Floran päivän juhla

Tapahtuman tyyppi: 
Muu tilaisuus
Aika: 
13.05.2016 - 15:00 - 20:00
Paikka: 
Kumpulan Kampus
Kuvaus: 

Kevättä ja Floran päivää juhlitaan tänäkin vuonna yhteisvoimin Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken perjantaina 13.5. kello 15-20. Tällä kertaa kevättunnelma valtaa Kumpulan, kun Physicum (Gustaf Hällströmin katu 2A) täyttyy musiikista, ohjelmasta, ruoka- ja juomatarjoiluista tieteen iloa unohtamatta.

Musiikkikorvaa ja tanssijalkaa hemmotellaan bändin ja DJ:n voimin, aivojen sisältöä pääsee muokkaamaan runolliseen muotoon ja itsensä pääsee ikuistamaan photoboothissa. Lisäksi mukana minieläimiä, opiskelijahuonekierroksia ja monipuolista tiedeohjelmaa, jossa matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laitokset katsovat tulevaisuuteen. Vatsan täytteestä ja kurkun kuivuudesta huolehditaan juomatarjoilujen sekä ruokarekkojen avulla.

Kello 15-17 on mahdollisuus päästä tutustumaan Kumpulan kätköihin, kun asiantuntijat kierrättävät kiinnostuneita Kumpulan upeassa kasvitieteellisessä puutarhassa, elämyksellisessä Kemianluokka Gadolinissa, Ilmaisinlaboratoriossa ja Kiihdytinlaboratoriossa. Näille kierroksille on erillinen ilmoittautuminen, joten niihin voi osallistua, vaikkei itse juhlaan tulisikaan!

 

Lisätietoa ohjelmasta, tutustumiskierroksista ja tarjoiluista löytyy tapahtuman nettisivuilta:

www.hyy.fi/flora2016.

 

Tapahtumaan ilmoittaudutaan ennakkoon. Sekä yliopiston henkilökunnalle että opiskelijoille on molemmille varattu 250 vieraan kiintiö.

 

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 25.4. kello 12.00, jolloin ilmoittautumislinkki julkaistaan Flammassa. Linkki julkaistaan myös tapahtuman Facebook-sivulla sekä nettisivuilla www.hyy.fi/flora 2016. 

 

Floran päivän virallinen hashtag on #FLORA2016

 

Lämpimästi tervetuloa kaikki yliopistolaiset! 

 

MUSIIKKI

Tunnelmaa luomassa ja tanssiin yllyttämässä ovat Kumpulan oma TKO-Älyn Tekis Houseband sekä DJ Louise.

 

OHJELMA

Opiskelijahuonekierrokset

Opiskelijahuoneet ovat kampuksen sydän! Nyt jokaisella juhlijalla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan niiden saloihin opiskelijoiden itsensä esitteleminä. Mistä saakaan pehmistä, kuinka monta pehmopossua mahtuu yhteen huoneeseen ja miksi eräästä takasta löytyy kuohuviinipulloja? Tule ottamaan selvää!

 

Kierrokset lähtevät kello 15.00, 15.20, 15.40 ja kello 16.00, yhdelle kierrokselle mahtuu 10-15 osallistujaa. Tarkka lähtöpaikka ilmoitetaan myöhemmin.

 

Tutustumiskierrokset

Kello 15.00 ja 16.00, 20 henkeä per ryhmä, kierroksen kesto on 45 minuuttia, kierroksiin on ennakkoilmoittautuminen.

 

Kasvitieteellinen puutarha ja kivikokoelma kartanossa, opastukset, 3 ryhmää; 15.00 ja 16.00 suomeksi, 16.00 englanniksi. Kokoontuminen puutarhassa. Jyrängöntie 2. https://www.luomus.fi/fi/kumpula

 

Kemianluokka Gadolin, 2 ryhmää, vetäjänä Veli-Matti Ikävalko, suomi/englanti kello 15.00 ja suomi/englanti kello 16.00. Kokoontuminen Chemicumin aulassa (A.I. Virtasen aukio 1). http://www.luma.fi/kemma/kemianluokka-gadolin

 

Vierailu Ilmaisinlaboratorioon, 2 ryhmää, vetäjinä Timo Hilden ja Erik Brucken, kello 15.00 suomeksi ja 16.00 englanniksi. Kokoontuminen Exactumin aulassa (Gustaf Hällströmin katu 2b).

 

Vierailu Kiihdytinlaboratorioon, 2 ryhmää, Pietari Kienänen & co kello 15.00 suomeksi ja 16.00 englanniksi. Kokoontuminen Exactumin aulassa (Gustaf Hällströmin katu 2b).

 

Brains on Art: Brain Poetry

Brains on Art -kollektiivin Brain Poetry: https://brainsonart.wordpress.com/2013/10/18/brain-poetry-2013/ on muun muassa Frankfurtin kirjamessuilla esitetty teos, jonka avulla jokainen voi muuttaa aivojensa salaperäistä sisältöä runollisempaan muotoon.

 

Tulevaisuustuubi, Physicum-Exactum –yhdyskäytävällä

Käväise tulevaisuudessa ja tapaa tekijät! Esillä elinten 3D-tulostusta, uudet energiateknologiat, hiukkastutkimus Cernissä, ilmakehän simulointia, tietojenkäsittelyä ja Pulmaario-pelejä. 

 

Naisten tiedesalonki, Women’s Science Salon

Kahvia ja keskustelua! Tarjoilut kello 15 alkaen, itse ohjelma 15.30. Eija Tuominen & co. tilaisuuden hostina ja tilana Physicum D117.

 

Veden matka –elokuva ja Lapin tähti -karttabingo

Visuaalisesti upea Veden matka (52 minuuttia, suomeksi puhuttu ja englanniksi tekstitetty, Physicumin auditorio D101) mykistää katsojansa! Näytös kello 15.00 alkaen.

Lapin tähti -karttabingo kello 15.00 alkaen vartin välein geologien käytävällä.

 

RUOKA JA JUOMA

Vatsan täytteestä ja kurkun kuivuudesta huolehditaan juomatarjoilujen sekä ruokarekkojen avulla.

Makuelämyksiä tarjoavat:

 

Fisu & Ranet tarjoavat autenttisimpia fish&chipsejä mitä Iso-Britannian ulkopuolelta saa: http://www.fisujaranet.fi/

Kimchi Wagonista voit Napata mukaasi korealaista katuruokaa: https://www.facebook.com/Kimchi-Wagon-594426024037580/

Street Gastro taas tarjoaa premiumluokan sandwichejä: http://streetgastro.fi/

 

Seuraa ohjelman täydentymistä ja ilmoittaudu mukaan!

 

05.04.2016 - 15:48 Pauliina M J Pajunen
15.03.2016 - 11:22 Pauliina M J Pajunen