Helsingin Sanomat, 19.9.2006
Mielipide

Pitäisikö meidän varautua epämiellyttäviin päätöksiin?

Katsottuani elokuvafestivaaleilla Al Goren juontaman dokumenttielokuvan ”Epämiellyttävä totuus” meneillään olevasta ilmastonmuutoksesta ja seurattuani Helsingin Sanomissa siitä sekä Goren samaan aihepiiriin liittyvästä esityksestä käytyä keskustelua minulle tuli muutama epämiellyttävä ajatus mieleen.

Jos Goren esittämät johtopäätökset ovat väärin, niin on ehkä ihan oikein polemisoida hänen mahdollisia poliittisia motiivejaan tai kritisoida hänen retorisia kykyjään.

Toisaalta, jos taas maapallon ilmasto on ratkaisevasti juuri nyt muuttumassa, niin mielenkiinnon siirtäminen viestin tuojan henkilöön tai esitykseen tyyliin on liki epäeettistä.

Olisin toivonut lehdessä enemmän keskustelua itse asiasta.

Esimerkiksi, mitä mieltä ovat Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat ja mitä tämä käytännössä tarkoittaa meille?

Onko Gore oikeassa vai ei?

On aika selvää, että ainakaan päättäjät eivät joko usko tai ole sisäistäneet Goren sanomaa. Jos he olisivat, niin meillähän olisi jo useampikin toteutusvaiheessa oleva projekti ilmaston muutoksen varalta.

Esimerkiksi, Helsingin kaupungilla olisi varmaan jo meneillään rakennustyöt, jolla varaudutaan 1 metrin merenpinnan nousuun. Tämä on vielä kaukana ennakoidusta 6 metristä, mutta jostakin pitää aloittaa.

Vai odotammeko, että seuraava ”yllättävä” merenpinnan tason nousu saa keskustan ja metrotunnelit tulvimaan. Viime vuonnahan olimme ilmeisesti jo aika lähellä kipurajaa.

Pitääkö meidänkin oppia kantapään kautta, kuten Prahan tai New Orleansin?

On tietenkin mukava iloita poikkeuksellisen lämpimästä kesästä näin syyskuussakin. Onko tämä kuitenkin samanlaista ajattelemattomuutta, kuin jäädä ihailemaan yllättäen paljastuneen merenpohjan muotoja ja salaisuuksia, vaikka tsunami on vain minuuttien päässä?

Pitäisikö meidän auringon oton asemesta olla rakentamassa suojapatoja kaupunkien ympärille?

Mistä löytyy päättäjiä tekemään murrokseen liittyviä epämiellyttäviä päätöksiä? Löytyykö äänestäjiä tällaisten päätösten tekijöiden taakse? Haloo!

Teemu Kerola
Espoo