Tietojenkäsittelytieteen laitos palkitsi

Fabian Fagerholm (left) and Arto Vihavainen

Laitoksen joulukahveilla 17.12.2013 luovutettiin vuoden 2013 kunniakirjat vakinaiselle ja nuoremmalle opettajalle, kahdelle nuoremmalle tutkijalle sekä vuoden henkilölle. Kunniakirjan lisäksi he saavat myös rahapalkinnon.

Vakinaisten opettajien sarjassa palkittiin filosofian maisteri Fabian Fagerholm

Hyvä opettajuus ei välttämättä edellytä perinteisiä kursseja luentoineen ja laskuharjoituksineen. Hyvä opettajuus on ensisijaisesti oppimisen tukemista. Fabian on ollut alusta saakka luomassa Software Factory -konseptia ja Fabian on ollut se kätilö, joka on rakentanut Software Factoryn käytännöt toimiviksi. Hänen ansiostaan opiskelijoiden oppimiskokemus Factoryssa on kokonaisvaltainen, yksilöllinen ja oppimiseen johtava. Fabianilla on hämmästyttävä kyky olla kannustava ja tukea opiskelijoita ollen samalla erittäin vaativa. Hän saa opiskelijat kasvamaan.

Nuorempien opettajien sarjassa palkittiin luonnontieteiden kandidaatti Emilia Hjelm

Emilia on osoittautunut erinomaiseksi ja pidetyksi sekä hyvää ilmapiiriä luovaksi opettajaksi. Hänen kohdallaan opettajuus on poikkeuksellisen laaja-alaista, sillä hän on rakentanut täysin uusia toimintamuotoja laitoksen opetustoimintaan. Emilialla on ollut keskeinen vaikutus siihen, että laitoksella opiskelee ja vierailee vuosittain suuri määrä "tulevia käpistelijöitä". Hän on ennakkoluulottomasti rakentanut toimintaa lapsille, nuorille ja koulujen opettajille kouluvierailuiden, täydennyskoulutuksen, kerhojen ja leirien muodossa.

Nuorempien tutkijoiden sarjassa palkittiin kaksi tutkijaa

Filosofian maisteri Eemil Lagerspetz

Eemil Lagerspetz on edennyt jatko-opinnoissaan hyvin ja julkaissut kaikkiaan 17 vertaisarvioitua artikkelia. Hän on ollut keskeisessä roolissa University of California, Berkeleyn kanssa yhteistyössä tehdyssä Carat-hankkeessa, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota myös akateemisen maailman ulkopuolella.

Filosofian maisteri Arto Vihavainen

Arto Vihavainen on ollut tutkimustyössä erittäin tuottelias. Vuosien 2011 - 2013 aikana on syntynyt 16 artikkelia, joista useimmissa Vihavainen on ollut pääkirjoittaja. Artikkelit on julkaistu alan korkeatasoisissa konferensseissa ja kaksi niistä on saanut konferenssin parhaan artikkelin palkinnon.

Staff member of the year is Master of Science Yi Ding (Aaron)

He is a most positive and supportive person with a strong sense of responsibility for the community. He initiates actions and follows them through, always thinking of the best for the community. He has worked hard and successfully on the wellbeing and integration of the international staff, especially making and maintaining the international CS blog and Frequently Asked Question (FAQ) for foreigners.

14.01.2014 - 11:12 Marina Kurtén
07.01.2014 - 17:45 Heikki Lokki