> Etusivu > Sarvipää
--> Kilikian Kentät I
Seikkailijamme, joiden olemuksesta meillä on vielä paljon opittavaa, olivat kaikki hyvää ainesta; Dhargamelon, elämäänsä kyllästynyt stratiootti, Moska, skolastinen dzoo- oy, Rhadamantios, kostonhimoinen theriitti ja Kimon, höytyväpäinen velho.
Jos ovatkin eksentrisiä, sankarimme saivat kuitenkin huomata pian että Bextropoliksessa kuitenkin hekin ovat arkipäivää. Kuten aloittava seikkailija pian oppii, ei kuka hyvänsä kohoa maineeseen ja kunniaan Bextroksen kaupungissa, vaan se vaatii yritteliäisyyttä ja päättäväisyyttä. Voisi jopa sanoa, että sankarimme ajoi yhteen juurikin tämä piireihin pääsemisen vaikeus - ulkopuolisia kun ovat, on heidän helppo hakea tukea toisistaan.
No, reilu säätäminen alkoi pian, kun seurue tutustui kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Vartijaksi karavaaniin? Jahtaamaan kadonneita raunioita? Tuhoamaan petoja jotka uhkaavat maaseutua? Seikkailua kaupungissa on tarjolla jos jonkinlaista. Voisi sanoa säätämisen huipentuneen siihen kun toverukset päättivät hämmentävästi nousta läntiselle kauppareitille pian lähtevään laivaan.
Kuten muutkin Bextropoliksen kauppiaskapteenit, valmisteli kapteeni Tsakakis kauppamatkalle lähtöä heti vuoden alusta, sillä silloin tuulet ovat sellaisille matkoille suotuisat. Kuitenkin poiketen muista kauppiaista Tsakakis antoi ymmärtää kaupungissa että hän ottaisi matkalle mukaan urheita miehiä hyvinkin edulliseen hintaan, jopa ilmaiseksi. On luonnollista, että tyhjätaskuja kun kerran olivat sankarimme ajautuivat Tsakakiin alukseen.
Nyt voikin sanoa varsinaisen seikkailumme alkaneen, ja mikä parasta, pelinjohtajamme ei tarvinnut koskea pitkällä tikulla koko tilanteeseen, vaan pelaajat syöksyivät aivan omia aikojaan surman suuhun. Kapteeni Tsakakis kun on matkalla Suur-Akaijan ja Sarkoksen kautta Turmsiaan ja viimein Punitiaan, menee meillä muutamakin sessio selvittäessämme miten tässä matkassa oikein käy. Piirsin reitistä hätäisen kartan johon merkitsin tärkeimmät matkan varrelta löytyvät kaupungit. Vielä kirjoitin kartan ylälaitaan "Suuri merimatka", ja voilá, seikkailu oli valmis. Seuraavaksi purjehdimme Zetanopolikseen, Suur-Akaijan tärkeimpään kauppakaupunkiin, ja aloitimme ensimmäisen seikkailumme: "Suuri merimatka: Sarvipää".
On nimittäin niin että - kuten Bextropoliksessakin tiedetään - Zetanopolista on jo kohta vuoden vaivannut suorastaan jumalallisten mittojen kirous: aina kuukauden tai kahden välein kaupunkia ympäröivästä erämaasta nousee suuri behemothi (jättiläismäinen peto) joka erheytymättä hyökkää kaupunkiin ja huolimatta sen puolustajien yrityksistä iskee maahan niin muurit kuin rakennuksetkin. Mikään ei ole auttanut tuota hirviötä vastaan, eikä ole epäilystä siitä että kaupunki lakkaa pian olemasta jos Sarvipäätä (kuten sitä kaupungissa kutsutaan) ei pysäytetä.
No, sankarimme kuitenkaan eivät aloittelevien seikkailijoiden tapaan olleet ollenkaan arvanneet mihin olivat menossa. Ensimmäisen vihjeen edessä olevan kaupungin olemuksesta he saivat nähdessään mereltä sortuneet muurit ja raunioituneet rakennukset jotka ympäröivät kaupungin vielä ehjää keskustaa. Laiva pysähtyisi kaupunkiin ainakin kolmeksi päiväksi, joten toverukset laskeutuivat uteliaina tutkimaan pahoinpideltyä kaupunkia.
Totisesti oli Zetanopolis murrettu. Asukkaiden kasvoilla paistoi epätoivo ja heidän hartioillaan lepäsi edessä oleva tuho. Niin kaupungin pohjoisella kuin eteläiselläkin laidalla oli laajoja raunioita, joiden suuntaan asukkaat käänsivät selkänsä ennen kuin katsoivat niihin päin. Moni puhui suoraan jumalten kirouksesta ja hirmuisen Sarvipään lepyttelystä.
No, Moska, tuo utelias dzoo-oy, oli tuskin nähnyt behemothin massiivista jalanjälkeä kaupungin raunioissa kun hän oli jo matkalla syvälle erämaahan, jäljittämään tuota ihmeellistä olentoa. Muut olivat siinä määrin järkevämpiä että tyytyivät kiertelemään kaupungilla ja sen raunioissa.
Ei kulunut kauaakaan, kun muukalaiset kiinnittivät raunioissa hiippaillessaan erään paikallisen huomion. Tämä oli suuri, raskaasti pronssilla verhottu mies joka vaelteli päämäärättömästi raunioiden keskellä. Sankarimme saivat tietää hänen olevan Kapodistia, kaupungin strategi ja viimeinen virkamies. Häneltä toverukset saivat kuulla asioiden laidan ja sen kuinka kenraali yritti viimeisten miestensä kera ylläpitää järjestystä jo toivonsa menettäneessä ihmisten kaupungissa jolle erämaan kosto oli ollut liikaa.
Tällä välin Moska oli tottuneesti etsinyt tietä tuon hirmuisen Sarvipään tykö, ja iltapäivän etsiytyessä kohti loppuaan hän toki löysikin hirviön. Kuten kaupunkilaiset tiesivät kertoa, oli olennolla tapanaan mennä syvälle metsään ja kaivautua osittain kukkulan alle lepäämään hirmuisten hyökkäystensä väliajalla. Nytkin Sarvipään puiden yläpuolelle kohoava hahmo oli puoliksi maan sisässä, niin että vain sen etuosa hirmuisine kourineen ja sarvineen oli maan pinnan yläpuolella.
Totisesti oli tuo olento kauhea näky. Sarvipään nahka oli maanruskeaa ja kovaa kuin kivi, niin että se murtui ja rapisi niiltä paikoin jotka siirtyivät hirviön liikkuessa. Muodoltaan otus oli kuin jättiläismäinen alkuhärkä, sitä vaille että sen pää oli muodoltaan kuin kaukaisen etelän krokotiileillä, venyttäen kuonoaan yhä eteenpäin niin ettei se sivusta päin näyttänyt loppuvan lainkaan. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lisäksi nousi behemothin otsalta ja kuonon tyvestä kaikkiaan kolme piikkiä, teräviä kuin keihäät ja pitkiä kuin täyteen mittaansa kasvaneet petäjät. Kaikki tämä olennossa, jonka jumalat olivat sallineet kasvaa täyteen mittaansa leveämmäksi kuin yksikään puu, taajemmaksi kuin yksikään ihmisen rakennus.
Moska, tyhmä rotta kun oli (tai niin hänestä sanottiin), ei pelästynyt kuitenkaan tätä alkupetoa, vaan lähestyi sitä sen nukkuessa ja tarkasteli sitä joka puolelta. Paitsi ettei osoittanut mitään elonmerkkejä, olennossa kiinnitti huomiota se, että toiselta puolen sen kallo oli kokonaan vailla tuota ruskeata rustoa joka muuten peitti joka sentin sen nahasta. Vain valkea luu paistoi sillä puolen, ja siinä missä toisella puolen oli raskas silmäluomi oli tässä vain tyhjä ja pimeä aukko. Eikä mitään arpea tai muuta epätäydellisyyttä kuitenkaan ollut tässä hirveässä haavassa, vaan siinä missä ruskea nahka päättyi alkoi heti tuo valkea luu. Myöhemmin seurueelle selvisi kuinka kaupunkilaiset olivat olennon ensimmäisen hyökkäyksen aikana aiheuttaneet sille hirveää vauriota alkemistisin seoksin ja sotakonein, kuitenkaan mitenkään hidastamatta sitä.
Filosofisen uteliaisuuden innoittamana dzoo-oy tarkasteli petoa puolelta toiselle, päättäen viimein yrittää sen silmäaukosta sisään, kun se niin kutsuvana kumotti. Kävi pian ilmi, ettei olennon kuonolle ollut mitenkään helppo kiivetä (niin iso se oli), joten Moska lannistumatta kiersi sinne missä otus hävisi maan sisään ja yritti sitä kautta ylös.
Sarvipään nahassa oli näin läheltä katsottuna monta suurta railoa ja kuoppaa joihin pudota, mutta ne kaikki päättyivät siihen samaan peräksiantamattomaan luuhun jota otuksen kallokin oli. Moska kiersi railot ja suuntasi hirviön selkää pitkin kohti sen etupäätä, välttäen ne terävät ja erikokoiset piikit jotka seurailivat olennon selän linjaa sen panssarin läpi.
Moska oli tällä matkallaan varuillaan, ja hyvä niin. Pian nimittäin varjojen jo pidetessä eräästä tavallista syvemmästä railosta Sarvipään nahassa nousi vielä jos mahdollista kauhistuttavampi hirviö, jos sitten olikin pienempi. Kyseessä oli ruskea kalmamato, joka miehen paksuisena ja kolmen mittaisena luikerteli kymmenien lonkeroiden avustamana kohti Moskaa, selvänä tarkoituksenaan tämän pistäminen hirveään kitaansa joka aukesi koko madon levyisenä sen päästä.
Nokkela lisko kun oli, Moska ei jäänyt aikailemaan vaan veti köyden olaltaan oikeaksi ja sitoi sen yhteen Sarvipään selkäpiikeistä. Siitä olikin enää pieni askel siihen, kun dzoo-oy lähti laskemaan niin vikkelään kuin pystyi hirviön massiivista kylkeä alas, paetakseen kalmamatoa metsän siimekseen. Hänen onnekseen mato ei seurannut, vaan tyytyi ajamaan kilpailevan syöpäläisen pois reviiriltään.
Tällä välin tuo seikkailua janoava stratiootti, Dhargamelon, oli hänkin ottanut asiakseen Sarvipään löytämisen. Niinpä hän kohtasi seurueen lemmikkidzoo-oyn tuon hirviön juurella ja kuuli tämän koettelemuksista otuksen kuoren korkeimmilla kohdilla. Juuri epäröimättä lähti stratiootti nyt mittelemään kalmamadon kanssa. Menemättä yksityiskohtiin riittää sanoa, että usean hyökkäyksen jälkeen katsoi seikkailijamme viisaammaksi jättää hirviö rauhaan, niin kovasti se otti mittaa sankaristamme.
Tämän jälkeen yö hiipi jo täyttä päätä metsän ylle, ja kaikki oikein ajattelevat akaijalaiset palasivat kaupungin murtuneiden muurien suojaan. Edessä oli kohtalokas kohtaaminen tuon harmittoman hassuttelijan, Moskan, ja kaupungin viimeisen virkamiehen, Kapodistian, välillä. Kuullessaan urhon mielen ja nähdessään tämän katseen yritti dzoo-oy valaa vähän uskoa kenraaliin, mutta turhaan. Sen sijaan tämä oli kyllä kiinnostunut uutisista koskien kauheaa kalmamatoa jonka Moska ja Dhargamelon kohtasivat, sillä vaikutti siltä että samanlainen peto liittyi erään kaupungin mysteerikultin menoihin. Vaikutti jopa selvältä, että kultti palvoi tuon syöpäläisen kautta itse Sarvipäätä, niin kuin filosofi Hermonedes sanoo ihmisen palvovan jumalia kuvien kautta niin korostaakseen jumalten suuruutta.
Moska, kuullessaan näistä kulteista joiden suosio murtuneessa kaupungissa kasvoi päivittäin, päätti samoin tein käyttää yön rakentavammin kaupungin raunioissa joissa kulttien tiedettiin kokoontuvan. Dzoo-oyna - jotka muutoin ovat kaikista alhaisimmat - hän on nimittäin huomaamaton ja ovela hiippailija, joka vieläpä näkee pimeässä ilman valonlähteitä. Kuka siis parempi löytämään noiden kulttien piilopaikat? [Moskankin pitäisi varmaankin panostaa tuohon 'Hajuaisti'-kykyyn?] Muutkin osallistuivat vastentahtoisesti ensin tähän yritykseen, mutta viime kädessä vain Moska itse ymmärsi mitä hän olikaan yrittämässä jättäessään nukkumisen vähäisemmille sieluille, eikä tämä tarina kerrokaan enempää muista toveruksista.
Pian sankarimme (enkä uskonut käyttäväni tuota sanaa dzoo-oysta) sai myöntymyksen strategi Kapodistialta yölliseen vartioonsa, vaikka vastentahtoisen (sillä eihän Kapodistiakaan toki osannut odottaa dzoo-oylta mitään hyvää). Siitä eespäin Moska sitten kampasi kärsivällisesti aina aamuun saakka pohjoisia raunioita, etsien merkkejä kultisteista tai näiden jättämistä jäljistä.
Joitakin hetkiä ennen aamun sarastusta, kun oli jo valmis luovuttamaan, dzoo-oymme löysi kuin löysikin etsimänsä. Oli nimittäin niin, että kiviröykkiöiden alle oli kätketty ehjäksi jäänyt kellari. Mistä talosta tuo tila sitten olikaan, kun Moska avasi sen teljen ja päästi raitista ilmaa sisään, oli hän miltei saman tien joutua kalmamadon ruoaksi! Kiiruusti dzoo-oy kytki oven uudelleen kiinni ja läksi juosten etsimään kenraalia, joka miehineen oli varmasti jo päättämässä öistä partiotaan.
Aikailematta asiassa Kapodistia kutsui miehensä kokoon ja parin tusinan väkevän käsiparin voimin joukko seurasi dzoo-oyta, joka häntä heiluen johdatti heidät kauhena kalmamadon tykö. Kenraali järjesti miehensä pitkine keihäineen kehään luukun ympärille, niin että kun hän itse avasi sen ja päästi madon vapauteen odotti pronssi sitä joka suunnalta. Hirviön surmaamisessa meni aikansa, mutta muuten se oli rutiinia näille sivilisaation sortumisen karaisemille miehille.
Kenraali Kapodistian kiviset kasvot saattoivat järkkyä vähäsen kun nauru raikui ensimmäistä kertaa kuukausiin hänen miestensä huulilla. Erityisen vaikeaa hänen oli varmaankin sulattaa sitä, että vähäinen dzoo-oy oli tuonut heille tämän voiton, vaikka kuinka vähäisen, Sarvipään tuomasta vitsauksesta. Strategi itse oli aiemmin sanonut, ettei kaupungissa ollut riittävästi rohkeita miehiä Sarvipään vastustamiseen. Ehkä tämä pieni voitto kuitenkin osoitti muuta?
Seuraavina päivinä Moska toki teki mitä saattoi auttaakseen kaupungin järjestyksenpidossa. Pikkuhiljaa levisi tieto hänen osallisuudestaan niiden kaupungin asukkaiden keskuuteen joiden sielu ei ollut vielä kokonaan varjon hallussa. Kukaan ei ainakaan ollut valmis kohtelemaan tätä dzoo-oytä kaltoin, sillä se olisi taatusti houkuttanut itsensä strategin vihan!
Tuli sitten aika laivan jatkaa matkaansa, ja niinpä sankarimmekin jättivät taakseen Zetanopoliksen. Se kaupunki ei näytä ollenkaan niin synkältä lähtiessä (jos voit lähteä nimittäin), tai voihan olla että pienen dzoo-oyn ponnistukset olivat osaltaan keventäneet varjoa kaupungin yllä.
> Etusivu > Sarvipää
--> Kilikian Kentät I