Ainutlaatuinen Helsingin yliopiston avoin ohjelmointikurssi alkaa jälleen 15.1.2016

Helsingin yliopiston avoin ohjelmoinnin verkkokurssi (MOOC) on alkamassa jo viidettä vuotta peräkkäin. Suositun kurssin voi tehdä huvin vuoksi, osana lukio- tai ammattikouluopintoja tai jopa yliopiston sisäänpääsykokeena.

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos järjestää keväällä 2016 kaikille ilmaisen ohjelmointikurssin. Kurssin voi aloittaa vaikka ei olisi ennen kuullutkaan ohjelmoinnista - kaikki selitetään ja perustellaan juurta jaksaen. Ohjelmointia oppii kuitenkin vain ohjelmoimalla, jonka vuoksi  kannattaa varautua siihen, että omasta taustasta riippuen viikoittaista tekemistä on noin viidestä kahteenkymmeneen tuntia.

- “Tämä kurssi on yksi-yhteen yliopistomme omien kurssien kanssa, mikä takaa laadun ja vaativuuden. Se antaa siten myös oivan mahdollisuuden tutustua tietojenkäsittelytieteen yliopisto-opiskeluun”, sanoo kurssin vastuuopettaja yliopisto-opettaja Arto Vihavainen.

Aiempien vuosien kursseille on osallistunut tuhansia innokkaita. Opiskelijat ovat pitäneet kurssista sekä kokeneet sen hyödyllisenä ja hauskana:

- “Mulla oli datanomin tutkinto ja totesin, etten näillä taidoilla vielä pärjää työelämässä niin hyvin kuin haluaisin. Sitte törmäsin jossain tähän MOOCiin, lähdin tekemään ja innostuin. Lopulta huomasin oppineeni 12 viikon aikana enemmän kuin koko kolmivuotisessa datanomi-tutkinnossa”. -- yle.fi

 

Kurssi vastaa vaativuudeltaan laitoksen omia ohjelmoinnin peruskursseja. Siinä perehdytään algoritmiseen ajatteluun, nykyaikaisen olio-ohjelmoinnin perusideoihin ja ohjelmistotuotannossa oleellisiin koodin laadun kysymyksiin. Kurssi kestää kokonaisuudessaan neljätoista viikkoa.

Kurssin kautta voi hakea myös yliopisto-opiskelijaksi Helsingin yliopistoon. Tällöin kurssilla täytyy tehdä tietty määrä tehtävistä aikataulua noudattaen sekä osallistua kurssin lopuksi järjestettävään näyttökokeeseen. Kurssin kautta on myönnetty edellisinä vuosina jo lähes 250 opiskelupaikkaa Helsingin yliopistoon.

 

Kurssin suorittaminen

Kurssi suoritetaan verkossa olevan ohjelmointimateriaalin sekä omalle koneelle asennettavan tehtävien tekemisessä auttavan järjestelmän avulla. Käytännössä kurssin voi aloittaa heti kun käyttäjätunnus on luotu ja tarvittavat työvälineet asennettu. Ohjeet julkaistaan osoitteessa mooc.fi perjantaina 15.1.2016.

Lukio tai ammattikoulu voi ottaa kurssin osaksi kurssitarjontaansa. Oppilaitos päättää itse sopivasta kurssin laajuudesta sekä opiskelijoille tarjottavasta opintopistemäärästä. Kurssin tarjoamisen lisäksi Helsingin yliopisto lähettää tentin paikalliseen tenttitilaisuuteen sekä tarjoaa myös ilmaisen tarkastuspalvelun tenteille.

 

Tutkimusperustaisuus

Euroopan komission tutkimuslaitos on todennut kurssin ainutlaatuiseksi mm. siitä syystä, että se kytkeytyy yliopiston oman opetuksen tutkimukseen ja kehittämiseen [1].

Helsingin yliopiston avoimen ohjelmoinnin verkkokurssin sisällöt, jaksotus ja oppimisen tuki on kehitetty osana Agile Education Research (RAGE) -tutkimusryhmän tutkimusperustaista opetuksen kehittämistyötä [2]. Kurssin aikana syntyvää tietoaineistoa on myös hyödynnetty tutkimuksessa [3]. Kehitystyötä on tukenut muun muassa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö [4].

 

Viitteet

[1] European Commission, Joint Research Centre, Institute for Prospective Technological Studies (2015): OpenCases: A Catalogue of Mini Cases on Open Education in Europe, https://ec.europa.eu/jrc/en/publication/opencases-catalogue-mini-cases-open-education-europe

[2] Kurhila and Vihavainen (2015): A Purposeful MOOC to Alleviate Insufficient CS Education in Finnish Schools. ACM Transactions on Computing Education (TOCE), special issue on Computer Science Education in K-12 schools. ACM Press.

[3] RAGE-tutkimusryhmän julkaisuja:  http://www.cs.helsinki.fi/en/rage/publications

[4] Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö: http://100-vuotissaatio.teknologiateollisuus.fi/

Lisätietoja

Kurssin sivu osoitteessa mooc.fi

Yliopisto-opettaja Arto Vihavainen, kurssin vastuuopettaja
Sähköposti: avihavai@cs.helsinki.fi
Puhelin: +358 44 351 1983

Aiemmin mediassa

MOOC – Uusi tie yliopistoon vai uhka koko koulutusjärjestelmälle?

Kymmenet pääsevät verkkokurssilta sisään Helsingin yliopistoon

Luotu

12.01.2016 - 12:07

Uusi sivusto!

TÄMÄ ON TIETOJENKÄSITTELYTIETEEN OSASTON VANHA SIVUSTO

Tietojenkäsittelytieteen osaston uudet sivut sijaitsevat www.helsinki.fi-palvelimella.

Osoite cs.helsinki.fi ohjautuu nyt uudelle palvelimelle. Tätä osoitetta voidaan edelleen käyttää osaston www-osoitteena. Vanha sivusto löytyy paikasta cs.helsinki.fi/pre2018.

 

Uusien professorien tervetuliaisluennot ke 29.11. klo 14 - 18

Tietojenkäsittelytieteen uudet professorit esittelevät tieteenalansa ja tutkimuksensa tärkeimmät kysymykset 20 minuutissa.
Luennot järjestetään päärakennuksessa keskiviikkona 29.11. klo 14.00 alkaen.

sali 6 uusi puoli, 3. krs

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Esko Ukkonen esittelee lyhyesti Pan Huin.

14.15 Pan Hui: MOBILE AUGMENTED REALITY: BLESSING OR CURSE?

Tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää 50 vuotta

#uhcs50

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään torstaina 31.8.2017 klo 13-18 juhlaseminaari yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Unioninkatu 34).

uhcs50.cs.helsinki.fi