-
- Piirrä oliokaavio (ilmentymätasolla), joka kuvaa seuraavan tilanteen:
Pekka, Liisa ja Pia Virtanen asuvat Espoossa samassa huoneistossa.
Pekka antaa yhden lahjan Liisalle ja kaksi Pialle,
Liisa puolestaan antaa kaksi lahjaa Pialle ja yhden Pekalle.
Matti asuu Helsingissä. Hän antaa yhden lahjan Pialle ja saa
yhden lahjan Pekalta ja yhden Liisalta.
Pia saa lisäksi yhden lahjan tuntemattomalta ihailijalta.
Kaikki lahjat ovat pieniä. Täydennä itse puuttuvat tiedot. (6)
Vastaus
- Matti haluaisi antaa Pekalle ja Liisalle yhteisen lahjan.
Onko tämä kaavion mukaan mahdollista? J
os on piirrä tilanne ilmentymätasolla.
Ellei ole, mitä muutoksia kaavioon pitäisi tehdä,
jotta se olisi mahdollinen. Esitä tilanne ilmentymätasolla muutosten jälkeen. (6)
Ei ole mahdollista koska saajaan liittyvä rajoite on "1".
Rajoite pitää muuttaa muotoon "1..*" (yksi tai useampia).
Tilanne ilmentymäkaaviona.
- Tulipalo tuhoaa Virtasen perheen huoneiston Espoossa. Mitä tapahtuu ilmentymätasolla kun järjestelmälle tulee tieto, ettei huoneistoa ole olemassa? Oletetaan, ettei lahjoja ole vielä jaettu.(6)
Kaikki kyseiseen huoneistoon liittyvät kytkennät katoavat.
Säkki on määritelty olemassaoloriippuvaksi huoneistosta, joten, jos kyseiseistä huoneistoa
varten on jo perustettu säkki, se katoaa myös (säkki puretaan). Lahjat sensijaan eivät katoa.
- Tarkastellaan lahjavälitystä hieman tarkemmin.
Henkilö voi jättää lahjan mihin tahansa vastaanottopisteeseen,
jossa se kirjataan vastaanotetuksi (vastaanottoaika).
Jossain vaiheessa myöhemmin lahja sijoitetaan vastaanottopisteestä
aluevarastoon lahjoja vievään kuljetuserään.
Aluevarastoissa lahjat säkitetään.
Huoneistokohtaiset säkit ovat avoinna
lisäyksille kunnes huoneiston vastuutonttu noutaa ne.
Tonttuja on paljon.
Tontulle on määritelty vastuualueeksi joukko huoneistoja.
Kaikilla tontuilla ei ole vastuuhuoneistoja.
Aluevarastosta noudetusta säkistä on kirjattava noutaja,
noutoaika ja aika, jolloin lahjat toimitettiin saajille.
Muutenkin on tärkeää tietää missä lahjat milloinkin ovat.
Täydennä luokkakaaviota (anna luokat, attribuutit, yhteydet ja
niihin liittyvät rajoitteet) ottamaan mukaan tässä esitetyt asiat.
Jos lisäät attribuutteja johonkin yllä olevan kaavion luokkaan,
niin riittää että esität kaaviossa vain uudet attribuutit. (14)
Eräs mahdollinen ratkaisu
-
Tontun tehtävänä on noutaa säkit aluevarastosta ja toimittaa lahjat perille.
Noutamista varten hän tilaa aluevarastolta tietylle jakoalueelle
tarkoitetun säkkierän valmiiksi odottamaan hänen saapumistaan varastolle.
Säkkirobotit kokoavat tilatut säkit yhteen ja varastovirkailija
luovuttaa ne tontulle sekä kirjaa luovutusajan.
Vaikka tontuilla onkin hyvä muisti heidän on usein tarpeen ennen
saapumistaan jakokohteeseen virkistää taustatietojaan kohdeperheestä.
Kun tonttu on jakanut lahjat on toimitus hoidettu ja hän voi matkalla
seuraavaan kohteeseen kirjata edellinen toimituksen hoidetuksi.
Tontulla on tietojenkäsittelyä varten mukanaan kannettava langattomalla
tietoliikenneyhteydellä varustettu tietokone.
Aluevarastossakin on laitteistoa.
Määrittele tässä tehtävässä kuvattuun toimintaan liittyvät käyttötapaukset
(use case) sekä tyyppitasolla että esimerkkitapausten avulla. (12)
- tonttu: säkkierän tilaus
- Esimerkki: Tonttu Vikkelä tilaa 24.12 klo 16.03.05 alueen Espoo 23456 säkit 24.12. klo 16.03.45 tapahtuvaa noutoa varten.
- tonttu identifioi itsensä, valitsee alueen vielä hoitamattomien alueidensa listasta, ilmoittaa arvoidun noutoajan
- tonttu: toimituksen kirjaus
- Esimerkki: Tonttu Vikkelä kirjaa Virtasen perheen lahjat toimitetuiksi 24.12. klo 16.10.
- Tonttu valitsee huoneiston ja kuittaa toimituksen.
- tonttu: perheen taustatietojen selvitys
- Esimerkki: Tonttu Vikkelä tarkistaa huoneistossa Espoo 123456 asuvan Virtasen perheen tiedot.
- Tonttu valitsee alueen ja alueella olevan huoneiston.
Hän saa näkyviinsä luettelon huoneistossa asuvista henkilöistä.
- robotti: seuraava erä
- Robotti RBX-C66897 hakee työjonossa seuraavana olevaan tilaukseen (Vikkelä, 1234567) liittyvän
toimituserän kuvauksen. Robotti kokoaa säkit tämän kuvauksen perusteella.
- varastovirkailija: luovutuksen kirjaus
- Esimerkki: Tonttumestari Taavetti luovuttaa tonttu Vikkelälle tilaukseen
1234567 liittyvään toimituserään kuuluvat säkit 24.12 klo 16.03.45 ja kirjaa luovutuksen.
- Oheisessa kuvassa käyttäjä on heittämässä pois Internet Explorer -selaimensa suosikkien
(favorites) joukosta Dilbertin kotisivua.
Hän on valinnut Dilbertin sivun (Dilbert Zone) ja painanut
Delete-painiketta, minkä jälkeen ohjelma on pullauttanut
näkyviin kuvassa näkyvän varmistusikkunan.
Mitä ongelmia ja haittoja em. varmistuskysymysten (confirmation boxes) käytössä on? Esitä kaksi selvästi erilaista haittaa. (8)
- Työskentely hidastuu ja hankaloituu kuittauksen johdosta.
- Käyttäjä kuittaa automaattisesti lukematta viestiä
- Käyttäjä ärsyyntyy koska kuittaus on täysin turha. Sivuhan on saatavissa takaisin roskiksesta.
- Kaverisi sanoo suunnittelevansa työpaikallaan erään sovelluksen
graafista käyttöliittymää Windows-ympäristöön ja kysyy Sinulta
jonkinlaista yleistä neuvoa siitä, miten virheilmoitukset kannattaisi
suunnitella. Piirrä häntä varten yksi esimerkki
huonosti esitetystä ja yksi esimerkki hyvin suunnitellusta
virheilmoituksesta. Selitä lyhyesti mutta ymmärrettävästi,
mitä kaverisi kannattaa virheilmoitusten suunnittelussa
ensisijaisesti tavoitella. Vetoa piirtämiisi kuviin. (8)