1. Paska keikka

Jahas, täällä sitä nyt ollaan, Paviksessa. Ainoassa kaupungissa Praxin tuulentuivertamien erämaiden keskellä. Sain hankittua ihan hyvän asunnonkin, ja sisustettua sen lähes arvoni mukaisesti. Ja läheltä löytyvät sekä Myrskyhärän temppeli että Gimpyn kapakka, eli sijaintikin on vallan mainio.

Olen tässä jonkin aikaa katsastellut josko osaavalle miekkamiehelle (no, jos rehellisiä ollaan niin keihästä on kyllä helpompi käsitellä) löytyisi arvoni mukaisia töitä. Mutta ei sopivia keikkoja ihan joka päivä näytä olevan tarjolla. Sitten eräänä päivänä törmäsin siihen pikkusieluiseen ääliöön, joka etsi miehiä johonkin puuhaan. Annoin miehen kertoa sanottavansa ja sain selville että hänen naisensa oli lähtenyt jonkin toisen herrasmiehen matkaan (en kyllä yhtään ihmettele, kun kaverin naamavärkkiä katsoo), ja että sille miehelle -- ja mieluusti naisellekin -- pitäisi nyt antaa kunnon selkäsauna opetukseksi. No ei tuo mitään kunniallista palkkasoturin työtä olisi, mutta tyyppi lupasi 50 lunarin palkkion pelkästä mukilointikeikasta...

Lähdin siis miehen mukaan katsomaan, missä päin tämä uusi romeo asustaa. Mies näytti minulle prameahkon asunnon rikkaan väen kaupunginosasta, ja sielläpä se pariskunta oli näemmä nauttimassa viiniä ja ateriaa toisen kerroksen terassilla. Tässä vaiheessa tyyppi sekosi täysin ja vaatimalla vaati minun heti käyvän antamassa niille nenään.

Tämä pitäisi nyt kuitenkin ajatella tarkasti. En minä sinänsä välittänyt jos joku Paviksen yläluokasta tulikin mukiloiduksi, mutta kiinni jääminen -- tai edes tunnistetuksi tuleminen -- olisi erittäin huono idea. Rauhoittelin kostoa kaipaavaa tyyppia sen verran, että siirryimme pois näkösältä, ja selitin että ensinnäkin odottainsin illan hämärtymistä, ja toisekseen haluaisin lainata hänen kauhtunutta viittaansa, ettei minua tunnistettaisi. (Oma, laadukas, tummanpunainen viittani olisi paljon helpommin jäljitettävissä.) Hetken ylipuhumisen jälkeen tyypin suunnitelmallisempi kostonhimo voitta hetkellisen sokean raivon, ja hän suostui. Sovimme tapaavamme illalla (NIMI) tavernassa, niin palauttaisin viitan ja saisin palkkioni.

Odottelin siinä kulmilla illan hämärtymistä. Olisi pitänyt tajuta, että illan tullen parinkunta myös saa ateriansa napsittua ja siirtyy sisätiloihin. Yelm oli juuri laskemassa horisonttiin, kun he kasasivat tavaransa parvekkeeltaan (hyvä, ilmeisesti asunnossa ei ollut palvelijoita ainakaan paikalla) ja menivät sisälle. Odotin pienen hetken ja päätin toimia ennenkuin he kenties ehtisivät poistua asunnostaan, jos vaikka olisivat menossa illalla jonnekin.

Odotin hetken, kunnes kadunpätkä oli tyhjä. Naamioin kasvoni huivilla. Kävelin parvekkeen alle ja muutamalla liikkeellä heilautin itseni toiseen kerrokseen. Parveke oli eristetty sisätiloista puisella kaksoisovella. Työnsin veitseni ovien väliin ja nostin, ja onnekseni sisäpuolen salpa nousi tällä pois paikoiltaa. Syöksyin sisään. Pariskunta istui kahden pöydän ääressä huoneen toisessa päässä. Ryntäsin suoraan miehen kimppuun. Hän tavoitteli tikaria vyöltään mutta ennen kuin hän ehti vetää sitä esiin sain hänestä hyvän niskalenkin, ja kiepautin hänet kaaressa lattiaan. Mies jäi siihen selälleen henkeään haukkomaan.

Käänsin huomioni naiseen. Tämä oli mennyt keittiöön ja löytänyt käteensä lihakirveen. Urhea tyttö. Tein lyhyen valehyökkäysen häntä kohti, ajatuksena katsoa oliko hän oikeasti urhea, vai säikähtäisikö hän ja pudottaisi kirveen. No, urhea oli. Lihakirves viuhui vain piirun verran ohitseni, ei hyvä. Otin käsiini tuolin, että minun ja kirveen terän välissä olisi edes jotain. Sain tytön hätistettyä hiukan taaemmas, mutta hän alkoi huutaa apua niin että koko talo raikui. Heitin häntä tuolilla, mutta se meni ohitse ja tuoli pärähti kiviseinään. Asunnon ovelta alkui kuulua koputusta ja kysyviä huutoja. Ei tässä nyt mitään luokkasotaa ollut tarkoitus aloittaa, joten paikalta poistuminen alkoin vaikuttaa hyvältä ajatukselta. Hyppäsin maassa edelleen henkeä haukkovan isännän päälle ja huitaisin häntä pari kertaa turpaan, että hän olisi huomenissa sopivan hakatun näköinen. Sitten, samalla kun naapurin miehet tulivat paikalle oven läpi, poistuin parvekkeelle, loikkasin kadulle (itseasiassa mahalasku ja iso mustelma) ja hävisin varjoihin.

Hieman myöhemmin menin (NIMI) tavernaan tapaamaan toimeksiantajaani. Selitin että kohdemiehellä on kyllä huomenna musta silmä ja paisunut poski, ellei hän ole yön aikana turvautunut mihinkään vahvempaan parantavaan taikuuteen. Palautin viitan ja sain viisikymppiäni. Se siitä sitten.

Tämän jälkeen sairastuin viikoksi. Ilmeisesti Urox ei ollut ylpeä pojastaan.

Ajattelin jatkossa katsoa hiukan tarkemmin sitä millaisiin puuhiin sotkeutuisin. Seuraavaksi miestä oli etsimassa kaveri jonka omistamaan huoneistoon oli kuulemma pesiytynyt jotain loiseläjiä. Hän lupasi heidän hätistämisestään 20 lunarin palkkion, ja sain vielä tingattua sen kaksinkertaiseksi, jos kohtaisin aseellista vasterintaa. Miehellä oli myös näyttää kauppakirja huoneistosta, joka todisti, että hän on sen laillinen omistaja. (Tai siltä se näytti, en minä sitä kauppakirjaa alkanut lukemaan.) Lähdimme katsomaan paikkaa. Mies näytti minulle oikean portaikon ja oven.

Avasin oven, ja sisältä paljastui kolme Lunarin imperiumin armeijan veteraania; kaikilta puuttui jalka tai käsi. He olivat ruoankeittopuuhissa. Aivan tätä en ollut osannut odottaa. Seison siinä hiukan hämmästyneenä ovella, kun vanhat sotilaat kysyivät minulta jotain kielellään, jota en osannut. En vastannut, jatkoin vain ovella seisomista ja puntaroin, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Kolme rampaa miestä sinänsä ei olisi ongelma, mutta näillä oli aseita lojumassa seinustoilla, ja entisinä sotilaina he saattaisivat hyvinkin osata myös käyttää niitä. Lisäksi, luulisin että jos taistelu kestäisi yhtään pidempää ja Paviksen lunarilainen vartiokaarti tulisi paikalle, he varmaan olisivat ennemmin maanmiestensä puolella kuin minun, villin erämaan heimojen jälkeläisen.

Siinä minun edelleen toljottaessani, yksi miehistä tuli ovelle ja läimäytti sen edessäni kiinni. Kävelin takaisin ulos ja selitin tilanteen toimeksiantajelleni. Että en mieluusti kävisi yksin kolmea vanhaa sotilasta vastaan. Mutta ehkä, jos löytäisimme toisen miehen avukseni... No, kaveri ei ollut niitä kärsivällisimpiä, vaan päätti vain häipyä paikalta mutisten jotain. Se siitä keikasta sitten.

Seuraavana päivänä löysin Gimpyn tavernasta kookkaan Lhankor Mhyn seuraajan, joka etsi itselleen henkivartijaa venematkalle Kehtojokea pitkin etelään Corfluun asti. Tämä olisi kunniallista työtä! Harmaa mies Lhankor Mhy on yksi valontuojista, ja hänen kultillaan on hyvin ystävälliset välit myrskyjumalien kultteihin, varsinkin Orlanthiin mutta myös Myrskyhärän seuraajiin. Mies -- joka esitteli itsensa Gabiriksi -- lupasi maksaa 10 lunaria päivä, sekä tietysti minunkin venematkani. Ateriat kuulemma kalastaisimme Kehtojoesta, mutta veneen omistava kalastaja auttaisi tässä joten pienellä työllä syöminenkin siis kävisi ilmaiseksi. (Enpä arvannut kuinka paljon pelkkää kalaa sitten tulisikin syötyä...) Lupasin oitis olla miekkani, kilpeni ja keihääni kanssa valmiina venesatamassa seuraavana aamuna.

2. Alas Kehtojokea

...

3. Zola Felin palveluksessa

...