Laitoksen blogissa käsitellään ajankohtaisia tietojenkäsittelytiedettä tai laitosta koskevia asioita. Blogia toimittaa provokatorisistakin kirjoituksistaan tunnettu professori Jukka Paakki. Kommentointi ja keskustelu on toivottavaa ja suorastaan pakollista.
International department blog
Summer Trip to Porvoo, 14 August 2015
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
Lessons Learnt from My First Journal Publication
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
1
Reflections after five years of Software Factory projects
The CS Blog Task Force
The CS Blog Task Force
Mitä on "ketterä opetus"?
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt laitoksen RAGE-tutkimusryhmälle kolmeksi vuodeksi rahoitusta ketterän opetuksen kehittämiseen ja tutkimiseen. Mutta mitä on ”ketterä opetus”, ja onko laitoksen opettajilla oikeutusta käyttää ohjelmistokehittäjien pyhää varattua sanaa ”ketterä” omiin tarpeisiinsa?
Laitoksella ketterä opetus on käynnistetty ohjelmoinnin perusopetuksessa: kurssien Ohjelmoinnin perusteet ja Ohjelmoinnin jatkokurssi ”ohjelmointipajoissa” ohjelmoinnin konkreettinen opettelu aloitetaan heti ensimmäisenä kurssipäivänä. Kursseilla ei pääpaino ole luennoissa vaan pienissä harjoitustehtävissä, joita tehdään opettajien ohjauksessa niin tiheään tahtiin ja niin paljon, että ohjelmointitaito kehittyy väkisinkin. Kyseessä on siis vanhan kunnon ”mestari-oppipoika”-paradigman eli hienommalta nimeltään ”kognitiivisen kisällioppimisen” moderni muoto. Laitoksen empiiristen kokemusten mukaan ohjelmointipajojen oppimistulokset ovat parempia kuin perinteisillä luennoilla ja laskareilla saadut.
Luennoimisesta ketterään opetukseen siirtyminen voidaan nähdä samanlaisena murroksena kuin kymmenisen vuotta sitten ohjelmistotuotannon siirtyminen suunnitelmaperustaisuudesta (kuten vesiputousmallista) ketteriin prosesseihin ja menetelmiin (kuten Extreme Programmingiin ja Scrumiin). Koska ketterän (agile) ohjelmistokehityksen termistö on nyt otettu käyttöön myös opetuksen saralla, on syytä tarkastella, onko käyttöönotto tehty asiallisesti ja ketteryyden hengen mukaisesti.
Ketterän ohjelmistokehityksen perustana on vuonna 2001 julkaistu ketteryyden ilosanoma, ns. agile manifesto, joka sisältää seuraavat neljä perusperiaatetta:
1. Yksilöitä ja vuorovaikutusta tulee arvostaa enemmän kuin prosesseja ja työkaluja.
2. Toimivaa ohjelmistoa tulee arvostaa enemmän kuin kattavaa dokumentaatiota.
3. Yhteistyötä asiakkaan kanssa tulee arvostaa enemmän kuin sopimusneuvotteluja.
4. Muutokseen reagoimista tulee arvostaa enemmän kuin suunnitelman seuraamista.
Periaatteet 1, 2 ja 4 voidaan pienen aasinsillan kautta räätälöidä opetukseen vaikkapa seuraavassa muodossa:
1. Opiskelijoita ja ohjausta tulee arvostaa enemmän kuin luennoimista ja oppikirjoja.
2. Käytännön ohjelmointitaitoja tulee arvostaa enemmän kuin kattavaa teoriapohjaa.
4. Kunkin opiskelijan omaa oppimiskäyrää tulee arvostaa enemmän kuin opetussuunnitelman seuraamista.
3. ketterä periaate on jo hankalampi. Maksavat asiakkaat ovat ketterissä ohjelmistoprojekteissa kuninkaita, sillä he päättävät viime kädessä kaikesta siitä, mitä projektien iteraatioissa tehdään. Päätösvaltansa vastapainoksi asiakkailla on toisaalta velvollisuus osallistua aktiivisesti projekteihin sekä ohjaavassa että valvovassa roolissa. Mutta ketkä ovat ketterien kurssien ”asiakkaita”?
Ensimmäiseksi mieleen tuleva vastaus on, että opiskelijat ovat samalla myös asiakkaita. Analogia ketterään ohjelmistokehitykseen ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä opiskelijat ovat pikemminkin toiminnan ”kohteita” kuin siitä ”päättäviä”. Sitä paisi opiskelijat eivät (ainakaan toistaiseksi) maksa opetuksesta mitään, joten heillä ei ole ohjelmistoprojektien asiakkaiden kaltaista rahallista sananvaltaa opetuksen sisältöön. Eikä varmaan pidäkään olla: jos jokainen opiskelija saisi päättää, mitä hänelle seuraavaksi opetetaan, olisi laitoksella äkkiä 1750 yksilöllistä opetusohjelmaa, joista yhteenkään ei sisälly Tietorakenteita eikä Laskennan malleja.
Opiskelijat eivät siis kelpaa ketterän opetuksen asiakkaiksi, joten on siirryttävä tarkastelemaan opetuksen varsinaisia maksajia. Niitä ovat suoranaisesti ainakin tiedekunta, yliopisto ja opetusministeriö sekä lisäksi epäsuorasti ainakin teollisuus ja veronmaksajat. Jotta ”ketterä opetus” täyttäisi uskottavasti kaikki ketterän manifestin vaatimukset, pitää siis kyseisiltä tahoilta kutsua aktiivisia edustajia ohjaamaan ja arvioimaan laitoksen kursseja.
Voimmekin jäädä jännityksellä odottamaan ensimmäisten asiakkaiden ilmestymistä laitoksen ketterille kursseille. Edellä on lueteltu useita opetuksen sidosryhmiä, joten valinnan varaa on onneksi riittävästi. Voisi esimerkiksi olla varsin kiinnostavaa nähdä, mihin jamaan uusi perussuomalainen opetusministeri tulee laitoksen opetuksen ajamaan.
Vaikka kommentoida voi anonyymisti, niin toiveena on että oman nimen laittaisi viestin loppuun tai kommentoisi sisäänkirjautuneena, jolloin käyttäjätunnus näkyy viestin alussa.
Lisää kommentti
Kommentit
07.09.2012 - 13:15
02.02.2012 - 13:17
Näyttöarviointi kolmantena periaatteena
Ammatillisen opetuksen saralla näyttötutkinnoissa luovutaan paljolti opetussuunnitelmista ryhmittelemällä "eri ulottuvuuksiin" opiskelijan omasta osaamisesta tunnistettavat seikat. Nolla kappaletta opetussuunnitelmia on ainakin pienempi luku kuin tuhatmäärät. Ehkäpä yliopistossa joukko yksittäisiä kursseja sopisi näytöin suoritettaviksi.
- SinkkuSimeoni77
Tentteihin ulkoa opettelu - ei kovin "ketterää opetusta"
Useilla aineopintojen kursseilla kuten:
Ohjelmoinin perusteet
Tietoliikenteen perusteet
Rinnakkaisohjelmointi
Tietoturvan perusteet
Tietokoneen toiminta
Käyttöliittymät
voisi siirtyä järjettömästä ulkoaopettelusta, kirjoitus- ja harjoitustyö pohjaisiin suoritusmuotoihin. Vaikka kursseilla on myös harjoitusryhmiä, itse tenttisuoritus mittaa pystyykö oppilas opettelemaan ulkoa tietyt asiat. Suoritusmuodon muutos ei kuitenkaan tarkoittaisi, että opintotavoitteista tulisi karsia, taikka kursseja helpottaa. On vain aihetta pohtia, että olisiko kyseisillä kursseilla suoritusmetodin vaihto tehokkaampaa sekä oppilaan oppimis että opetuksen järjestämisen kannalta.
Kun itse näitä kursseja suoritin taisi kurssikokeiden läpipääsyprosentit luokkaa 50-60%, mikä on miltä tahansa kantilta ajateltuna hävyttömän alhainen luku.
Ei voi olla hallinnollisesti tehokasta että oppilas käy suorittamassa kurssia pari kertaa ja päälle tentit. Varsinkin kun kursseilla on keskinäisiä riippuvaisuuksia esitietovaatimuksissa, tämä jos mikä viivyttää opintoja.
Kun kuitenkin arviolta 90 prosenttia opiskelijoista pyrkii tulevaisuudessa käytännön töihin ohjelmistojen pariin, niin voisi kuvitella, että harjoitustöistä jäisi myös opintotavoitteiden kannalta enemmän käteen kuin ulkoaopettelusta.
Toki on myös kursseja kuten laskennan mallit ja tietorankenteet, sekä matematiikan kurssit, joihin perinteiset tentit sopivat harjoitustöitä paremmin.
Olisiko sitä ketterää opetusta sitten se, että oppilas voisi suorittaa kurssin vaikka viikossa, mikäli pystyisi siinä ajassa tuottamaan kriteerit täyttävän harjoitustyön taikka esseitä?
Ulkoaopettelusta
"Useilla aineopintojen kursseilla kuten:
Ohjelmoinin perusteet
Tietoliikenteen perusteet
Rinnakkaisohjelmointi
Tietoturvan perusteet
Tietokoneen toiminta
Käyttöliittymät
voisi siirtyä järjettömästä ulkoaopettelusta, kirjoitus- ja harjoitustyö pohjaisiin suoritusmuotoihin."
Kyseinen ohjelmointipajahan sanotusti kattaa sekä ohjelmoinnin perusteet että ohjelmoinnin jatkokurssin. KäLin korvaavalla, Giulio Jacuccin luennoimalla HCI-kurssilla tänä keväänä on myös siirrytty käytännön opetukseen suunnittelemalla käliä Android-pohjaisesti.
Muilla mainitsemillasi kursseilla voi jopa olla hankalaa toimia käytännönpohjaisesti. Rinnakkaisohjelmoinnissa on nyt mahdollista suorittaa kahden lisäopintopisteen arvoinen harjoitustyö, jonka toki voisi "pajamaistaa", mutta miten esimerkiksi Tietokoneen Toiminta käytännöllistettäisiin? TTK-91 ei ole ollut koko kurssin idea - konekielen perusasiat opetellaan sen avulla, mutta on aikaavievää ja luultavasti hankalaakin pyytää oppilaita kirjoittamaan hyvin rajallisella kielellä keskeytyksenkäsittelijöitä tai muita kurssille olennaisia asioita. Tietoliikenteen Perusteissakin ei olisi oikeaa mahdollisuutta muuhun kuin alkeellisiin socket-ohjelmointeihin, veisi liikaa tunteja pistää opiskelijat koodaamaan pingaajaa tai jotain router-firmiksiä. Tietoturvan Perusteissakin on jo tarpeeksi hyviä laskaritehtäviä ("mitä virheitä on tässä turvallisuusratkaisussa").
Kaikkiin näihin kursseihin voisi saada aikaan kisällioppimista, mutta kysymys ei ole mahdollisuudesta vaan mielekkyydestä. Kaikki käsittelevät tärkeitä asioita, mutta kaikki eivät silti sovellu pajatoimintaan rikkomatta täysin kurssien työtuntirajoja.
"Kun itse näitä kursseja suoritin taisi kurssikokeiden läpipääsyprosentit luokkaa 50-60%, mikä on miltä tahansa kantilta ajateltuna hävyttömän alhainen luku."
Kannattaa muistaa että opiskelijat myös suorittavat kursseja erilliskokeina. 50-60% on varsin normaali läpipääsyprosentti, mutta on muitakin tapoja parantaa sitä kuin lätkäistä sama ratkaisu joka kurssiin. Toisin sanoen, "there is no silver paja". Jos prosentteja haluaa parantaa, voi pajan sijasta turvautua sen allaolevaan periaatteeseen, eli inkrementaaliseen suoritukseen. Suurin syy hylkäyksiin ovat etupainoinen tenttisuoritus, mutta se ei tarkoita että kyse olisi järjettömästä ulkoaopettelusta, vaan huonosti toteutetusta.
"Kun kuitenkin arviolta 90 prosenttia opiskelijoista pyrkii tulevaisuudessa käytännön töihin ohjelmistojen pariin, niin voisi kuvitella, että harjoitustöistä jäisi myös opintotavoitteiden kannalta enemmän käteen kuin ulkoaopettelusta."
Toivottavasti valmistuvat tietojenkäsittelijät suuntautuvat vaativampiin tehtäviin, kuten suunnitteluun ja projektijohtajuuteen. Kuitenkin peruskoodaajan työelämään riittää kandidaatin tutkinnon aikana saatu ohjelmointi- ja ohjelmistotuotantokokemus, riippumatta siitä osaako opiskelija määritellä Turingin koneen vai ei.
"Toki on myös kursseja kuten laskennan mallit ja tietorankenteet, sekä matematiikan kurssit, joihin perinteiset tentit sopivat harjoitustöitä paremmin."
Käytäntö on vahvasti läsnä tietorakenteitten kurssilla, ja matematiikan kurssit vaativat jatkuvaa työntekoa laskaritehtävien parissa.
"Olisiko sitä ketterää opetusta sitten se, että oppilas voisi suorittaa kurssin vaikka viikossa, mikäli pystyisi siinä ajassa tuottamaan kriteerit täyttävän harjoitustyön taikka esseitä?"
Jos opiskelija pystyy opiskelemaan kokonaisen kurssin viikossa, hän voi rentoutua kurssikoetta odotellessa ja suoriutua helposti laskaritehtävistä; jos hän osaa jo kurssi asiat, hän voi suorittaa kurssin erilliskokeella.
Vakiintunut käytäntö ei ole aina paras mahdollinen käytäntö
Olet oikeassa, "there is no silver paja", kuten ei ole tenttikään timanttiluoti tietämyksen ytimeen.
Tekstissäsi kuitenkin häiritsi se, että näit mainitsemani "kirjoitus- ja harjoitustyö pohjaiset suoritusmuodot" pelkästään ohjelmointina ja käytännön työt ohjelmistojen parissa peruskoodaajan hommiksi. Yhtä lailla se projektijohtaja työskentelee tavoitteenaan ohjelmiston valmiiksi saattaminen -käytännössä.
Perinteisellä kurssilla pitää opetella ulkoa algoritmi X ja mahdollisesti kirjoittaa se kokeeseen ja selostaa sen toimintaa. Algoritmien lisäksi ulkoa opettelun kohteina ovat erilaset aiheeseen liittyvät periaatteet ja muut listamuotoiset lausekokoelmat. Ihanne tilanne olisi kurssin pitäjän kannalta että oppilas oppisi ulkoa kaiken esitetyn tiedon. Mitä tulee mielekkyyteen opetella algoritmeja ulkoa, niin voidaan toki olla erimieltä. Itse opin tehokkaammin sekä muistan asian vaippaka kahden vuoden päästä paremmin, jos olen kirjoittanut asiasta muutaman sivun tekstiä esimerkkeineen. Ja painotan etten tarkoita kirjoituspohjaisella suoritusmuodolla muutamilla kursseilla käytettyjä oppimispäiväkirjoja, joilla ei mielestäni päästä vielä riittäviin oppimistavoitteisiin.
Tentit ovat kurssien pitäjille niin juurtunutta ajatettelumallia, että joku voi miettiä että mitä ne vaihtoehtoiset suoritusmuodot voivat muka olla? No tässä esimerkki.
Oletetaan että kurssimateriaali on itsenäisesti opiskeltavissa, eli ei ole perinteisessä mielessä luentoja. On kuitenkin viikoittainen tapaaminen harjoitusryhmän muodossa, jolloin pakkolliset kirjalliset työt palautetaan tarkistettaviksi ja kurssin asioista voi keskustella.
Esimerkiksi kurssin kymmenen luvun kokonaisuudesta voitaisiin jakaa viisi tasoa, jolla jokaisella tulee palauttaa kirjalliset tehtävät hyväksyttävästi päästäkseen seuraavalle tasolle. Koska päästääkseen kurssin seuraavaan osa-alueeseen tulee osoittaa hallitsevansa edelliset asiat, tarkoittaa tämä sitä että viimeisen tason suoritettuaan oppilas on jo osoittanut hallitsevansa kurssin asiat, eli tenttiä tämän lisäksi tarvita. Itse tehtävät voisivat olla paljonkin nykyisten harjoitustehtävien näköisia, toki laajempina.
Esitit epäilyksen tällaisen toiminnan mielekkyydestä. No, oppijoita on erilaisia, mutta ainakin minulle olisi mielekkäämpää kirjoittaa mielenkiintoisistä asioista rauhassa kirjallisten töiden muodossa, kuin opetella vaikkapa 20 algoritmia ulkoa ja sitten jännittää mitä tiedoistaan saa puristettua, parin tunnin testissä. Vakiintunut käytäntö ei ole aina paras mahdollinen käytäntö.
-
"Toivottavasti valmistuvat tietojenkäsittelijät suuntautuvat vaativampiin tehtäviin, kuten suunnitteluun ja projektijohtajuuteen. Kuitenkin peruskoodaajan työelämään riittää kandidaatin tutkinnon aikana saatu ohjelmointi- ja ohjelmistotuotantokokemus, riippumatta siitä osaako opiskelija määritellä Turingin koneen vai ei."
Suunnitelutyö vaatii ymmärrystä kohdealueesta, ja hyvä projektijohtaja ymmärtää ohjelmistokehittäjiä sillä hän on itse toiminut myös heidän asemassaan -- peruskoodarina. Jostain syystä yliopistolla, kuten armeijassakin, uskotaan vielä että "täällä" luodaan ihmisiä vaativampiin tehtäviin. Sillä, että osaako määritellä Turingin koneen vai ei, ei ole mitään relevanssia työelämässä, ei "peruskoodarina", eikä suunnittelu- tai johtamistehtävissä.
Vai onko, osaako joku kertoa tehtävän yliopiston ulkopuolelta, jossa Turingin kone on oleellinen? Kuulisin mielelläni myös teoreettisen tietojenkäsittelytieteen, kuten laskennan mallien, konkreettisista hyödyistä.
Tähän tietysti löytyy yksi vastaus, joka on oletettavasti ilmiselvä laitoksen opettajien keskuudessa. Jos mietitään linkkiä laskennan malleissa esiintyvien säännöllisten lausekkeiden ja säännöllisten lausekkeiden (regular expressions) välillä, saattaisi konkretiaa tulla esiin. Joku voisi jopa miettiä miksei lamassa ensiksi käytetä säännöllisiä lausekkeita vaikkapa tiedoston sisällön analysointiin, ja sitten vasta mietitä taustalla olevaa teoriaa? Tässä kyseenalaistamisessa lienee myös anonymiteetin tuottamaa vapautta, mutta kuten aiemmin kirjoitettu vastaus ilmaisi, "Vakiintunut käytäntö ei ole aina paras mahdollinen käytäntö".
http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/1135265813048
Hieman kunnioitusta
Jos Turingin koneet eivät ole relevantteja niin mikä on? Mielestäni laitokselle pitäisi järjestää harjoitustyökurssi Turingin koneiden ohjelmoinnista. Edelliset kommentit ovat varmaan taas laitoksemme humanistisiiven aikaansaannoksia. Ilman Turingia ei olisi kuultuukaan Nokiasta tai Angry Birdsistä!
Humanistisiipi huhuilee.
Lienet asian ytimessä. Ehdotan kuitenkin että perinteitä kunnioittaen harjoitustyöt tehdään helmitauluilla, jolloin säästämme pitkällä tähtäimellä paperikustannuksissa. Jos helmitaulut eivät kelpaa, tai niillä ei saada aikaan tarpeeksi konkreettisia lopputuloksia, voisimme hankkia joukon kangaspuita. Nämä varmasti visuaaliset ohjelmoinnin esi-isät toisivat huomattavaa etua työnhaussa, sillä kovin monella ei ole cv:ssään kutomakoneen käyttötaitoa. Uskon, että myös grafiikkapuolen ihmiset olisivat tästä innoissaan, voisihan laitoksella kutoa erilaisia funktioita kuvaavia ryijyjä.
Pajaopetuksen syvin olemus
Pajaopetus on vahvasti yhdistetty käytännön osaamiseen. Tämä voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa: olen itse saanut kohtalaisen teoreettisiin laskuharjoitustehtäviin apua tietorakenteiden pajassa. Nämä oppimiskokemukset olivat kriittisiä myös koemenestykseni kannalta (kurssin arvosana 5). Sen sijaan olen reputtanut tietoliikenteen perusteet useita kertoja. TilPe voi olla tiraa teoreettisempi, tai ainakin laaja-alaisempi kurssi, mutta ongelma ei piile tässä: siinä missä tietorakenteissa oli mahdollisuus lähes joka päivä mennä kysymään ongelmiin apua ohjaajilta, TilPessa opiskelija oli vain luentomateriaalin ja kirjan varassa. Vastaavasti en päässyt perinteisesti luennoitua Ohjelmoinnin Perusteet -kurssia läpi, saaden kuitenkin pajamuotoiselta OhPelta täydet arvosanat.
Pajaopetuksen ydin ei ole sen käytännöllisyydessä, vaan yksilöllisyydessä. Luennot ja kirjatkin ovat passiivisia medioita. Pajassa ohjaaja voi yksilöidä opetusta tason mukaan: jos ohjaaja havaitsee oppilaan kamppailevan jo peruskäsitteiden kanssa, hän voi palata niihin. Useiden ohjauskertojen myötä opiskelija oppii tuntemaan ohjaajan, eikä hänellä ole enää opiskelijoille luontaista painetta teeskennellä ymmärrystä opettajan edessä. Hän voi avoimesti pyytää ohjaajaa keskeyttämään ja palaamaan pullonkaulaksi muodostuneisiin kysymyksiin. Sen sijaan se, että keskeyttää kokonaisen luennon pyytäkseen luennoitsijaa aloittamaan alusta, ei ole järkevää tai edes käytännössä mahdollista. Harjoitustyöt ovat muuten ehkä verrattavia pajaopetuksiin, mutta mahdollisuuksia ohjaukseen on vähemmän.
Pajaopetus on nähdäkseni myös osittain ristiriidassa joidenkin laitoksen ihanteitten kanssa. Pajaopetus tulee tuskin tuottamaan huippuja, koska he ovat muutenkin motivoituneita ja tarpeeksi kyvykkäitä sisäistämään vaikeatkin asiat itsenäisesti. Pajaopetus myös käytännössä vähentää opiskelijan vastuuta omasta oppimisestaan. On paljon pieniä tehtäviä, jotka tehdään tietyssä järjestyksessä tiettyinä aikoina samassa paikassa, apua ja tukea jatkuvasti saaden. Se luo tukirakenteen, johon opiskelijan on helppo turvautua, vaikka mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn säilyykin.
Ketteryydestä ja pajatoiminnasta
Iloisena olen seurannut keskustelua aiheesta. Sääli vain, että keskustelijat (Paakkia lukuunottamatta) esiintyvät anonyymeinä.
Paakin kirjoituksessa yhdistettiin ketterä opetus ja laitoksen pajatoiminta. Näen itse asian niin, että paja on vain yksi ilmentymä ketterästä opetuksesta; ketteryys opetuksessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rakenteita ja toimintoja ollaan valmiita muokkaamaan reippaastikin toivotun oppimisen edistämiseksi.
Siksi kukaan RAGE-ryhmästä ei ajattele, että pajatoiminta olisi "silver bullet" ohjelmoinnin oppimiseksi. Se on tapa, jolla tällä hetkellä yritämme parhaamme mukaan auttaa opiskelijoitamme kartuttamaan ohjelmointitaitoaan. Jokaisella lukukaudella (nyt kolmas lukukausi) pajatoimintaa on myös iteroitu eli kehitetty. Kehittäminen onkin helpompaa (ketterästi!) sillä opettajat ovat niin lähellä opiskelijoita pajoissa, että tieto kulkee sujuvasti.
Paja ei myöskään tarkoita pelkästään ohjattua ohjelmointia tietokoneluokassa. Matematiikan laitoksella jo kokeiltiin yhden Logiikka-kurssin ryhmän kanssa pajaa erinomaisin tuloksin, ja nyt he ovat laajentamassa toimintaa isoillekin kursseille.
Pajatoiminnassa oleellista on, että jokainen opiskelija pääsee kiinni siihen toivottuun toimintaan, oli toiminta ohjelmointia, matematiikkaa tai jotain muuta. Tätä varmistetaan sillä, että tehtäviä on paljon, ainakin aluksi ne ovat pieniä, ja että ohjaus on aktiivista. "Tekemisen meininki" on tärkeää pajassa.
Aktiivisesta ohjauksesta ei kuitenkaan seuraa, että opiskelijan vastuu omasta oppimisesta vähenisi. Pajaohjaajille on teroitettu sitä, että ohjaajan tulee yrittää tehdä itsensä tarpeettomaksi mahdollisimman pian. Tämä fading-vaihe on myös eksplikoitu pajaopetuksen oppipoikamallissa (Extreme Apprenticeship, artikkeli ACM:n SIGCSE-konferenssissa). Fading tapahtuu sekä kurssin sisällä että kurssien yli. Tämä vaikutus näkyi jo Ohjelmointikurssien ja Tietorakenteet-kurssin välillä, sillä TiRassa ohjausta ei tarjottu kuin osa syksyn ohjelmointikurssien vastaavasta.
re. Kurhila
"Sääli vain, että keskustelijat (Paakkia lukuunottamatta) esiintyvät anonyymeinä."
Luultavasti monella kirjoittajalla ei ole mahdollisuutta kirjautua sisään, ja yksinkertainen nimen lisääminen viestin perään ei ole sitä luotettavinta tunnistautumista.
Opiskelikoiden on pakko kirjoittaa anonyymeinä
Keskusteluun liittymätön kommentti: Käsittääkseni opiskelijoiden on käytännössä pakko kommentoida tähän anonyymisti, sillä järjestelmä ei anna mahdollisuutta kirjoittaa nimellä ellei kirjottaja ole laitoksen henkilökuntaa. Ellei sitten allekirjoita tällä tavoin viestiään.
- Seise
Opiskelijoiden kommentointi
Sivulle pystyy kyllä kirjautumaan opiskelijana. Tälloin kommentoitaessa käyttäjätunnus jää automaattisesti näkyviin kommentin ylälaitaan (samoin kuin tässä viestissä lukee Webmaster). Käyttäjätunnusta klikkaamalla päätyy kuitenkin sivulle jossa ei näy henkilön nimeä, sillä opiskelijoiden nimiä ei ole haluttu automaattisesti julkistaa.
-Thomas
Pajaopetuksesta
Olen samaa mieltä Jaakon kanssa siitä, että paja on vain yksi ketterän opetuksen malli. Ketterässä opetuksessa oleellista mielestäni on se, että opetus perustuu oikeille oletuksille siitä mitä opiskelijat kurssin aikana oppivat ja että opetusta pystytään ketterästi muokkaamaan näiden oletuksien perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opettajien pitäisi tietää reaaliaikaisesti mitä kukin yksilö kurssilla on oppinut. Sinällään mahdottomaan tehtävään pajamalli on osoittautunut varsin menestyksekkääksi tavaksi järjestää opetusta, mitä tukee aiheesta tehty tutkimus.
Olen itse kokeillut pajamuotoista opettamista tänä keväällä kurssilla Logiikka I. Näppituntumani on, että pajamuotoisessa, aktiivisessa oppimismuodossa, opiskelijat ovat oppineet enemmän ja että oppiminen on ollut syvempää. Kurssin lopulliset tulokset eivät vielä ole tulleet, mutta juuri "näppituntuman" oikeellisuus on se mikä pajaopetuksessa on hienoa. Minulla opettajana/ohjaajana on hyvin tarkka kuva siitä mitä ryhmäni osaa sillä olen koko kurssin aikana ohjannut ja korjannut heidän tekemistään. Tämän takia olen heti pystynyt puuttumaan mahdollisiin väärinymmärryksiin sekä mitä hienointa, päässyt osalliseksi siihen riemuun mitä oppiminen tuottaa.
Ongelmana perinteisessä luennot+laskarit opetusmuodossa on mielestäni se, että tieto opiskelijoiden osaamisesta tulee viiveellä. Usein vasta loppukokeen jälkeen (jos opettaja korjaa kokeet), jolloin asioihin puuttuminen on usein liian myöhäistä. Perinteiset laskaritkin ovat usein hyvin passiivisia tilaisuuksia, missä asian osaavat opiskelijat ovat äänessä.
Kun olen aikaisemmin ohjannut Logiikka I -kurssia olen myös törmännyt paljon ns. strategiseen oppimiseen, jossa opiskelijat metsästävät tärppejä ja tehtävien vastausstrategioita, ymmärtämättä itse tehtävistä ja aiheesta juurikaan mitään. Pajamuotoisessa opetuksessa tämänkaltaiseen oppimiseen on helpompi puuttua, sillä kun seuraa tehtävien ratkaisemista ja yhdessä pohtii opiskelijoiden kanssa kurssin aiheita, niin pystyy paremmin muokkaamaan seuraavan viikon tehtäviä siihen suuntamaan, että ne vaativat syvällisempää ymmärrystä asiaan. Vaikka pajamuotoisessa opetuksessa yleensä aloitetaan suurella määrällä pieni, yksinkertaisia tehtäviä, antaa se myös mahdollisuuden esittää aikaisempaa huomattavasti haastavampia tehtäviä, mikä on yksi sen tavoitteista.
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella aloitetaan ensi syksyllä massiivinen ponnistus, jossa lineaarialgebran kurssit I ja II toteutetaan pajamuotoisesti. Kurssille odotetaan noin 400 opiskelijaa ja silloin nähdään mihin pajaopetus oikein taipuu. Tervetuloa mukaan kokeilemaan!
Useita opetuksen sidosryhmiä
Onko tehty järjestelmällisiä selvityksiä siitä, millaisia odotuksia ja (asiakas)tarpeita noilla nykyisillä ja mahd. tulevilla sidosryhmillä onkaan opetukseen? Esim. tällaisiahan yleisiähän on luettavissa:
Tekes 262/2009. The Role, Importance, and Future Challenges of Software Competences in Finland – Drive for Future Software Leverage