TKT:n laitos tutuksi

Tervetuloa uuteen kotiisi, tietojenkäsittelytieteen laitokselle (TKTL tai TiTilä vaan näin tuttavien kesken). Nyt onkin aika tutustua siihen mahtavaan paikkaan, jossa tulet viettämään kaikki arkipäiväsi aamusta iltaan koneen ääressä pakertaen. On siis syytä ottaa laitoksesta kaikki irti...

No mistä se löytyy? Vallilasta, Teollisuuskatu 23-25. Kätevin tapa saapua laitokselle on bussi tai ratikat 1, 7A tai 7B. Mikä tahansa bussi ei kelpaa, vaan numeron täytyy alkaa kuutosella... elikkä kaikki Mäkelänkatua kulkevat bussit tuovat sinut perille, parin minuutin kävelymatkan päähän. Ensikertalaisen lienee syytä kuitenkin kaivaa se kartta esiin, varmuuden vuoksi... vaikka eihän kysyvä tieltä eksy! (Huom. ylioppilaskalenterin takaosassa on myös kartta, jossa laitoksemme on Teollisuuskadulla numeron 25 kohdalla!)

Kun laitos sitten on löytynyt, voimme aloittaa tutkimuskierroksen. Ensin on kuitenkin syytä kertoa hieman laitoksen huoneiden oudosta numeroinnista. Jokaisen huoneen tunnus koostuu rakennuksen osan (eli rappukäytävän) koodista, kerroksesta sekä huoneen numerosta. Rappukäytävien (A-D) sijainnit selviävät kerrosten pohjapiirroksesta, joka löytyy aina myös joka kerroksen seinältä hissien luota. Kerros on tietenkin sama kuin hissin napissa, ja huoneen numero on mikä se nyt sitten sattuu olemaan. Otetaanpa esimerkki: huoneen tunnus B453, jossa B = rakennuksen B-osa hisseistä oikealle, 4 = neljäs kerros ja 53 = huoneen numero. Nyt kun salitkin jo löytyvät, voinemme siirtyä tutkimaan laitosta kerroksittain...

Kellari - Kuntosali!

Yksinäistä puurtamista tai ohjattua liikuntaa. Naisten vuorotkin löytyy. Hyvä vaihtoehto ruuhkaiselle hallintorakennuksen salille, vaikka ruuhkaa on täälläkin vilkkaimpina hetkinä.

1. kerros _ Vahtimestarit, auditorio, yleisöpuhelin, helikioski, uloskäynnit

Ei mitään kovin erikoista, aulassa on mukavia, pehmeitä tuoleja, joilla voi istuskella luentoa odotellessa. Helikioskista voit käyttää Heliä ilman erillistä tunnusta. Tutustu ja ihastu. Kaikki (perusopintojen) luennot pidetään yleensä auditoriossa. Seinällä on opastustaulu, jossa kerrotaan eri kerrosten (7 kpl) sisältö pääpiirteittäin. Lasikopissa asustavat vahtimestarit, jotka mielellään opastavat eksyneen oikeaan osoitteeseen. Vahtimestarin kopin vieressä on automaatti, josta saa välttämättömiä opiskelutarvikkeita (pikkunaposteltavaa ym.), sekä monen aamun pelastaja kahvi/kaakaoautomaatti.

Muun muassa TKTL:n kirjasto ja alan lehdet. Tosin kirjastoon ei ole opiskelijoilla automaattista lainausoikeutta, vaan se myönnetään sitten opintojen myöhemmässä vaiheessa. Lukea saa vapaasti, tutustu tarjontaan. Mutta mitä olisikaan kirjasto ilman lukusalia? Opiskelijoiden käyttöön löytyy ainakin yksi suurehko lukusali sekä pienempiä nurkkauksia, joissa voi jopa jutella. Kakkosesta löytyy myös opiskelijan tärkein työväline, kopiokone (itse asiassa kaksi, joista toinen soveltuu erityisesti kirjojen kopiointiin!) Jos koukkaa kolmanteen kerrokseen ja kävelee pitkää käytävää pitkin D-rappuun pääseekin portaita pitkin toiseen osaan kakkoskerrosta. Täällä sijaitsee pääosa HATKasta, eli Helsingin Yliopiston ATK-keskuksesta konesaleineen. Gurujen työhuoneiden lisäksi löytyy käytävältä Sperryn laserkirjoitin ja yksi pääteluokka. Opiskelijalla ei ole tänne yleensä asiaa, paitsi silloin kun karanneet prosessit pitää tappaa (Jyrkiii, apuvaa... Jyrki = J. Havia; guru. toim.huom.).

3. kerros _ Mikroluokat, laskariluokkia, TKO-älyn huone

Täältä ne kaverit löytyvät, varsinkin keväällä, kun kaikki pakertavat labran kimpussa! Mikroluokkia on koko D-siiven käytävä täynnä, jokaisessa toinen toistaan ihmeellisempiä vempaimia (on AT-, 386- ja 486-mikroja, päätteitä, tulostuslaitteita eli printtereitä, X-päätteitä, mikroverkko ja ja lasikopin vierestä löytyy muutama MacIntosh, jotain syötävää ne kait on?). Ja laitteet syövät korppuja, mutta muutamassa sattaa löytyä vielä lerppuasemakin..

TKTL:n laitteet

A316 4 kpl VT-sarjan päätteitä, kopiokone, epävirallinen TKO-älyn pääteluokka! D325 Oma-aloitteiseen mikrotyöskentelyyn 10 kpl IBM PS/2 70, 20MHz 386 4M 60M PC/NFS verkossa, PostScript kirjoitin.

D326 UNIX-työskentelyyn ja vaativaan mikroiluun (usein varattu opetukselle); 11 kpl 486DX2 66MHz 16M 450M, 1 kpl 486DX2 66MHz 32M 2G verkkopalvelin, PostScript kirjoitin

D327 Oma-aloitteiseen mikrotyöskentelyyn; 9 kpl 286 12MHz 1M 40M, 1 kpl tulostusmikro

D328 X-pääte -työskentelyyn; 4 kpl NCD X-pääte (mv 19"), 1 kpl SUN-työasema (vaatii käyttäjätunnuksen kyprokseen)

Mikroluokkia käytetään eri tarkoituksiin, D325 ja D327 ovat useimmiten vapaassa käytössä, mutta D326 on yleensä varattu peruskurssien mikroharjoituksille. Kaikki mikrot ovat vapaasti opiskelijoiden käytettävissä, mikäli luokka ei ole minkään kurssin käytössä. Luokan oven vieressä on yleensä varauslista, josta näkee, milloin on syytä välttää kyseistä luokkaa! Mikäli yrität tunkeutua väärään paikkaan väärään aikaan, henkilökunta kyllä ohjaa sinut pian oikeaan kohteeseen.

Käytävän mutkasta alkavat ns. HATKan asiakastilat, joissa olevia mikroja ei pysty käyttämään, ellei ole käyttäjätunnusta mikroverkkoon. Pääteluokasta saa yhteyden keskuskoneisiin. Lupahakemuksia saa luokan vierestä päivystäjän kopista, samoin kuin selityksiä em. termeille! (Ks. myös lukua "Verkossa") Atk-keskuksen laitteet:

D305 Mikroluokka; 7 kpl mikroja verkossa (eri koneita, 386SX _ 486DX 50 MHz)

TKO-älyn omaisuus ja tiedotustoiminta keskittyy huoneeseen A317. Tervetuloa tutustumaan. Huoneesta löytyy kavereiden lisäksi ainakin jääkaappi, pakastin, mikrouuni, ilmoitustaulut, riipparikaapit, sohva, antiikkinen pääte sekä ruokavälitys.

4. kerros _ Laskarimikroluokkia sekä päätesaleja, opiskelijatilat, vahtimestari, ilmoitustaulut!

A414 Erikoistyöt, harjoitustyöt; 10 kpl Pentium 90MHz 16M 540M, PostScript -kirjoitin

D423 Vain päätetyöskentelyä, joskus opetusta; 14 kpl Olivetti M24 8086 8MHz 640K

D425 X-pääte -työskentelyä, joskus opetusta; 8 kpl NCD X-pääte (mv 15", käyttäjätunnus kyprokseen)

D426 Oma-aloitteiseen mikrotyöskentelyyn, UNIX-työskentelyyn ja vaativaan mikroiluun; 10 kpl 486DX2 66MHz 16M 450M, PostScript kirjoitin

D427 Oma-aloitteiseen mikrotyöskentelyyn (usein varattu opetukselle); 8 kpl 286 12MHz 1M 40M, 1 kpl kirjoitinmikro jossa PostScript-kirjoitin

Laskaritehtävät ja -vastaukset, kansiot, koepaperit ja kopiokoneet (2 kpl) löytyvät heti hissien vierestä huoneesta A412. Sen oikealla puolella on opiskelijatila, jossa on yleiset ilmoitustaulut. Huoneesta A413 löytyvät mm. opiskelijajärjestöjen ilmoitukset (TKO-äly, Limes, Spektrum). Niitä on syytä seurata! Lisää ilmoitustauluja (työpaikat ym. toimintaa) löytyy samalta käytävältä lasiovien takaa. Laitoksen toiminnalle oleelliset ilmoitustaulut ovat käytävällä heti hissien vieressä. Niistä selviävät laskariajat, kurssikuvaukset, tenttitulokset, loppukuulustelujen ajankohdat ym. Lisää ilmoitustauluja on ripoteltu ympäri laitosta. Lue ja tutustu tarjontaan!

5. kerros _ Ruokala, yleisöpuhelin

Täältä opiskelija saa elantonsa! Ruoan lisäksi tarjolla kahvia ja pullamössöä, jäätelöä sekä karkkia. Taso ei ole sama kuin muilla yliopistoruokaloilla (ikuisuustappelun aihe. toim.huom.), mutta se hintahan ratkaisee (kaikissa sama). Ikävä kyllä ruokala suljetaan jo 15.30, joten loppuilta täytyy jaksaa kahviautomaatin voimin. Tosin sen varaan ei kannata laskea, se on joko rikki tai muuten vaan hajalla. Onneksi myös TKO-älyn huoneella voi keitellä kahvia ja säilyttää vaikka omia eväitään jääkaapissa.

6. ja 7. kerros

Tänne ei ole tavallisella opiskelijalla yleensä mitään asiaa. Kerrokset ovat eri firmojen käytössä, joten täällä on vahtimestari, joka hyvin nopeasti huomaa eksyneen opiskelijapolon ja ohjaa kerrosta paria alemmaksi! Kuudennesta kerroksesta löytyy kuitenkin ovi laitoksemme omalle kattoterassille... 10 pistettä ja papukaijamerkki sen löytäjälle!

Teemu M"tt"nen

Sisällysluettelo


Limes Ry Liisankatu 16 D 00170 Helsinki
Kommentit : Limeksen postituslistalle

Limeksen kotisivu