RESONANSSI

Fysiikan opiskelijoita edustava huhtikuussa -94 perustettu Resonanssi ry on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan nuorin ainejärjestö. Toimintaamme on jo ehditty kehua vireäksikin. Resonanssi jatkaa keväällä -91 perustetun, jo kuopatun Fysiikan OpiskelijaRyhmän (FOR) jalanjäljillä pyrkien ensisijaisesti ajamaan fysiikan laitoksen opiskelijoiden asioita yliopistohallinnossa unohtamatta yhteishengen kohottamista laitoksen opiskelijoiden keskuudessa. Yhteytemme tiedekunnan muihin ainejärjestöihin ovat kiinteät, olemme valppaasti mukana tiedekuntajärjestö Matlun päätöksiä tekemässä, Limestä pidämme edelleen jonkinlaisena äitihahmona. Myös keväällä -95 perustetussa IAPS Finlandissa (Suomen fysiikan opiskelijoiden kattojärjestö) Resonanssilla on vahva edustus. Teknillisen korkeakoulun fyysikkokillan kanssa saunomme parikin kertaa vuodessa yhdessä, muutenkin yhteydet sinnepäin ovat tiivistymässä.

Mitä me sitten teemme?

Järjestämme ekskursioita eli opintoretkiä, saunailtoja, bileitäkin joskus, oikeastaan mitä tahansa kivaa, mitä fyysikot nyt porukassa voivatkaan tehdä. Viime vuonna perustimme oman elektroniikkakerhon, joka kokoontuu viikottain ihmettelemään ja rakentelemaan mitä ihmeellisimpiä vekottimia.

Mistä meidät löytää?

Useimmiten maleksimme fysiikan laitoksen opiskelijahuoneessa, Tallqvistin talon neljännessä kerroksessa. Mitäkö siellä teemme? No, juomme teetä tai kahvia, pelaamme shakkia, backgammonia ja Maelstromia sekä irvailemme toisillemme alituisesti. Liity rohkeasti seuraamme, juuri sinua kaipaamme!

Jäseneksi?

No totta kai! Liittymismaksu on 15 markkaa, jäsenmaksu huikeat 0 markkaa vuodessa. Liittyä voit, kunhan bongaat jostain hallituksen jäsenen, jolle voit liittymismaksun maksaa. Liittymisetuna saat hienon kangasmerkkimme, jonka voit kiinnittää vaikkapa pinkkiin haalariisi! Ai että mihin haalariin? No tietysti siihen, jonka jokainen itseään kunnioittava fyysikonalku hankkii itselleen ensi töikseen. Senkin hankkiminen onnistuu Resonanssin kautta. Pidä silmäsi ja korvasi avoinna alkusyksystä, ettei tilauslista pääse lipumaan ohitsesi huomaamatta...

Mistä lisää tietoa?

Ilmoitamme toiminnastamme fysiikan laitoksen ala-aulassa luentosali I:n ulkopuolella olevalla ilmoitustaululla, opiskelijahuoneen seinillä sekä usealla sähköisellä foorumilla: Usenet Newseissä, Helissä, WWW:ssä sekä sähköpostilistalla reson@helsinki.fi, jolle sinäkin pääset liittymällä jäseneksi. Parhaiten kuitenkin pysyt ajan hermolla, kun uskaltaudut hallituksen kokoukseen (kaikilla Resonanssin jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa).

Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopistoon ja erityisesti tervetuloa mukaan Resonanssin toimintaan!

PS. Jos haluat tietää lisää toimistamme tai vaikka kertoa ideoistasi, ota rohkeasti yhteyttä minuun! Puhelinnumeroni on 278 1297 ja s,hk"postiosoitteeni antti.lauri@helsinki.fi.

Sisällysluettelo


Limes Ry Liisankatu 16 D 00170 Helsinki
Kommentit : Limeksen postituslistalle

Limeksen kotisivu