Heräsin Seitsemän Äidin temppelissä. Olo oli itseasiassa... täydellinen. Rauhallinen, levännyt, kaikki tuntui olevan kohdallaan. Muistin aiemman kauhuni kuparikyyn myrkystä suonissani, nyt reidessäni ei ollut enää edes käärmen hampaiden jälkiä. Kiitetty olkoon Deezola! Ylistäkää parantavaa kuuta!
Asiat olivat tapahtuneet kovin nopeasti. Arkku, avonainen lukko, käärme. Vaikka olen kookas mies, myrkky puri nopeasti ja tunsin voimieni heikkenevän. Sain jotenkuten hoiputtua alakertaan. Palkkasoturien killan krapulainen välskäri ei pystynyt tekemään paljoakaan, mutta hiukan suostuttelemalla hän ja killan ovivahti suostuivat sentään kantamaan minut tänne Seitsemän Äidin temppeliin. Tarjosin heille kaikki rahani, noin kuusikymmentä imperiaalia. Koska se ei nyt ollut kovin paljon, lupasin myös omistautua temppelin palvelukseen jos he vain pelastaisivat henkeni. Kun minua alettiin siirtää sisään temppeliin, voimani loppuivat ja kaikki pimeni.
En usko että Jumalattarelta kesti minun parantamisessani kuin joitain tunteja, mutta jotenkin tapahtumat ennen Jumalattaren kosketusta tuntuivat nyt hyvin kaukaisilta. Ja, kun kaikkia edellisen viikon tapahtumia nyt muistelen, vähintäänkin hymyilyttäviltä. Palvelijat antoivat minulle pyhiinvaeltajien punaisen kaavun. Papitar kertoi, että palvelisin Seitsemää Äitiä vuoden ajan. Tarkoittiko hän vuotta vai vuodenaikaa? En tullut kysyneeksi. Tutkimattomia ovat Punaisen Jumalattaren tiet.
En ollut ehtinyt olla hereillä kovinkaan pitkään, kun edellinen elämäni otti minua jo kiinni. Imperiumin oikeustarkastajatar Astraia ja hänen henkilääkärinsä Isis tulivat jostain syystä temppeliin. Koska olimme edellisenä aamuna tavanneet varsin erilaisissa merkeissä, he olivat vähintäänkin hämmästyneitä nähdessään minut punaisessa kaavussani temppelin väen keskuudessa. Tilanne oli kieltämättä koominen. Heidän seurassaan oli kolmaskin nuori nainen. Oikeustarkastajatar Astraia ja Isistä pidempi, hoikempi, ja lumoavan kaunis. Hän oli pukeutunut Jumalattaren punaiseen viittaan. Astraia käveli suoraan luokseni ja alkoi terävään tyyliinsä kuulustella: Mitä ihmettä tein temppelissä? Missä Merkurius oli? Tiesinkö jotain Daisioksen olinpaikasta?
Hiukan huvittuneena muistelin päivän tapahtumaketjua, ja selitin Astraialle lyhyesti. Ensin käärmeenpuremasta ja Parantavasta Kuusta, jotka olivat syy siihen miksi olin temppelissä. Sitten Merkuriuksesta jonka olinpaikkaa en tiennyt ja jota olin itsekin ollut selvittämässä. Kävin iltapäivällä kysymässä varkaiden killasta, oliko Merkuriusta näkynyt. Ei ollut, mutta Vedenalaisen kuun majatalosta oli toimitettu killan talolle Merkuriuksen matka-arkku. Haluaisinko minä viedä sen pois? Otin arkun mukaani ja kannoin sen palkkasoturien killalle. Ovivahti kertoi kahden virkanaisen käyneen kysymässä minua; tietenkin Astraia ja Isis. Ovivahti varoitti, ettei palkkasoturien kilta mielellään olisi liikaa tekemisissä viranomaisten kanssa. Vakuutin hänelle, että virkaneidit olivat vain mahdollisesti tarjoamassa minulle työtä.
Sitten asetuin huoneeseni killan kellarissa. Koska Merkuriuksen olinpaikasta ei ollut tietoa, ajattelin että voisin varmaan vilkaista hänen arkkuunsa. Olisi tietysti pitänyt arvata, että luihun omistajan arkku, joka on vielä kulkenut varkaiden killan kautta, voi olla hiukan arvaamaton. Tai ehkä ei olisi pitänyt yrittää polkea kuparikyytä hengiltä. Täällä Tarshissa käärmeet ovat paikallisten maan jumalien pyhiä eläimiä. Toisaalta, ehkä näin oli tarkoitettu. Ehkä minun oli tarkoitus oppia nämä asiat. Että vieraiden kansojen jumaliin tulee suhtautua terveen varovaisesti heidän omalla maallaan. Ja että Jumalatar kuitenkin lopuksi pitää huolen omistaan.
Selitettyäni näin lyhyesti sekä syyni nopeaan liittymiseeni Seitsemän Äidin temppelin palvelukseen, että ilmeisen vakuuttavasti kaiken mitä tiesin Merkuriuksesta, Astraia vaikutti tyytyväiseltä. Saavutus sinänsä!
Ylipapitar tuli luoksemme, ja sain kuulla punaviittaisen kaunottaren nimen: Julia. Hän oli juuri tullut kuuveneellä Glamourista, Imperiumin pääkaupungista, ja oli ilmeisesti nuori papitar. Ja (joko mainitsin?) lumoavan kaunis. Sitten ylipapitar sanoi, että Julia olisi oikea henkilö johdattamaan veli Janderin, eli minut, alkuun Jumalatteren tiellä. On sitä huonompiakin kohtaloita!
Uuden, hmm, sanoisinko emännän, palvelus alkoi viivyttelemättä. Astraia oli edelleen kiinnostunut arkusta ja Merkuriuksesta, eikä Julialla tuntunut olevan mitään Astraian päämääriä vastaan. Lähinnä Astraian uteliaisuuden ajamina palasimme siis palkkasoturien killalle. Matkalla kysyin Julialta temppelin palvelijoiden soveliaasta pukeutumisesta temppelin ulkopuolella, ja hän opasti että Jumalatattaren palveleminen ei ollut kiinni niin maallisista asioista kuin vaatetus. En siis mennyt takaisin palkkasoturien kiltaa punaisessa kaavussa vaan vanhoissa matkavaatteissani.
Kun kerroin nopeasti reitin, Astraia ryntäsi suoraan huoneeseeni, ja otti vielä mukaansa kookkaan keihään joltain aulassa näin illansuussa maleskelevalta kaverilta. Hän huomasi käärmeen olevan edelleen sänkyni alla, ja perääntyi. Kolme naista -- joista Julia ja Astraia vieläpä poikkeuksellisen kauniita -- veti tietysti koko paikalla olevan porukan huomion puoleensa. Kiltalaisia kerääntyi käytävään ja he kuulivat puheemme käärmeestä. Joku ilmoitti hätääntyneen virkaintoisesti, että killan tiloissa kiellettyjä ovat tappeleminen, maksulliset naiset ja käärmeet. Toivottavasti kukaan korkea-arvoisista neideistä ei ottanut viittausta henkilökohtaisesti.
Koska paikalla oli jo muutama Tarshilainenkin palkkasoturi, en enää selvästikään voisi tappaa kuparikyytä. Isis arveli, että juuri minua purreen käärmeen myrkkyrauhaset olisivat jo tyhjät. Ainoa ulospääsy tilanteesta näytti olevan, että yrittäisin vangita käärmeen. Pelkuriksi osoittautuminen tuskin tekisi hyvää maineelleni, ja muidenkin miesten vaaraan saattaminen (koska kaikille olisi selvää että kun myrkkykäärme oli minun huoneessini, olisin myös siitä vastuullinen) varsinkin olisi maineelleni ja arvostukselleni tuhoisaa. Ja oikeastaan, en enää juurikaan pelännyt. Jumalatar oli pelastanut minut, ja lisäksi Isis saattoi jopa olla oikeassa myrkyn loppumisen suhteen. En kuitenkaan halunnut ottaa turhia riskejä.
Joku heitti minulle säkin, joku toinen paksut nahkahanskat -- ilmeisesti osa hänen taisteluvarustustaan. Lisäksi otin Astraian paikalle tuoman ja keihään, joka nyt oli Isiksen kädessä (hän piti siitä kiinni aivan kärjen vierestä!). Käärme oli huoneen nurkassa sängyn alla. Astuin varovaisesti huoneeseen ja vetäisin nopealla liikkeellä sänkyä pois käärmeen päältä. Se on kyllä palkkasoturien killan kunniaksi sanottava, että ovat hankkineet hyvin tukevarakenteiset sängyt. En ole mikään heikko mies. Ehkä yksi kahdestakymmenestä miehestä on minua voimakkaampi. Paksurakenteinen, raskaasta jalopuusta tehty sänky liikkui ehkä metrin siinä missä heikompi laveri olisi vetäisystäni varmaan paiskautunut ulos huoneesta. No, ainakin käärme oli nyt näkyvissä.
Vetäisin sängystä huovan käteeni. Toisessa kädessäni yritin pitää säkkiä ja keihästä. Hyppäsin sängylle ja astuin käärmettä kohti. Se oli edelleen kerällä nurkassa. Yritin heittää huovan sen päälle. Selvästikään huopaa ei voi käsitellä samalla lailla kuin heittoverkkoa. Huopa otti ilmaa alleen ja leijaili aivan väärälle puolelle huonetta. Nostin sen takaisin käteeni keihäällä. Yritin uudestaan, jos mahdollista vieläkin huonommin onnistuen. Lisäksi meinasin horjahtaa alas sängyltä. Yleisöllä alkoi olemaan hauskaa. Käärme nosti päätään ja sihisi. Joku tarjosi vetoa viittä yhtä vastaan, että käärme saa ensimmäisen osuman. Nostin huovan uudelleen käteeni keihäällä. "Osaa se ainakin keihästä käyttää", huusi joku huomattuaan että kuitenkin käyttelin varsin ketterästi sängyllä seisten tätä erittäin raskasta keihäsmallia poimiakseni huovan taas lattialta. Vedonlyöntisuhde laski kolmen suhden yhteen. Joku tarjosi yhdeksää lunaria kolmea vastaan. "Kiinni veti!", huusin ja heitin huovan kolmannen kerran. Nyt osasin jo ottaa huomioon miten huopa lentää, ja tällä kertaa se osui käärmeen päälle. Hyppäsin perään ja yritin kahmia käärmettä huovan läpi säkkiin, mutta se livahti huovan alta huoneen ovea kohti.
Käytävässä uljaat palkkasoturit hyppäsivät kaikki penkeille seisomaan niin, ettei neidoille enää jäänyt tilaa. Astraia ja Isis juoksivat kohti portaita. Mutta ensimmäisenä ovella käärmeellä oli vastassaan Julia, jolla ei näyttänyt olevan aikomustakaan paeta. Hän koitti puolustautua tätä voimakkasta ja nopeaa käärmettä vastaan papittaren sauvallaan: varsin epätoivoista. Hienoa! Olen ollut kultin palveluksessa ehkä tunnin, ja jo saattanut opastajani hengenvaaraan! Uusi purema, jollaisesta Jumalatar oli minut jo kerran parantanut, kenties nyt vaarattomalta käärmeeltä oli huomattavasti pienempi riski kuin valtionkultin kirous. Syöksyin huopa käsissäni lattialle käärmeen päälle. Jos minä jotain osaan hyvin, niin Carmanialaista gyresh(gures?)-painia. En kyllä ole ennen paininut kuparikyyn kanssa, mutta oppia ikä kaiki.
Sain kyyn vangittua huovan alle. Yritin saada siitä otteen huovan läpi, mutta se pääsi jo toisen kerran pakoon ja suuntasi pitkin käytävää ohi urheiden penkillä seisovien palkkasoturien. Sukelsin kyyn päälle uudestaan. Tällä kertaa sain siitä otteen ja sain sen sullottua huovan kera säkkiin, joka onneksi oli edelleen toisessa kädessäni. Huh huh.
Yleisö (laskeutui penkeiltä ja) osoitti suosiotaan. Sain voittamani yhdeksän lunaria. Ne tulivat tarpeeseen sillä annettuani kaikki rahani temppelille olin ollut rahaton. Viiden imperiaalin viikkomaksu huoneesta palkkasoturien killalla pitäisi tosin maksaa vasta noin viikon päästä, joten siihen olisi ollut muutenkin hyvin aikaa. Mutta hyvä alku tämäkin. Suoritustani arvosteltiin. Joku vanhempi ja kokeneempi kaveri selitti mnulle hiljaa, että minusta tulisi loistava gladiaattori sillä osasin juuri oikealla tavalla ensin saada vastustajan näyttämään voitokkaalta, sitten pitkittää jännitystä ja lopuksi kuitenkin päästä voitolle.
Isis ja Julia ajatelivat, että pyhä kulttieläin olisi asiallista käydä lahjoittamassa paikallisen maan jumalattaren Ernaldan temppeliin. Kävelimme, minä ja kolme neitoa, sinne mutta temppeli oli tietenkin jo suljettu tältä illalta. Neidit menettivät pian kiinnostuksensa asiaan ja päättävät palata asuinpaikkaansa, paremmantasoiseen majataloon nimeltä Kuparipannu(?). Julia ilmoitti, että minä tapaisin hänet siellä huomenaamulla. Siinä sitten seisoin keskellä kaupungin alkuyötä, kuparikyy sihisi hiljaa hiljaa kädessäni olevassa säkissä, ja minä mietin... sanotaan nyt vaikka että mietin Punaisen Kuun arvoitusta.