Professorista pääjohtajaksi

Suomen Akatemialla oli 16.12.2011 mielenkiintoista tiedotettavaa: ”Valtioneuvosto on nimittänyt professori, akateemisten asioiden vararehtori Heikki Mannilan Suomen Akatemian pääjohtajaksi. Virka täytetään ajalle 1.3.2012–28.2.2017.” Mutta kenestä oikein on kysymys?

Mielenkiintoisinta tiedotteessa on, että taas on yksi laitoksen oma poika päässyt urallaan eteenpäin. Heikki oli nimittäin vuosina 1989–1999 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin, erityisesti informaatiojärjestelmien professorina ennen siirtymistään Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professoriksi ja siitä edelleen HIIT-tutkimuslaitoksen (Helsinki Institute for Information Technology) perustutkimusyksikön tutkimusjohtajaksi vuosiksi 2002–2004 ja koko puulaakin johtajaksi vuoden 2009 alussa. Uraputki jatkui lokakuussa 2009 Aalto-yliopiston akateemisten asioiden (tutkimus ja opetus) vararehtoriksi ja rehtori Tuula Teerin ensimmäiseksi varamieheksi. Siinä välissä Heikki ehti lisäksi olla mm. Microsoft Researchin tutkijana Redmondissa vuosina 1998–1999, Nokia Research Centerin varttuneena tutkijana (”research fellow”) vuosina 1999–2001 ja Suomen Akatemian akatemiaprofessorina vuosina 2004–2008. Eipä ole Heikki siis jäänyt laakereilleen lepäilemään.

Ihan kohtuullisen urakehityksen pohjana on tietysti Helsingin yliopiston antama vankka peruskoulutus: Heikki aloitti opintonsa matematiikassa, joka oli hänen pääaineensa sekä FK-tutkinnossa (1982) että vielä FL-tutkinnossakin (1983), kunnes hän tuli järkiinsä ja siirtyi tietojenkäsittelyoppiin. Suurin syy pääaineen vaihtamiselle oli Heikin mukaan se, että hänestä alkoi noihin aikoihin tuntua siltä, että tietojenkäsittelyoppi oli matematiikkaa hauskempi ja kiinnostavampi ala, jolla olisi mahdollista saada aikaan merkittäviä tuloksia myös vähän laajemmalle piirille. Asiaan vaikutti myös se käytännöllinen syy, että Heikki oli opintojensa aikana töissä (luonnollisesti) tietojenkäsittelyopin eikä matematiikan laitoksella.

Alan vaihto kannatti, sillä merkittäviä tietojenkäsittelyopin tuloksia todellakin syntyi. Heikki väitteli jo vuonna 1985 väitöskirjallaan ” Instance Complexity for Sorting and NP-Complete Problems”, jolle myönnettiin vuonna 1986 Tietotekniikan Tutkimussäätiön ensimmäinen väitöskirjapalkinto, hänet nimitettiin vuonna 1987 tietojenkäsittelyopin apulaisprofessoriksi ja heti perään vuonna 1989 professoriksi, ja hän teki kansainvälisesti arvostettua algoritmien, tietokantojen, tietämyskantojen, logiikkaohjelmoinnin ja tekstitietokantojen tutkimusta nousten 1990-luvun puolenvälin paikkeilla yhdeksi data-analyysin ja tiedonlouhinnan tutkimuksen uranuurtajista. Tällä kerralla ”johtava asema kansainvälisessä tiedeyhteisössä” ei ole tuulesta temmattu fraasi, sillä Heikki on jo vuosia sitten syrjäyttänyt itsensä Teuvo Kohosen viitatuimpana suomalaisena tietojenkäsittelytieteen tutkijana.

Nyt Heikki on sitten noussut kotimaisen tiedepolitiikan ykkösnimeksi, Suomen Akatemian pääjohtajaksi. Perusteluja valinnalle löytyy mm. Acatiimi-lehden numerosta 1/12, jossa Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Arto Mustajoki toteaa: ”Uskon, että nimityksessä painoi akateemisen uran lisäksi Mannilan laaja-alainen kokemus muun muassa yritysmaailmasta… Poikkitieteellisen tutkimusotteensa ansiosta hänellä on eri tieteenalojen laaja tuntemus.”

Heikki pitää uutta tehtäväänsä erittäin kiinnostavana, pääseehän siinä katsomaan tieteen koko kenttää. Vaikuttaminen on lähinnä tiedepoliittista, sillä Akatemian pääjohtaja ei tee varsinaisia tutkimusrahoituspäätöksiä, vaan ne kuuluvat Akatemian tieteellisille toimikunnille. Rahaa saisi tietenkin olla enemmän, kun Akatemian tutkimusrahoitusbudjetti eli hallinnon kapulakielellä ilmaistuna ”myöntövaltuutus” väheni 10 % vuodelle 2012.

Maamme tieteen taso on Heikin mielestä yleisesti ottaen hyvä: perusrakenteet ovat kunnossa ja Suomessa on useita huipputason tutkijoita ja tutkimusryhmiä. Tieteenalat ovat kuitenkin tasoltaan kovin erilaisia. Kehittämistä löytyy Heikin mukaan erityisesti laadussa ja kansainvälisyydessä: tutkijoiden pitäisi liikkua huomattavasti aktiivisemmin molempiin suuntiin, sekä ulkomailta Suomeen että Suomesta ulkomaille. Korkean paikan leiri jossakin tasokkaassa tutkimuslaitoksessa ulkomailla piristää kummasti ja panee tutkimukseenkin aivan uutta puhtia.

Heikin mukaan sama pätee myös tietojenkäsittelytieteeseen: yleinen taso on hyvä ja alalla on useita onnistuneesti profiloituneita huippututkimusryhmiä, mutta laatu vaihtelee ja tutkijayhteisö on liian sisäsiittoista. Kaikkien tieteenalojen ydinkysymys on rekrytointi eli se, millä keinoilla yliopistoihin saadaan parhaat tutkijat, opettajat ja opiskelijat. Näistä ryhmistä tärkein on opiskelijat, joten Heikin mielestä erityisesti opiskelijavalintoja tulisi kehittää ottamalla käyttöön uudenlaisia mekanismeja, joiden avulla yliopistoihin saadaan houkutelluksi kunkin tieteenalan kyvykkäimmät opiskelijat.

Lupaavana esimerkkinä uusista innovaatioista Heikki nostaa esiin laitoksen MOOC-etäkurssit, joiden kautta voi laitokselle saada opinto-oikeuden ilman tavanomaista pääsykoemenettelyä. Tietojenkäsittelytieteen erityinen ikuisuusongelma ovat tytöt, jotka pitäisi saada kiinnostumaan alasta esimerkiksi hyvien ruohonjuuritason roolimallien avulla: lukioihin ja abi-infoihin pitäisi lähettää palopuhujiksi innostavia naistutkijoita eikä pelkästään introverttejä poikanörttejä. Tietojenkäsittelytieteessä voisi olla myös enemmän erityisesti tyttöjä kiinnostavia koulutus- ja maisteriohjelmia, sillä esimerkiksi Aalto-yliopistossa on tältä kantilta katsottuna hyviä kokemuksia informaatioverkostoista ja bioinformatiikasta.

Absoluuttinen totuus Suomen tieteen tilasta ja tasosta selviää varsin pian, kun kuluvan vuoden lopulla julkaistaan uusi Akatemian kokonaisselvitys. Toivottavasti Heikin arvelujen mukaisesti asiat ovat paranemaan päin, sillä vuonna 2009 julkaistussa edellisessä selvityksessä kannettiin huolta tieteellisten julkaisujemme laskevasta lukumäärästä, laadusta ja kansainvälisestä asemasta. Voinemme luottavaisin mielin jäädä odottelemaan uutta selvitystä ja Akatemian pääjohtajan virallista kannanottoa.

Vaikka Aalto nyt menettääkin Heikin, yliopiston toiminta on kahdessa vuodessa saatu hyvään jamaan, uudet monitieteiset koulutusohjelmat ovat suosittuja ja hyvässä vauhdissa, niihin on saatu hyviä opiskelijoita ja yliopistouudistuksessa muuttunut oikeushenkilöasema on tehnyt mahdolliseksi ottaa käyttöön joustavampia rekrytointimuotoja (kuten professorien tenure track –järjestelmän).

Epäluuloja herättänyt Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun tuominen samaan sakkiin Teknillisen korkeakoulun kanssa on sekin tuonut Heikin mukaan runsaasti hyötyjä, kun teknisiä innovaatioita on ryhdytty tarkastelemaan myös suunnittelun, käytön ja liiketoiminnan näkökulmista. Esimerkkeinä tällaisista onnistuneista monitieteisistä avauksista Heikki nostaa esiin energia-alan, arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun. Aalto-yliopistossa käynnistetäänkin vuonna 2013 uudet kandidaattivaiheen koulutusohjelmat, joissa ovat mukana kaikki kolme Aallon koulutusalaa, kauppatieteellinen, taideteollinen ja teknistieteellinen.

Heikillä on aikaa omalle tutkimustyölle enää harrastuspohjalta ja joitakin vanhoja rippeitä hoidellen. Hän ounastelee, että jossakin vaiheessa saattaa tulla ikävä wanhoja hywiä vapaan tutkijan aikoja, erityisesti silloin kun pääsee asiantuntijaseminaareihin kuuntelemaan visionäärisiä tieteeseen perustuvia esitelmiä. Vanhaa kotilaitostaan Heikki ei ole täysin hylännyt, sillä hän on laitoksen dosentti.

Vapaa-aikanaan Heikki kävelee ja lueskelee. Golfia hän ei ole vielä aloittanut, koska se on ”liian paljon keskittymistä vaativa laji”. Tässäkin Heikki osuu naulankantaan: juuri kyseisestä syystä hänen on mitä pikimmiten suoritettava green card, koska kaikkien tieteellisten tutkimusten mukaan kaikista mahdollisista liikuntamuodoista nimenomaan golf parantaa eniten keskittymiskykyä, vähentää työperäistä stressiä ja lisää elämänlaatua. Lisäksi golfia tarvitaan jo Akatemian pääjohtajien katu-uskottavuudenkin takia, koska Heikin edeltäjien harrastuslista on latteudessaan todella murheellista luettavaa: kulttuuri, tiedepolitiikka, matkakirjallisuus, maatalous ja musiikin kuuntelu.

Teksti: Jukka Paakki

Kuva:  Janne Lehtinen / Aalto-yliopiston kuvapankki

Luotu

29.02.2012 - 09:57

Uusi sivusto!

TÄMÄ ON TIETOJENKÄSITTELYTIETEEN OSASTON VANHA SIVUSTO

Tietojenkäsittelytieteen osaston uudet sivut sijaitsevat www.helsinki.fi-palvelimella.

Osoite cs.helsinki.fi ohjautuu nyt uudelle palvelimelle. Tätä osoitetta voidaan edelleen käyttää osaston www-osoitteena. Vanha sivusto löytyy paikasta cs.helsinki.fi/pre2018.

 

Uusien professorien tervetuliaisluennot ke 29.11. klo 14 - 18

Tietojenkäsittelytieteen uudet professorit esittelevät tieteenalansa ja tutkimuksensa tärkeimmät kysymykset 20 minuutissa.
Luennot järjestetään päärakennuksessa keskiviikkona 29.11. klo 14.00 alkaen.

sali 6 uusi puoli, 3. krs

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Esko Ukkonen esittelee lyhyesti Pan Huin.

14.15 Pan Hui: MOBILE AUGMENTED REALITY: BLESSING OR CURSE?

Tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää 50 vuotta

#uhcs50

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään torstaina 31.8.2017 klo 13-18 juhlaseminaari yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Unioninkatu 34).

uhcs50.cs.helsinki.fi