettajien näkökulmasta turhauttavinta keskeyttäminen tai katoaminen on silloin, kun opettaja on jo ohjannut opiskelijaa aktiivisesti, mutta henkilökohtaisesta ohjauksesta huolimatta opiskelija keskeyttää syytä ilmoittamatta.

re: Kursseilta katoaminen

Yksi syy on varmasti se, että opiskelija lukee lyhyen kurssikuvauksen ja saa kuvan, että kyvyt/taidot/tiedot riittävät kurssin suorittamiseen. Opiskelija osallistuu kurssille ja toteaakin, että eihän tämä vastaakaan ollenkaan sitä mitä oli kuvitellut. Ehdottaisin, että lisäätte tarkemman luettelon asioista, joita kurssilla tullaan käsittelemään (esim. kuten kirjassa on sisällysluettelo). Olisi kiva nähdä jo ensimmäisellä silmäyksellä kurssin todellinen sisältö eikä liian ylenpalttista kuvausta.
Lisäksi kurssien sivut eivät juuri kerro vaikeusasteesta juuri mitään. On totta, että jotkin kurssit ovat toisille helppoja ja toisille vaikeita, riippuen tiedoista ja taidoista. Kurssien sivuilla olisi hyvä antaa oppilaalle riittävästi tietoa siitä, minkälaisia esitietoja tällä kurssilla odotetaan eikä vasta ensimmäisellä luennolla.
Kurssien sivut ovat pääasiassa huonoja, koska informaatiotaso on todella vähäinen. Opiskelijalle tulisi tarjota riittävästi tietoa kurssin sisällösta, käytännöistä ja vaatimuksesta. Tällöin opiskelijan on helpompi etukäteen arvioida osallistuuko kurssille vai ei. Mitä järkeä näistä on kertoa vasta ensimmäisellä luennolla ensimmäisessä kalvossa? Sitten ihmetellään mihin porukka katosi.

-V

Keskeinen rakenteellinen ongelma

"...opiskelijoita, joilla ehkä painaa työ- tai muu stressi, mutta joilla on intoa jatkaa kurssi loppuun, jos on mahdollista sopia joustavista suorituksista, kuten siirtää tenttipäivää paremmaksi tai palauttaa laskareita paikalle tulon sijaan sähköpostilla."

Tässä tulee esiin se mielestäni keskeisin rakentellinen ongelmien aiheuttaja: kaikkien formaalien koulutusorganisaatioiden (yliopistot, lukiot jne) toiminta on rakentunut oletukselle, että opiskelu on opiskelijan työtä. Tämä olettamus sopii huonosti nykyaikaan, erityisesti tietojenkäsittelytieteen opiskeluun, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Opiskelijamme työllistyvät koulutusorganisaation näkökulmasta "liian hyvin", ja opiskelu muuttuu monen kohdalla sivutoimiseksi. (Korostan, että en vastusta alan töiden tekemistä opintojen ohellakaan.)

Sen kysymyksen haluan esittää Ellalle, että miksi yllä lainaamassani tekstissä pidetään selvänä sitä, että se on nimenomaan koulu, jonka tulisi joustaa vielä nykyistäkin enemmän, eikä esimerkiksi työnantajan tai sen jonkun muun stressinaiheuttajan?

"Sen kysymyksen haluan

"Sen kysymyksen haluan esittää Ellalle, että miksi yllä lainaamassani tekstissä pidetään selvänä sitä, että se on nimenomaan koulu, jonka tulisi joustaa vielä nykyistäkin enemmän, eikä esimerkiksi työnantajan tai sen jonkun muun stressinaiheuttajan?"

Käsittääkseni tämän "koulun" eli laitoksemme omissa intresseissä on mahdollisimman monen opiskelijan valmistuminen. Jos näin ei ole, joustaa ei tietenkään tarvitse.

Työpaikan joustavuuteen voi kiinnittää huomiota jo työpaikan valinnassa: hakea esimerkiksi alunperinkin määräaikaista työsuhdetta. Tämä ei tietysti onnistu välttämättä kovin helposti, jos työpaikka on jo olemassa opintoja aloitettaessa, eikä vaihtaa tee mieli - opintovapaistakaan ei mitään täyttä liksaa saa. Ja kuten totesin, monet opiskelijoistamme ovat keski-ikäisiä perheellisiä "aikuisia", joilla perusmenot ovat aivan eri luokkaa kuin soluasunnossa opintotuella nuudeleita popsivalla "normaalilla opiskelijalla".

Jokainen voi omassa elämässään säätää ajankäyttönsä miten lystää, mutta minusta olisi hienoa, jos opiskelijoidensa valmistumisesta kiinnostunut laitos pystyisi tarjoamaan järkevyyden rajoissa pysyvää joustoa siellä, missä joustamattajättäminen ei tuota mitään kohtuutonta haittaa. Byrokratia byrokratian vuoksi ei minusta kuulu yliopistomaailmaan: jos työn tarkastajalle on se ja sama, palautetaanko työ nyt vai viikon päästä, miksi vaatia aikaisempaa palautusta "vain koska niin kuuluu tehdä". Lisäaika voidaan kompensoida opiskelijan kanssa yhdessä sopien vaikka arvosanassa - kunhan suoritus tulee tehtyä, eikä kurssi jää kesken.

Valmistuminen laitoksen intressinä

"Käsittääkseni tämän 'koulun' eli laitoksemme omissa intresseissä on mahdollisimman monen opiskelijan valmistuminen. Jos näin ei ole, joustaa ei tietenkään tarvitse."

Toki haluamme, että mahdollisimman moni valmistuu, ja olemme jo tehneet ja teemme koko ajan sen eteen hyvinkin paljon töitä. Suomen ykkösyliopistona ja yhä tiukemmin maailman tutkimuksen huipulle tähtäävänä yliopistona opiskelijoiden valmistuminen ei kuitenkaan ole sellainen itseisarvo, että sen edessä uhrattaisiin akateemisuutta, tieteen edistämisen ihanteita. Tieteen edistämisen ihanteilla tarkoitan nimenomaan myös opetusta; on etuoikeus opettaa ja opastaa uusia sukupolvia omankin tutkimuksensa piiriin niin, että tulevatkin akateemiset sukupolvet voivat jatkaa juuri sen tieteenalan edistämistä. Siksi todella korkeatasoisessa yliopistossa myös opetuksen laatuun panostetaan merkittävästi. Niin myös meidän laitoksellamme. Tutkijoitamme ei tarvitse houkutella -- saati pakottaa -- opettamaan, vaan he haluavat päästä tekemään sitä.

Käytännössä korkeatasoisen tieteen tekemisen edellytys on, että vaatimustaso on ja tulee pysymäänkin kovana. Fokus on ja pysyy oppimisessa, ei siinä että opiskelua harrasteleva opiskelija saa työnsä ohella joustavasti kerättyä itselleen riittävästi opintopisteitä tutkintotodistusta varten. Syvällinen oppiminen vaatii aikaa ja vaivaa eikä voi aina olla pelkästään mukavaa ja viihdyttävää, vaan nimenomaan vaatii itsensä haastamista.

Joustavauus opiskelussa on tästä riippumaton asia. Väitän, että koska laitoksellamme suhtaudutaan hyvään opettamiseen erittäin vakavasti (josta osoituksena erittäin harvinainen Korkeakoulutuksen arviointineuvoston centre-of-excellence -status), opettajamme ovat ihan oikeasti kiinnostuneita siitä, että opiskelijat oppivat. Siksi myös joustavuutta opettajien taholta löytyy käsittämättömiäkin määriä, koska opettajat todella haluavat, että opiskelija oppii.

Opettajien henkilökohtaisen jouston lisäksi myös laitoksen hallinto on kevyttä ja ketterää. Ketteryys opetusjärjestelyissä tarkoittaa, että monissa kohdissa opiskelun edellytyksiä on saatu hyvinkin ripeästi muokattua mielekkäämmiksi, samalla purkaen pois kaikki ei-niin-mielekäs puuhastelu. Ketterästä opintohallinnosta esimerkkeinä ovat ne lukuisat spin-off ja pop-up -kurssit, joita pannaan pystyyn heti kun näyttää siltä, että opettaja(t) ja opiskelijat innostuvat jatkamaan tai aloittamaan jotain ns. siistiä (AI challenges, Ohjelmointihaasteita, Johdatus kilpaohjelmointiin, Linux Fundamentals, Robottiohjelmointi, HS Open jne). Ja tietysti äärimmäisen joustavat massiiviset verkkokurssit eli MOOCit ( http://mooc.fi ja AlgoMOOC eli http://mooc.cs.helsinki.fi/algo )

Verkkokursseista

Pari sanaa verkkokursseista nyt kun asia tuli puheeksi. Itse näin asuntolainaa ja jälkikasvua hankkineena työssäkäyvänä opiskelijana koen voimakkaasti tuloaan tekevät verkkokurssit suorastaan taivaan lahjana. Nykyisessä elämäntilanteessa laitoksella käyminen virka-aikana on aikataulullisesti haastavaa ja erilliskokeisiin on vaikea motivoitua, kun vaimo, lapsi ja työnantaja kilpailevat ajastani ja etäinen deadline ilman kunnollista edistymisen mittaria häämöttää jossain tulevaisuudessa. Verkkokursseihin pystyn panostamaan silloin kun minulla on aikaa, lyhyemmissä pätkissä kerrallaan ja myös seuraamaan edistymistäni.

Talven viides verkkokurssi on tällä hetkellä meneillään ja kuudes alkaa kohta, mikä on enemmän kuin olen pystynyt laitoksella tekemään viimeiseen pariin vuoteen. Tätä voisi kutsua opiskelun harrastamiseksi, mutta minusta tämä on enemmänkin opiskelun tulevaisuus. Olennaista on se mitä oppii ja saa aikaan, ei se missä fyysisesti sijaitsee tai miten monta tuntia viikossa voi opiskeluun käyttää.

Aamen!

Olen tasan samaa mieltä ja vastaavassa tilanteessa. Tietojenkäsittelytieteen laitoksen merkittävä vahvuus on se, että opiskelu ei ole niin pakkokurssimuotoista kuin monissa muissa paikoissa. Opiskelijan ei ole pakko haaskata aikaansa kahdeksasta neljään -kurssi-istumisilla. Pidetään jatkossa tämä sama linja, pidetäänhän?

Verkkokursseja tosiaan voisi lisätä. Voisiko samoin harkita vaikka esseetehtäviä laskaritehtävien sijaan, jos se vain on käytännöllistä laitokselle? Itse paljon mieluummin tekisin vaikka kaksi suurehkoa esseetä/harjoitustyötä per kurssi kuin yrittäisin saada viisi paikallaolokerta mahtumaan aikatauluuni. Opiskelu sinänsä ei ole haasteellista - läsnäolo olo.

Komppaan molempia

Itsekin olen huomannut, että jos pystyn suorittamaan kurssin ilman jatkuvaa läsnäoloa, ovat kurssit sujuneet paljon paremmin ja eritoten jos luennoista on ollut saatavilla video/ääniraita. Näillä uusilla isoilla mooc-verkkokursseilla en ole vielä ollut, mutta tuntuu että itsellä onnistunut "etäoppiminen" tapahtuu niin että on saatavilla vähintäänkin ääntä jossa joku selittää asiasta sopivien tehtävien kera, mieluiten niin että voisi tsätätäkin muiden kurssilaisten kanssa. Moodle mielestäni on toiminut aika hyvin sellaiseen ettei tunnu olevan täysin irti kurssista vaikkei paikalle jostai syystä pääsisi, vaan esim. ryhmätöitä pystyy tekemään ihan hyvin.

Aina voi laittaa kaiken esimerkiksi laiskuuden ja terveysongelmien piikkiin, mutta pienet käytännön asiat, kuten että jaksaako töiden jälkeen mennä suoraan luennolle vai pariksi tunniksi kotiin lepäämään ennen seuraavaa koitosta, kuitenkin lopulta ainakin minulla ohjaavat suorittamista. Illalla on kuitenkin sitten hetken hengähtäneenä mukavampi seurata luentoa, mutta tämän kunnollinen toimiminen vaatisi että kaikki luennot videoidaan.

Opiskelukokemuksia ja -käytäntöjä muista oppilaitoksista ja tiedekunnista kuulleena olen kyllä varsin tyytyväinen yleisesti TKTL:n kurssien toimintaan.

työ vs opiskelu

"Sen kysymyksen haluan esittää Ellalle, että miksi yllä lainaamassani tekstissä pidetään selvänä sitä, että se on nimenomaan koulu, jonka tulisi joustaa vielä nykyistäkin enemmän, eikä esimerkiksi työnantajan tai sen jonkun muun stressinaiheuttajan?"

En ole ihan varma, onko tämä kommentti tarkoitettu yhteiskunnalliseksi avaukseksi koskien työelämän ja opiskelun pelisääntöjen ja lakien uudistamista vaiko ainoastaan yhden osapuolen näkökulmasta tarkoitetuksi harmitteluksi siitä, että yleensä häviää, kun laitetaan vastakkain työelämän tai "sen muun" kanssa.

Yliopistossa luento- ja harjoitusryhmäajat sijoittuvat toki vaihtelevammin kuin vaikkapa amk:ssa ja osa-aikaiselle palkkatyölle jää tilaa muulloinkin ainoastaan neljän tai viiden jälkeen iltaisin. Silti ainakin oma tuntumani on ollut sen suuntainen, että jos haasteita tulee jo eri tiedekuntien kurssien yhteensovittamisessa, niin mahdolliselle opiskelijan osa-aikaiselle palkkatyölle ei yliopisto juuri ajatusta uhraa. On opiskelijan säkästä kiinni, kuinka joustavasti mikäkin kurssi on mahdollista suorittaa.

Opiskeluvaiheessa olevat eivät työmarkkinoilla kovinta huutoa ja harvemmin siinä asemassa, että työelämä joustaa heidän tarpeidensa mukaan. Jos työvuorot on suunniteltu viikoksi pariksi eteenpäin, niin tulevasta työvuorosta voi olla hyvin vaikea päästä eroon syystä riippumatta. Ja vaikka vuoron saisi siirrettyä toiselle työntekijälle, niin taloudelliset seuraukset voivat hyvinkin ankaria.

Kun oppilaitos ei jousta eikä työelämä jousta, niin voi sitten miettiä, onko opiskelija mieluummin valmis menettämään opintopisteet vai työpaikkansa. Riskipelillä voi yrittää pysyä kurssilla kärryillä, vaikka missaa laskarit, pari tai useammankin, tai luentoja, mutta työvuorosta poisjääminen tietää pääsääntöisesti potkuja.

Hyvissä ansiotuloissa kiinniolevat voivat myös miettiä, montako vuotta heillä olisi henkisesti intoa kituutella nuudeleilla tai olla paitsiossa sosiaalisesta elämästä. Moralisointi tai näkökulma siitä, kuuluuko köyhän saada käydä elokuvissa on aika hyödytöntä. Panostukset elämänlaatuun antavat kuitenkin ihmiselle voimavaroja myös opiskeluun ja kituuttelu, eriarvoisuuden tunne ym. taas heikentävät monilla jaksamista ja motivaatiota.

Suuret talousmenot eivät ole vain perheellisten opiskelijoiden huoli. Opiskelijat, joilla ei ole mahdollisuutta saada esim. vanhemmiltaan taloudellista (erit. opintotukeen vaikuttavissa tuloissa näkymätöntä)tukea, ovat myös aika puun ja kuoren välissä. Matkustamiseen ei ole varaa koskaan, ravinto jää yksipuoliseksi ja samaan aikaan tiedostetaan, että mitään (lähes kansalaisvelvollisuudeksi koettua) puskurirahastoa pesukoneen tai tietokoneen rikkoutumisen tai vaikkapa muuton yhteydessä pakettiauton vuokran varalle ei ole.

Opintotuki jättää opiskelijan köyhyysrajan alapuolelle ja toimeentulon turvatakseen moni opiskelija työskentelee esim. matalan palkan palvelualoilla. Työ ei jousta opintojen tarpeisiin, aikaa opiskelulle, ihmissuhteille ja muulle vapaa-ajalle jää yhä vähemmän. Silti rahat eivät riitä ja opintotuen tulorajat estävät opiskelijaa saavuttamasta tulotasoa, jolla voisi keskittyä opiskeluun jännittämättä siitä, onko rahaa vuokraan.

HYY:n ja Palvelualojen ammattiliiton vuoden takaisessa tutkimuksessa esim. kysyttiin "kuinka usein työn ja opiskelun yhteensovittaminen vie voimia siinä määrin, että henkilökohtaiselle elämälle aiheutuu merkittävää haittaa". Alle 10 tuntia viikossa työskentelevistä näin koki 14 %, yli 30 tuntia työskentelevistä 31 %. YTHS:n tutkimuksessa (2008) runsasta stressiä koki yliopisto-opiskelijoista reilu neljännes. Voi sitten pohtia tekeekö opiskelija yli 30-tuntista työviikkoa, jos siitä aiheutuu merkittävää haittaa, ellei olisi pakko.

Samasta kyselystä voisi (toki vain suuntaa-antavasti) päätellä, että jos ECTS:n opintopisteiden työmäärämitoitus vastaa todellisuudessa lähellekään virallista määritelmää, niin esim. 1 - 3 vuoden opiskelijoiden viikkotyömäärän (opiskelu + työ) mediaanikin liikkuu lähes 60 tunnissa - tai sitten opiskeluun annetuista panoksista joustetaan.

Kirjoitin tästä enemmän vuosi sitten (http://hypa.fi/ristipaineessa.html). Jos yliopistoa haittaa se, että opiskelijat pistävät palkkatyön ja siitä saatavan toimeentulon opintojensa tehokkaan etenemisen edelle, kannattaisi yliopiston ehkä myös miettiä keinoja, joilla opiskelijoiden opiskelua ja työelämä saataisiin paremmin pelaamaan yhteen. Kun opiskelijat ovat erottamaton osa työmarkkinoita, niin ehkä oppilaitostenkin kannattaisi yrittää vaikuttaa sinne suuntaan.

Eetu Komsi

Ei mitenkään kohtuutonta

Näin laitoksen opiskelijana, en pidä blogissa esitettyjä ehdotuksia mitenkään kohtuuttomina. Totta kai olisi esim. lähiopetuskursseilla syytä pitää ohjaaja ja mahdolliset ryhmätoverit kartalla oman työnsä edistymisestä, ihan vaan vaikka sen tähden että muut voivat koordinoida omiaan. Varsin hajottavia tilanteita olen kokenut ryhmätöissä, kun jokin jäsen ei ole palauttanut omaa osaansa työstään eikä vastannut aikooko hän ylipäätänsä sitä tehdä (eli kannattaako minun itse aloittaa hänen osansa tekeminen).

Olen myös huomannut (yllätys, yllätys), että kaikkein työläimmät kurssit ovat usein juuri ne kaikista opettavaisimmat. Olisihan se kiva, että olisi vain helppoja kursseja, mutta kun sitten ei oikeastaan oppisi paljoa. Jos jotakin kritiikkiä on annettava, niin mielestäni jotkin kurssit ovat vaatineet oppilailta liian vähän tai opettaneet epärelevantteja asioita. Vaikka näiltä kursseilta on saannut hyvät arvosanat, tietämystä ei ole tuntunut jäävän päähän juuri lainkaan.

Jos joku on töissä niin paljon, ettei ehdi suorittaa tutkintoa niin sitten ei ehdi. Ei tiedekunnallamme ole mitään velvollisuutta jaella maisterin papereita kaikille jotka ovat päässeet sisälle opiskelemaan. Elämä on valintoja, valintoja...

OFFTOPIC: Myös näin kandin jo suorittaneena tunnen tietävän alan ja laitoksemme tieteellisestä tutkimuksesta häpeällisen vähän. Miksi tähän puoleen ei panosteta opetuksessa enemmän vai olenko missannut jotakin?

PS: tulipa nyt negatiivinen viesti. Näin vastapainoksi täytyy kehua, että tähän mennessä vastaan tulleista kursseista suurin osa on onneksi olleet hyviä niin opetuksellisesti kuin sisällöllisesti. :)

Peace, love and understanding

Hauska lukea kirjoitusta, josta selviää että proffat ja opet ovat vain ihmisiä. Eiks se niin ole, että pettymyksen osoittaminen opiskelijaa kohtaan tarkoittaa vaan että välittää :).

Pelisääntöjen rikkomiseen on varmasti monia syitä, mutta opiskelijan pahuus ei ole yksi niistä. Opiskelijaa voidaan ohjailla ja varsinkin vertaisryhmän käytös vaikuttaa siihen millaista käytöstä pidetään ok:na. Tässä esimerkiksi ainejärjestöläisillä voisi olla hyvä paikka antaa mallia siitä, miten vapaus ja vastuu konkretisoituu perushengailijan elämässä.

Opiskelija, pidä huolta kaverista. Opettaja, pidä huolta opiskelijasta. Kai niistä kirjoituksessa mainituista kämppisten serkun koiristakin jonkun täytyy huolta pitää.

Kurssien keskeyttäminen

Kommentoidaanpa, koska tämähän vaikuttaa ihan aidolta keskustelunavaukselta!

Painin parhaillaan sen diplomityön kanssa sähkötekniikan korkeakoulussa, kaikki kurssit jo suoritettu. Joitakin olen jättänyt kesken ilmoittamatta, enkä ole siitä ylpeä, mutta kertaalleen se tapahtui, koska jouduin leikkauspöydälle ja pitkäksi ajaksi sairaalaan. Syyt ovat moninaiset, joskus hyvin helpostikin ymmärrettävät - selitykset ovat sitten erikseen.

Olen tehnyt halki opintojeni osa-aikatyötä. En ole aina tiennyt etukäteen paljonko aikaa ja henkistä jaksamista työ tulee viemään, enkä ole tiennyt tätä kursseistakaan. Kyseessä on ajankäytön optimointiongelma. Päädyin tyypillisesti valitsemaan optimistisen määrän kursseja joille ilmoittauduin, ja sitten priorisoimaan vahvasti. Jos aika ei riittänyt kaikkeen, suuntasin sen tärkeimpiin kursseihin, jotta edes jostakin saa suorituspisteet. Lopetuspäätös ei ollut hetkellinen vaan rakentui vähän kerrallaan. Sitä jäi jälkeen jostakin kurssista, ja sitten myöhemmin joko otti kiinni tai jäi jälkeen lisää.

Joskus vapaaehtoinen kurssi ei vastannutkaan käsityksiä. Toisinaan kurssi oli karmivan vaikea, mikä johtui toisinaan myös esitietojen puuttumisesta. Joskus jopa kurssi valikoitui keskeytettäväksi siksi, että se oli lukukauden kursseista mieluisin käytäväksi uudestaan seuraavana vuonna paremmalla ajalla. Ja joskus tuli ihan suoranaisesti mokattua ja pudottua kelkasta. Tätä tapahtui erityisesti ensimmäisinä vuosina, suurena syynä se, ettei lukiossa vielä opittu tekemään töitä opiskelun eteen kun ei tarvinnut.

Miksi sitten ilmoittamatta keskeyttäminen? Osin siksi, ettei ollut yksittäistä hetkeä keskeytyspäätökselle, mutta myös siksi, ettei ketään tuntunut kiinnostavan. Koskaan ei kukaan kysynyt, meinaanko jatkaa. Koskaan ei kukaan muutenkaan kysynyt mitään meta-opiskelullista tai jutellut näistä asioista. Onkohan kukaan koskaan sanonut sitäkään, että keskeyttämisestä pitäisi kertoa? Ylipäänsä tuki ja ohjeistus kurssien keskeyttämiselle on ollut olematonta, ei kai ihme että se ollaan sitten tehty miten sattuu.

Mitä sitten voisi tehdä? Ensiksi voisi minimoida epävarmuustekijät lukukausien suunnittelusta. Ei se haittaa jos kurssit ovat työläitä, mutta opintopisteiden olisi kuvattava mahdollisimman hyvin oikeasti kuluvaa energiaa. Ja koska yhden skalaarin informaatiosisältö on parhaassakin tapauksessa rajallinen, tietoa olisi hyvä olla lisää muussa muodossa. Ja onhan sitä, mutta usein sekavaa ja hajallaan. Joskus oletus tuntuu olevan, että tieto siirretään opiskelijoille luennoilla, jolloin yksikin poissaolo pahimmillaan kusauttaa dediksen.

Ei minulla ainakaan ollut ketään, joka olisi muistuttanut tehtävistä. Eikä tietoja huvittanut myöskään penkoa satasivuisista kalvoseteistä, jotka ehkä olivat kurssin kotisivulla, ja ehkä viime vuodelta. Ja ehkä myös töissä oppi liian hyvälle. Työelämässä tieto on usein tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa, ja ainakin tiedän, keneltä pitää kysyä, ja uskallan tehdä sen. Luennoitsija jää usein niin etäiseksi, että jos vielä oma moka hävettää, kynnys kysyä suoraan saattaa olla liian korkea. Ja vastaukset on joskus mallia "siellähän se on verkkosivuilla, opettele lukemaan".

Summa summarum: uskoisin, että henkilökohtaisen keskusteluyhteyden avaaminen parantaisi tilannetta. Ja jos kurssihenkilökunta tekee parhaansa tiedotuksen eteen, opiskelijakin todennäköisemmin näkee tiedotuksen merkityksellisenä.

Molemmat metsät vastaavat niin kuin niihin huudetaan. Tässä on mielenkiintoinen dynaaminen järjestelmä kyseessä. Yhden kurssin verran pohjois-Amerikkalaista opetusta kokeneena tiedän, että erot henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasossa ovat tähtitieteellisiä. Kurssista saatiin jopa henkilökohtainen monisivuinen palaute.

Ajankäytön optimoinnin lisäksi on henkisestä jonglöörisuorituksesta. On vaikeampaa käyttää tyhjä kahden tunnin kalenteriruutu tulokselliseen itseopiskeluun kuin ojankaivuuseen. Ojankaivuussa näkee heti mihin jäi viimeksi, kuinka pitkällä on, ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Luulen, että jos nämä asiat saadaan jollain ilveellä olemaan opiskelijalle päivänselviä, työhön tarttuminen lisääntyy ja työahdistuksesta päästään eroon.

Satunnainen bongaus verkosta

Hmm. Ensin törmäsin blogiin, sitten satunnaisesti tällaiseen, aloin laskea yhtä ynnä kahta: Olisiko sillä ollut mitään pidempiaikaista vaikutusta kulttuuriin että joskus ennen vanhaan yliopistoon tulivat lähinnä ne joita yliopistoon tulo kiinnosti?
http://www.vihreat.fi/blogit/outi-alanko-kahiluoto/opinto-ohjaus-ja-tuki-toimivat-opintoihin-pakottamista-paremmin

Mutta minusta jatkotutkimukset ovat ehdottomasti tarpeen ennen yleistysten tekemistä.

1) Onko tilanne muuttunut vaiko havainnointi/havainnoijat? Tikiä kieltämättä tosiaan keskeytetään nykyään mitä ei tarinoiden mukaan ennen tehty; siihen törmäsin itsekin kerran kesäkurssin aikana. Eri tasojen luentokurssien keskeyttämisessä en ole itse kuullut olleen dramaattista muutosta, mutta joku jolla on parempaa dataa voisi varmaan tietää tämän.

2) Johtuuko muutos opiskelijoiden muuttumisesta vai järjestelmän? Mieleeni tulee ensimmäisen vuoden jälkeen yhä mukana olijoiden hurjasti kasvanut määrä, joka toisaalta on meille opetuksen/ohjauksen/motivoinnin/tms riemuvoitto, mutta olettaen että hakijamassa ei ole olennaisesti muuttunut, tämä voi tarkoittaa sitäkin että porukka joka aiemmin karsiutui jo alkupään kursseilla (lue: tajusi ettei tätä käpistelyä jaksa erkkikään ;)) selviää Tikiin asti. Tämän hypoteesin ennusteella voisi kai kuvitella että meiltä melko todennäköisesti tällöin myös valmistuu enemmän ihmisiä kuin ennen. Toisaalta meillä on tosiaan selkeästi ihan uudenkokoinen ryhmittymä ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita, joilla on mukana kannettu ihan eri kulttuuri ja akateeminen käsitekehys. En nyt mene sen pidemmin tähän, koska puhumme suomeksi eivätkä asianosaiset voi keskusteluun osallistua.

3) Mitä tarkoitusta varten tätä pohdintaa teemmekään? Onko tavoitteena selvittää, onko kyse siitä että keppiä ei ole riittävästi heilutettu kun ei asioita priorisoida niin kuin haluaisimme? Onko tavoitteemme se että opetustyö olisi mahdollisimman helppoa, että niitä tutkintoja/opintopisteitä tulisi mahdollisimman paljon, vai että kasvattaisimme täällä yliopistossa lapsista hyväkäytöksisiä aikuisia jotka osaavat sanoa kuuluvalla äänellä "Hyvää päivää rouva professori!" saapuessamme luokkaan kaikkien opiskelijoiden (ei, anteeksi, koululaisten) saapumisen jälkeen? (Periaatteessa kai meillä on ollut täällä korkeakoulutuksen kehdossa vallalla joku onnellinen utopia mm. siitä että kurssiarvosanaan ei pitäisi naamatuntuman vaikuttaa. En tiedä sopiiko se kovin hyvin yhteen tämän koulutustavoitteen kanssa.)

4) Minkälaisen tulevaisuudenkuvan tämä johtopäätöksemme maalaa, entä jatkotoimenpiteet? Onko niin, että tietojenkäsittelytiede on nuorena tieteenalana ollut tulisieluisten opettajiensa avulla kiva yhteisö, mutta kohta mekin heräämme todellisuuteen jonka monet iäkkäämmät tieteenalat ovatkin jo huomanneet, että opiskelijat ovat ikäviä ja opetus kannattaa järjestää massatenteillä jotka häiritsevät opettajia mahdollisimman vähän kun ei kumpiakaan oikeastaan kiinnosta interaktio toisen ryhmän kanssa? Ei kai nyt sentään.

Minä elän vielä vähän kurssiluennointia harrastaneena sellaisessa onnellisessa kuplassa, jossa yliopisto on kollegiaalinen työyhteisö, johon mahtuu monenlaista hiihtäjää mutta jossa kantava ideaali on se, että ei ole opeja ja mukuloita vaan erilaisia aikuisia, joita pitää myös käsitellä aikuisina (valtaa ja vastuuta, hippunen kunnioitusta jne). Ja vaikka joskus tekeekin mieli kiroilla geneerisesti jollekin osajoukolle koska sen n edustajaa on ihan selvästi täysin hömelöitä, painaa vaakakupissa enemmän se että ilmaissut odotukset muuttavat ihmisiä. Innostuneet opettajat kääntyvät köyryyn kun saavat pelkkää kritiikkiä, ja tunnolliset opiskelijat korjaavat asennettaan kun oppivat olevansa opettajalle lähinnä riesa.

Luonnollinen skisma syntyy aina kun on joku jonka tehtävä on arvostella tuntemattomia ihmisiä epäsymmetrisessä valtarakenteessa, mutta sitä varten on opiskelija- ja opettajahuoneet että niissä voi oksentaa ristiriitaiset tuntemuksensa ulos ilman että niiden tarvitsee vaikuttaa koko osajoukkoon. (Hyi hyi, Jussi, ei saa kertoa mitä siellä opehuoneessa puhutaan? ;))

Harmittaako minua kun monet opetuutoroitavat eivät reagoi edes henkilökohtaiseen yhteydenottoon? No tietysti harmittaa, ja lähinnä siksi että panostuksemme määrä ei ole tasapainossa tässä transaktiossa: minä panostan ihan pikkiriikkisen, ja he panostavat vielä pikkiriikkisemmin, mikä jää sen hiuksenhienon kvanttirajan alle josta syntyy yksi sähköpostiviesti, ja syvällinen sielujemme yhteys opintojen suunnittelun tiimoilta jää syntymättä! (Tai eivät lue sähköpostiaan eivätkä edes tiedä että yritän heitä yhyttää. Tämä on minusta huolestuttava trendi: kommunikaatio-oletukset eivät täsmää edes kanavan valitsemisen tasolla. :/)

Tätä on ison laitoksen elämä. Olen kuullut myös vastakkaisia tarinoita, tuutoroitavia jotka ovat metsästäneet tuutoriaan josta ei kuulu mitään, eli ei ole yksisuuntainen tie tämä. (Meillä tuntuu olevan sen henkilökohtaisen yhteyden luonti moniin opiskelijoihin ihan hakoteillä. Se auttaa että opiskelijat verkostoituvat sentään keskenään, mutta siitä seuraa myös että opiskelukaveri on se jonka fiiliksistä välitetään, ei joku satunnainen luennoija, eri naama joka päivä, mikä lie.)

Sen sijaan minusta se, että gradujen etenemisestä huolehtiminen menee siihen että opiskelijan on keksittävä huonoja tekosyitä ohjaajalle siitä miksi gradu ei etene aikataulussa, tuntuu kertovan pikemminkin siitä että ohjaajalle on sälytetty projektijohtajan rooli.

Minusta tämän ei pitäisi mennä näin, minusta gradun piti olla Tikiä suurempi siinä että opiskelija on itse oma projektinjohtajansa ja oppii pilkkomaan ison norsunsa täällä (tai sitten oppii että tarvitsee sellaiseen ulkoista apua ja osaa hankkia sitä) missä projektin reputuksella ei ole vielä niin väliä. Jos ohjaajaa kurmotetaan siitä että opiskelija ei omasta valinnastaan etene, on unohdettu gradun oppimistavoite ja tuijotetaan lyhytnäköisesti tuotteeseen (= vähän Tikiä isompi kirjoitelma jossa ei tarvitse olla uutta tiedettä, ei oikeasti yhdenkään sielunmyymisen arvoinen maailmanparannusyksikkö - paitsi silloin kun niissä on idea tai ne tehdään minun tutkimusaiheistani jolloin ne pitää ehdottomasti saada valmiiksi). Se on tietysti eri asia jos ohjaajasuhde on niin vaikea ettei itse graduun liittyvistä vaikeuksista voi keskustella, mutta en minä nyt ihan kaikkia maailman ongelmia sentään ehdi yhdessä kommentissa pohtia...

--Sini, jatko-opiskelija/LuK-HOPS-harrastaja/graduohjaaja/assari

Opetushenkilökunnan kiinnostuksesta

Itse olen suorittanut TKK:lla nyt lähes kaikki kurssini. Mielestäni opiskelijan motivaatiota tappaa se, kun kurssilta alkaa välittyä sellainen tunnelma, ettei kurssihenkilökuntaa(kaan) kiinnosta.

Monesti kursseilla on erilaisia välipalautuksia ennen lopullista tenttiä. Koulun sääntöjen mukaan opintosuoritus on korjattava kuukauden kuluessa sen deadlinestä. Tästä joustetaan erityisesti välipalautusten kanssa aivan surutta. Odotinpa juuri erään joulukuun puolivälissä päättyneen kurssin arvosanaa helmikuun puoliväliin asti. Opettaja myös lupasi henkilökohtaista palautetta jokaiselle, mutta sen saamisen toivosta olen jo luopunut. Olisi kyllä ollut vasta toinen kerta kun sellaista olisin näiden vuosien aikana saanut.

Näistä myöhästymisistä myös jätetään poikkeuksetta tiedottamatta. Joskus tenttiä ei edes "ehditä" korjata ennen uusintatenttiä, mikä vaikeuttaa opiskelujen suunnittelua.

-Ville

Gradutyön pelottavuudesta

Jussin blogipostauksessa:

"Myönnän, että laitoksen viralliset graduohjeet antavat gradusta aivan liian pelottavan kuvan; tähän pitäisi saada muutos."

Laitoksen Opiskelu-sivulla on kuvalinkki, jossa paistellaan leppoisasti makkaraa ja alla lukee: "Gradun tekeminen on sittenkin aika yksinkertaista."

Linkki johtaa "Gradunteon pikaohjeeseen" (http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/fm/pikaohje), jonka on ainakin tarkoitus olla tsemppaava ja olla pelottelematta gradunteon yksinäisyydellä, vaikeudella tai prosessiin liittyvällä byrokratialla.

Se on tietysti selvää, ettei gradu odottelemalla synny, vaan vaatii työtäkin.

mustavalkoinen maailma ilman pelisääntöjä?

Minun maailmassa on vain hyviä, viisaita, ahkeria ja ykkösoppilata. Sitten on niitä huonoja, tyhmiä, laiskoja, työssäkäyviä, sairastelevia ja nollaoppilaita. Oikea maailma ei ole varmasti näin mustavalkoinen, vaan tähän väliin mahtuu monenlaista hiihtäjää.

Mielestäni yliopistoon pitäisi saada selkeämmät pelisäännöt. Akateeminen vapaus on kivaa, mutta vapauden mukana tulee aina vastuu! Opettakaa vastuuta nuorille! Kuvitellaan, että meidät laitetaan jalkapallokentälle ja meistä kukaan ei tunne jalkapallon sääntöjä. Jokainen tekee kentällä mitä huvittaa. Yksi rikkoo pallon, toinen poistuu kesken pelin sanomatta mitään ja kolmas kenties miettii miten tätä peliä pelataan. Kenties valmentaja tuntee säännöt, mutta palloilijat eivät malta kuunnella sääntöjä, koska AINA ON TEHTY NÄIN. Tarvitaan selkeät pelisäännöt, että peli luistaa!

Laitoksen pelisääntöjä olisi hyvä avata esimerkiksi ensimmäisessä laitostapaamisessa. Työpaikalla poissaolosta PITÄÄ AINA ilmoittaa tai muuten tulee potkut. Melko selkeä sääntö! Miten tämä toimii akateemisessa maailmassa? Jokainen taplaa tyylillään, koska ei ole sääntöjä. Tämä antaa vääränlaista viestiä, että jokainen saa mennä ja tehdä niin kuin huvittaa. Turha kitistä sellaisista asiosta, joihin ei ole minkäänlaista sääntöä. Jos ei ole sääntöjä, niin pelikin on sen näköistä!

Miksi kurssilta poistutaan ilmoittamatta? Varmasti löytyy monenlaista syytä tähän, mutta aina olisi reilua ilmoittaa asiasta kurssinpitäjälle. Ilmeisesti kaikkien kasvatukseen ei kuulu ilmoitella menemisiään ja tulemisiaan. Kasvattakaa nyt viimeistään yliopistossa tätä vastuuta! Se on työpaikalla hyvin suotavaa ellei jopa pakollista! Tuskinpa työpaikalla kukaan menee ja tulee niin kuin huvittaa? Eikö meitä kasvateta työelämään?

valitettavasti kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa ja voisivat heittäytyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Pelkällä hapella kun ei elä!

Valmistumisesta

Uskoakseni mainitsemasi asiat ovat tutkintoperustaisen opiskelun oireita, ja ratkeavat lähes välittömsti kun kieltäydymme jakamasta tutkintoja opintosuoritteita vastaan. Kun opiskelija opiskelee itseään, ei elämää varten, hänen suhtautumisensa oppimisympäristöön muuttuu toisenlaiseksi.

Tämä muutos ei välttämättä silti muuta kurssien keskeytyksiä, sillä myös itseään varten opiskelevan opiskelijan kannattaa ottaa kursseja suoritettavaksi hieman yli teoreetisen maksiminsa, jolloin on helpompi seuloa paremmat ja itselleen relevantimmat kurssit massasta. Kommunikointi saattaa kuitenkin helpottua, jos opiskelijalla on tavoitteena oppia.

Koska opiskelu tällä hetkellä on käytössä olevien rahoitusmallien takia tutkintaperustaista, olisi ehkä hyvä haastatella opiskelijoita, jotta pysyisimme selvillä heidän tavoitteistaan. Löytyy opiskelijoita joiden tavoitteena on oppia asioita, eikä heillä ole kiinnostusta valmistua. Sitten on oppilaita, joiden tavoitteena on nimenomaan valmistua.

Yliopiston kannalta on järkevintä valmistaa mahdollisimman halvalla valmistumishakuisia opiskelijoita ja käyttää tästä saadut varat oppimishakuisten oppilaiden opettamiseen. Tämä onnistuu helposti kun varmistamme ettei oppiminen muodostu esteeksi valmistumiselle.

Helppo tie maisteriksi heikentää tutkinnon merkitystä osaamisen mittarina ja on siksi tie kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisiä arvioidaan osaamisen, eikä tutkinnon perusteella. Parhaimmillaan tälläinen menettely voi siis korjata tämän hetkisten ongelmien perimmäisen syyn.

Tässä esitetty menettely edellyttää, että kaikki yliopistot lähtevät hankkeeseen mukaan, jolloin eri yliopistoista saatavien tutkintojen keskinäinen arvojärjestys ei muutu. Joidenkin yliopistojen pois jääminen ei ole merkittävä riski, koska yliopistojen pyrkimyksenä on viedä yhteiskuntaa eteenpäin, mikä ei jätä tilaa yliopistojen keskinäiselle kilpailulle.

Kiitos hyvästä avauksesta Jussi!

On mukavaa että blogisi aiheutaa odotettua kiinnostusta ja kirjoittelua. Tilanteen lähtökohta on myös sikäli mukava että opettajat haluavat opiskelijoiden valmistuvan ja vielä mahdollisimman hyvin arvosanoin, ja samaa opiskelijat myös haluavat.

Tämän tyyppinen anonymiteettisyyteen valinnan mukaan nojaava keskustelu on paikallaan laitosta kehittäessä, koska silloin jokaisella kirjoittajalla on yksi ääni ja oikeus sellaiseen hypoteesiin kuin hän haluaa. Lukijat sitten päättävät tykönään minkälaisia johtopäätöksiä vetävät. Olisi mukavaa jos vastaavia kiperiä kohtia käsiteltäisiin tulevaisuudessakin laitoksen julkisessa blogissa.

t. Tomi Pasanen

Yhdyn näihin kiitoksiin

Aivan totta, todella mukava nähdä että Jussin blogaus on kirvoittanut laajaa, rakentavassa hengessä käytyä mielipiteiden vaihtoa, jossa mukana ovat olleet sekä ulkopuoliset että laitoksen opettajat ja opiskelijat. Arvostan.

Jaakko Kurhila, laitoksen opintoesimies

opinnoista ja ennenkaikkea gradusta

Tässä alkuperäisessä kirjoituksessa ja monissa vastauksissa on tullut monia asioita, jotka ansaisevat huomiota.

Aloitetaan keskeytyksistä kursseilla. Syitä varmasti on monia, osa parempia kuin toiset. "tämä voi tarkoittaa sitäkin että porukka joka aiemmin karsiutui jo alkupään kursseilla (lue: tajusi ettei tätä käpistelyä jaksa erkkikään ;)) selviää Tikiin asti. " Tuo on varmasti totta, epämotivoituneitakin opiskelijoita on mahdollista tuuppia tavallisten kurssien läpi, varsinkin kun sopivasti joustetaan siellä ja täällä. Tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä jos opiskelijat eivät joudu oppimaan heti opintojensa alussa, että akateemisen vapauden toinen puoli on akateeminen vastuu, ongelmat kärjistyvät siinä vaiheessa, kun pitäisi tehdä omatoimisesti ensimmäinen tutkielma. Jos heti alusta alkaen opiskelijat oppisivat vastuuta, myös tutkielmien teko sujuu jouhevammin. Esimerkiksi aikataulujen laiminlyöminen ei ole kenenkään edun mukaista. Aikataulut on voitava sopia joustavasti oppimistapojen ja elämäntilanteen mukaan, mutta kun jotain on sovittu, siitä pidetään kiinni. Jos sovitusta aikataulusta ei pidetä kiinni ja kelvollista syytä ja selitystä ei ole, arvosana saa pudota suoraan. Tämä paitsi opettaa vastuuta ja organisointi, mutta myös on reilua niille, jotka ovat ottaneet vastuunsa ja tehneet työnsä ajoissa.

Plagioinnista en osaa oikeastaan sanoa mitään. Mutta kysynkin, jos kurssille osallistuneista kolmasosa hylättiin plagioinnin takia, tuskin he kaikki olivat ulkomaisia opiskelijoita. Ja haluan myös korostaa, että myös ulkomaalaisissa opiskelijoissa on niitä hyviä, ahkeria opiskelijoita, jotka päihittävät monet suomalaiset opiskelijat.

Mitä graduun tulee, "Ei se gradun tekeminen vaikeata ole. Se on vain hieman laajennettu tiki-tutkielma. Gradu ei muuta maailmaa, siinä ei esitetä mitään uutta tietoa. Nämä ominaisuudet ovat varattuja väitöskirjalle, eikä niitä siltäkään ihmeemmin vaadita." Tästä olen ihan eri mieltä. Gradu tuntuu varmasti väitöskirjan tehneistä, pitkän linjan tutkijoista helpolta nakilta. Mutta meille vähemmän tutkimuskokemusta omaaville gradukin on tiukka ja jopa pelottava paikka, sanottiin ohjeissa mitä tahansa. Vasta nyt muutama viikko oman graduni palauttamisen jälkeen alan vähitellen päästä eroon siitä ajatuksesta, etten osaa tarpeeksi, jotta voisin gradun kirjoittaa. En missään nimessä sanoisi gradun tekemisen olevan helppoa. Se vaatii kovaa työtä, tuskanhikeä ja jopa kyyneleitä. Mutta se on tehtävissä, siitä selviää hengissä. Ja kun se on tehty, tunne on äärimmäisen vapauttava ja palkitseva, kunnon endorfiinihuuma.

Tuoreen oman kokemukseni pohjalta haluan myös kommentoida gradun ohjausta ja ohjeistusta, jota tässä keskustelussa on jo sivuttu. Itse havaitsin kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkin, vaikka ohjeistusta on tarjolla, siitä ei ollut (tilanne näyttää korjaantuneen tässä muutaman viikon sisällä) sanaakaan englanniksi. Ei-suomenkielisten ohjaajieni oli aika vaikea ohjeistaa minua prosessissa, kun heilläkään ei ollut tietoa, miten prosessin vaiheet menevät. Toinen ongelma on se, että henkilökunnalla on eri ohjeet kuin opiskelijoilla. Henkilökunnan tunnuksilla sivuille kirjautuessa prosessia on kuvattu tarkemmin ja ohjaajan ja opiskelijan roolia on eritelty enemmän. Yhteisen käsityksen löytäminen prosessista on tarpeeksi hankalaa jo ilman, että ohjeet eroavat toisistaan. Esimerkiksi tutkielmasuunnitelma on kuvattu varsin eri tavalla eri ohjeissa. En näe mitään syytä, miksi henkilökunnalla käytössä olevat ohjeet eivät olisi myös opiskelijoiden käytössä.

Gradun teossa itse koin vertaistuen äärimmäisen tärkeäksi. En tiedä, olenko harvinainen poikkeus, mutta ystäväni kanssa jaoimme gradun kirjoittamisen hyvät ja huonot hetket ja kommentoimme toistemme töitä. Tämä tarjosi arvokasta palautetta, mutta ennen kaikkea voimia jatkaa, sillä ymmärsimme, ettemme ole ainoana maailmassa samojen vaikeuksien kimpussa. Tämäkään ei tietysti kaikille sovi, mutta luulisin vertaistuen -ja arvioinnin auttavan monia muitakin, ja laitos voisi omalta osaltaan edesauttaa vertaisarviointia järjestämällä riittävästi graduseminaareja, jotka keskittyisivät ennenkaikkea tuen tarjoamiseen prosessin aikana. Jos joku kokee tämän liian muodolliseksi tai muuten hankalaksi tavaksi, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi, minulle saa tulla tilittämään gradutuskiaan.

Ja voisi olla kaikkien osapuolten kannalta ihan hyödyllistä, jos joku gradun tekijä kirjoittaisi vaikkapa tähän blogiin kokemuksiaan jo työprosessin aikana.

Laura H aka kirjoitin gradun ja selvisin hengissä.

Gradun kirjoittaneiden

Gradun kirjoittaneiden haastatteluja on julkaistu mm. Tekiksen Readme-lehdessä, verkosta voi lukea osoitteessa http://tko-aly.fi/toiminta/readme#ilmestyneet ja paperiversion voi hakea Gurulasta. Minusta ainakin ihan mielenkiintoisia "tositarinoita" miten siitäkin hommasta selvitään. :)

Opiskelija ei ole kone

Olen viime syksynä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella aloittanut opiskelija. Minulla on kuitenkin takanani jo yksi korkeakoulututkinto, joten uskoisin osaavani sanoa muutaman seikan yliopisto-opiskelusta kokonaisuutena ja peilata sitä tähän keskusteluun.

Ensinnäkin muistan viime syksynä ihmetelleeni, miten upeasti nuo ohjelmoinnin peruskurssit on toteutettu ja miten innokkaita sen opettajat ovat. Opettavien henkilöiden keskinäinen henki on aivan mainio ja tämä välittyy kurssin yleiseen fiilikseen ja selvästi myös opiskelijoiden tsemppiin oman oppimisena ja osallistumisen suhteen.

Hetken tuli sellainen olo, että wau, tällaistäkö täällä laitoksella on. Minustahan välitetään! Kokemukset aiemman suorittamani tutkinnon perusteella yliopisto-opinnoista oli jotain aivan muuta.

Kuitenkin nyt on tullut jo tutustuttua joihinkin muihin kursseihin, jotka muistuttavat jo aika paljon sitä mentaliteettia, johon olin aiemmin saanut jo saturoivan annoksen: opiskelija on välttämätön paha, josta ei tarvitse niin välittää, tämä massakurssi väännetään läpi 10 vuotta vanhoilla luentokalvoilla ja on vähän niin kuin ihan sama, oppiiko joku mitään vai ei. Kurssitentissä se sitten mitataan. Jos et pääse läpi niin voi voi, pänttää luentokalvot paremmin.

Tällä laitoksella tehdään selvästi jotain oikein ja paremmin kuin monessa, monessa muussa paikassa. Se on jotain niin arvokasta ja harvinaista, että olisi aivan karmea sääli nähdä sen hyvän tuhoutuvan. Mutta nyt ainakin meikäläiseen on hiipinyt huoli siitä, että jos ylimpien opettavien tahojen näkökulmasta ongelmat johtuvat siitä, että opiskelijat ovat "laiskoja" ja "vastuuttomia", niin armoton seuraus siitä on se, että otteet kovenevat opiskelijoita kohtaan ja tästäkin paikasta tulee sellainen, jossa kukaan ei oikein välitä mistään mitään. Pakkopullaa sekä opettavalle että oppivalle osapuolelle... opiskelija tietää, että hänen tehtävänsä on vain kerätä weboodiin riittävät merkinnät ja sen jälkeen päästä vapauteen ahdistavasta ympäristöstä.

Opiskelijat eivät ole koneita vaan ihmisiä. Karu totuus on se, että jopa kolmannes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Tämä on tutkittua faktaa. On myös tutkittua dataa siitä, että kolmannes korkeakouluopiskelijoista eivät oikein koe kuuluvansa mihinkään ryhmään yliopiston sisällä ja kokevat yliopiston ulkopuoliseksi ja vieraaksi. He eivät ole kohdanneet yliopiston sisällä oikein mitään, johon voisi samaistua. He ovat jopa syrjäytymisvaarassa!!

Tässä valossa minusta on täysin selvää, että opiskelija, joka ei koe tulleensa millään tavalla henkisesti noteeratuksi, voi ihan hyvin jättää kurssin kesken kertomatta kenellekään: jos sinä et välitä minusta, niin miksi minun pitäisi välittää sinusta?

En arvosta edellistä korkeakouluani pennin vertaa. Sain sieltä tutkintoni mutta laitokselle oli selvästi aivan yhdentekevää, olinko siellä vai en. Olisin hyvin onnellinen, jos voisin olla ylpeä nykyisestä opinahjostani täältä aikanaan lähdettyäni. Se ei tule olemaan kiinni siitä, kuinka hyvät arvosanat saan, vaan siitä, kuinka paljon näen, että täällä välitetään. Olisi aika huikeaa nähdä edes kerran, kuinka opiskelujensa kanssa painiva opiskelija suorastaan kannetaan vaikeuksiensa yli eteenpäin.

Niin, että jospa nyt sitten kuitenkin koetettaisiin nähdä ne "laiskat" ja "vastuuttomat" opiskelijat ihmisinä ja käydä kysymässä, että mikäs sinua nyt oikein painaa, kaipaatko kenties jeesiä?

Humaani Käpistelijä

Opiskelija vain kaipaa jotakuta joka välittää

Kun opiskelija tulee lukiosta suoraan yliopistoon, on ensijärkytys hyvinkin suuri. Peruskoulussa ja lukiossa valinnaisuuden määrä on kuitenkin melko rajattu ja kaikilla tunneilla on käytävä. Poissaolot selvitetään. Yliopistossa valinnanvapaus luo kuitenkin valtavasti mahdollisuuksia ja moni alle 20-vuotias ei välttämättä oikeasti tiedä miksi vielä haluaa isona. Opiskelupaikka on kuitenkin nykyään melkeinpä pakko saada kun välivuosia katsotaan pahalla. Tällöin laitokselle päätyy osa epävarmoja opiskelijoita, jotka eivät ole vielä varmoja omasta tulevaisuudestaan. Yliopiston uraohjaus ei nykyisellään oikein toimi ja monesti yliopisto kertoo vain sen että voitte sitten valmistumisen jälkeen jatko-opiskella. Kuitenkin muut mahdollisuudet jäävät monilla matemaattis-luonnontieteellisen aloilla pimentoon ellei ala opettajaksi. Siksi itse olisinkin työelämäopintojen ja urasuunnitteluun panostamisen kannalla. Laitetaan koko homma uusiksi.
Myös se että yliopistolta puuttuu nykyään yhteisöllisyys lisää ongelmia. Opiskelijat näkevät vain kasvottoman luennoitsijan, joka käy äkkiseltään pitämässä luennon ja katoaa johonkin Kumpulan syövereihin. Nettisivuilla lukee, että jos haluaa saada yhteyden luennoijaan niin kannattaa laittaa sähköpostia. Ei edes mainita voiko jostain asiasta tulla sopimaan kasvotusten. Lisäksi koko kurssin voi oikeastaan suorittaa puhumatta kenellekään. Itselläni on teoria siitä että yliopiston voisi hyvin suorittaa puhumatta koskaan kenellekään. Tämä on oikeasti aika karu asia. Oma ratkaisuni olisi oikeasti lisätä sitä tuntua siitä että joku oikeasti välittää. Lukiossa aina joku välitti, oli se sitten opo, ryhmänohjaaja, opettaja tai omat vanhemmat. Yliopistossa olet yksin.
Myös keskeyttämistä aiheuttaa joillain kursseilla se, että kurssilla ei ole tarpeeksi kattavia nettisivuja, jotka kertoisivat mitä kurssi oikeasti sisältää. Opintoja on vaikea suunnitella jos ei tiedä muuta kuin kurssin nimen.
Viime vuonna eräällä fuksikurssilla kumpulassa luennoija sai kamalasti huonoa palautetta. Kukaan ei vain kertonut tätä palautetta hänelle vaan mutisi vain omissa piireissään. Vasta kurssin päätyttyä luennoijakin kuuli mistä oli kyse; hänellä oli aika hento ääni joten kukaan eturivin takana ei kuullut mitään. Eikä kukaan vaivautunut sanomaan että käytä mikkiä.
Paljon olisi parannettavaa, niin opiskelijoissa kuin henkilökunnassakin ja sitten kun näitä aletaan kehittää niin otetaanhan kaikki mukaan?

Sähköposti auttaa kahvikuppineuroosiin

Toisaalta tämä on siitä aika uskomaton laitos, että opettajat ja laskarivastaavat todella saa kiinni sähköpostitse. Kokemukseni mukaan he vastaavat nopeasti - ovatpa myös joskus mailitse tiedustelleet, aionko jatkaa kurssilla tai onko harjoitustyötäni syytä odotella.

Koen tämän hyvin myönteiseksi asiaksi. Minulle itselleni olisi todella paljon korkeampi kynnys mennä kolkuttelemaan jonkun työhuoneen ovelle, vaikka tyypillä kuinka olisi vastaanottoaika!

Opintoja on vaikea

"Opintoja on vaikea suunnitella jos ei tiedä muuta kuin kurssin nimen."

Mun kokemukseni on kyllä täysin päinvastainen. Muistan fuksina, miten helpottunut olin, kun käteen annettiin malliaikataulu, melkein suora lukujärjestypohja ja ohjattiin kädestä pitäen, mistä löytyy ilmo ja missä on ensimmäisten laskareiden tehtävät. Iso ja pelottava yliopisto tuntui heti paljon paremmalta paikalta. Yksin en jäänyt missään tapauksessa: päinvastoin, kaikki infot ovat minusta aivan älyttömän hyvin verkossa, kunhan vaan avaa tuolta tämän samaisen saitin yläpalkista opiskelu-sivun esiin. Fuksiwikikin palveli hyvin.

Ilmoittautumiskynnystä ylemmäs

Kun tietojenkäsittelyn opiskelijoilla, joidenkin mukaan erityisesti ulkomaisilla, tuntuu olevan vaikeuksia motivoitua viemään asioita loppuun, ehdottaisin alalle maksullisen koulutuksen pilottiprojektia.

Asetetaan joko jokaiselle kurssi-ilmoittautumiselle tai lukukauden läsnäololle hinta, jolloin opiskelija joutuu tarkemmin miettimään mille kurssille kannattaa ilmoittautua, jos sen vaikka ehtisi käymään.

Jos tilanne vielä kehittyisi siihen suuntaan, että koulutuksen maksullisuus heijaistuisi pienenevänä opiskelijaa per opettaja, niin opiskelijoiden saama ohjaus voisi olla toistuvampaa ja henkilökohtaisempaa toisin kuin nykyään (vrt. http://www.phdcomics.com/comics.php?f=1478 )

@lassial

Opiskelijoiden katoamiset

Tiki-opiskelijoiden tavoittaminen parani aikoinaan huomattavasti, kun muistin sanoa ensimmäisellä tapaamiskerralla: 'Jos ette ole tehneet mitään, niin voitte sen kaikin mokomin kertoa minulle, mutta älkää jättäkö vastaamatta viesteihin, koska silloin en tiedä että missä mennään.'

Kommunikaatio tällä metodilla kyllä parani, mutta en tiedä auttoiko itse kurssin suorittamisen suhteen. Jokuhan voisi nähdä asian myös siten, että annoin samalla luvan olla tekemättä mitään (joinain viikkoina).

Tommi Mononen

 

Jussi Kangasharju on hajautettujen järjestelmien ja tietoliikenteen linjan professori ja Collaborative Networking -ryhmän vastuullinen tutkija .

 

 

04.02.2013 - 10:08

Nyt kaikki pelaamaan akateemista Bullshit-bingoa!

25.10.2012 - 11:36

Osana syksyn Johdatus tekoälyyn -kurssia järjestettiin kurssin opiskelijoiden kesken shakkiturnaus. Tehtävä oli toteuttaa yksi tärkeimmistä shakkialgoritmin eli "shakkibotin" osista eli heuristinen arviointikriteeri, joka liittää annettuun pelitilanteeseen numeerisen arvion siitä, kumpi pelaaja on niskan päällä. Heuristiikka on tarpeen, koska shakkipelissä ei kaikkia mahdollisia pelejä ehditä käydä läpi niiden suuren määrän takia.

07.09.2012 - 12:15

Kansainvälisiä esikuvia seuraten on Suomeen nyt saatu Julkaisufoorumihankkeen tuloksena tieteellisten julkaisukanavien ensimmäinen laatuluokitus. Yhteensä noin 22 000 tieteellistä julkaisukanavaa (lehdet, kongressisarjat, kirjankustantajat) on luokiteltu kolmeen laatuluokkaan (tasot 1, 2, ja 3) eli perustasoisiin, johtaviin (noin 15 % kaikista) ja korkeimman tason (noin 5 % kaikista) tieteellisiin julkaisukanaviin. Luokitustyö tehtiin 23 tieteenalakohtaisessa arviointipaneelissa Tieteellisten Seurojen Valtuuskunnan organisoimana.

31.05.2012 - 16:11

Tiedekunta laski keväällä tilastoja jatko-opintojen kestosta ja tohtorien iästä. Hyvä uutinen: tietojenkäsittelytieteessä tohtorin tutkintoon kuluva aika on 5.3 vuotta (mediaani), ei siis ihan hirmuisesti enemmän kuin tavoitteena oleva 4 vuoden aika. Huono uutinen: väittelyyn kuluva aika ei ole yrityksistä huolimatta lyhentynyt 12 viime vuoden aikana (ks. kuva). Pienistä lukumääristä johtuvaa vaihtelua on toki ollut, muttei selvää muutossuuntaa.

14.03.2012 - 18:09

Tämä artikkeli on pitkälti oman turhautumiseni purkamista, koska erityisesti viimeisen reilun vuoden aikana opiskelijoiden laiskuus ja viitsimättömyys tuntuvat saavuttaneen aivan uusia huippuja. Vaikka tämä artikkeli onkin vain ihan ikioma mielipiteeni, olen keskusteluissa muiden opettajien kanssa havainnut, että heidän kokemuksensa ovat vahvasti samansuuntaisia.

02.02.2012 - 12:17

Lyhyesti

Stanfordin yliopisto järjesti syksyllä 2011 kolme MOOC-kurssia (massive open online course), joille voi osallistua kuka tahansa. Kurssit käsittelivät tekoälyä, koneoppimista ja tietokantoja. Kahdesta ensinmainitusta luvattiin HY:n tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoille opintopisteitä.

04.10.2011 - 17:12

Perusohjelmointikurssien tavoite ei oikeasti ole jonkun yksittäisen ohjelmointikielen kieliopin oppiminen ja sen mahdollinen soveltaminen. Kaiken alkuvaiheen opinnoissa tehdyn ohjelmoinnin taakse on piilotettu huomattavasti yleishyödyllistä harjoittelua.

25.08.2011 - 15:26
Laajassa ”trendence Graduate Barometer” –kyselyssä selvitetään säännöllisesti eurooppalaisten yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä heidän opinnoistaan sekä heidän tulevalle työuralle asettamiaan odotuksia. Vastikään on julkaistu viimeisimmän, syksyllä 2010 toteutetun selvityksen tulokset. Kyselyyn osallistui yhteensä 310 945 opiskelijaa 24 maasta ja 1077 yliopistosta. Suomesta mukana oli mm. 568 kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriopiskelijaa Helsingin yliopistosta. Koska selvityksen kohdealueina ovat taloustieteet, (tieto)tekniikka ja luonnontieteet, olivat Helsingin yliopiston edustajat pääasiassa matematiikan ja tilastotieteen (65,8 %) sekä tietojenkäsittelytieteen (36,2 %) opiskelijoita.
13.06.2011 - 13:41

Ulkomainen kollegani ihmettelee suuresti joitakin laitoksemme käytäntöjä, joita hän ei millään pysty ymmärtämään. Kun hän päätyy toistuvasti tivaamaan käytäntöihin hyviä perusteluja minulta, olen joutunut yllätyksekseni tunnustamaan, että en lopulta osaa selittää, miksi niihin on ajauduttu.

18.05.2011 - 10:50

Kuten saimme 12.5. lukea laitoksen pääuutisista, on Helsingin yliopisto ränkätty maailmanlaajuisesti sijoille 51-100 tietojenkäsittelytieteessä. Onko rakas laitoksemme siis maailman huipulla vai mutasarjassa?

02.05.2011 - 15:32

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt laitoksen RAGE-tutkimusryhmälle kolmeksi vuodeksi rahoitusta ketterän opetuksen kehittämiseen ja tutkimiseen. Mutta mitä on ”ketterä opetus”, ja onko laitoksen opettajilla oikeutusta käyttää ohjelmistokehittäjien pyhää varattua sanaa ”ketterä” omiin tarpeisiinsa?

13.04.2011 - 14:18

Laitosta ei – ainakaan meidän omasta mielestämme – tunneta riittävän hyvin. Suurin syyllinen on tietenkin asiantuntematon valtamedia, joka säännön mukaan unohtaa meidät silloin kun se alan tutkimuksesta tai opetuksesta jotain uutisoi.

Syndicate content