> Etusivu > Huhut > 2
Huhut 2
-
Levikos Diespiterin pappi on valittu johtamaan kolonialaivojen lähtöseremonioita. Diespiterin sanotaan luvanneen enteissä kylmintä talvea miesmuistiin ja säänsäätäjän suosio nousee.
-
Stellan laivojen lähtöpäivä on valittu. Se tullee olemaan anthesterionin, kuudennen kuukauden ja elaphebolionin, seitsemännen, välimaastossa. Kansankokous on väitellyt kiivaasti syysmyrskyjen vaaroista.
-
Harilaoksen tovereineen väitetään hävinneen painissa lännestä tulleelle muukalaiselle. Joukossa huhutaan olleen myös painija Krateronin.
-
Foto Vellas on halukas palkkaamaan itselleen saattueen matkalle Taenarukseen, joka on niemi Akaijan länsirannikolla. Hän ei kuitenkaan tiedä vielä lähtöpäiväänsä.
-
Örkit liikehtivät pohjoisessa. Numenan kaupungin tyranni Loikon on luvannut runsaan palkkion, kolme hopearahaa, örkin korvista.
-
Kaupungin vartiot ovat polttaneet maan tasalle Vääräsopen, pahamaineisen juottolan satamassa. Tilanteen sanotaan saaneen alkunsa kleerien sekaantumisesta.
-
Seikkailija Zeuxis varjonsurman kerrotaan kohdanneen jälleen kauheita varjoja, tällä kertaa aivan kaupungin lähettyvillä. Hän ei kuitenkaan suostu puhumaan asiasta.
-
Alkemistien killan Prokupios on luvannut kultatalentin sille joka löytää ja palauttaa hänen kadottamansa kangaspakan. Prokupioksen ollessa kyseessä lienee selvää että kyseessä on maaginen kangas, mutta selvää ei ole kuka uskaltaa varastaa maagilta.
-
Kääpiö Jaffe on lähtenyt killasta. Hän ilmoitti aikovansa takaisin ennen uutta vuotta. Jaffen sanotaan puhuneen killassa aamulla ennen lähtöään, paljastaen aikovansa avaamaan kaivosta salaisessa paikassa. Olemme köyhempiä ilman häntä.
-
Kerrotaan että lapsia on kadonnut maaseudulla. Eteläisissä kylissä sanotaan vanhempien pelkäävän, sillä viime viikoilla erityisesti lapsia on kadonnut jälkeä jättämättä. Eräs kauppias kertoi kuulleensa vaimeaa soitantoa kukkuloilta. Kaappaavatko satyyrit lapsia?
-
Huhutaan että laittoman seikkailijantoimen pesänä tunnettu Vääräsoppi olisi avattu uudelleen pian sen polttamisen jälkeen. Paikkaa ei kuitenkaan tunneta.
-
Jotkut kansalaiset ovat valittaneet ilkivallasta Opheliksoon haudoilla. Sanotaan että sankarien hautaa olisi tuhottu.
-
Kartta-maahisella taitaa olla lievä rahapula. Voi olla oikea aika neuvotella arvokkaaseen aarrekarttaan investoimisesta. Sanotaan maahisen tuntevan niin iskemättömien pelasgiraunioiden kuin hylättyjen "Arkon Borealiksen" temppeleiden sijainnin.
-
Kauppiasnainen Rano maksaa hopeatalentteja harvinaisista yrteistä. Häntä on kuitenkin estetty harjoittamasta tointaan kaupungissa, ja hänen huhutaan asuvan parantajajumalan temppelissä.
-
Totena kerrotaan seuraavaa tarinaa: Elementalisti "Mirzena" eli aikoinaan Bextroksen mailla. Sittemmin kuun vaiheet ja veden liikkeet houkuttivat hänet laskeutumaan sataman vesiin ja muuttamaan saarille rannikon edustalla. Nyt, niin kerrotaan, Mirzena nousee pintaan vain kuun alla rukoilemaan Aletheaa.
-
Alkemistien killan Podikis on saattanut onnistua valmistamaan "viisaiden suolaa" joka on yksi ensimmäisistä askelista kohti elävän veden salaisuutta ja voimallista jo itsessään.
-
Veteraanit sanovat että aika on tavallista hiljaisempi. Vuodenaikaan nähden seikkailijoilla on vähemmän töitä kuin uskoisi, ja sama vaivaa myös vartijakiltaa. Yhä useampi vartijakillan jäsen hylkää killan ja kääntyy rosvoukseen.
-
Suuri mysteerin verhoama "Bakkanaali Iures" pidetään lähiviikkoina. Kultin ulkopuoliset eivät tiedä mitä se pitää sisällään, ja arvailut pyörivät aina orgioista kiellettyyn valtiolliseen oppiin.
-
Maagi Makris ostaa ruumiita.
-
Kolmastoista koulu on kätketty vesiputoukseen.
-
Pelasgiklaani Köydenpunojat haluaisivat ryhtyä taas käymään kauppaa kaupungin kanssa.
-
Foinoo käy kauppaa kaupungin kanssa välikäsien kautta.
-
Vuorikääpiöiden 20-vuotisneuvosto tulee käsittelemään Iranin kanssa liittoutumista.
-
Kauppias Builas suunnittelee kauppamatkaa luoteiseen Akaijaan. Hän on järjestänyt yhteistyökumppaneidensa välityksellä karavaanin läntisestä Artemiasta pohjoiseen. Matka on vaativa, mutta voitot voivat olla suuret. Jos Builas saa värvättyä mukaansa päteviä seikkailijoita voi luvassa olla osuus voitosta.
-
Sanotaan että Kostoksen kadottua nk. Pitkäkinttu on ottanut tämän paikan Vääräsopessa.
-
Kaupunki saattaa värvätä vakoojia seikkailijain joukosta Foinoota vastaan. Papaniklas todennäköisesti tietää mistä on kyse.
-
Punitiasta on tullut äskettäin laiva. Mielenkiintoista siinä on se, että huhun mukaan se ei ole palaamassa Punitiaan. Eräät tahot epäilevät että lähtiessään huomenna satamasta "Lumpi" purjehtii suoraan Foinooseen. Puunit katsovat polveutuvansa Foinoosta.
-
Joukko örkkejä on leiriytynyt kaupungin pohjoispuolelle suojaisaan lehtoon. He suunnittelevat tulevansa kaupunkiin käymään kauppaa. Arvoitukseksi jää seuraako verilöyly vai suuria voittoja.
-
Sanotaan että Vääräsopen mestarit värväisivät juuri nyt uusia miehiä. Heidän juottolansa paloi ja yhden keskeisen mestarin sanotaan kadonneen. Uutta verta ehkä kaivataan.
> Etusivu > Huhut > 2