> Etusivu > Huhut > 5
Huhut 5
-
Kerrotaan, että lounaisissa metsissä elelee puhuva karhu, joka auttaa matkalaisia; karhulla on hallussaan - niin sanotaan - mahtava taikamiekka ja tanssiva suutari.
-
Skarlatos, äveriäs käsityöläinen, kompastui ja taittoi niskansa jahdatessaan "vastaan vierivää kultatalenttia" josta koko kaupunki supisee. Saa nähdä muuttaako tämä huvittuneisuuden vihaksi...
-
Vielä Boedromionin aikana Bextropoliksessa järjestetään eräs vuoden päätapahtumia, ainakin stratioottikouluille. Kevätturnaus tuo yhteen kaikki kaupungin 31 virallista koulua ja suuren joukon riippumattomia mestareita. Suurimmat ottelut pidetään usein yleisöltä salassa, mutta monelle stratioottien kevätturnaus on paitsi ylpeyden aihe, myös suuri juhla. Palkinnoista ei tiedetä kuin se, että ne tuovat suurta kunniaa stratioottien keskuudessa. Mestarit eivät kuitenkaan kerro enempää.
-
Vihainen nuorukainen on aiheuttanut hankaluuksia Kukkien talossa ja yksittäisten hetairoiden tykönä. Arkaluontoiseksi asian tekee hänen nähtävästi korkea asemansa, mutta ongelma on mennyt niin pitkälle että jopa kilta saattaa puuttua asiaan jollakin tavoin.
-
Pahat unet ovat vaivanneet hiljan monia sataman asukkaita. Syytä ei tiedetä, mutta ihmiset ovat odottaneet Ophelian papittarien tuloa. Pimeää pelätään.
-
Kaukaa lännestä saapunut seikkailija Cervantes on uhonnut suuresti kyvyistään miekkojen kanssa. Hän on suututtanut joitakin stratiooteistamme, ja pelätään kevätturnauksen menevän hänen osaltaan liian pitkälle, tavalla tai toisella. Kukaan ei kuitenkaan tunnu varoittavan muukalaista, vaan kaikki odottavat mielenkiinnolla miten tämä selviytyy.
-
Velhojen killassa keskustellaan nyt kiihkeästi turmsialaisen Shakonin väitteistä. Sikäli kuin tietäjään on uskominen, tuntevat turmsialaiset velhot monia sellaisia salaisuuksia, joista Bextropoliksessa vain haaveillaan. Turmsiassa velhoja kunnioitetaan ja heillä nähtävästi on jokin salaperäinen keino pimeyden pettämiseksi. Retkikunnan järjestämisestä Suur-Akaijaan neuvotellaan killassa.
-
Kevään ensimmäinen kauppias kaupungissa taisi itseasiassa olla Numinalainen Haralambos. Hän on jo saanut kauppansa tehtyä, mutta viivyttelee kaupungissa koska pelkää paluumatkaa. Haralambos matkustaa maitse ja kertoo kaikille jotka malttavat kuunnella hirveästä peikosta joka ahdisteli häntä matkalla etelään.
-
Kerrotaan, että eräitä basileian kyliä on ahdistellut lykanthros, ihmissusi. Mikä enemmän, stratiootti Satirios Titas on luvannut päihittää suden korkeimman omakätisesti, mikäli vain kylien edustajat tulevat pyytämään hänen apuaan.
-
Kauppias Pantelis on maksanut Akatemialle suuren summan tuntemattomista syistä. Rahoilla aiotaan maksaa ulkomaalaisen asiantuntijan matka Bextropolikseen ja kaupungissa arvaillaan, mistä voisi olla kysymys.
-
Maria Savan: rikkaan ja vaikutusvaltaisen Savos Androulakiksen tytär. Savos on yksi viime vuoden tripadonteista ja yksi kaupungin vaikutusvaltaisimpia miehiä. Häät vanhan Irakliksen vanhemman pojan kanssa on sovittu jo muutaman kuukauden päähän, mutta nyt sisäkaupungissa kuiskitaan: Maria yritti paeta isäänsä ulos kaupungista Leeviläisen päivän markkinoiden aikana. Ja huhu kertoo hänen luvanneen auttajilleen suuren palkkion.
-
Numinan tyranni on näemmä lakkauttanut viimesyksyisen taistelun jälkeen palkkion örkkien korvista. Sen sijaan hän lupaa kasvavia palkkioita örkkipäälliköiden päistä, lähtien talentista jonka hän maksaa kustakin rosvopäälliköstä. Sanotaan, että muutos on Alba Norwikin, kallonkentäntaistelun sankarin, vaikutusta. Hän on näes jäänyt kaupunkiin ainakin joksikin aikaa.
-
Satut tietämään kapteeni Tsakakiin toimista: hän on järjestänyt varhaisen kauppamatkan Sarkoksen reitille (Suur-Akaijaan, Sarkopolikseen ja Punitiaan) ja ottaa matkustajia. Epäselvää on, miksi Tsakakis, joka on luotettava ja menestyvä kauppias, tarjoaa matkaa tietyille matkalaisille vain nimellistä korvausta vastaan tai jopa ilmaiseksi. Toisessa tapauksessa kyse olisi kai yksinkertaisesta orjuutushuijauksesta, mutta Tsakakiista tätä ei voi epäillä, vaan kyse on jostakin muusta.
-
Maagi Makris, joka muistetaan viime kesäisistä riidoistaan Prokupioksen kanssa, on tuonut valituille markkinoille uuden hyödykkeen, jota lupaa pystyvänsä tuottamaan luotettavasti korvausta vastaan. Kyse on eteerisistä suoloista, joita hän myy koristeellisissa, eläinten ja kasvien kuvin maalatuissa suurissa ja pienissä ruukuissa. Harvat tietävät mistä on kysymys, mutta huhutaan suolojen tervehdyttävistä vaikutuksista tai ihmeellisistä kuvista joita ne tuottaisivat oikeissa käsissä.
-
Erämaassa on havaittu traakkeja! Ainakin kolme erillistä havaintoa basileian luoteispuolisessa erämaassa. Traakkeja voi olla useampi kuin yksi, mikä jo yksinään herättää filosofien mielenkiinnon. Mikä kiinnostavampaa, dzoo-oy-laumojen parveilu alueella voi tuoda lisävaloa näiden eläinten väliseen yhteyteen...
-
Leeviläisenpäivänmarkkinoilla myytiin luonnollisesti kaikenlaista. Yksi kiinnitti kuitenkin erityisesti joidenkin viisaampien huomion: eräs kauppias myi tavallisemman tavaran ohessa mekaanista, lentävää lintua. Erikoisuus löysi toki ostajansa, mutta kun rikkaat asiakkaat kysyivät kauppiaalta sen mestarimaagin nimeä joka oli linnun takana ei hän suostunut paljastamaan sitä. Tieto eittämättä kiinnostaisi monia, jo siksikin että tuon tasoinen taito maagisissa tieteissä on Bextropoliksessa ennenkuulumatonta.
-
Seikkailija Caphiadis on kadonnut. Syrjäänvetäytyvästä miehestä ei kukaan tiennyt paljoa, hän ei työskennellyt kaupungissa vaan matkasi ylös ja alas rannikkoa. Papaniklas kuitenkin tiesi miehen ja haluaisi varmaankin tietää miten tämän on käynyt.
-
Viimesyksyiset laivat toivat Senpetistä lukuisia mustaihoisia orjia. Muodin pahin kärki on jo ehtinyt laantua, mutta edelleen orjat ovat hinnoissaan. Nyt kuitenkin kerrotaan että ainakin yksi näistä orjista olisi karannut basileian takaisiin metsiin ja eläisi siellä kuin metsän eläimet. Omistaja voisi maksaa hyvänkin hinnan orjansa palauttamisesta, kuka tietää...
-
Iranin takaisilla merillä kerrotaan kansojen purjehtivan ihmeellisillä vaskisilla veneillä.
-
Eräässä meren jumalattarelle pyhitetyssä temppelissä pyhällä saarella on pyhä amfora, jonka sisällä lepää Kraken.
-
Basileian eteläiset rajat ovat olleet jälleen hämäläisten pahanteon kohteena.
-
Sanotaan, että örkit olisivat hajaantuneet ja palanneet pohjoiseen tappionsa jälkeen.
-
Ohimennen kuultua: vihatun foinoolaisen merirosvon prinssi Kyyroksen piilosatama olisi Chounoroksen saaren pohjoisella rannalla, missä hän laskee maihin häiritsemättä majakan vartioita.
-
Basileiassa virtaavan Triboulidis-joen pohjaan on pesiytynyt uusi joenhaltija. Tämä ei kuitenkaan ole nymfi, vaan potandros, vesimies. Nämä territoriaaliset henget vaativat joen käytöstä kalliin hinnan keltä vain pystyvät. Jos pystyy jokea tarkkailemalla paikantamaan missä vesimies pitää aarrettaan voi saada sen vaaratta valtaansa, niin sanotaan.
-
Joku suurista jumalista on nähty Iraklionin pyhällä saarella. Yksityiskohdat ovat epäselvät, mutta sanotaan että jumala olisi ilmestynyt tarkoituksenaan Gnossoon suuren temppelin, Nauticaan pyhätön, maahan repiminen. Mitä tämä enne tarkoittaa voi vain arvata.
-
Kerrotaan, että yritteliäs seikkailija tai varas olisi tuonut suuren safiirin mukanaan Koranterin kaupungista. Ennen kuin ehti kuitenkaan myymään tätä kiveä hän kadotti sen erikoisella tavalla: huolimattoman piruparan laukku repesi huomaamatta naulaan ja kivi putosi ulkokaupungin mutaiseen maaperään. Itse kiven ehti nähdä miltei puoli tusinaa ihmistä, mukana luotettuja ostajia. Nyt kukaan ei kuitenkaan tiedä sen olinpaikasta mitään...
-
Spathaarsian seudulla on kerrottu tarinaa velhosta, joka olisi asettunut asumaan Pangaian hampaisiin. Jos tässä louhikossa todellakin asustaa velho, on tämä varmasti musta laatuaan. Siitä miten kauan sitten velho olisi asettunut hampaisiin ei tiedetä, joten voi olla hyvinkin että hän on jo aikaa sitten päättänyt päivänsä. Kaikki tarinat kuitenkin ovat yhtä mieltä siinä, että velho oli hyvin rikas kulkiessaan pikkukaupungin lävitse.
> Etusivu > Huhut > 5