Mustasamettitarantula on omituinen, mutta hyvin päättäväinen!

Brachypelma vagans vaikuttaa todellakin omalaatuiselta lajilta - tai sitten minulla sattuu olemaan erikoisyksilö! Kirjoittelin jo aiemmin vesikupin nopeasta tyhjenemisestä ja "tuhotulvasta": "Mustasametti sai uuden terraarion" ja jatkoin pohdintaa vielä pääsivullakin.

Alla ensimmäisessä kuvassa on tilanne uudessa terraariossa 8.2.2003: kuppi on vielä täynnä. Jo kaksi päivää myöhemmin vesi on melkein loppunut (toinen kuva). Kupin reunalla näkyy jo hieman verkosta ja mullasta kudottua rakennetta. Arvelen, että eläin osaa rakentaa "kapillaariputkia", vettä kuljettavia rakenteita - osaa siis valmistaa "kastelujärjestelmiä"! Lähes 400 miljoonan vuoden kehityshistoriako tässä näkyy?

Iltapäivällä 12.2.2003 puhdistin ja täytin juomakupin. Siivosin huolellisesti kaikki kupin verkkorakenteet pois. Lisäsin myös pari oksanpätkää helpottamaan kupille kiipeämistä. Ajatus oli, ettei enää tarvitsisi rakennella. Mutta sittenpä alkoikin tapahtua! Eläin ryhtyi välittömästi rakennustöihin - kolmannessa kuvassa hämmästyttävän kiihkeä työ on jo alkanut: Puunpalan alta maata siirretään ensin uusien oksien päälle ja sitten suoraan vesikuppiin.

(Klikkaa pikkukuvia!)


Työ jatkuu ja puupalan alle alkaa muodostua pesäkolo:


Myös maailman rajoihin - "reunaehtoihin" - on syytä tutustua:


Uuden kodin katolle on tyylikästä sijoittaa soma multakokkare:


Ai niin, ..., systeem' kastelun viel' on keskentekoinen! Siisp' heti lisää multaa ja korkkirouhettakin lähteeseen. Taitavast' viel' kun verkon kutoo, jo virtaa vesi kotikoloon...


Mukavalta alkaa näyttää... Viimeistellään vielä yksityiskohdat....


Eläin teki hyvin päättäväisenä hyvin suuren maansiirtotyön illalla 12.2.2003 neljän tunnin aikana. Maata se kuljetti varmasti kymmeniä kertoja oman painonsa. Tuloksena oli klassinen kaksisisäänkäyntinen (ja tilava!) turvallinen pesäkolo puunpalan alla ja erittäin toimiva(!) kastelujärjestelmä...

Alla ensimmäinen kuva on aamulta 13.2, kun "lähde" on jo lähes kuivunut. Toinen kuva on saman päivän illalta; nyt kuppi on täysin kuiva ja pesää on edelleen laajennettu. Pohjaksi on kaivettu pelkkä hiekka.


Tämä hämähäkki on nyt kerta kaikkiaan päättänyt tarvita kastelujärjestelmänsä! Minun ongelmani on osata täyttää "lähdettä" siten, ettei maasto käy liian märäksi ja toisaalta siten, ettei otus pääse kuivumaan. Ei se pyytänyt tänne päästä... Minä sen tänne toin... Vastuu on siis minun. Osaisinpa hoitaa homman!

Arto Wikla 13.2.2003
Takaisin hämähäkkisivulle