"Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia"

Kumpulan kampuksen alumnipäivänä 17.3.2011 julkaistiin Jukka Paakin kirjoittama laitoksen historiateos “Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia”. Julkistus toteutettiin väitöstilaisuuden kaavaa noudattavassa julkisessa haastattelussa, josta alla laajennettu yhteenveto.

 

 

  • Haastelija: Jukka Paakki (JP)
  • Vastahaastaja: Esko Ukkonen (EU)
  • Aika: 17.3.2011, 19:00-20:00
  • Paikka: Exactum, Speakers’ Corner (D234)
 
EU: Kertoisitko aluksi, mistä sait idean ryhtyä tarkastelemaan juuri tätä tutkimusongelmaa.
 
JP: Olen huomannut, että monella kovin mitättömälläkin laitoksella tai instituutilla on oma historiikkinsa, ja ihmetellyt, ettei meidän laitoksella ole sellaista saatu aikaiseksi. Kun minulla oli viime vuonna luppoaikaa, päätin itse ryhtyä täyttämään tietovajetta. Sattumoisin laitoksen ensimmäisellä professorilla ja pitkäaikaisella esimiehellä, Martti Tienarilla, oli oma historiaprojektinsa, jonka tuloksena syntyi viime keväänä raportti ”Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelyopin laitos 1967-1990”. Ajattelin jo sen takia jättää historiointini sikseen, mutta kun Tienarin teos päättyy vuoteen 1990, päätin täydentää sitä pikkuisen. Tulipahan sitten laitoksen historia pengotuksi läpikotaisin ja oikein kahden miehen voimin.
 
EU: Millaista lähdeaineistoa käytit?
 
JP: Kävin läpi Exactumin kellarissa olevan laitoksen ”arkiston” ja lainasin sieltä tutkimuskäyttöön viitisenkymmentä mappia sekä kaikki vuosikertomukset ja opinto-oppaat. Pengoin lisäksi yliopiston keskusarkistoon tallennettuja matemaattis-luonnontieteellisen osaston pöytäkirjoja saadakseni täsmennystä joihinkin asioihin. Taustaksi luin useita muistelma- ja historiateoksia. Lopuksi kävin läpi vielä omat mappini ja muistiinpanoni. Näin kerätyn faktatiedon täydennykseksi haastattelin useita laitoksen historiallisia merkkihenkilöitä ja vertaisarvioitin joitakin muistin varassa olleita kohtia.
 
EU: Millaiseen rakenteeseen päädyit ja miksi?
 
JP: Ajattelin aluksi kirjoittaa tutun ja turvallisen ”historiikin”, jossa käydään kronologisesti läpi asioita tyyliin ”laitos vuosina 1967-1968”, ”laitos vuosina 1969-1974” jne. ja viitataan kohta kohdalta lähteisiin. Huomasin kuitenkin nopeasti, etten ainakaan minä jaksaisi edes aloittaa sen tyyppisen teoksen lukemista, joten päätin yrittää tehdä siitä helppolukuisemman. Päädyin sitten kirjoittamaan teoksen pikemminkin romaani- tai esseemuodossa, jossa asiat etenevät teemoittain ja vapaamuotoisemmin kirjoitettuina.
 
Halusin lisäksi saada teokseen toden tuntuisia kokemuksia opiskelusta, opettamisesta, tutkimuksesta ja hallinnosta. Näitä sain mukaan luontevasti ottamalla romaaniin päähenkilön. Koska en osannut valita monista huippuluokan kandidaateista ketään päähenkilöksi, päätin sitten uhrautua itse. Niinpä sivulta 76 lähtien lukijat saavat tuntea myötähäpeää minun kompuroinnistani akateemisella polulla.
 
EU: Mitkä ovat tutkimuksesi valossa olleet laitoksen historiallisen kehityksen päälinjat?
 
JP: 1960- ja 1970-luvut olivat pioneeriaikaa, jolloin laitosta pantiin pystyyn nollatilanteesta alkaen. Jo silloin luotiin koko nykypäivän opetuksen ja tutkimuksen perusta. 1980-ja 1990-luvut olivat laajentumisen ja monipuolistumisen aikaa, erityisesti laitoksen tutkimustoiminnassa. 2000-luku on sitten ollut yhtä voittokulkua, kun on päästy nauttimaan aikaisempien vuosikymmenten laadukkaan toiminnan hedelmistä.
 
EU: Katsotko, että sinulla on riittävä substanssi teoksen kirjoittamiseen? Oletko aikaisemmin kirjoittanut kaunokirjallista tekstiä, esimerkiksi runoja?
 
JP: Olen tieteellisten julkaisujen lisäksi kirjoittanut runsaasti mielipidekirjoituksia ja vastaavia, joten tunsin, että minulla on ihan hyvät pohjat tämän tyyppisen teoksen kirjoittamiseen. Tosin tämä teos on pituudeltaan aivan eri sarjassa kuin aikaisemmat kirjoitukseni, ja yhtenä motivaationani olikin katsoa, pystyisinkö kirjoittamaan kokonaisen kirjan. Olen myös kirjoittanut muutaman runon, joista yksi on julkaistu tämän kirjan sivulla 212.
 
EU: Poikkeaako teos jollakin tavalla tieteellisistä julkaisuista?
 
JP: Tieteellisten artikkelien kirjoittaminen on lasten leikkiä tällaisen historiateoksen rinnalla, sillä niissä on aina sama peruskaava (Abstract – Introduction – pari asialukua – Related Work – Future Directions – Conclusions – References), jonka opittuaan pystyy kirjoittamaan alle 10-sivuisen konferenssiartikkelin suunnilleen päivässä. Sen sijaan tähän teokseen minulla ei ollut minkäänlaista mallia, vaan jouduin suunnittelemaan rakenteen ja kirjoitustyylin täysin puhtaalta pöydältä. Aikaahan siihen sitten menikin suunnilleen vuosi.
 
EU: Miten on huolehdittu teoksen laadunvarmistuksesta? Onko käytetty ennakkotarkastajia?
 
JP: Arvasin, että kriittinen laitosyhteisö tulee ensimmäiseksi kysymään, pitääkö teoksessa esitetty paikkansa eli onko se ”totta”. Niinpä laadunvarmistus oli tuplasti tiukempaa kuin väitöskirjoille, ja käytin peräti neljää ennakkotarkastajaa: vaimoni Anne ja tyttäreni Sanna sekä laitoksen entinen esimies Timo Alanko lukivat koko roskan, ja lisäksi Petri Kutvonen tarkisti yhden luvun. Erityisesti Timo oli tapojensa mukaisesti erittäin tarkka antaen käsikirjoituksesta 13 sivua yksityiskohtaisia kommentteja, joiden huomioon ottaminen vei viikon. Pelin hengen mukaisesti kaikki ennakkotarkastajien esittämät korjaukset on toteutettu, joten kirjan laadunvarmistus on epäilemättä täysin aukoton.
 
EU: Miten päädyit juuri tähän teoksen nimeen?
 
JP: Se olikin hankalin juttu koko projektissa. Kun luovuin kronologisesta historiateoksesta, lensi myös teoksen luonnollisin työnimi ”Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos 1967-2010” roskiin. Samalla nimiongelma laajeni kirjan lukuihin, joille myös piti löytää teoksen luonteeseen istuvat otsikot ja väliotsikot.
 
Kun en itse keksinyt sopivaa nimeä, ryhdyin etsimään mallia aluksi kirjallisuudesta. Löysinkin helposti muutaman hyvältä tuntuvan kirjan nimen, kuten ”Seitsemän veljestä” ja ”Ryysyrannan Jooseppi”, mutta niitä ei kertynyt tarpeeksi. Kun olin jo täysin toivoton, soi yhtenä aamuna auton radiossa Eppu Normaalin kappale ”Tuhansien murheellisten laulujen maa”, josta sain välittömästi ahaa-elämyksen: kappale sopi täydellisesti paitsi senhetkiseen mielentilaani myös kirjan henkeen. Päätinkin saman tien kopioida kirjan nimet ja otsikot musiikista.
 
Jotkut otsikot löytyivät helposti, kun taas joidenkin etsimiseen meni kuukausia. Kirjan nimen muotoilin lopulta Eppu Normaalilta ja Leevi and the Leavingsiltä kuvaamaan laitoksen toimintaa ja ilmapiiriä. Kaikkiaan kirjan otsikoissa on 124 lainausta musiikkikappaleiden nimistä, teksteistä ja albumien nimistä. Kuten on arvattavissa, on lainauksia eniten Suomen ykkösartisteilta: listan kärjessä ovat Juice ja Eput, joilta molemmilta on 7 lainausta, ja seuraavina ovat Hector (6 lainausta) sekä Irwin ja Junnu Vainio (molemmilta 5 lainausta). Kyseenalaisen kunnian ovat saaneet myös mm. Mikko Alatalo, Matti ja Teppo, Hiski Salomaa, Elastinen, Simo Salminen ja tietysti laitoksen oman pojan Apulanta. Yksi kirjan luku on kansainvälinen, ja ulkomaalaisten sarjan voittaa luonnollisesti Beatles kahdella lainauksella. Lastenlauluja, joululauluja, virsiä, maakuntalauluja yms. sisältävässä ”traditionaalisessa kaatoluokassa” on lisäksi 28 lainausta.
 
Jälkikäteen nolottaa, että olen törkeästi sorsinut naispuolisia artisteja, kun heistä olen kelpuuttanut kirjaani ainoastaan Tiktakin, Mascaran, Tamara Lundin ja Päivi Paunun. Meriselitys on se, että niinä aikoina (1960-1980-luvuilla), kun aktiivisimmin seurasin iskelmä-, rock- ja pop-musiikkia, naisartisteja oli kovin vähän. Nythän tilanne on kääntynyt jopa päinvastaiseksi.
 
EU: Lopuksi: miltä nyt tuntuu?
 
JP: Suomalaisen urheilijan sanoin: kaikkeni annoin ja tähän se riitti. Kuten minkä tahansa pitkän ja hankalan projektin jälkeen, olo on lähinnä helpottunut. Pienellä jännityksellä odotan laitosyhteisön ja kahvihuoneen tuomiota, täällä kun on totuttu lukemaan vain opinnäytteitä ja tieteellisiä artikkeleita eikä tällaisia kaunokirjallisia sepustuksia.
 
Kuvia olisi kirjaan pitänyt saada huomattavasti enemmän, mutta niitä ei laitoksen ”arkistosta” valitettavasti löytynyt. Onneksi kansikuva on minusta aika onnistunut. Sen tekeminen meni aivan viime tippaan, kun en millään saanut luoduksi kirjan teemaan ja nimeen sopivaa konseptia. Onneksi silmiini osui kahvihuoneen nurkasta vanha Digilab-raato, joka istui erinomaisesti sumeaan visiooni. Komensin saman tien paikalle Marko Ikosen kameroineen, ja kansikuva saatiin kuin saatiinkin ajoissa painotaloon. 
 

Kirjan voi ladata pdf-muodossa»

 Teksti: Jukka Paakki

Kuvat: Thomas Vikberg

 

Luotu

29.03.2011 - 13:14

Tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää 50 vuotta

#uhcs50

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään torstaina 31.8.2017 klo 13-18 juhlaseminaari yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Unioninkatu 34).

uhcs50.cs.helsinki.fi

TKTL:n strategiapäivä 19.5. Vuosaaressa

Laitoksen strategiapäivää vietettiin tänä vuonna 100 hengen voimin aurinkoisessa Vuosaaressa.  Päivän aikana keskusteltiin mm. Uuteen tiedekuntarakenteeseen siirtymisestä ja tutkimuksen uusista avauksesta.

 

 

Lisää tietoa päivästä (Sasun pp-esitys).

Tommi Mikkonen - ohjelmistot ylittävät laitteiden rajat

Olemme menossa maailmaan, jossa tietokoneet ovat kuin karjaa, ja sen jälkeen ne muuttuvat kärpäsiksi, sanoo ohjelmistotekniikan professori Tommi Mikkonen.

 

 

 

 

 

 

 

Mikkosen tervetuliaisluento yliopiston päärakennuksessa 31.5.2017 klo 14:45. Tutustu ohjelmaan ja lue artikkeli.

Tietojenkäsittelytieteen laitos on Suomen johtava alan yksikkö

Kansainvälisessä, tieteenalakohtaisessa vertailussa Tietojenkäsittely­tieteen laitos on Suomen johtava alan yksikkö. QS World University Rankings by Subject 2017 –vertailussa laitos on ensimmäisellä sijalla Suomessa ja Pohjoismaiden kolmas. Times Higher Education 2017 -arvioinnissa laitos on ensimmäisellä sijalla Pohjoismaissa ja koko maailmassa sijalla 69.