Avoin yliopisto
Tietotekniikan alkeet, syksy 1998

4. Harjoitus

Atk-harjoitus 2: Word-tekstinkäsittelyohjelma
(lauantaina 12.9.  ryhmä 1:  9-11, ryhmä 2 11-13 salissa V20 sh20)

Word-tekstinkäsittelyohjelma toimii Windows-järjestelmän alaisuudessa. Ohjelma on monipuolinen tekstinkäsittelyväline; tarjolla on lukuisia kirjasintyyppejä, käyttötapa niveltyy mukavasti graafiseen käyttöympäristöön, hiiri ja valikot käyttäytyvät samaan tapaan kuin muissakin Windows-sovelluksissa. Word-ohjelmassa on mahdollista myös piirtää kuvioita.

Harjoitellaan Word-ohjelman käyttöä lähinnä tekstinkäsittelyyn, mutta myös yksinkertaisten piirrosten tekemiseen. Ohjaaja auttaa tarvittaessa.

a) Harjoitellaan kirjoittamista

Käynnistä Word ja tutustu sen piirteisiin kirjoittamalla lyhyt kirje esim. Alli-tädille, jota kiität hänen lähettämästään paketista ja samalla ilmoitat, ettet valitettavasti voi tulla auttamaan häntä ensi viikonlopulla esim. suursiivouksessa, perunanistutuksessa tai halkotalkoissa.

Alli-täti haluaa, että kirjeet ovat kirjeen näköisiä; niissä onyläreunassa päiväys, kappaleet molemmista reunoista tasattuja ja kappaleen ensimmäinen rivi hiukan sisennetty, aloitus ja allekirjoitukset omalla rivillään. Valitse myös Alli-tädille sopiva kirjasintyyppi ja -koko. Sopivasti tavuttamalla rivit saisi vielä siistimmän näköiseksi. Kysy ohjaajalta, miten tavutusohjeita voi antaa.

b) Harjoitellaan jo valmiin tekstin muokkausta

Muokattava teksti on tämän harjoituksen  raakakopio  (eli ascii-muotoista tekstiä). Parhaiten saat raakatekstin käyttöösi  avaamalla sen Netcsapen avulla ja kopioimalla tekstin  suoraan Word-ohjelman  dokumenttiin (copy ja paste). Teksti löytyy osoitteesta  http://www.cs.Helsinki.FI/~marttine/TTAsk98/sh4mikro2.html.

Nuolinäppäimillä ja monilla muilla tavoin pääset siirtymään tekstissä paikasta toiseen. Hiiren avulla voit merkata jonkin alueen tekstissä. Vie kohdistin paikkaan, josta haluat alueen alkavan. Pitäen hiiren vasemmanpuoleinen nappula alas painettuna ja siirrä hiirtä, kunnes pääset haluamasi alueen loppuun.

Merkkaamallesi alueelle voi suorittaa monia toimenpiteitä:
* tekstin kokoa voi muutta
* tekstityypin voi vaihtaa
* tekstiä voidaan korostaa lihavoinnilla tai kursivoinnilla
* alue voidaan siirtää tai kopioida toiseen paikkaan
* vähintään yhden rivin kokoinen alue voidaan sijoittaajoko vasempaan tai oikeaan reunaan tai
     keskittää rivin keskelle

Muokkaa nyt tätä raakatekstiä esim seuraavasti:
  ¤ siirrä tehtävä c) toiseksi tehtäväksi eli ennen tehtävää b)
  ¤ poista lause, joka alkaa tekstillä ' Nuolinäppäimillä ..
  ¤ lihavavoi kaikki nämä ¤-alkavat rivit
  ¤ muuta tässä listassa ¤:n tilalle jokin toinen merkki
  ¤ muuta sana 'pizza' suomenkieliseen muotoon eli 'pitsa'
  ¤ etsi ja alleviivaa kaikki Word-sanat
  ¤ sisennä kohtien a), b) ja c) sisällä oleva teksti noin 1/2 senttiä
  ¤ siirrä ranskalaisella viivalla alkavat rivit keskelle
  ¤ muuta harjoituksen a) tekstinkoko ja tekstityyppi
  ¤ lihavoi ja suurenna otsikot
  ¤ tasaa myös tekstin vasen reuna
  ¤ varusta teksti alaotsikolla Mikroharjoitukset 3
  ¤ lisää sivunumerot
  ¤ mitä muuta vielä voisit tehdä? Saatko esim. tulostettua kahdelle palstalle?
  ¤ talleta tiedostoon
  ¤ tulosta paperille

c) Harjoitellaan piirtämistä

Lopuksi harjoitellaan Word-ohjelmalla piirtämistä ja piirrosten liittämistä tekstin joukkoon esim. laatimalla pizzeria PizzaWordille myyvä mainoslehtinen.

Pizzeria PizzaWordin tarjouksia ovat mm.
   - neljä pizzaa satasella,
   - päivän pizza 25 mk,
   - ilmainen kotiinkuljetus vähintään kahdelle pizzalle,
  - joka kuudes normaalihintainen pizza ilmaiseksi
  - limut kympillä,
  - maukkaita salaatteja alkaen 20 mk,
 - ym. ym. mitä kaikkea vaan keksit!

  Liitä mainoslehtiseen myös joitakin Wordin piirrosohjelmalla tehtyjä kuvia, esim. kuva pizzasta tai
  pizzamestarista. Voit myös liittää siihen valmiita  kuvia.