Tietojenkäsittelytieteen laitoksen naisverkosto käyntiin

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen naishenkilökunta järjesti naisfukseille yhteisen kahvitilaisuuden kuukauden opintojen jälkeen. Bologna-prosessin mukaisesti saapuneille maisteriopiskelijoille tilaisuus järjestettiin englanninkielisenä. Kaikki naiset toivotettiin tervetulleiksi mukaan iso- tai pikkusiskoina, ja erityisesti uusia tulokkaita rohkaistiin paikalle.

Avausta pidettiin tervetulleena. Muita naisopiskelijoita tai naispuolista henkilökuntaa ei muulla tavoin juurikaan tapaa, sillä naisten osuus on niin pieni. Usealle tarjoutui heti käytännöllisiä laitosyhteisöön liittymisen tapoja, kuten reittejä ohjaustehtäviin (kisälliopetus, Linkki).

Naisopiskelijoiden kysymykset kohdistuivat tulevaisuuteen: oman taitoprofiilin muodostamiseen ja tapoihin hakeutua osaksi tutkimusryhmien toimintaa.

Naisverkosto (https://www.cs.helsinki.fi/group/uhcs-women-staff/) järjestää seuraavat kahvit torstaina 29.10 salissa C222 klo 14-16. Opiskelijoiden toiveesta tilaisuus on teematon, vapaan tutustumisen tilaisuus, ilman kieli- tai opiskeluvuosirajoja. Kukin voi keskustelussa nostaa esiin itseään askarruttavia asioita. Jatkossa osaan tilaisuuksista on tarjolla alustuksia tai workshop-toimintaa sekä yrityksistä että tuliaisina kansainvälisistä naisverkostoista.

Verkkosivulla -- tai hihaan tarttumalla – voi ilmoittautua itselleen sopivaan rooliin, esittää toimintaideoita, liittyä postituslistalle tai ilmoittaa tätä ryhmää sivuavia verkostoja. Tavoitteena on "big sister - little sister" - mentorointiverkosto, jossa kukin saa itse valita sopivien siskojen luo mieltä askarruttavien asioiden kanssa.

Mukaan mahtuu vielä hyvin! 

20.10.2015 - 11:16 Pauliina M J Pajunen
20.10.2015 - 09:49 Pauliina M J Pajunen