Kirjoitusprosessi Maanantain alustukseni käsittelee kirjoitusprosessia alkaen idean muodostamisesta ja päättyen julkaisemiseen. Esittelen prosessin osasiin liittyviä "hyväksi havaittuja" työskentelytapoja sekä käsittelen hieman hyvän tieteellisen artikkelin rakennetta (tämä tosin taitaa olla jo jotain toista aihetta ja luulisi olevan tuttua kaikille, mutta on hyvä ottaa esille silloin tällöin). Mitään ennakkomateriaalia minulla ei ole tarjottavissa mutta keskustelun pohjaksi kaikki voisivat miettiä omaa kirjoitustapaansa / -prosessiaan. Terveisin -Toni