Kaupunki nimeltä Helsinki

" Helsingissä voi tapahtua aivan mitä vain. Näin voi käydä muissakin kaupungeissa, mutta Helsingissä se tapahtuu useammin. Eilen illalla kävellessäni eduskuntatalon ohi ihmettelin väenpaljoutta. Siellä oli enemmän ihmisiä kuin yhdessäkään samalla paikalla pidetyssä mielenosoituksessa, eikä kysymyksessä nytkään ollut mielensoitus, vaan Kansallisbaletin ilmainen esitys kulttuurinnälkäisille helsinkiläisille. "

Tervetuloa Helsinkiin! Tarkoitukseni on esitellä tämän opiskelukaupunkisi resursseja, ei listata joukkoa itsestäänselvyyksiä. Muualta tulleille tässä on toivottavasti kosolti hyödyllistä tietoa, mutta uskoisin, etteivät kaikki paikkakuntalaisetkaan tiedosta kotikaupunkinsa kaikkia mahdollisuuksia. Jokunen sana myös opiskelusta.

Opiskelu?

Tilanne on monen opiskelijan kohdalla se, että he ovat pöllähtäneet yliopistoon joko suoraan koulun penkiltä tai mahdollisesti sotaväestä, eivätkä edes oikein tiedä miksi täällä ovat. Tämä on kovin yleistä juuri ML-tiedekunnan kohdalla, koska sinne hyväksytään suurin osa opiskelijoista ilman pääsykoehelvettiä. Ei kuitenkaan kannata jäädä tumput taskussa seisomaan, vaan siitä vain opiskelemaan ja katsomaan mikä kiinnostaa vai kiinnostaako mikään. Jos sen aineen, johon sinut hyväksyttiin, opinnot eivät maistu, voit aika vapaasti opiskella lähes kaikkia yliopistossa opetettavia aineita, ainakin ensimmäisten vuosien opintoja.

Ja vaikka se oikea ala ei heti löytyisikään, ei kannata masentua, sillä on parempi tehdä jotain sellaista, mikä kiinnostaa, kuin valmistua jostain aineesta periaatteella "kun nyt ei oikein mitään muutakaan ollut" ja sitten vielä työskennellä loppuikä samalla alalla. Tämä tosin yleensä vältetään, sillä korkeakoulututkinto on kuitenkin sen verran "kova juttu", että sen läpivieminen vaatii kyllä kiinnostusta asiaan.

Solu = cell = selli

Tuskin kukaan enää tässä vaiheessa on ilman asuntoa, mutta jos näin on, niin tilanne ei ole hälyttävä. Pääkaupunkiseudulla ei opiskelija-asuntopulaa ole, päinvastoin viime aikoina on ollut ongelmana löytää joka koppiin vuokralainen. Eikä vuokrissa ole Helsinki-lisää, sillä esim. osakunnat tarjoavat maan edullisimpia asuntoja.

Hintojen lasku on tehnyt vapaista markkinoista vaihtoehdon myös sille opiskelijalle, jolla ei ole pappaa betaalaamassa. Varsinkin jos saat kolme-neljä kaverusta kokoon, niin saatatte pian huomata asuvanne kohtuuhinnalla ydinkeskustan arvotalossa. Kohteita löytyy vaikka ilmoitustauluilta ja Yliopisto-lehden mainiosta (ja ilmaisesta) Forumista.

Elämä

Ajatus tuskin sinua edes kiinnostaa, mutta on kokolailla mahdotonta käyttää kaikkea aikaa opiskeluun. Mukava yhteensattuma puolestaan on se, että Helsinki tarjoaa sinulle mitä parhaimmat mahdollisuudet tehdä mitä tahansa. Täällä voit vapautuneesti harjoittaa juuri sitä mitä haluat, tarjontaa löytyy kaikassa harrastuksissa ja aktiviteeteissä, ja niissa kohtaan varmasti samanhenkisiä ihmisiä.

Eikä Helsinki pure, vaikka jonkun mielestä saattaa aluksi vähän murista. Silti joku sulkee silmänsä ja "tuhlaa" elämäänsä ja rahojaan matkustamalla joka ikinen viikonloppu takaisin kotipuoleen, mutta suurin osa sisäistää ajatuksen "tärkeintä on se missä on, ei se missä ei ole".

Ja kun siltä alkaa tuntua, niin Helsingin "kansalaisuuden" saat vierailemalla Salomonkadun kotipaikkarekisterissä. Samalla aukeavat taivaan portit mm. mahdollisuuteen äänestää ja vaikuttaa siellä missä asuu, sekä muut etuudet, kuten alennukset liikennelaitoksen näyttölipuista.

Leffaviikko

Helsinki on kuin suuri elokuvateatteri. Täällä on valtaosa maan teattereista, ja näytäntöjä monta kymmentä joka ilta. Opiskelija voi ostaa Porthanian paperikaupasta edullisen sarjalippuvihkosen. Maan tärkein "hyvän elokuvan" foorumi Elokuva-arkisto esittää tulevanakin syksynä satapäin vanhoja ja uusia klassikkoja hintaan 17 mk näytökseltä, tosin lisäksi joudut sijoittamaan 20 mk puoli vuotta voimassaolevaan kantakorttiin.

Syyskuun lopulla on jälleen jättisuosittu Rakkautta&Anarkiaa -festivaali mielenkiintoisine ohjelmistoineen, ja kaupungista löytyy koko joukko elokuvakerhoja, Limekselläkin on asialle vihkiytynyt Lieke. Lähes joka viikko on myös erilaisia ilmaisia näytöksiä ja tapahtumia, joista kiinnostunut kyllä kuulee.

Musiikkia, maestro

Vilkaisu joka toinen viikko ilmestyvään Helsinki clubland-lehdykkään saa sinut varmasti vakuuttumaan: tästä kylästä ei musiikki lopu. Eikä pelkästään rokkenrollia tai teknojumputusta, vaan parillakympillä voi istua Aallon piirtämässä interiöörissä kuuntelemassa esim. Helsingin kaupunginorkesteria tai Radion sinfoniaorkesteria.

Ulkomaanihmeet poikkeavat myös säännöllisesti kaupungissa, kuka Tavastialla, kuka Jäähallissa. Eksoottisempaa musiikkia tarjoavat puolestaan täällä asuvat ulkomaalaiset omissa ravintoloissaan ja klubeissaan.

Eikä kukkarokaan välttämättä kevene, sillä varsinkin kesällä kaupunki suorastaan pursuu erilaisia ilmaisia tilaisuuksia.

Ryhmä teatteriin

Kansallisteatteri, Kaupunginteatteri, KOM-teatteri, Q-teatteri, Ryhmäteatteri, Teatteri Pieni Suomi, Ylioppilasteatteri etc. Lukematon määrä myös pienempiä teattereita, ilmoituksia löytyy kaupungilta ja lehdistä. Jälleen opiskelija saa alennusta.

Teatterista, oopperasta, konserteista ym. kiinnostuneen kannattaa tulla mukaan myös Limeksen kulttuurikerhon Kultsan toimintaan.

Ruumiin kulttuuri

Nälkänsä voi tyydyttää ihan minkämaalaisessa ravintolassa haluaa. Lärvit voi halutessaan vetää jossain sadoista baareista, ja alkoholipolitiikka on onneksi lievenemään päin, joten ainakin keskiolutta saa jo lähes joka kuppilasta, ja ravintolat ovat auki pitkälle aamuun.

Myös yliopiston ilmoitustaululla saatat nähdä ilmoituksia kiinnostavista tilaisuuksista, jotka järjestetään pääsääntöisesti Uudella Ylioppilastalolla. Opiskeluvuoden aikana voit huoletta suunnistaa Uudelle ainakin viikonloppuna, ja olla varma, että sieltä jotkut bailut löytyy.

Osta niin säästät

Kuka keksikään, että Helsingissä joutuu maksamaan kaikesta enemmän. Ei pidä paikkaansa, jollet nyt eksy Esplanadin turistipyydyksiin. Ostoksia voi tehdä lähes vuorokauden ympäri, ja liikkeitä löytyy joka lähtöön. Ostaminen on helppoa, ja sana kiertää halvimmista kaupoista.

Helsingin Sanomat julkaisee päivittäin tietoja elintarvikkeiden yms. hinnoista, ja tuosta välttämättömyydestä löytyy tietoa kaikesta muustakin, mitä kaupungilla tapahtuu. Myös Radio City 96.2 MHz ja Radio Ykkönen 91.1 MHz ovat hyviä tietolähteitä lähes kaikkeen, josta tässä on puhuttu.

Aavan meren tuolle puolen

Jossain vaiheessa on joka porttikongi koluttu, kaikki leffat nähty, kaupungilla tulee vastaan vain tuttuja naamoja, tuollakin raflassa on käyty kymmenen kertaa... Tuskin näin, mutta luonnollisesti ihmisen tekee välillä mieli uusiin ulottuvuuksiin. Joku hakee vertailukohtaa maaseudun pikkukylästä, toinen matkaa maailman metropoleihin.

Ja mikä ettei, kyllähän täältä pois pääsee. Eteläsatamasta starttaa joka tunti joku purkki johonkin maahan, ja lentoasemalta on yhteydet kaikkialle maailmaan. Viime hetken matkan saa edullisimmin, ja opiskelijaympyröistä hyvää matkaseuraa.

Mutta ennen kuin lähdette, tsekatkaa tämä kylä.

Sisällysluettelo


Limes Ry Liisankatu 16 D 00170 Helsinki
Kommentit : Limeksen postituslistalle

Limeksen kotisivu